Elokuvaohjelmisto syksyllä 1909

Oheisessa tiedostossa on esitetty Suomen tärkeimpien elokuvateatterien ohjelmisto syyskaudella 1909. Helsingin ensi-iltateattereita olivat vanhat Maailman Ympäri, Central ja Kansainvälinen Biografi, keväällä avattu Ernst Ovesénin Olympia ja syyskuun alussa avautunut Pohjoismaisen Biografikomppanian Scala, joka korvasi entisen Biografi-Teatterin. Keväällä avattu Arkadia oli aloittanut näyttämällä uutta ohjelmistoa, mutta syksyllä sen voimat eivät riittäneet edes säännöllisiin lehti-ilmoituksiin. Elokuussa aloittanut Tähti-Biografi toi maahan vanhoja käytettyjä filmejä, joita se levitti edelleen maaseudun teattereihin.

Central, Kansainvälinen Biografi ja tamperelainen Maat ja Kansat olivat vuodenvaihteessa 1909 perustaneet osakeyhtiö Bion, jonka tarkoituksena oli järkeistää elokuvaohjelmien maahantuontia ja levitystä. Tämän seurauksena Maat ja Kansat lopetti keväällä oman ohjelmiston hankkimisen ja vuokraamisen. Bio haudattiin ilmeisesti pian vähin äänin, mutta yhteistyö teatterien välillä jatkui. Maiden ja Kansojen tamperelaisteatteri Ympäri Maailman (Hämeenkatu 8) sai syksyllä ohjelmansa helsinkiläiseltä Olympialta. Yhtiön viipurilaisteatteri näytti syksyn alussa Centralin ja turkulainen Metropol Kansainvälisen Biografin ohjelmia. Uudelle omistajalle siirtynyt Central vetäytyi sittemmin yhteistyöstä ja alkoi vuokrata ohjelmiaan Maiden ja Kansojen tamperelaiselle kilpailijalle, Maailman Ympäri -teatterille, joka oli myös saanut uuden omistajan. Kansainvälisen Biografin ohjelmat siirtyivät sen jälkeen Metropoliin, mutta välillä niitä näytettiin ensimmäisenä Viipurin Maissa ja Kansoissa. Maailman Ympäri -teatterin omistaneen Atelier Apollon ja Pohjoismaisen Biografikomppanian kakkosteatterit olivat syksyn lopulla molemmat Turussa.

Syksyn alkaessa Helsingin ensi-iltateatterit esittivät usein samoja ohjelmanumeroja. Sittemmin päällekkäisyyksiä alettiin välttää, minkä mahdollisti maailmalla voimakkaasti lisääntynyt elokuvatuotanto. Samalla lehti-ilmoituksiin vakiintui maininta "näytetään ainoastaan meillä". Central ja Kansainvälinen Biografi olivat riippuvaisimpia ranskalaisesta massatuotannosta, kun taas Scalan ohjelmisto oli selvästi monipuolisin.

Ohjelmien pituus oli jonkin verran kasvanut, ja esim. Olympia mainosti kerran 1037 metrin pituista ohjelmaansa, jonka esittäminen kesti ilman kelanvaihtoja ehkä 55 minuuttia. Kansainvälinen Biografi mainosti kerran puolitoista tuntia kestävää ohjelmaa, jonka pituus näyttäisi olevan noin 1300 metriä. Tähti-Biografi yritti kilpailla vanhoilla ohjelmillaan kaksi tuntia kestävin esityksin. Myös elokuvien kesto oli jonkin verran pidentynyt, eivätkä ne aina mahtuneet enää yhdelle kelalle. Ainoat selvästi kaksikelaiset elokuvat olivat Pathén Napoleon (660 metriä) ja kahdessa osassa näytetty Vitagraphin George Washington (302 + 300 m). Kömpelösti synkronoidut "äänielokuvat" olivat kadonneet ohjelmistosta.

Uutuudet saapuivat Suomeen yleensä kuukauden sisällä elokuvan valmistumisesta, eikä vanhoja kuvia paremmissa teattereissa juurikaan esitetty. Poikkeuksia teki lähinnä Scala, joka pyrki muutenkin valikoimaan paremmin ohjelmansa.

Valmistusmaista tärkein oli edelleen Ranska ja yhtiöistä ylivoimaisesti suurin Pathé Frères. Muita ranskalaisyhtiöitä olivat Gaumontin ohi noussut Éclair sekä Éclipse, Lux, Radios ja Le Lion. Italian merkitys tuotantomaana oli kasvanut, ja esim. Scalan ohjelma saattoi eräällä viikolla koostua kokonaan italialaisista elokuvista. Saapasmaan yhtiöitä olivat Cines, Itala, Ambrosio, Saffi-Comerio ja Pathén levittämä uusi Film d'Arte Italiana.

Britannian osuus Suomen elokuvaohjelmistossa oli pienentynyt entisestään, eikä Saksankaan merkitys ollut lisääntynyt. Tanskalainen Nordisk Films polki paikallaan. Ruotsista tuli Suomeen vain joitakin maisemakuvia. Venäjältä nähtiin Pathén sikäläisen tuotantoyhtiön ensimmäinen näytelmäelokuva Kauppias Uhar. Amerikkalaista elokuvaa edusti etupäässä Vitagraph, jonka tuotanto jäljitteli eurooppalaisia esikuvia, poikkeuksena ehkä veden alla kuvattu Meren pohjalla. Lisäksi nähtiin muutamia lännenseikkailuja kuten Biograph Companyn Comata, joka on säilynyt.

Ei-fiktiivinen aines muodosti arviolta kolmasosan ohjelmanumeroista ja ehkä neljäsosan ohjelmien pituudesta. Katsojat näkivät muun muassa Pathén ensimmäiset Suomi-aiheiset filmit, Suomalaisia talvikuvia ja Imatran. Pathén eri puolilla maailmaa kuvatuille filmeille antoi loistoa paranneltu Pathécolor-menetelmä, jonka "luonnolliset värit" noteerattiin usein lehti-ilmoituksissa. Uutisaiheista suuren osan muodostivat ilmalaivat ja lentokoneet. Suomalaisia aiheita kuvasivat Atelier Apollo, Pohjoismainen Biografikomppania ja omaa tuotantoa jatkanut Maat ja Kansat.

Fiktiivistä elokuvatarjontaa hallitsivat edellisenä syksynä lanseeratut "taide-elokuvat", joita Pathén levittämien Le Film d'Artin ja SCAGL:in lisäksi tuottivat myös muut ranskalaisyhtiöt, asiasta innostuneet italialaiset ja Vitagraph. Kuuluisiin teoksiin ja historiallisiin aiheisiin perustuneet väritetyt ja oikeiden teatterinäyttelijöiden esittämät, viiteentoista minuuttiin puristetut tarinat antoivat elokuva-alalle porvarillista uskottavuutta, mutta niiden edustama maailma tuntui ehkä suomalaisesta katsojasta kovin vieraalta. Lehti-ilmoituksissa mainittiin usein näyttelijöiden nimiä, ja yllättävää on, että eräät selvästikin italialaiset elokuvat oli tällä tavoin naamioitu alkuperältään ranskalaisiksi.

Éclair ja Nordisk puristivat viimeiset mehut edellisen vuoden Nick Carter ja Sherlock Holmes -sarjoista, mutta rikos- ja seikkailuelokuvan alalla ei muuten nähty mitään erityisen kiinnostavaa, poikkeuksena ehkä Urbanin Tulevaisuuden sota eli ilmalaivojen aikakausi, joka on säilynyt. Pathé jatkoi edelleen trikkikuvaukseen ja väreihin perustuneiden "taikakuvien" tuottamista, mutta Suomeen niitä ei enää tuotu kovin paljon.

Komediapuolella syksyyn 1909 liittyy kaksi merkittävää tapausta. Pathélla jo vuosien ajan työskennellyt Max Linder mainittiin ensimmäisen kerran lehti-ilmoituksissa, ja maailman ensimmäinen elokuvatähti syttyi viimeistään vuoden loppuun mennessä. Toinen tunnettu koomikko oli Italalle Cretinetti-hahmon luonut André Deed, mutta hänen oikea nimensä ei ollut vielä moneen vuoteen suomalaisyleisön tiedossa. Deedin roolinimeksi Suomessa vakiintunut Lehman mainittiin kuitenkin jo ensimmäisen kerran.

Kopioiden määrää ei enää voi käyttää laadun mittarina, mutta se antaa silti vihjeitä syksyn suosikkielokuvista. Viitenä kopiona Suomeen tuotiin Pathén Imatra, neljänä Pathén jännittävät Musta käsi ja Tragedia Belgradissa sekä Film d'Arte Italianan oopperanäytelmä Carmen. Kolmen kopion elokuvia olivat Pathén historiallinen draama Kreivi de la Valetten pako, Ambrosion Keisari Nero, Pathén komediat Mitä nainen tahtoo, Ankeriaisen konnantyöt, Kaikki selviää ja Maalaisserkku lääkärissä sekä Pathén luontokuvat Druidien maassa, Myrsky, Agra, Linnut pesissään ja Jääkarhujahti. 

Kahden kopion näytelmäelokuvista erottuvat Pathén "elokuvarunoelmat" Ruma ja Hellaassa, historialliset draamat Jeanne d'Arc, Kuningas huvittelee, Nesle-torni, Kuninkaan käskystä ja Enghien herttuan murha, raamatullinen Tuhlaajapoika, Leo Tolstoin teokseen perustunut Ylösnousemus, Max Linderin komediat Rakkautta ja riisiiniöljyä ja Poikanallikka, Éclairin draamat Omantunnontuskat ja Pariisin salaisuudet, Italan ja Cinesin Robespierren kukistuminen, Beatrice Cenci ja Macbeth, Film d'Arte Italianan Kamelianainen ja Otello sekä Edisonin runollinen Bethovenin kuutamosonaatti.

Elokuvaohjelmisto syksyllä 1908

Oheisessa tiedostossa on esitetty Suomen tärkeimpien elokuvateatterien ohjelmisto syyskaudella 1908. Helsingin ensi-iltateattereita olivat edellisvuoden tapaan Maailman Ympäri, Biografi-Teatteri, Central ja Kansainvälinen Biografi. Hapuilevasti toimineen Premier-Biografin ohjelmisto koostui suurelta osin vanhoista elokuvista ja se teki konkurssin seuraavan vuoden puolella. Tampereella uusia ohjelmia esitti Maat ja Kansat -yhtiön Ympäri Maailman -teatteri.

Ohjelmien perusrakenne oli sama kuin edellisvuonna. Ne koostuivat yleensä viidestä-kuudesta lyhytelokuvasta, joiden enimmäispituus oli noin 350 metriä (15 minuuttia). Lähes tai yli tunnin kestävistä ohjelmista mainittiin elokuvateatterien ilmoituksissa erikseen. Elokuvien keskipituus oli hieman kasvanut, mutta ohjelmiston ainut yhtä kelaa pitempi filmi lienee ollut Pathén Dreyfus-juttu (370 m). Ei-fiktiivisten elokuvien osuus oli edellisvuosista määrällisesti lisääntynyt (yli 40 prosenttia marraskuussa 1908), mutta pituudeltaan ne muodostivat edelleen ehkä vajaan kolmanneksen ohjelmistosta. Kansainvälinen Biografi esitti edelliskevään tavoin kinefonikuvia, joissa ääni ja kuva oli pyritty synkronoimaan. Kyseessä lienee ollut saksalaisen Alfred Duskesin Cinephon-järjestelmä.

Valmistusmaista tärkein oli Ranska, josta tuli yli puolet Suomessa esitetyistä elokuvista. Suurin yhtiö oli edelleen Pathé Frères. Centralin ja Kansainvälisen Biografin ohjelmat koostuivat usein kokonaan yhtiön elokuvista, ja niitä myös mainostettiin erityisinä "Pathé-ohjelmina". Muita ranskalaisyhtiötä olivat Gaumont ja Éclipse sekä hiljattain perustetut Éclair, Lux ja Radios. Raleigh & Robertin levitys Suomeen toimi tehokkaasti, mutta sen fiktiiviset elokuvat olivat brittiläistä tai italialaista tuotantoa. Georges Mélièsin elokuvia ei ohjelmistosta enää löydy.

Brittiläistä elokuvaa elokuvaa edustivat Hepworth, Gaumontin tytäryhtiö, Cricks & Martin ja Tyler (Alpha Trading?). Lähinnä dokumenttielokuvia valmistanut Charles Urban sulautui entiseen tytäryhtiöönsä Éclipseen.

Italialainen elokuva oli ollut Suomessa vahvasti edustettuna jo edellisvuodesta lähtien. Italialaisia yhtiötä olivat Cines, Itala, Raleigh & Robertin levittämä Ambrosio sekä Saffi-Comerio.

Saksalaisyhtiöt kuten Duskes, Heinrich Ernemann, Internationale Kinematograph und Lichtbild ja Deutsche Mustoskop und Biograph keskittyivät etupäässä uutiselokuviin. Saksan elokuvateollisuuden kehitystä hidasti innostus sittemmin umpikujaksi osoittautuneisiin "äänielokuviin". Ranskalaisyhtiöt kuten Éclipse ja Raleigh & Robert toimivat aktiivisesti Saksassa, ja se lienee toiminut myös italialaiselokuvien reittinä Suomeen.

Tanskalaisyhtiö Nordisk Filmsin tuonti Suomeen jatkui vilkkaana. Ohjelmistosta löytyy myös muutamia ruotsalaisia dokumentaarisia elokuvia. Venäläinen elokuva koostui etupäässä Pathén ja Aleksandr Drankovin maisema- ja uutiskuvista. Suomessa nähtiin myös ensimmäinen venäläinen näytelmäelokuva, Drankovin Stenka Razin.

Amerikkalainen elokuva oli vakiintunut suomalaiseen ohjelmistoon, mutta sen osuus ei ollut kovin suuri. Tuotantoyhtiöitä olivat Vitagraph, Edison ja Lubin. Amerikkalaisia elokuvia esitettiin etupäässä Pohjoismaisen Biografikomppanian Biografi-Teatterissa, joka oli ohjelmistoltaan muutenkin monipuolisin.

Suomalainen elokuvatuotanto rajoittui syksyllä 1908 muutamiin Atelier Apollon ja Maat ja Kansat -yhtiön valmistamiin dokumenttifilmeihin. Helsinkiläisessä Centralissa esitetetyt suomalaiset kuvat olivat tamperelaista ottamia.

Ohjelmiston ei-fiktiivinen aines tarjosi eksoottisia maisemia ja eläimiä, historiallisia ja suurkaupunkien nähtävyyksiä, urheilua, metsästystä ja kalastusta, työtapojen kuvauksia, sotaharjoituksia, onnettomuuksia ja kuninkaallisia. Suomalaiset katsojat näkivät ensimmäisen kerran kuvia Venäjältä ja osmanivaltakunnan pääkaupungista Konstantinopolista. Uutisaineistossa korostuivat ilmalaivat ja urheilukilpailut, ja kiinnostavin julkisuuden henkilö oli 80-vuotispäiviään viettänyt Leo Tolstoi. Jonkinlaista yhteiskunnallista ulottuvuutta edusti Drankovin Olleita ihmisiä, ilmeisen inhorealistinen kuvaus Moskovan Hitrovin torin ryysyköyhälistöstä.

Fiktiivinen elokuvatarjonta koostui entiseen tapaan etupäässä rakkaustarinoista, jännittävistä rikosjutuista, liikuttavista ihmiskohtaloista, eläintarinoista, törmäilykomedioista, väritetyistä satuaiheista ja visuaalisesti hämmästyttävistä "taikakuvista". Jälkimmäisiin liittyvät myös tanssiesitykset ja esim. yön kuningattaren ja victoria regian kukkiminen Dresdenin kasvitieteellisessä puutarhassa.

Elokuvatarjonnassa tapahtui syksyllä 1908 myös tärkeitä laadullisia muutoksia. Niistä merkittävin oli ranskalaisen "taide-elokuvan" (film d'art) lanseeraus. Tunnettujen kirjailijoiden teoksiin perustuneet ja oikeiden teatterinäyttelijöiden esittämät taide-elokuvat antoivat elokuvalle uskottavuutta porvarillisen yleisön keskuudessa. Teatterimaisuudestaan huolimatta ne muodostivat tärkeän etapin näytelmäelokuvan kehityksessä.

Ensimmäinen taide-elokuvana mainostettu teos oli Pathén levittämä SCGAL:in Arlesitar, joka saapui Suomeen marraskuussa 1908. Vielä suurempaa huomiota herätti Le Film d'Art -yhtiön Guisen herttuan murha. Pathén ohjelmistoon kuului myös eräitä muita kunnianhimoisempia tuotteita kuten Albert Capellanin Don Juan, Samson ja Maria Stuart. Taide-elokuva sai kannatusta myös Italiassa, jossa erikoistuttiin historia-aiheisiin suurelokuviin. Quo vadisin (1913) ja Cabirian (1914) kaltaisten spektaakkelien kantaisä, Ambrosion ensimmäinen Pompeijin viimeiset päivät saapui Suomeen vuoden 1908 lopussa. Samaan tendenssiin liittyvät amerikkalaisen Vitagraphin Shakespeare-sovitukset Macbeth ja Othello, jotka esitettiin Biografi-Teatterissa jo elo-syyskuussa.

Toinen merkittävä uutuus ohjelmistossa olivat ensimmäiset salapoliisi- ja sarjaelokuvat. Éclairin Nick Carter -sarjan esittäminen alkoi lokakuussa Maailman Ympäri -teatterissa, mutta se siirtyi sitten Biografi-Teatteriin. Maat ja Kansat -yhtiö hankki samaan aikaan Nordisk Filmsin Sherlock Holmes -sarjan.

Kopioiden määrällä mitattuna syksyn suosituin elokuva oli viitenä kappaleena maahantuotu Ambrosion ratsastuskuva Nykyajan kentaureja, jonka levittäjänä toimi Raleigh & Robert. Neljänä kopiona Suomeen tuotiin Nordiskin lavastettu Karhunmetsästys Venäjällä, Duskesin ilmarataonnettomuus Berliinissä, Éclipsen tai jonkin saksalaisyhtiön Gordon-Bennet -ilmapallokilpailut ja Raleigh & Robertin kuva antiikin nähtävyyksistä Sisiliassa. Ainoa neljänä kopiona tuotu näytelmäelokuva oli Raleigh & Robertin levittämä Ambrosion Monte-Criston kreivi.

Kolmena kopiona Suomeen tuotiin mm. Pathén Volga ja Konstantinopoli -kuvat, Drankovin Leo Tolstoin 80-vuotispäivä, Nordiskin parodia Othellosta, Hepworthin eläintarina Baby's Playmate, Arlesitar ja Guisen herttuan murha, intiaaniseikkailu Punanahkojen kosto sekä useita Pathén komedioita.

Kopioiden määrään lienee vaikuttanut dokumenttielokuvien halvempi hinta ja Monte-Criston kreivin Ranskan-levityksen epäonnistuminen tekijänoikeussyistä. Raleigh & Robert oli tehokas levittäjä ilmeisesti edullisten alihankintasopimustensa ansiosta ja Pathén massatuotanto takasi sen tuotteille kilpailukykyiset hinnat. Vain yksinä kopiona näytettyjen Nick Carter ja Sherlock Holmes -sarjojen kohdalla kyse saattoi olla maahantuojalle myönnetystä yksinoikeudesta.

Eläviä kuvia Tampereella 1907

Kansan Lehden nimimerkki Lippo teki katsauksen Tampereen elokuvatarjontaan syyskuussa 1907:

Eläviä kuvia.
Kun en vielä tämän syyssesongin kuluessa ollut käynyt elävissä kuvissa ja kun kaupunkiimme oli tullut yksi uusi yhtiö kahdella näyttämöllä sekä kaupunkimme vanhin eläväinkuvain yhtiö oli rakennuttanut kokonaan uuden näyttämön, varsinaisesti eläviä kuvia varten, niin päätin mennä eilenillalla näitä uutuuksia katsomaan.

Maailman Ympäri sijaitsi Sandbergin talossa Kauppatorin laidalla. Kuva Tiia Monto, Wikimedia Commons.

Lähdin siis astelemaan "Maailman ympäri". Tämän nimiset kaksi näyttämöä on helsinkiläinen Oy Atelieri Apollo rakennuttanut entiseen postikonttoori huoneistoon rautakauppias Winterin taloon Kauppatorin varrelle. Ensimmäisessä näyttämössä, joka on pihanpuolella, alkaa näytökset arkipäivinä klo 4:stä alkaen i. p. joka täysi tunti ja pyhäpäivinä klo 2:sta samaten. Toisessa näyttämössä, joka on kadun puolelle, alkaa näytökset arkina klo 1/2 5:stä i. p. jokainen puolitunti ja pyhinä 1/2 3:sta i. p. samaten.
Koska nyt oli vähän yli "puolen" niin aloin siis toisesta. Siellä oli parhaillaan menemäsä kuvasarja olkihattujen valmistamisesta Italiassa. Sarja oli hauska ja antoi se katsojalle hyvän käsityksen siitä näppäryydestä, jota tarvitaan noita mieluisia kesäpäähineitä valmistaessa. Toisena kuvasarjana seurasi hullunkurinen "Ensimmäinen kerta polkupyörällä". Kuvasarja on noita tavallisia eläväin kuvain takaa-ajokuvia koomillisine kuperkeikkoineen, jotka ovat niin jokapäiväisiä elävissäkuvissa, että ovat sentähden menettäneet kaiken makunsa. Seurasi sitten kuvasarja "Nykyajan Klondyke" jossa saa nähdä Alaskan luontoa, kullanhuuhdontaa, eskimoja, Dawsonin kaupunki ym. Kuvasarja muuten on jo ennemmin esitetty täkäläisessä Biografiteatterissa. Sitten seurasi taasen huvittava numero "Palvelijan kosto", joka olisi ollut hyvinkin hauska, ellei teatteri, jossa kuva on valokuvattu, olisi aivan liikaa karrikeerannut. Huvittava kuvasarja oli suomalainen "Salaviinapolttajat", jonka kreivi Louis Sparre on järjestänyt ja Kansallisteatterin näyttelijät esittäneet varsinaisesti Atelieri Apolloa varten. Lopuksi oli kaunis värikuva "Naisten erilaisia pukuja", jota kuitenkin epäselvä valaistus toisinaan haittasi. Edelläolevaa ohjelmaa näytellään lauvantaihin asti, jona päivänä "Maailman ympäri II:ssa" ohjelma aina muuttuu.
Harmittelin vähän kun ei sopinut oitis siirtyä Maailman ympäri I:seen, sillä siellä oli ohjelma jo hyvässä menossa, ennen kuin II:ssa päättyi, surkeilin vähän aikaani, mutta halusin nähdä ohjelman kokonaan, joten perältäkin menin puoleksi tunniksi kävelemään ja odottelemaan.
Puolentunnin kuluttua istuin siis "Maailman ympäri I:ssä". Ensiksi oli hauska kuva "Koirat poliisin palveluksessa", jota "lystikseen" katseli, kuitenkin välistä peläten, että ne koirat repivät ne "varkaat", jotka siltä tutulta elävienkuvien näyttelijältä varastivat, aivan palasiksi, mutta urholliset poliisit saivat sentään "varkaat" varjelluksi. Toisena oli kuvia Roomasta, jossa minulle uutta oli ainoastaan paavin elämää koskeva osa, mistä kuitenkin kerkisin ajattelemaan, että se on näytelty jossain Pariisin puistossa. Mutta sitten se "Maailman ympäri" alkoi meitä lennättää Tampereella. Ensin kiersimme Koskipuistossa, sieltä hypähdimme Mustanlahden kalliolle katselemaan Porin junan ja Aune-laivan kulkua, sieltä Pyynikille, Kauppakadulle, Nottbeckin puistoon ja Finlaysonin puuvillatehtaalle. Siinäpä kuvasarjassa oli tuttuja naamoja: tuossa Kanto, tuossa Taulasalo, tuossa, tuossa, niin peijakasko heidän kaikkien nimiä muistaa vaikka tuttujakin ovat. Taisi olla oma naamani joukossa, en tiedä kun ei ollut peiliä mukanani, että olisin saanut vertailla. Sepä varsin hauska kuva oli, joka loppui hymyilevään reklaamityttöön, joka reklameerasi meitä ostamaan puuvillatehtaan kudoksia. Tämän kuvan jälestä ei enään tahtonut maistua "Santarmien ja palokuntalaisten seikkailu" tavallisine juoksuineen ja kuperkeikkoineen. Mutta oli sentään lopuksi vielä kaunis värillinen "Haavellinen loihtukuvaus", jota mielellään katseli.
Huoneet "Maailman ympäri" ovat tilavat, istuimet mukavat ja kohteliaat livrepukuiset vahtimestarit punasine lakkineen ohjaavat yleisöä.

Ympäri Maailman, Hämeenkatu 8.

Maailman ympäri päästyäni tein kokokäännöksen ja lähdin menemään "Ympäri maailman". Tämä Oy Maat ja kansat omistama näyttämö, joka ennen oli Ruuskasen talossa Koskikadun varrella, on nyt kesänaikana, kuten jo alussa sanoin saanut uuden, oman ja varsinaisesti eläviäkuvia varten rakennetun huoneiston Hämeenkadun varrella Rautakauppayhtiön taloon. Hämeenkadulta johtaa käytävä tilavaan eteiseen, josta astutaan suureen siistiin saliin, missä on istuimia sadoille hengille.
Otan kassasta ohjelman esitän kohteliaasti tervehtivälle vahtimestarille itseni:
- Olen Lippo.
- Siltä näytät. - Käy sisälle vaan, lausuu hän ja ohjaa minut pehmeälle penkille istumaan.
Odotan hetkisen ja katselen korkeata, tilavaa salia. Senjälestä sähkö sammuu ja peräseinällä oleva punanen esirippu aukeaa ja sen takana alkaa liikkua kuvasarja, joka esittää kuvia erään rikollisen elämästä, jonka hyvä kohtelu ja lapsen luottavaisuus saa heltymään ja palaamaan pahoilta teiltään. Toisena kuvana on "Ensimäinen ratsastus", jossa tapahtuu monta naurettavaa seikkaa. Mutta sen jälestä on vallan kamala - kuten tehtaantytöt puhuttelevat - kuvasarja, jossa 21 osassa esitetään minkälaisia "kauheita" eläviä me saamme niellä yhdessä ainoassa vesipisarassa, jos nautimme seisonutta vettä. Vesipisara on valokuvatessa useita satoja tuhansia kertoja suurennettu ja siksi tässä nähdään aivan selvästi miten "hirveitä" petoja siinä löytyy. Tuota katsellessani minä tein hiljaisen lupauksen, etten milloinkaan yhdy raittiusseuraan, niin kammottavaa on vesi. Raittiusseuroille onneksi loppuu kuvan näytteleminen tänäpäivänä, sillä huomenna on teatterissa uusi ohjelma. Seuraava kuvasarja on "Torpeedoristeilijä Sleipner hirmuisessa myrskyssä", jota katsellessa tuppaa tulemaan meritauti näyttämön penkilläkin istuessa, niin ankarassa myrskyssä laiva keikkuu. Lopuksi on hauska kuvasarja, jossa esitetään miten hullunkurisiin kohtauksiin isä joutuu, kun lapset pistävät hänen taskuunsa pahalta löyhkäävän limburger-juustopalan.
Hauskalta tuntuu istua "Ympäri maailman" uudessa salissa, sillä se on niin korkeakin, ettei ilma pääse pilaantumaan vaikka paljonkin väkeä saliin tulee. Ovia ulospääsyä varten on useampia, joten tuo vastenmielinen tungetteleminenkin on tyyten loppunut.

Biografi-Teatteri toimi Commercen talossa. Kuva Wikimedia Commons.

Vanhassa tutussa Biografiteatterissa olisi minun vielä pitänyt käydä, kun siellä taas on erittäin hauska ohjelmakin, jossa on kuvia Giuseppe Garibaldin elämästä, kuvia nykyisestä Marokon sodasta Casabalankan tapahtumat, koomillinen Automobiilimatka avaruudessa, liikuttava kuvasarja "Uskollinen kuolemaan saakka" sekä naurettava "Limburger-juusto", mutta olin jo niin väsynyt istumiseen elävissä kuvissa, etten jaksanut enempää istua, vaan täytyi jättää se toiseksi kerraksi.
Koettakaapa nyt arvoisat lukijani miten pitkälle te jaksatte.
Lippo.

K. E. Ståhlbergin Atelier Apollo -yhtiön Maailman Ympäri -salongeissa esitettiin siis kahta eri päivinä vaihtunutta ohjelmaa, joista toinen oli saanut ensi-iltansa Helsingissä 29. toukokuuta ja toinen ensimmäistä numeroa lukuun ottamatta 22. toukokuuta. Pohjoismaisen Biografikomppanian Commercen talon Biografiteatterin ohjelma oli näytetty Helsingissä 29. elokuuta ja tamperelaisen Maat ja Kansat -yhtiön Ympäri Maailman -teatterin ohjelma oli kokonaan uusi. Oman teatteriketjunsa muissa kaupungeissa omistaneen Maiden ja Kansojen kilpailijat esittivät Tampereella myös uusia ohjelmia, joita ei ollut näytetty Helsingissä.

Teatterien ohjelmat koostuivat viidestä-kuudesta lyhyestä elokuvasta, joiden esittäminen kesti ilman kelanvaihtoja ehkä noin 35-40 minuuttia. Ohjelmanumeroista noin kolmasosa oli dokumentti- ja uutiskuvia ja loput komedioita, liikuttavia ihmiskohtaloita, jännittäviä rikosjuttuja tai väritettyjä trikkikuvia.

Arviolta kolmasosa elokuvista on Pathé Frèresin ja muiden ranskalaisyhtiöiden tuotantoa (Éclipsen uskollinen koira ja Raleigh & Robertin uutiselokuva Casablancasta), mutta ohjelmistoon sisältyy myös italialaisen Cinesin Garibaldi, Charles Urbanin dokumenttielokuvat vesipisarasta ja Alaskasta sekä saksalaisen Deutsche Bioscopin kuva torpeedoristeilijä Sleipneristä myrskyssä. Varsinkin F. Martin Duncanin mikroskoopin avulla kuvaamat vesieliöt (ilmeisesti Little Drops of Water tai Through the Microscope) näyttävät herättäneen runsaasti huomiota. Automobiilimatka avaruudessa saattaa olla englantilaisen Robert W. Paulin The ? Motorist, joka on säilynyt.


Pathén komediat takaa-ajoineen ja kaatuiluineen eivät enää jaksaneet huvittaa Lippoa, mutta amerikkalaisen Vitagraphin Oh! That Limburger: The Story of a Piece of Cheese perustui ilmeisesti tuoreeseen ideaan. Lippo panee merkille myös ranskalaisten koomikoiden maneerit (Le domestique se venge), tunnistaa yhden Pathén nimettömiksi jääneistä näyttelijöistä (Les chiens policiers) ja epäilee paavin elämää lavastetuksi (La ville éternelle).

Kyseiselle viikolle sattui myös kaksi kotimaista elokuvatapausta. Ensimmäinen suomalainen näytelmäelokuva, Atelier Apollon Salaviinanpolttajat oli Liposta "huvittava", mutta ei sen enempää. Sen sijaan saman yhtiön Tampere-kuvaus (ilmeisesti sama kuin Filmografia Fennnican numero 24 Tampere Suomen Manchesteri) tuttuine näkymineen ja henkilöineen sekä Finlaysonin mainostyttöineen herätti kovasti huomiota. Dokumentaarisia filmejä valmistivat myös Maat ja Kansat sekä Pohjoismainen Biografikomppania.

Lippo panee merkille elokuvateatterien sisustuksen ja henkilökunnan, mutta ei lainkaan mainitse niissä soitettua musiikkia. Mykkäelokuvien säestäjinä toimivat tuolloin ilmeisesti automaattipianot, jotka olivat jo menettäneet uutuudenviehätyksensä eivätkä ansainneet erityistä huomiointia.

Elokuvaohjelmisto syksyllä 1907

Oheisessa tiedostossa on esitetty Suomen tärkeimpien elokuvateatterien ohjelmisto syyskaudella 1907. Kauden alkaessa Helsingissä oli kaksi elokuvien maahantuontia harjoittanutta ensi-iltateatteria: Karl Emil Ståhlbergin Atelier Apollo -yhtiön Maailman Ympäri sekä David Fernanderin ja Rasmus Hallsethin omistaman Pohjoismaisen Biografikomppanian Biografi-Teatteri, joka oli aloittanut toimintansa edellisenä syksynä. Konstantin Lindstedtin Ihmeitten Maailma oli siirtynyt esittämään vanhoja ohjelmia, joita vuokrattiin ainakin Atelier Apollolta ja tamperelaiselta Maat ja Kansat -yhtiöltä.

Syyskuun alussa Helsingissä aloitti toimintansa peräti neljä uutta elokuvateatteria: Ernst Ovesenin Central, Anton Podworskyn ja Jakob Fredrik Ljungqvistin Kansainvälinen Biografi, Hjalmar Hårdhin ja Karl Viktor Bremerin Premier-Biografi sekä Johan August Blommendahlin Uusi elävien kuvien teatteri. Niistä jälkimmäinen sijaitsi Unioninkadulla lähempänä Pitkääsiltaa eikä se näytä kuuluneen varsinaisten ensi-iltateatterien joukkoon.

Atelier Apollolla ja Maat ja Kansat -yhtiöillä oli omat teatterinsa ja yhteistyökumppaninsa muissa kaupungeissa ja myös Pohjoismainen Biografikomppania oli alkanut rakentaa omaa levitysketjuaan. Kilpailu kiristyi varsinkin Tampereella, jossa Atelier Apollon Maailman Ympäri ja Pohjoismaisen Biografikomppanian Biografi-Teatteri esittivät usein myös uutta maahantuotua ohjelmaa. Helsingin uusien ensi-iltateatterien levitystoiminta näyttää laajentuneen melko hitaasti. Kansainvälinen Biografi perusti teatterin Poriin ja Vaasa sai oman "Premiääri-Biograafinsa".

Ohjelmiston perusrakenne ei ollut suuresti muuttunut edellisestä syksystä. Dokumentaariset elokuvat muodostivat yhä huomattavan osan ohjelmanumeroista, joskin niiden osuus oli esim. marraskuussa 1907 laskenut alle 25 prosenttiin. Tärkein "todellisuuskuvien" toimittaja oli edelleen brittiläinen Charles Urban Trading Company, mutta sen rinnalle oli noussut uusia yhtiöitä, joista useimmat tuottivat myös fiktiivisiä elokuvia. Urbanin tuotteista varmaankin hämmästyttävimpiä olivat F. Martin Duncanin mikroskoopin avulla tekemät elokuvat (ilmeisesti Little Drops of Water ja Through the Microscope), joita esitettiin useissa ensi-iltateattereissa syys-lokakuussa 1907. Premier-Biografissa vesipisara oli "lokalisoitu" Vantaanjoen vedeksi: "Vantaanjoen vettä juovat helsinkiläiset ovat tilaisuudessa lähemmin tarkastamaan alkuperäisessä tilassa tuota herkullista tavaraa, jota se joka päivä nauttii. Kaikille boboloogeille ja vesijohtoihmisille suositellaan tämän sata kertaa suurennetun Vantaan-joesta otetun vesipisaran ja sen asukkaitten näkemistä. Se, joka on nähnyt kuvan, sanoo: en koskaan nauti Vantaan vettä keittämättä." Urbanin järjestämän Afrikan-retken tuloksia oli näytelmäelokuvaksi laskettava Afrikkalainen idylli, jonka levittäjänä toimi ranskalainen Raleigh & Robert.

Uutiselokuviin kuului mm. Raleigh & Robertin Taistelu Casablancassa 18 pnä elokuuta, joka nähtiin Helsingissä kolmena kopiona tasan kuukautta myöhemmin. Biografi-Teatterin ilmoituksen mukaan kyseessä oli "ensi kerta, jolloin todellisesta taistelusta on otettu eläviä kuvia" (aikaisemmat sotakuvat olivat yleensä lavastettuja). Saksan keisariparin käynti Englannissa nähtiin marraskuussa vain kuusi päivää elokuvan kuvaamisen jälkeen. Ruotsin kuninkaan Oskar II:n hautajaisjuhlallisuuksia esitettiin joulun jälkeen tuoreeltaan kuudessa eri teatterissa. Maat ja Kansat toi maahan kruunupäiden lisäksi Kuvia sosialistikongressista Stuttgartissa (Sozialisten-Kongress in Stuttgart, Deutsche Mutoskop und Biograph) ja Punaisen torstain Budapestissa (Demonstration der Sozialisten in Budapest, Projektograph, Unkari). Niiden taustalla ovat ehkäpä punaisen Tampereen ominaispiirteet. Kotimaisia uutis- ja maisemakuvia esittivät lähes kaikki ensi-iltateatterit, mutta niiden sisältökuvaukset on oheisessa tiedostossa jätetty huomioimatta. Varhaista dokumenttielokuvaa käsittelevät Jari Sedergren ja Ilkka Kippola teoksessaan Dokumentin ytimessä.

Ranskalainen Pathé Frères oli edelleen ylivoimaisesti suurin fiktiivisten elokuvien tuottaja. Uusien teattereiden ja lisääntyneen elokuvatuotannon myötä sen asema näyttää kuitenkin hetkellisesti notkahtaneen. Syys-lokakuussa yhtiön elokuvista tuotiin Suomeen yleensä vain yksi kopio, mutta toisaalta sen vahvuutena olikin eri nimekkeiden suuri määrä. Yhtiö reagoi tilanteeseen lähettämällä Helsinkiin moskovalaisen edustajansa Karl Filippin, jonka tehtävänä oli hankkia uusi tarmokas agentti. Loppuvuodesta maahantuotujen kopioiden määrä lisääntyi, ja ainakin Premier-Biografi ja seuraavan vuoden puolella Central alkoivat mainostaa erityisiä Pathé-ohjelmia laadun takeena.

Pathén ranskalaisia kilpailijoita olivat Gaumontin lisäksi Urbanin ranskalainen tytäryhtiö (sittemmin emoyhtiö) Éclair sekä Raleigh & Robert, joista jälkimmäisellä ei liene ollut omaa näytelmäelokuvien tuotantoa. Brittiläisiä näytelmäelokuvia tuli Suomeen Gaumontin tytäryhtiön ja Urbanin lisäksi ainakin Hepworthilta. Saksalaisia kuvia luettelosta löytyy edelleen vain muutamia, mutta ruotsin- ja suomenkieliset nimet viittaavat toisinaan Saksan kautta tapahtuneeseen maahantuontiin (esim. Gaumontin Le frotteur, Saksassa Blinder Eifer schadet nur, suomeksi Sokea innostus vaan vahingoittaa tai Éclipsen Le chemineau, Saksassa Des Landstreichers Glückstag, suomeksi Kulkurin onnenpäivä).

Italialaisen Cinesin elokuvia oli alkanut tulla Suomeen alkuvuodesta 1907, ja vähitellen mukaan tulivat myös Ambrosion tuotteet, joita levitti ainakin Raleigh & Robert. Kansainvälisen Biografin ensimmäinen ohjelma koostui nähtävästi kokonaan Italan edeltäjän Carlo Rossin elokuvista, ja myöhemmin niitä näytettiin muissakin teattereissa. Ranskalaisten esikuviin perustuneet italialaiset näytelmäelokuvat eivät vaikuttaneet vielä kovin omaperäisiltä.

Tanskalainen Nordisk Films oli ohjelmistossa laajasti edustettuna. Isak Thorsenin esittämän heikosti luettavan diagrammin (Nordisk Films Kompagni 1906-1924. The Rise and Fall of the Polar Bear, s. 63) mukaan yhtiön Suomeen myymien kopioiden määrä nousi edellisen vuoden paristakymmenestä noin puoleentoista sataan vuonna 1907. Nordiskin menestys näyttää perustuneen jännittäviin ja romanttisiin, usein historialliseen tai eksoottiseen ympäristöön perustuviin tarinoihin, mutta yhtiö tuotti myös komedioita ja dokumenttielokuvia.

Amerikkalaisia komedioita ja seikkailuelokuvia oli nähty edellisenä keväänä jo useita, mutta syksyllä tarjonta näyttää supistuneen vain muutamiin Edisonin, Lubinin ja Vitagraphin kuviin. Myös ruotsalainen elokuva oli vasta tuloillaan. Suomen ensimmäinen näytelmäelokuva Salaviinanpolttajat oli esitettty toukokuussa, mutta Biografi-Teatterin joulukuinen Iljanne tuskin oli järjestyksessä toinen kotimainen fiktio, vaan pikemminkin Gaumontin Le verglas.

Jos kopioiden määrä olisi laadun mittari, kauden merkittävin elokuva olisi viitenä kopiona maahan tuotu Nordiskin Iloinen leski (Den glade enke). Sitä täydensi vielä ruotsalainen Iloisen lesken valssi (Den glada änkan, Apollo Film Company), jota Kansainvälinen Biografi tarjosi ilmeisen turhaan yksinoikeudella maaseudulle vuokrattavaksi. Samalla viikolla esitettin vielä neljänä kopiona Nordiskin skandaalin herättänyttä Leijonanmetsästystä. Neljänä kopiona Suomeen saapui myös Nordiskin itämainen seikkailu Pako seraljista (Flugten fra seraillet) ja kolmena kopiona kauden ainoa lännenelokuva Texas Tex, liikuttava draama Mylly (Møllen) ja historiallinen Viikinkiverta (Vikingeblod). Nordiskin elokuvia esittivät kaikki, mutta maahantuonti painottui määrällisesti Pohjoismaisen Biografikomppaniaan, jopa siinä määrin, että historiallista rakkausdraamaa Angelo (Angelo, Tyran fra Padua) näytettiin samaan aikaan sekä Helsingin että Tampereen Biografi-Teattereissa. Kolmena kopiona tuotuja dokumenttielokuvia olivat Ruotsin kiviteollisuus (Stenindustri i Sverrig), Käynti Malmbergin rautakaivoksella (Malmbjerget) ja Maanviljelys Tanskassa (Landbrug i Danmark). Ne eivät ehkä kuulosta aiheiltaan kovin jännittäviltä, mutta kuuluivat olennaisena osana ohjelmiston "opettavaiseen" puoleen.

Komediapuolella kauden innovaatioihin kuuluivat limburgerjuusto, aivastuspulveri ja syyhypulveri. Éclipse/Urbanin levittämä Vitagraphin Limburgerjuusto (Oh! That Limburger: The Story of a Piece of Cheese) oli valmistunut jo huhtikuussa 1906, mikä kertoo amerikkalaisten yhtiöiden hitaista eurooppalaisista levityskanavista. Siinä pojat panevat isän taskuun pahalta haisevaa juustoa, minkä johdosta isä saa kunnon rökityksen työpaikallaan. Raleigh & Robertin levittämä Aivastuspulveri (Das Niespulver, mahdollisesti Hepworthin That Fatal Sneeze) perustunee samankaltaiseen ideaan. Molemmat tuotiin Suomeen kolmena kopiona. Syyhypulveria (Pathén Le poil à gratter tai Éclipsen Das Juckpulver) ostettiin peräti neljä kappaletta. Gaumontilla oli käytössään toiset aseet: Sitkeätä liimaa (mahdollisesti La glu) sekä Rakkaus ja liisteri pitävät hyvin kiinni (Die Liebe und der Kleister halten gut). Raleigh & Robertin kolmena kopiona levittämä Miksi häät epäonnistuivat (Warum aus der Hochzeit nichts wurde, ilmeisesti brittiläisen Williamsonin Why the Wedding Was Put Off) kuulostaa edellisiin verrattuna hienostuneelta komedialta.

Draamaelokuvat eivät nimien ja juonikuvausten perusteella olleet juurikaan kehittyneet edellisvuotisesta. Kolmena kopiona Suomeen tuotiin esimerkiksi "liikuttava rakkausmurhenäytelmä" Isän kosto / Pahaa hyvällä / Lääkärin omatunto (ilmeisesti Éclipsen The Doctor's Conscience). Pathén voimakkaasti lisääntynyt tuotanto jatkoi sekin etupäässä entisillä urilla. Komedioista erottuvat ehkäpä André Deedin Boireau opissa (Les apprentissages de Boireau) ja kolmena kopiona levitetty Ensimmäinen souturetki (Les débuts d'un canotier). Toiminnaltaan hieman hapuileva Premier-Biografi esitti Toradorin rakkautta eli Draamaa Sevillassa (Un drame a Séville) ilmeisesti peräti kolmella eri nimellä ja mainosti sitä tavallisesta poikkeavalla tavalla lehtien etusivuilla. Pathé jatkoi myös satu- ja taikakuvien tuotantoa. Kolmena kopiona levitettiin Pikku Jules Verneä (Petit Jules Verne) ja Ritari Sinipartaa (Barbe bleue), kahtena kopiona Ali Babaa ja neljääkymmentä ryöväriä (Ali Baba), Lumottua lampea (L'étang enchanté) ja Mustaa noitaa (La sorcière noire). Saksalainen satuelokuva Lumikki ja seitsemän kääpiötä (Schneewittchen und die sieben Zwerge, Internationale Kinematograph und Lichtbild) tuotiin sekin Suomeen kahtena kopiona. Helsingin ja Tampereen Biografi-Teatterit esittivät Georges Mélièsin jo vuonna 1904 valmistunutta kaksikelaista elokuvaa Le voyage à travers l'impossible nimellä Silmäys tulevaisuuteen tai Erään tiedeseuran seikkailurikas matka maailman avaruuden läpi vuonna 2100. Muita pidempiä elokuvia ei ohjelmistossa liene ollut, vaikka keväällä oli näytetty yhteen menoon Pathén liki tunnin kestänyttä Jeesuksen elämää maan päällä (Vie et Passion de N. S. Jésus Christ).

Johtavien tuotantoyhtiöiden eli lähinnä Pathén ja Nordisk Filmsin kopiot esitettiin kaikissa maahantuontia harjoittaneissa teattereissa yleensä samalla viikolla. Lisääntynyt kilpailu johti Helsingissä ensi-iltojen vakiintumiseen tiistaiksi. Ainoastaan Maailman Ympäri -teatterissa ohjelmat vaihtuivat entiseen tapaan keskiviikkona. Oskar II:n hautajaiset lienee ensimmäinen tapaus, jolloin juuri saapunut uutiselokuva liitettiin ohjelmiin "ylimääräisenä" numerona.

Työväki yläluokkaa vastaan

Varhainen elokuva, kuten nykyinenkin, edusti tietysti porvarillista hegemoniaa. Tämä ymmärrettiin Suomessakin, kuten alla esitetty nimimerkki Veli Sepeteuksen kirjoitus viipurilaisessa Työ-lehdessä 11.11.1911 todistaa. Sepeteus oli käynyt Kulmahallissa katsomassa elokuvan Työväki vastustaa yläluokkaa, joka lehti-ilmoituksen mukaan oli "Amerikan etevinten näyttelijäin näyttelemänä oikea mestariteos".

Kyseinen elokuva on amerikkalaisen Biograph Companyn The Iconoclast, joka sai ensi-iltansa lokakuussa 1910. Sen ohjaaja on kuuluisa D. W. Griffith, joka teki samana vuonna sata muutakin lyhyttä näytelmäelokuvaa (edellisenä vuonna niitä oli kertynyt peräti 131). Yksikelaisen elokuvan pituus oli 302 metriä, Suomessa 308 metriä (noin 15 minuuttia). Sen suomalainen juonikuvaus löytyy myös täältä.

The Iconoclast on yksi monista työläisradikalismia kuvaavista amerikkalaisista mykkäelokuvista, joita Michael Slade Shull on tutkinut teoksessaan Radicalism in American Silent Films, 1909-1929: A Filmography and History (2000). Shullin mukaan se oli ensimmäisiä elokuvia, jotka yhdistivät varsinkin ulkomailla syntyneiden työläisten keskuudessa esiintyneen radikalismin alkoholismiin (tusinan verran raittiuselokuvia tehnyt Griffith oli itse kova juoppo).

Shullin mukaan amerikkalainen elokuva ei ainakaan ensimmäiseen maailmansotaan saakka ollut työväenkysymyksen suhteen yksiääninen. Vuosina 1909-1917 valmistuneista pääoman ja työn suhdetta käsittelevistä elokuvista suuri osa oli itse asiassa sanomaltaan kapitalismin vastaisia tai luokkaristiriitoja sovittelevia. Tilanne muuttui Venäjän vallankumouksen nostattaman "punakauhun" seurauksena, ja aina siitä lähtien kaupallisessa elokuvatuotannossa työläisradikalismi ja sosialismi on nähty uhkana kuvitteelliseen luokkasopuun perustuville amerikkalaisille arvoille.

Eurooppalainen anarkisti uhkaa vapautta. Pilakuva vuodelta 1919.

Erityisen vaarallisia olivat ulkomaalaissyntyiset, itä- ja eteläeurooppalaiset likaiset ja parrakkaat anarkistit ja muut pomminheittäjät, joita elokuvan pääosassa ylinäyttelevä Henry B. Walthall ilmeisesti edustaa. Poliittisesti aktiivisilla amerikansuomalaisilla oli tässä oma lehmänsä ojassa, mutta on mielenkiintoista ettei Veli Sepeteus kiinnitä siihen huomiota. Elokuvan amerikkalaisuus oli ehkä jäänyt häneltä huomaamatta, eikä kansallisia erikoispiirteitä varhaisessa mykkäelokuvassa yleensä haluttu korostaakaan. Suomessa elokuvasensuurista vastanneen poliisin roolin kapitalistien juoksupoikana hän sentään panee merkille. Myös Suomen kirjaltajat ymmärsivät loukkaantua ja postasivat kirjoituksen omaan someensa.


”Työväki yläluokkaa vastaan”.

Viimeaikaiset suuret keksinnöt ovat antaneet meille ”elävät kuvat”. Nykyajan vanhat ja nuoret ovat saaneet niillä jo herkutella. Ja hauskaa on tottavie ollutkin.

Kaksinverroin hauskaa on tämä juttu ollut sentään nokkelille, pääomaa omaaville tai sitä lainaksi saaneille liikemiehille: ”Kuvien” näyttämöitä kasvoi kuin sieniä tukevan syyssateen jälkeen – ja rahaa alkoi ”teatterien” omistajille tulla ihan tukussa. Perin hauska keksintö siis siltäkin kannalta katsottuna!

Kaikkialla oltiin siis tyytyväisiä. Kansa kaikenlainen, rikas ja köyhä, ihaili tätä uutta taidetta. ”Kuvissa” nähtiin niin perin pian tapahtumat, kaikki toiminta kävi oikealla paholaisen kurssilla, ja äärimmilleen kehitetty pila sai useasti katsojien leuat naurusta venähtelemään. Mutta sitten – ”kuvien” näyttäjät alkoivat esitellä järkyttäviä murhenäytelmiä, joissa kaikki ”roolit” pelattiin vain naamaliikkeellä ja käsiviittoilulla! Se oli jotakin. Ymmärtävimmät katsojat puistelivat päitään ja sanoivat, että tällä alalla eivät kuvat ole ollenkaan oikealla alallaan!

Puhenäyttämöä ei niin vain tempuilla korvata! ”Kuvien” taide on näyttämökappaleita esittäessä silkkaa ja sangen paksua pötyä! Eivät ne sillä alalla ikinä saavuta menestystä!

Mutta ottivatko elävien kuvien omistajat näitä huomautuksia varteen? Vielä ja muuta. Tämä on puhtaasti meidän asiamme, lienevät ne arvelleet – ja me teemme mitä haluamme! Yleisön asia tässä, kuten monessa muussakin asiassa, on vain tyytyväisyydellä koetettava niellä, mitä sille tarjotaan! Ja niin astuivat ”suuret, jännittävät draamat” etualalle – ja ”yleisö” otti ja tyytyi, maksoi ja hieman mutisi. Kuvien omistajat siinä jutussa siis loistavasti voittivat.

Sitten tuli seuraava aste. Kuvilla alettiin ”akiteerata” tyhmää kansaa. Ensin harvakseen, sitten yhä useammin alkoi ilmestyä kappaleita, jotka olivat suorastaan yläluokkalaisessa hengessä valmistettuja. Herraselämää näyteltiin niissä mitä rakastettavimmassa valossa, herrasväen suuria hyveitä, ansioita ja sielun ylevyyksiä kuvattiin niissä mitä liikuttavimalla tavalla. Rikkaat säälivät köyhiä, jakoivat oikeutta, olivatpa erittäin armollisiakin ”kapinallisia” roskajoukkoja kohtaan. Yläluokan heitukat, daamit ja tantit vuodattivat ihan kyyneliä kylläisestä sydämestään, nähdessään kuvissa, kuinka hyviä, ihan uskomattoman hyviä he noita nälkäisiä, kaikkialla mankuvia työläispiruja kohtaan oikeastaan ovat olleet ja ovat. Ja köyhät näkivät niissä kuvissa itsensä ”oikeassa karvassaan”. Hulikaaneina, rosvoina, pommisankareina ja yltiöpäisinä yhteiskunnan häiritsijöinä löysivät he yhä useammin siellä itsensä. Ihan useasti ottivat ja kauhistuivat omaa pahuuttaan.

Näin oli ”määrätty suunta” kuvien valmistuksessa päässyt vallalle. Kapitalistien suuret filmitehtaat valmistivat ja valmistavat vielä tänäänkin, yksinomaan vain kapitalisteille mieluisia kuvia!

Tahtoisin esimerkin vuoksi tutustuttaa teidät, lukijani, yhteen ainoaan, täällä Viipurissa tällä viikolla näyteltyyn kuvaan. Sen suvaitsi Viipurin biografi teatteri, Kulmahallissa, serveerata niin köyhille kuin rikkaille, niin ymmärtäville kuin ymmärtämättömille vierailleen. Tämä kuva kantoi tätä kokolailla mahtavaa ja komealta kuuluvaa nimeä: ”Työläiset yläluokkaa vastaan”.

Mutta annammepa biografin herroille vähän suunvuoroa. He ”selittävät” kuvan sisältöä ohjelmassaan seuraavasti:

”Muuan kirjaltaja on yhteiskuntaan ja toimeentuloonsa tyytymätön. Hän vihaa isäntäänsä ja kaikkia, jotka kuuluvat yläluokkaan, sillä hän luulee että nämät ihmiset viettävät ylellistä elämää hänen työnsä kustannuksella, eikä ymmärrä, että johtajan henkinen työ kuluttaa yhtä paljon, ehkä vielä enemmänkin voimia, kuin hänen oma ruumiillinen työnsä. Ja mikä hän sitte itse on. Juoppo raukka, pää täynnä sosialistisia aatteita, joita hän ei kuitenkaan oikein käsitä. Hänen mielestään on yhteiskunnalla velvollisuuksia häntä kohtaan, mutta omia velvollisuuksiaan hän ei ollenkaan tunne. – Kirjaltajan vaimo koettaa kaikin tavoin saada miehensä palaamaan työhön takaisin ja tämä noudattaakin lopulta hänen pyyntöänsä. Painossa nuhtelee kuitenkin työnjohtaja häntä laiminlyömisestä juuri kun kirjapainonomistaja astuu sisään muutamien tuttaviensa kanssa, joille hän tahtoo näyttää painoaan. Nähtyään nämä soopelinahkaan ja silkkiin puetut ihmiset, kuohahtaa paheitten veltostuttaman työmiehen veri uudelleen, ja hän koettaa lyödä isäntäänsä, kun tämä tarjoo hänelle ystävällisesti kätensä. Luonnollisena seurauksena tällaisesta käytöksestä on ero työstä. Lastensa tähden pyytää vaimo miehen koettamaan saada paikkansa takaisin, jonka hän myöskin tekee, mutta turhaan.

Nyt on kirjaltaja valmis kaikkeen ja hän päättää kostaa isännälleen.

Varakas kirjapainonomistaja on kotonaan tyttärensä luona, joka on rampa. Turhaan on isä koettanut kaikkia lääketaidon keinoja, mikään ei ole voinut häntä parantaa ja murtuneena itkee isä lapsensa onnettomuutta. Pienokainen ymmärtää isän epätoivon ja näyttää hänelle miten hyvin hän kävelee kainalosauvojen avulla.

Revolverilla aseistettuna kiipee kirjaltaja ikkunasta sisään isäntänsä huoneeseen. Varovasti vetää hän sen huoneen oviverhot syrjään, missä isä ja tytär ovat ja tähtää. Yhtäkkiä malttaa hän kuitenkin mielensä, näky, joka häntä täällä kohtaa, muistuttaa siitä, mitä isäntä rikkauksistaan huolimatta ei voi itselleen saada, nimittäin terveyttä ja voimia. Hän ajattelee perhettään, nuorta vaimoansa ja kahta tervettä lastaan ja häveten aikoo hän poistua. Kirjapainonomistaja on kuitenkin kuullut kolinaa ja pidättää työmiehen. Tämä pudottaa revolverin kädestään, mutta isäntä antaa sen hänelle takaisin ja ottaa sitte miehen taskusta esiin pistävän viinapullon jonka hän särkee. Hän huomaa myöskin, että miehessä on tapahtunut muutos ja jotta hän saisi tilaisuuden parantaa itsensä ja alkaa elämään uudelleen, ottaa hän miehen takaisin painoon.”

Itse ”kuva” on tämän ”selityksen” kanssa jotakuinkin yhtäpitävä. Siinä nähdään hurja, eläimellinen työmies, kirjaltajanaama tai valokuvattu jostain lakon aikaisesta rikkurista – pursumassa hurjaa vihaa yhteiskuntaa ja työnantajiaan kohtaan. Niin kurja ja eläimellinen siitä on tehty, että jo ensikatsannolta näkee, että sillä on ”pää täynnä sosialistisia aatteita”. Toiminta on ulkonäön mukainen. Laihoiksi ja kalpeiksi on hän rääkännyt vaimonsa ja lapsensa. Kai tämä peto, heltyneenä näiden kärsimyksistä sitten, aikoo antaa vähän ”köniin” työnantajaansa, sekä, kun joutuu työstä tämän tähden, sitten meinaa nitistää tämän hengiltä. Säälistä – mikä mahdoton ajatus biografin herroilla meistä sosialisteista – jättää sen kumminkin tekemättä. Ja työnantaja, kapitalisti, voi nyt näyttää enkelin luonteensa antamalla kaikki anteeksi!

Tässä kuvassa on todellakin kaksi äärimmäisyyttä ajettu katsojien arvosteltavaksi. Peto, työmies – ja herttainen, rakastettava enkeli, työnantaja, kapitalisti. Kumpa te olisitte nähneet, kuinka julmasti peto irvisteli, ja kuinka sydämellisen herttaisesti enkeli  hymyili! Katsojien täytyi varmasti ajatella: jumala varjelkoon meitä tuon sosialistin hampailta – ja jumala siunatkoon rakastettavaa, väärin ymmärrettyä herraa!

Ei maksa vaivaa selostaa tätä kuvaa pitemmältä. Ei se siitä parane eikä pahene. Että se on täysin siveellinen, opettava ja jaloja harrastuksia herättävä, siitä on vielä takeena Helsingin poliisin todistus selityksen hännässä.

Näin, työläiset – näin pitkälle on menty jo tämän ”viattoman ajanvietteen” riistäjien yhdeksi aseeksi meitä työtätekeviä kohtaan tekemiseksi! Elävät kuvat ovat astuneet puoluepalvelukseen. Kapitalistien sotarintama on tässä saanut arveluttavan mahtavan aseen riistämisen ja nylkemisen kaunistelemiseksi, sosialistien mustaamiseksi ja parjaamiseksi. Täydelllistä mielihyvää saavat porvarillisella katsantokannalla varustetut kuvien katsojat joka käynnillään näissä teattereissa! Ja työläiset – ne saavat maksaa ja ottaa ilman nurinaa vastaan ne törkeät loukkaukset, käännytysyritykset ja korvapuustit, joita teatterien omistajat luokkavaltansa pysyttämiseksi kulloinkin katsovat sopivaksi tarjoilla!

Edelläolevasta pitäisi selvitä, että ”elävät kuvat”, nyörien ollessa nykyisissä käsissä, ovat hyvää kyytiä menossa päin honkia. Kun niillä, mielestäni, määrättyjen rajojen sisällä on vielä tulevaisuuttakin, niin herääpä kysymys: mitä asian nykyisestään auttamiseksi olisi tehtävä. Siitä seuraavassa sepustuksessa tässä ”pienien juttujen” osastossa.

Veli Sepeteus.

Kirjoituksen toisessa, muutaman päivän kuluttua julkaistussa osassa Veli Sepeteus etsii keinoja porvarillisen hegemonian murtamiseksi elävissä kuvissa. Keksisitkö sinä niitä?

Elokuvaohjelmisto syksyllä 1906

Oheisessa tiedostossa on esitetty Suomen tärkeimpien elokuvateatterien ohjelmisto syyskaudella 1906. Kauden alkaessa Helsingissä oli kaksi elokuvien maahantuontia harjoittanutta ensi-iltateatteria: Karl Emil Ståhlbergin Atelier Apollo -yhtiön Maailman Ympäri ja Johan Konstantin Lindstedtin Ihmeitten Maailma. Syyskuussa aloitti toimintansa ruotsalaisen David Fernanderin ja norjalaisen Rasmus Hallsethin omistaman Pohjoismaisen Biografikomppanian Biografi-Teatteri. Fernanderilla ja Hallsethilla oli vankka kokemus elokuvakiertueista Suomessa ja takanaan epäonninen teatterikokeilu Tampereella (elokuvakiertueista ja -teattereista ks. tarkemmin Sven Hirn: Kuvat kulkevat).

Ståhlbergin Atelier Apollo mainosti yhteyksiään ranskalaiseen elokuvayhtiöön Pathé Frèresiin ja levitti maahan tuomiaan elokuvia muiden kaupunkien teattereihin. Lindstedtin Ihmeitten Maailman toiminta oli pienimuotoisempaa, eikä se nähtävästi juurikaan harjoittanut elokuvien vuokrausta. Fernanderin ja Hallsethin Biografi-Teatteri aloitti näyttämällä vanhaa kiertueohjelmistoaan samalla kun se ryhtyi luomaan omaa vuokrausketjuaan. Biografi-Teatterissa nähtiin vielä myöhemminkin silloin tällöin vanhoja kuvia, mutta kyse ei liene ollut niinkään uusien puutteesta vaan halusta monipuolistaa ohjelmistoa. Yhtiö mainosti lehti-ilmoituksissa yhteyksiään Pathéen, lontoolaisiin Charles Urbaniin ja Warwick Tradingiin sekä amerikkalaiseen Edison Manufacturingiin, jotka toimivat myös laitetoimittajina.

Tampereella toimi maahantuontia harjoittanut Maat ja Kansat -yhtiö, jolla oli paikallisen Ympäri Maailman -teatterin lisäksi oma teatteriketju muissa kaupungeissa. Yhtiöllä oli kiinteät liikesuhteet Ihmeitten Maailmaan, jossa esitettiin ensimmäisenä suuri osa vastikään maahan tuoduista uutuksista. Muihin kaupunkeihin levitettävät ohjelmat koottiin kuitenkin Tampereella, eikä kaikkia kuvia ilmeisesti näytetty Helsingissä. Osa Ihmeitten Maailman ohjelmistosta ei myöskään näytä päätyneen Tampereelle.

Elokuvateatterien ohjelmat koostuivat yleensä neljästä–kahdeksasta lyhyestä elokuvasta, joiden yhteispituus oli ilman kelanvaihtoja ehkä korkeintaan 40 minuuttia. Pisimmät elokuvat kestivät noin 15 minuuttia, mutta sellaisia oli toistaiseksi harvassa. Lehti-ilmoituksissa, joihin oheinen luettelo perustuu, mainittiin usein vain tärkeimmät ohjelmanumerot muun ohjelmiston koostuessa tavanomaisesta tusinatavarasta, kuten Hirn toteaa.

Dokumentaariset elokuvat muodostivat reilun kolmasosan ohjelmanumeroista esim. marraskuussa 1906. Merkitykseltään ne lienevät olleet vähintään yhtä tärkeitä kuin fiktiivinen tusinatavara. ”Todellisuuskuvat” esittivät ulkomaiden nähtävyyksiä, maisemia ja kansanelämää, eläinmaailmaa, sotaharjoituksia, urheilua, tekniikkaa, teollisuutta, elinkeinoja ja työtapoja sekä kalastusta ja metsästystä. Eksoottisia kohteita olivat Niagaran putoukset, Alpit, Monte Carlo, Skotlannin, Norjan ja Kanadan vuoristot, Japani, Burma, Kongo ja Ceylon. Nykyaikaa edustivat rautatiet, automobiilit ja ilmalaivat. Varsinaisia uutiskuvia oli melko vähän. Venäjän duuman avajaiset, Ateenan olympialaiset, Vesiviuksen purkautuminen tai San Franciscon maanjäristys nähtiin neljä–viisi kuukautta tapahtumien jälkeen, mutta parhaimmillaan elokuvan matka Helsingin valkokankaille kesti vain tasan kuukauden (Granthamin rautatieonnettomuus 19.9.1906 ja Kansainväliset Gordon Bennet -ilmapallokilpailut Pariisissa 30.9.1906). Todellisuuskuvien joukossa oli myös Atelier Apollon kotimaisia otoksia, joiden sisältökuvaukset on oheisessa luettelossa jätetty huomiotta.

Dokumenttielokuvien tärkein tuottaja oli brittiläinen Charles Urban Trading Company, joka oli saanut mainetta Suomessakin Venäjän–Japanin sotaa rintaman molemmin puolin kuvanneilla otoksillaan. Urbanin tuotannot olivat varsin kunnianhimoisia, ja Nousu Matterhornille (Ascent of the Matterhorn 1905) -elokuvan yhteydessä lehti-ilmoituksessa mainittiin poikkeuksellisesti jopa kuvaajan nimi F. Ormiston-Smith. Varsinainen elokuvatapaus oli Matka New-Yorkiin Norddeutscher Lloydin höyrylaivalla Kaiser Wilhelm II (Voyage to New York on Kaiser Wilhem II 1905). Yhteensä noin 3,000 jalan pituinen elokuvasarja esitettiin Biografi-Teatterissa yhteen menoon, ja sen näyttämisen kerrottiin (kelanvaihtoineen) kestävän lähes tunnin. Lehti-ilmoituksissa mainittiin tuottajana toimineen ja myös elokuvassa nähdyn Charles Urbanin nimi ja vedottiin ”yksinoikeuteen Skandinaviassa” kauan ennen varsinaisten monopolielokuvien aikaa. Harvinaislaatuisen näytännön arveltiin kiinnostavan varsinkin amerikansiirtolaisten sukulaisia ja tuttavia. Tämäkään elokuva ei ollut aivan tuore, vaan sitä oli esitetty muissa kaupungeissa jo keväällä 1906. Dokumenttituotannossa aiheiden kirjo oli kuitenkin laaja, ja vanhemmatkin otokset avasivat katsojille aivan uusia näköaloja.

Fiktiivinen elokuvatuotanto oli jakautunut muutamaan lajityyppiin, joita olivat komediat, liikuttavat elämänkohtalot, jännittävät rikokset sekä väritetyt satuaiheet ja visuaalisesti hämmästyttävät taikakuvat. Toistuvia hahmoja ja aiheita olivat rakastajat ja rakastajattaret, kilpakosijat, mustasukkaisuus, katumus ja kosto, varkaat, salakuljettajat ja salametsästäjät, vankikarkurit, humalaiset, kerjäläiset ja poliisit, toive- ja painajaisunet, omapäinen palvelusväki, herttaiset, kurittomat, ryöstetyt ja eksyneet lapset, viisaat koirat ja hevoset, mustalaiset, neekerit, taikurit, haltijattaret ja keijut, vallattomat hatut, tynnyrit ja polkupyörät. Varsinaisia salapoliisitarinoita tai historiallisia draamoja ei juurikaan vielä ollut. Jouluna esitettiin tietysti jouluaiheisia kuvia ja järjestettiin lastennäytäntöjä.

Valtaosa fiktiivisistä elokuvista oli peräisin ranskalaiselta Pathé Frèresin tehtaalta, jonka tuotteet saapuivat Suomeen jatkuvana virtana vailla suurempaa viivettä. Pathén tusinatavaran joukosta erottuvat ehkäpä Charles Lucien Lépinen pitkähköt koomiset seikkailuelokuvat Salapoliisin matka maan ympäri (Le tour du monde d’un policier) ja Pirun poika Pariisissa (Le fils du diable), Albert Capellanin draama Torninvartijan tytär (La fille du sonneur) ja satuelokuva Aladinin lamppu (Aladin ou la lampe merveilleuse), Georges Hatotin Koirat salakuljettajina (Chiens contrebandiers), Gaston Vellen fantasia Professorin matka tähteen (Voyage autour d’une étoile), Harry Rayn komedia Ylioppilaiden iloista elämää Pariisissa (Les étudiants de Paris, yksi Max Linderin ensimmäisistä kuvista) ja Lucien Nonguetin Rakkausdraama Venetsiassa (Un drame à Venise), kaikki vuodelta 1906. Elokuvat tulivat toisinaan kahtena kopiona, joita esitettiin Helsingissä samaan aikaan.

Ohjelmistossa on edustettuna myös toinen ranskalaisyhtiö Gaumont, jonka profiili ei suuresti poikennut Pathésta. Gaumont, jolla oli myös brittiläinen tytäryhtiö, kopioi Pathén ja englantilaisten tuotantoyhtiöiden elokuvia (ja päinvastoin), mutta sen tuotannosta on saatavissa vähemmän tietoja, minkä johdosta yhtiön rooli saattaa näyttää todellisuutta pienemmältä.

Elokuvan uranuurtajan Georges Mélièsin Star-Filmin vanhat kuvat kelpasivat yhä esitettäviksi, ainakin lapsille. Tällaisia olivat Haltioiden valtakunta (Le royaume des fées 1903), Fakiiri ja ruusupuu (Le rosier miraculeux 1904) ja Kuljeksiva juutalainen (Le juif errant 1905). Uusia olivat Pieni nuohoojapoika Jack, joka tuli upporikkaaksi (Jack le ramoneur 1906) ja Rip van Vinkle (La légende de Rip Van Winkle 1905), joista jälkimmäistä Maailman Ympäri kuvaili ”tämän säsongin kallisarvoisimmaksi kuvasarjaksi”. Mélièsin kuvat olivat kauniisti väritettyjä ja usein suhteellisen pitkiä.

Brittiläinen elokuva oli alkanut taantua, mutta varsinkin Urbanin ja Hepworthin fiktiiviset tuotteet olivat vielä selvästi edustettuna Suomen elokuvaohjelmistossa. Ranskalaisten kopioimat aiheet eivät vaikuta kovin omaperäisiltä, poikkeuksena Lewin Fitzhamonin ohjaama ”scifikomedia” Alkuasukkaita ja jättiläiseläimiä ennen syntiin lankeemusta (Prehistoric Peeps, Hepworth 1905), joka ei valitettavasti ole säilynyt.

Syksyyn 1906 sijoittuu yksi elokuvatapaus, jolla tulisi olemaan elokuvaohjelmiston kannalta kauaskantoiset seuraukset: samana vuonna perustetun tanskalaisen Nordisk Films Kompagnin tuotteet alkoivat virrata Suomeen. Ensimmäiset ”varmasti” identifioidut tapaukset ovat Babyn leikkikaluja (Babys legetøj), Kalastajan elämää Pohjolassa (Fiskerliv i Norden) ja Maalaisukko käymässä Kööpenhaminassa (Bonden i København) Biografi-Teatterissa 25.10.1906. Myöhempiä ovat ainakin Matka läpi Norjan kauneimpien seutujen (En tur igennem Norge), Kukkaistyttö (Blomsterpigen) ja Anarkistin anoppi (Anarkistens svigermor) samassa teatterissa. Ei liene sattuma, että sen norjalais-ruotsalaiset omistajat solmivat ensimmäisinä yhteydet Kööpenhaminaan. Ruotsalaisia elokuvia ei sen sijaan vielä taidettu nähdä, Östersundin hiihtokilpailuja lukuun ottamatta, sekin Biografi-Teatterissa.

Saksan elokuvatuotanto käynnistyi tavattoman hitaasti ja aloitti maailmanvalloituksensa vasta paljon myöhemmin. Ainoa syksyllä 1906 identifioitu saksalainen kuva on sensaatiomaiseen tapahtumaan perustuva ”hupaisa parodia” Köpenickin kapteeni: Suutari Wogtin suurtyöt Köpenickissä (Der Hauptmann von Köpenick, useita versioita). Toinen hidas nousija oli Italia, jonka elokuvista ohjelmistossa ei ole varmoja merkkejä. Ne alkoivat kuitenkin saapua jo seuraavana keväänä. Venäjällä näytelmäelokuvien tuotantoa ei vielä ollut.

Amerikkalaiset elokuvat ja villin lännen seikkailut tekivät sen sijaan tuloaan Suomeen, ja niitä oli ehkä nähty jo aiemminkin. Jälkimmäisistä osa saattoi tosin olla peräisin Ranskasta. Melko varmasti identifioituja ovat ainakin vuonna 1906 valmistuneet Vitagraph-elokuvat Kullankaivajat (The Prospectors, a Romance of the Gold Fields), Minuutti liian myöhään, eli mitä kauluksen nappi voi aikaansaada (The Lost Collar Button; or, A Strenuous Search) ja Sata yhtä vastaan eli Onnistunut veto (The 100 to One Shot; or, A Run of Luck), joista ainakin kahden ensimmäisen levittäjänä toimi Charles Urban Trading Company. Ohjelmisto sisältänee myös muutamia vanhempia Edison Manufacturing Companyn kuvia.

Maailman Ympäri: syyskauden 1906 ensi-ilta

Helsingin Maailman Ympäri -elokuvateatteri aloitti uuden näytäntökautensa lauantaina 18.8.1906 Mikonkadun uudelleen sisustetussa huoneistossa (Nya Pressen 19.8.1906). Ohjelmassa oli kuusi lyhyttä elokuvaa, joista ensimmäisen oli tuottanut brittiläis-amerikkalainen Charles Urban ja loput olivat peräisin ranskalaiselta Pathé Frèresin tehtaalta. Kuvien yhteispituus lienee ollut noin 35-40 minuuttia. Tuulispään toimittaja arvioi ohjelmaa seuraavaan tapaan:

Eläviä kuvia
Maailman ympäri
on jälleen avannut ovensa ja heti alkanut näytellä täysille huoneille; liiankin täysille. Kun minä siellä eilen pistäysin, oli se niin täysi, että ei enää kärpäsellekkään olisi istumasijaa löytynyt.
Ohjelma on hyvä ja huvittava. - Ikävä kyllä, minä hiukan myöhästyin, jotenka minulta jäi näkemättä se "sanomaton prameus ja loisto" niinkuin ohjelmassa kehastiin Alfons XIII hääkulkueesta.
Kolminkertainen "yhtymys" eli keittäjättären kolme sulhasta ja hra Duconardin seikkailut olivat numeroita, joita katseli suu vehnäsellään ja nauruaan pidätellen, joka sentään ei tahtonut kaikille onnistua, koskapa tuon tuostakin kuului sieltä ja täältä oikea hölönauru.
Ranskalaisen rykmentin Marnejoen yli meno oli opettavainen numero, vaikka minun mielestäni onkin turhanaikaisia kaikki ne murhakapineet, joita siinä kuletettiin.
Keväänhaltijatar pani varsinkin heikomman sukupuolen autuaallisesti hymyilemään, vaikkapa nuoremmat tämän sukupuolen edustajista katsoivatkin velvollisuudekseen hiukan kainostella, kun haltijattaren lapsettomalle työmiesperheelle lahjoittamasta kukkavihosta löytyi kaksi Aatamin puvussa olevaa ihmisen alkua, josta nämä tietysti ilostuivat ikihyviksi.
Lopuksi näyteltiin Koko perhe teatterissa kesäkuumuudessa ja vähälläpä oli etten minäkin olisi tehnyt samalla tavalla kuin ne näyteltävät, sillä kuuma oli minullakin, niin että hiki virtanaan valui, mutta siihen se ohjelma sitten loppuikin ennenkuin oli ennättänyt vallan sulamaan ja niin pääsin minäkin kadulle "puhaltamaan".
Joka keskiviikkona uusi ohjelma.
Ammattitarkastaja. (Tuulispää 24.8.1906)

"Ammattitarkastajan" ja lehti-ilmoituksen mainitsemat kuvat voidaan identifioida seuraavasti:

• The Royal Spanish Wedding. Royal Wedding Procession, with Bomb Outrage, Charles Urban Trading Company 1906. Selvittämättä jää, nähtiinkö teatterissa koko hääkulkue (810 jalkaa/247 metriä) vai ainoastaan lehti-ilmoituksessa mainittu "kauhea pommiräjähdys" (275 jalkaa/84 metriä). Räjähdys tapahtui vain muutamia sekunteja sen jälkeen, kun kuninkaalliset olivat ohittaneet kameran. Historialliseksi mainostetussa kuvassa nähtiin kaatunut hevonen, kansalliskaartilaiset siirtämässä vaunuja tien poskeen ja kuningaspari lähdössä paikalta toisissa vaunuissa. Häät pidettiin 31.5.1906.
• Triple rendez-vous, 70 metriä, Pathé kataloginumero 1513/elokuu 1906. Talon pojat järjestävät kepposen keittäjätär Julielle. He kutsuvat paikalle hänen kolme rakastajaansa, jotka saapuvat samaan aikaan. Julie yrittää piilottaa miehet, mutta tuloksena on kauhea hävitys keittiössä. Lopuksi emäntä ajaa Julien ja miehet tiehensä. 
• Les malheurs de M. Ducornard, 135 metriä, Pathé kataloginumero 1517/elokuu 1906. Herra Ducornard lähtee työmatkalle ja jättää vaimonsa yksin kotiin. Pian paikalle saapuu vaimon rakastaja. Kommelluksiin joutunut Ducornard myöhästyy junasta ja palaa kotiin. Sillä aikaa taloon on murtauduttu ja varkaat sitovat Ducornardin. Illalla rouva palaa kotiin rakastajansa kanssa. 
• Passage d’une rivière par l’Armée française, 100 metriä, Pathé kataloginumero 1396/1906. Ranskalainen rykmentti ylittää Marnejoen ponttoonisiltaa pitkin. 
• La fée printemps, Pathé, 80 metriä, väritetty, elokuussa 1906 valmistunut uusi versio vuoden 1902 samannimisestä elokuvasta kataloginumerolla 699. Köyhä talonpoikaispariskunta on vailla lapsia. Synkkänä talvi-iltana heidän luokseen ilmestyy kerjäläiseksi pukeutunut haltijatar. Parin hyväsydämisyydestä liikuttunut haltijatar muuttaa maiseman kukkivaksi kevääksi. Haltijatar ojentaa heille kukkavihkon, joka muuttuu kahdeksi somaksi lapseksi. 
• Le billet de faveur, 115 metriä, sävytetty, Pathé kataloginumero 1405/huhti-toukokuu 1906. Pariisilainen porvari saa vapaalipun teatteriin ja vie sinne koko perheensä. Teatterissa on kuuma, ja perheenjäsenet alkavat riisua vaatteitaan, jotka sitten katoavat. Poliisi vie perheen asemalle ja lähettää heidät vaunuilla kotiin.

Elokuvateatteri Scala

Pohjoismaisen biografikomppanian syyskuussa 1909 avaama Scala oli aikanaan yksi Helsingin hienoimmista elokuvateattereista. Pienet ja ahtaat teatterit eivät enää tyydyttäneet vaativamman yleisön tarpeita, ja reilun vuoden sisällä avattiin kaksi muutakin uutta ja hienoa teatteria: Olympia helmikuussa 1909 ja Apollo vapunpäivänä 1910 (ks. Sven Hirn: Kuvat elävät). Nordisk Filmtidning vie meidät tutustumaan Scalaan joulukuun 1909 numerossaan: 

Biografteatern Scala. 

Norra Esplanadgatan 21. Bakom företaget står som kändt Nordiska biografkompaniet, som inrättat biograf öfverallt i landet och redan utsträckt sin verksamhet, hvilken jämväl omfattar tillverkning af films till Ryssland. Fabriken är anlagd i Petersburg, men kommer inom kort att förflyttas till Helsingfors. Vi kunna i en snar framtid vänta oss att se originalbilder med miljön förlagd till Finland - både allvarliga och komiska.

 

Till att börja med har firmans fotograf i sommar berest landet för att taga nya originalbildserier från alla för naturskönhet bemärkta trakter. Helsingforsaren får bereda sig att snart, tillbakalutad i en bekväm länstol uti teatern nyinredda eleganta salong kunna företaga lustfärder hit och dit i eget land, n. b. sådant det tedde sig sommaren 1909.

Det är också för att hänvisa läsaren till Nordiska biografkompaniets annons, hvari firman averterar om att föreställningarna i dag påbörjats jag tagit till orda. Samtidigt ber jag att få påpeka att biografteatern till sitt nom de guerre valt det lockande: Scala.

Redan i går tog undert. jämte andra representanter för pressen den nya salongen i betraktande. Den är inrymd i samma gård, som förut, men har från andra våningen nedflyttats till första våningen i en midt emot hvalfporten belägen flygel, som ombyggts för ändamålet. På ett skickligt sätt har arkitekt Emil Fabritius här löst den ingalunda lätta uppgiften att af den gamla utbyggnad, som tidigare upptog platsen, skapa den briljanta, i modern stil komponerade salong som nu vid inträdet fängslar ögat.

Hufvudentrén är till vänster inne på gården. Men ingen, som vandrar förbi N. Esplanadgatan n:o 21, kommer att förbise, att det är här Scalateatern ligger. Härtill skall den festligt upplysta och dekorerade portalen, verksamt bidraga. Ensamt belysningen blir här af öfverväldigande effekt. Vid hufvudentrén står en portier i kompaniets vackra livré. Han visar vägen och ordnar köerna vid starkare tillopp af åskådare. Biljetter kunna då lösas vid en mot gårdsplanen vettande lucka. Kassan är dock egentligen belägen inne i vestibulen uti en vacker kiosk i svartpolerad björk med hvita lönnpilastrar.

Salongen är rymlig med 160 kv.-meters golfyta och plats för 320 personer. Hela utrymmet har dock ej tagits i anspråk, utan sittplatsernas antal begränsats till 280, hvarigenom den fördel ernåtts att man bekvämt kan röra sig i bänkraderna äfven då salongen är fullsatt. De förnämsta platserna utgöras af breda, bekväma länstolar. Den i stort som smått framträdande omtanken om åskådarnes bekvämlighet skall säkerligen löna sig, då behaget af en biografföreställning ju endast förhöjes, om man samtidigt har det bekvämt ställdt för sig.

 

Härtill kommer den magnifika inredningen i öfrigt. Gedigen komfort och fin artistisk smak ha här förenats på ett sätt, som gör teaterns arkitekt och förlagsmannens hänsyn för publikens fordringar samma heder. Hufvudfärgerna äro rödt, guld och - svart. Svart är nu färgen på modet, den kommer inom kort att göra revolution i våra dekorativa begrepp. Anbragt med blick på miljöns fordringar är denna färg ett fynd. Med sina kapitäler af drifven messing framträda de svarta, med mosaikinlägg prydda pelarne synnerligen effektfullt mot väggarnas röda yta. Tvenne utgångar samt en reserv-d:o finnas.
Scenen är omgifven af en ram af guld under hvilken i transparenta siffror läses det nummer af programmet, som för stunden förevisas - en nyhet i anordningarna, som helt visst skall hälsas med tillfredställelse.
Men det är icke endast i yttre afseenden Scalateatern verkar så förmånligt. Äfven de kinematografiska apparaterna äro enligt ny, förbättrad typ. så har t. ex. vefmaskinerit fullkomligt afskildts från ljuskällan, hvarigenom vibrationen i bilderna reducerats till ett omärkligt minimum. All eldfara är utesluten för publiken, ty maskinrummet är afskildt från salongen genom en vägg, beklädd med järnbeton, och t. o. m. ljusöppningarna tillsluta sig automatiskt - tack vare en sinnrik anordning - såvida el skulle utbryta i maskinrummet, hvilket icke har någon som helst annan förbindelse med salongen.
I fråga om utmärkta program har Nordiska biografkompaniet alltid varit - tip-top. Premiären i dag bjuder också på idel framstående nummer, bl. a. anslående naturscenerier från Portugal (Lissabon), ett konstnärligt utfördt kärleksdrama "Meneden" - bland det bästa vi sett i den vägen -, en komisk badscen o. s. v. Gå själf och öfvertyga er! 
Program: Lago di Lugano, Napoleon och furstinnan Hatzfeld, Blommande "Nattens drottning", fotograferad i botaniska trädgården i Dresden, Dramat i Belgrads konungaborg år 1903, Mr Moneys äfventyr, Uppståndelsen af Leo Tolstoj.

Esittelyssä mainittua ohjelmaa näytettiin Scalassa marraskuussa 1909. Scalan ohjelmisto ei suuresti poikennut Helsingin muista ensi-iltateattereista, mutta siinä oli ehkä havaittavissa pyrkimystä monipuolisuuteen mm. elokuvien valmistusmaiden suhteen. Ruotsalaisen ja norjalaisen omistajan tausta näkyi ainakin ruotsalaisten maisemaelokuvien runsautena.

• Lago di Lugano = ? Lugano incantevole. A. Croce & C. maaliskuu 1909, 110 metriä. Pohjois-Italian järvet olivat suosittu maisemakuvien aihe.
• Napoleon ja ruhtinatar Hatzfeld = Napoleone e la principessa di Hatzfeld. Itala Film 2.11.1909, 287 metriä. Italialaisista historia-aiheisista draamoista tuli suosittuja vuoden 1909 tienoilla. Ne päätyivät Suomeen yleensä kuukauden viivellä.
• Kukkiva Yön kuningatar = Erblühen einer Königin der Nacht. Heinrich Ernemann 1908, 17 metriä, väritetty. Kasvitieteellisessä puutarhassa kuvattu lyhyt attraktioelokuva. Saksan elokuvatuotanto oli 1910-luvun alkuun saakka vähäistä ja heikkotasoista. Pohjoismainen biografikomppania oli kuitenkin hankkinut useita vähän vanhempia Ernemannin elokuvia, varmaankin halvalla.
• Murhenäytelmä Belgradin kuningaslinnassa 1903 = La Tragédie de Belgrade. Le Film d’Art marraskuu 1909, ensi-ilta Pariisissa 3.12.1909, 255 metriä. Aikanaan paljon huomiota herättäneen Serbian kuningasparin murhan pohjalta laadittu "taidefilmi". Le Film d’Art oli käytännössä Pathé Frèresin tuotantoyhtiö.
• Mr Moneyn seikkailu. Lyhyt komedia, joka ei ole identifioitavissa. Ehkä alkuperältään amerikkalainen.
• Ylösnousemus = Résurrection. Le Film d’Art lokakuu 1909, ensi-ilta Lyonissa 8.10.1909, 350 metriä. Leo Tolstoin suurromaaniin perustuva varttitunnin draama. Suomenkielinen juonikuvaus.

Pathén elokuvat olivat olennainen osa Scalan ohjelmistoa, mutta niitä esitettiin usein myös muissa teattereissa, kuten Napoleonia ja ruhtintar Hatzfeldia Centralissa, Maailman Ympärissä ja Olympiassa sekä Ylösnousemusta Olympiassa. Lisäksi Kansainvälinen Biografi ja muut kolme teatteria esittivät maisemakuvaa Imatralta, joka sekin lienee peräisin Pathélta, vaikka julkaistiinkin kansainvälisesti vasta seuraavan vuoden puolella. Ohjelmiston monipuolistamiseksi Central oli hankkinut Nick Carterin, Olympia amerikkalaisen Vitagraph-elokuvan The Cobbler and the Caliph ja Maailman Ympäri mm. italialaisen Cretinetti eroe -komedian. Kansainvälisen Biografin ohjelmisto oli ehkä eniten Pathén tuotteiden varassa, mutta se taisi lopettaakin jo seuraavana vuonna.