Elisabet Sergejeff

Totti Lammela on laatinut Oulun yliopistossa mielenkiintoisen kandidaatintutkielman Kinokuningattaret, jossa hän tarkastelee mykkäelokuvan ajan elokuvateatterien naistoimijoita. Vaikka liiketoimintaa hallitsivatkin miehet, Lammela on löytänyt monta naista elokuvateattereiden omistajina ja taustavaikuttajina.

Elisabet Sergejeff 65-vuotiskuvassa.

Lammela ohittaa kandidaatintyössään muutamalla sanalla helsinkiläisen Elisabet(h) Sergejeffin, joten tarkastellaan häntä hieman tarkemmin. Sergejeff oli syntynyt Lisa Johansdotter Pesolana 17.1.1847 mahdollisesti Alahärmässä. Hän meni palvelustyttönä naimisiin venäläisen aliupseerin Gregori (Grigori) Afananasjevitsh Sergejeffin kanssa Helsingissä 9.2.1873.

Gregori Sergejeff sai Suomen kansalaisuuden ja perusti vuonna 1878 lähinnä kankaita ja asusteita myyneen kauppaliikkeen, joka muutti vuonna 1892 Pohjoisesplanadi 25:stä Centralin uuteen taloon Mikonkatu 4:ään. Sergejeffit harjoittivat melko laajaa liiketoimintaa ja he omistivat Helsingissä useita kiinteistöjä. Mistä aliupseeri ja palvelustyttö saivat liikkeen perustamiseen tarvitun pääoman, tarina ei kerro. Kauppaliikkeen hoitajana lienee toiminut alusta lähtien rouva Elisabet Sergejeff, ja myöhemmin hänet mainitaan myös sen omistajana. Venäjänkielisessä Finljandskaja gazetassa puhutaan useampaan otteseen Sergejevan eli vaimon talosta ja kaupasta.

G. Sergejeffin mainos vuoden 1905 osoitekalenterissa. Liikkeellä oli tuolloin useita myymälöitä.

Sergejeffeillä oli vuonna 1886 syntynyt poika Gregori (Georg), joka vuonna 1905 ilmeisesti hetken mielijohteesta ampui itsensä Oopperakellarin miestenhuoneessa. Myöhemmin tapaus selitettiin onnettomuudeksi. 19-vuotiaalla sairaalloisella koulupudokkaalla oli käytettävissään 30 markkaa päivässä, mutta tämä ei riittänyt hänen kuluihinsa, vaan rahaa oli pyydettävä lisää äidiltä. Samassa ravintolassa Gregori ja Elisabet olivat seitsemän vuotta aikaisemmin viettäneet hopeahäitään 80 vieraan läsnäollessa.

Elisabet Sergejeffin sisar Susanna Johandotter Pesola oli nainut hausjärveläisen suutarin Johan August Blommendahlin. Tuusulassa keuhkotautiin vuonna 1897 kuolleella Susannalla oli neljä lasta, joista vuonna 1872 syntynyt Johan August nuorempi oli käynyt 8 luokkaa Helsingin normaalilyseota, palvellut Venäjän armeijassa ja saanut opettajan pätevyyden Jyväskylän seminaarissa vuonna 1901. Vuosina 1907-1911 hän työskenteli opettajana Joensuun-Nurmeksen rautatietyömaan kansakoulussa.

Nuorempi Johan August Blommendahl, joka siis oli Elisabet Sergejeffin sisarenpoika, perusti alkusyksystä 1907 Helsinkiin elokuvateatterin, jonka osoite oli Unioninkatu 41 (ks. Hirn, Kuvat kulkevat, s. 229). Kyseisessä rouva Sergejeffin omistamassa talossa oli tuolloin myös hänen liikkeensä, kotiosoitteensa sekä kansakoulunopettaja Blommendahlin osoite.

Unioninkadun teatteri kulki aluksi nimellä Uusi elävien kuvien näyttämö, myöhemmin muodossa Elävien kuvien näyttely tai näyttämö, Kansainvälinen elävien kuvien näyttämö ja lopuksi vain otsikolla Elävät kuvat. Lähempänä Pitkääsiltaa sijaitsevana se ei kuulunut kaupungin ensi-iltateatterien joukkoon, mutta yritti ainakin aluksi koota omia vuokrattavia ohjelmia. Teatterin yleisöstä kertoo, että se mainosti etupäässä Työmiehessä ja muissa työväenlehdissä.

Blommendahl perusti keväällä 1908 myös toisen, Aino-nimisen elokuvateatterin silloiselle asuinpaikkakunnalleen Joensuuhun. Sen toiminta lakkasi omistajan Lieksaan muuton takia jo tammikuussa 1909, ja kesällä Blommendahl teki konkurssin. Elisabeth Sergejeff osti Ainon konkurssihuutokaupassa lokakuussa 1909, minkä jälkeen teatteri aloitti heti uudestaan toimintansa. Samaan aikaan lienee myös Unioninkadun teatteri siirtynyt Sergejeffille. Aino myytiin vain 342 markasta, joten olisi ollut häpeä olla käyttämättä tilaisuutta hyväkseen.

Unioninkadulla syttyi toukokuussa 1910 vaarallinen tulipalo, joka paljasti elokuvateatterien omistajien välinpitämättömän suhtautumisen paloturvallisuuteen (ks. Hirn, Kuvat elävät, s. 34, 36). Sergejeff oli määrännyt vahtimestari Rannan pitämään järjestystä, mutta koneenkäyttäjä Hanstén oli jättänyt 11-vuotiaan pojan hoitamaan projektoria. Vahingot nousivat 1400 markkaan ja Hanstén tuomittiin sadan markan sakkoon. Syyskuussa 1910 syttyi tulipalo myös Ainossa, ja vaikka suurilta vahingoilta vältyttiin, Sergejeff lienee saanut elokuvateatterin pidosta tarpeekseen. Unioninkadun teatteri sai uuden omistajan rakennusmestari Joann Jefremowista loka-marraskuussa 1910 (Kuvat elävät, s. 256), ja samaan aikaan näyttää loppuneen myös Ainon toiminta Joensuussa.

Elisabet Sergejeff kuoli 13.6.1914 67-vuotiaana. Häntä suremaan jäivät mies, sisar, käly, veli ja sisaren lapset. Sergejeff haudattiin Helsingin ortodoksiselle hautausmaalle, mutta hautauksen suoritti luterilainen pastori. Kulttuurien sekoittumisesta kertoo myös, että ruotsinkielisessä kuolinilmoituksessa oli suomenkielinen värssy. Kuoltuaan Elisabet(h) muuttui jälleen Lisaksi. 79-vuotias Gregori Sergejeff jaksoi elää vaimonsa jälkeen vajaan kuukauden ja kuoli 5.7.1914. Pariskunnan kuolinpesän konkurssissa omaisuutta oli 332 000 markkaa sekä velkoja ja lyhennyksiä 346 000.

Miehensä nimen takana toiminut Elisabet Sergejeff oli siis tarmokas liikenainen, jolla oli käytössään huomattavia pääomia. Lammelan kandidaatintutkielmaa mukaillen hän kuului elokuvateatterien omistajana ryhmään "sukulaisuus velvoittaa". Siskonpojan teattereiden pelastamiseen lienee vaikuttanut sekin, että niissä todennäköisesti oli kiinni Sergejeffin omaa rahaa.

Maailman Ympäri: syyskauden 1906 ensi-ilta

Helsingin Maailman Ympäri -elokuvateatteri aloitti uuden näytäntökautensa lauantaina 18.8.1906 Mikonkadun uudelleen sisustetussa huoneistossa (Nya Pressen 19.8.1906). Ohjelmassa oli kuusi lyhyttä elokuvaa, joista ensimmäisen oli tuottanut brittiläis-amerikkalainen Charles Urban ja loput olivat peräisin ranskalaiselta Pathé Frèresin tehtaalta. Kuvien yhteispituus lienee ollut noin 35-40 minuuttia. Tuulispään toimittaja arvioi ohjelmaa seuraavaan tapaan:

Eläviä kuvia
Maailman ympäri
on jälleen avannut ovensa ja heti alkanut näytellä täysille huoneille; liiankin täysille. Kun minä siellä eilen pistäysin, oli se niin täysi, että ei enää kärpäsellekkään olisi istumasijaa löytynyt.
Ohjelma on hyvä ja huvittava. - Ikävä kyllä, minä hiukan myöhästyin, jotenka minulta jäi näkemättä se "sanomaton prameus ja loisto" niinkuin ohjelmassa kehastiin Alfons XIII hääkulkueesta.
Kolminkertainen "yhtymys" eli keittäjättären kolme sulhasta ja hra Duconardin seikkailut olivat numeroita, joita katseli suu vehnäsellään ja nauruaan pidätellen, joka sentään ei tahtonut kaikille onnistua, koskapa tuon tuostakin kuului sieltä ja täältä oikea hölönauru.
Ranskalaisen rykmentin Marnejoen yli meno oli opettavainen numero, vaikka minun mielestäni onkin turhanaikaisia kaikki ne murhakapineet, joita siinä kuletettiin.
Keväänhaltijatar pani varsinkin heikomman sukupuolen autuaallisesti hymyilemään, vaikkapa nuoremmat tämän sukupuolen edustajista katsoivatkin velvollisuudekseen hiukan kainostella, kun haltijattaren lapsettomalle työmiesperheelle lahjoittamasta kukkavihosta löytyi kaksi Aatamin puvussa olevaa ihmisen alkua, josta nämä tietysti ilostuivat ikihyviksi.
Lopuksi näyteltiin Koko perhe teatterissa kesäkuumuudessa ja vähälläpä oli etten minäkin olisi tehnyt samalla tavalla kuin ne näyteltävät, sillä kuuma oli minullakin, niin että hiki virtanaan valui, mutta siihen se ohjelma sitten loppuikin ennenkuin oli ennättänyt vallan sulamaan ja niin pääsin minäkin kadulle "puhaltamaan".
Joka keskiviikkona uusi ohjelma.
Ammattitarkastaja. (Tuulispää 24.8.1906)

"Ammattitarkastajan" ja lehti-ilmoituksen mainitsemat kuvat voidaan identifioida seuraavasti:

• The Royal Spanish Wedding. Royal Wedding Procession, with Bomb Outrage, Charles Urban Trading Company 1906. Selvittämättä jää, nähtiinkö teatterissa koko hääkulkue (810 jalkaa/247 metriä) vai ainoastaan lehti-ilmoituksessa mainittu "kauhea pommiräjähdys" (275 jalkaa/84 metriä). Räjähdys tapahtui vain muutamia sekunteja sen jälkeen, kun kuninkaalliset olivat ohittaneet kameran. Historialliseksi mainostetussa kuvassa nähtiin kaatunut hevonen, kansalliskaartilaiset siirtämässä vaunuja tien poskeen ja kuningaspari lähdössä paikalta toisissa vaunuissa. Häät pidettiin 31.5.1906.
• Triple rendez-vous, 70 metriä, Pathé kataloginumero 1513/elokuu 1906. Talon pojat järjestävät kepposen keittäjätär Julielle. He kutsuvat paikalle hänen kolme rakastajaansa, jotka saapuvat samaan aikaan. Julie yrittää piilottaa miehet, mutta tuloksena on kauhea hävitys keittiössä. Lopuksi emäntä ajaa Julien ja miehet tiehensä. 
• Les malheurs de M. Ducornard, 135 metriä, Pathé kataloginumero 1517/elokuu 1906. Herra Ducornard lähtee työmatkalle ja jättää vaimonsa yksin kotiin. Pian paikalle saapuu vaimon rakastaja. Kommelluksiin joutunut Ducornard myöhästyy junasta ja palaa kotiin. Sillä aikaa taloon on murtauduttu ja varkaat sitovat Ducornardin. Illalla rouva palaa kotiin rakastajansa kanssa. 
• Passage d’une rivière par l’Armée française, 100 metriä, Pathé kataloginumero 1396/1906. Ranskalainen rykmentti ylittää Marnejoen ponttoonisiltaa pitkin. 
• La fée printemps, Pathé, 80 metriä, väritetty, elokuussa 1906 valmistunut uusi versio vuoden 1902 samannimisestä elokuvasta kataloginumerolla 699. Köyhä talonpoikaispariskunta on vailla lapsia. Synkkänä talvi-iltana heidän luokseen ilmestyy kerjäläiseksi pukeutunut haltijatar. Parin hyväsydämisyydestä liikuttunut haltijatar muuttaa maiseman kukkivaksi kevääksi. Haltijatar ojentaa heille kukkavihkon, joka muuttuu kahdeksi somaksi lapseksi. 
• Le billet de faveur, 115 metriä, sävytetty, Pathé kataloginumero 1405/huhti-toukokuu 1906. Pariisilainen porvari saa vapaalipun teatteriin ja vie sinne koko perheensä. Teatterissa on kuuma, ja perheenjäsenet alkavat riisua vaatteitaan, jotka sitten katoavat. Poliisi vie perheen asemalle ja lähettää heidät vaunuilla kotiin.

Elokuvateatteri Scala

Pohjoismaisen biografikomppanian syyskuussa 1909 avaama Scala oli aikanaan yksi Helsingin hienoimmista elokuvateattereista. Pienet ja ahtaat teatterit eivät enää tyydyttäneet vaativamman yleisön tarpeita, ja reilun vuoden sisällä avattiin kaksi muutakin uutta ja hienoa teatteria: Olympia helmikuussa 1909 ja Apollo vapunpäivänä 1910 (ks. Sven Hirn: Kuvat elävät). Nordisk Filmtidning vie meidät tutustumaan Scalaan joulukuun 1909 numerossaan: 

Biografteatern Scala. 

Norra Esplanadgatan 21. Bakom företaget står som kändt Nordiska biografkompaniet, som inrättat biograf öfverallt i landet och redan utsträckt sin verksamhet, hvilken jämväl omfattar tillverkning af films till Ryssland. Fabriken är anlagd i Petersburg, men kommer inom kort att förflyttas till Helsingfors. Vi kunna i en snar framtid vänta oss att se originalbilder med miljön förlagd till Finland - både allvarliga och komiska.

 

Till att börja med har firmans fotograf i sommar berest landet för att taga nya originalbildserier från alla för naturskönhet bemärkta trakter. Helsingforsaren får bereda sig att snart, tillbakalutad i en bekväm länstol uti teatern nyinredda eleganta salong kunna företaga lustfärder hit och dit i eget land, n. b. sådant det tedde sig sommaren 1909.

Det är också för att hänvisa läsaren till Nordiska biografkompaniets annons, hvari firman averterar om att föreställningarna i dag påbörjats jag tagit till orda. Samtidigt ber jag att få påpeka att biografteatern till sitt nom de guerre valt det lockande: Scala.

Redan i går tog undert. jämte andra representanter för pressen den nya salongen i betraktande. Den är inrymd i samma gård, som förut, men har från andra våningen nedflyttats till första våningen i en midt emot hvalfporten belägen flygel, som ombyggts för ändamålet. På ett skickligt sätt har arkitekt Emil Fabritius här löst den ingalunda lätta uppgiften att af den gamla utbyggnad, som tidigare upptog platsen, skapa den briljanta, i modern stil komponerade salong som nu vid inträdet fängslar ögat.

Hufvudentrén är till vänster inne på gården. Men ingen, som vandrar förbi N. Esplanadgatan n:o 21, kommer att förbise, att det är här Scalateatern ligger. Härtill skall den festligt upplysta och dekorerade portalen, verksamt bidraga. Ensamt belysningen blir här af öfverväldigande effekt. Vid hufvudentrén står en portier i kompaniets vackra livré. Han visar vägen och ordnar köerna vid starkare tillopp af åskådare. Biljetter kunna då lösas vid en mot gårdsplanen vettande lucka. Kassan är dock egentligen belägen inne i vestibulen uti en vacker kiosk i svartpolerad björk med hvita lönnpilastrar.

Salongen är rymlig med 160 kv.-meters golfyta och plats för 320 personer. Hela utrymmet har dock ej tagits i anspråk, utan sittplatsernas antal begränsats till 280, hvarigenom den fördel ernåtts att man bekvämt kan röra sig i bänkraderna äfven då salongen är fullsatt. De förnämsta platserna utgöras af breda, bekväma länstolar. Den i stort som smått framträdande omtanken om åskådarnes bekvämlighet skall säkerligen löna sig, då behaget af en biografföreställning ju endast förhöjes, om man samtidigt har det bekvämt ställdt för sig.

 

Härtill kommer den magnifika inredningen i öfrigt. Gedigen komfort och fin artistisk smak ha här förenats på ett sätt, som gör teaterns arkitekt och förlagsmannens hänsyn för publikens fordringar samma heder. Hufvudfärgerna äro rödt, guld och - svart. Svart är nu färgen på modet, den kommer inom kort att göra revolution i våra dekorativa begrepp. Anbragt med blick på miljöns fordringar är denna färg ett fynd. Med sina kapitäler af drifven messing framträda de svarta, med mosaikinlägg prydda pelarne synnerligen effektfullt mot väggarnas röda yta. Tvenne utgångar samt en reserv-d:o finnas.
Scenen är omgifven af en ram af guld under hvilken i transparenta siffror läses det nummer af programmet, som för stunden förevisas - en nyhet i anordningarna, som helt visst skall hälsas med tillfredställelse.
Men det är icke endast i yttre afseenden Scalateatern verkar så förmånligt. Äfven de kinematografiska apparaterna äro enligt ny, förbättrad typ. så har t. ex. vefmaskinerit fullkomligt afskildts från ljuskällan, hvarigenom vibrationen i bilderna reducerats till ett omärkligt minimum. All eldfara är utesluten för publiken, ty maskinrummet är afskildt från salongen genom en vägg, beklädd med järnbeton, och t. o. m. ljusöppningarna tillsluta sig automatiskt - tack vare en sinnrik anordning - såvida el skulle utbryta i maskinrummet, hvilket icke har någon som helst annan förbindelse med salongen.
I fråga om utmärkta program har Nordiska biografkompaniet alltid varit - tip-top. Premiären i dag bjuder också på idel framstående nummer, bl. a. anslående naturscenerier från Portugal (Lissabon), ett konstnärligt utfördt kärleksdrama "Meneden" - bland det bästa vi sett i den vägen -, en komisk badscen o. s. v. Gå själf och öfvertyga er! 
Program: Lago di Lugano, Napoleon och furstinnan Hatzfeld, Blommande "Nattens drottning", fotograferad i botaniska trädgården i Dresden, Dramat i Belgrads konungaborg år 1903, Mr Moneys äfventyr, Uppståndelsen af Leo Tolstoj.

Esittelyssä mainittua ohjelmaa näytettiin Scalassa marraskuussa 1909. Scalan ohjelmisto ei suuresti poikennut Helsingin muista ensi-iltateattereista, mutta siinä oli ehkä havaittavissa pyrkimystä monipuolisuuteen mm. elokuvien valmistusmaiden suhteen. Ruotsalaisen ja norjalaisen omistajan tausta näkyi ainakin ruotsalaisten maisemaelokuvien runsautena.

• Lago di Lugano = ? Lugano incantevole. A. Croce & C. maaliskuu 1909, 110 metriä. Pohjois-Italian järvet olivat suosittu maisemakuvien aihe.
• Napoleon ja ruhtinatar Hatzfeld = Napoleone e la principessa di Hatzfeld. Itala Film 2.11.1909, 287 metriä. Italialaisista historia-aiheisista draamoista tuli suosittuja vuoden 1909 tienoilla. Ne päätyivät Suomeen yleensä kuukauden viivellä.
• Kukkiva Yön kuningatar = Erblühen einer Königin der Nacht. Heinrich Ernemann 1908, 17 metriä, väritetty. Kasvitieteellisessä puutarhassa kuvattu lyhyt attraktioelokuva. Saksan elokuvatuotanto oli 1910-luvun alkuun saakka vähäistä ja heikkotasoista. Pohjoismainen biografikomppania oli kuitenkin hankkinut useita vähän vanhempia Ernemannin elokuvia, varmaankin halvalla.
• Murhenäytelmä Belgradin kuningaslinnassa 1903 = La Tragédie de Belgrade. Le Film d’Art marraskuu 1909, ensi-ilta Pariisissa 3.12.1909, 255 metriä. Aikanaan paljon huomiota herättäneen Serbian kuningasparin murhan pohjalta laadittu "taidefilmi". Le Film d’Art oli käytännössä Pathé Frèresin tuotantoyhtiö.
• Mr Moneyn seikkailu. Lyhyt komedia, joka ei ole identifioitavissa. Ehkä alkuperältään amerikkalainen.
• Ylösnousemus = Résurrection. Le Film d’Art lokakuu 1909, ensi-ilta Lyonissa 8.10.1909, 350 metriä. Leo Tolstoin suurromaaniin perustuva varttitunnin draama. Suomenkielinen juonikuvaus.

Pathén elokuvat olivat olennainen osa Scalan ohjelmistoa, mutta niitä esitettiin usein myös muissa teattereissa, kuten Napoleonia ja ruhtintar Hatzfeldia Centralissa, Maailman Ympärissä ja Olympiassa sekä Ylösnousemusta Olympiassa. Lisäksi Kansainvälinen Biografi ja muut kolme teatteria esittivät maisemakuvaa Imatralta, joka sekin lienee peräisin Pathélta, vaikka julkaistiinkin kansainvälisesti vasta seuraavan vuoden puolella. Ohjelmiston monipuolistamiseksi Central oli hankkinut Nick Carterin, Olympia amerikkalaisen Vitagraph-elokuvan The Cobbler and the Caliph ja Maailman Ympäri mm. italialaisen Cretinetti eroe -komedian. Kansainvälisen Biografin ohjelmisto oli ehkä eniten Pathén tuotteiden varassa, mutta se taisi lopettaakin jo seuraavana vuonna.

Itsemurha elävien kuvien teatterissa

Itsemurha elävien kuvien teatterissa. Kun Maxim-teatterissa viime sunnuntai-iltana klo puoli 9:n aikaan oli esitetty eräs draama, jossa muudan mies ampuu itsensä ja ryhdytty näyttämään huvittavaa filmiä, kuului äkisti revolverin laukaus. Tämän johdosta keskeytettiin näytäntö ja sytytettiin valot, jolloin huomattiin parvekkeella erään mieshenkilön, jonka mukana oli eräs toinen mies ja kaksi naista, istuvan selkä tuolia vasten ja veren valuvan hänen ohimostaan. Kun häntä tarkastettiin, huomattiin, että hän oli ampunut oikeaan ohimoonsa kuulan, joka oli tullut vasemmasta ohimosta ulos. Hänessä oli kuitenkin vielä elonmerkkejä, minkä vuoksi hänet vietiin kirurgiseen sairaalaan. Täällä hän kuitenkin myöhemmin illalla kuoli. Vainaja oli työmies Otto Liimatainen, noin 30-vuotias ja kotoisin Viipurista. (Helsingin Sanomat 28.12.1917)

Uusi Päivä tiesi kertoa, että esitettävä kuva oli nimeltään "Tanssijattaren kosto", mikä rakkausjuttua kuvaten päättyy itsemurhaan. Juuri itsemurhakohtauksessa tempasi mies revolverin ja ampui päänsä läpi. Itsemurhan tekijä tuoksui vahvasti spriille. Työmies tarkensi välineeksi colt-pistoolin ja ilmoitti, että syytä itsemurhaan ei tiedetä. Työmies julkaisi muutaman päivän kuluttua Liimataisen kuolinilmoituksen.

Herkistyneessä mielentilassa olleeseen Liimataiseen mahdollisesti vaikuttanut elokuva oli tanskalaisen Holger-Madsenin ohjaama Danserindens hævn (1916), jonka pääosissa esiintyivät Ebba Thomsen ja Carlo Wieth. Tanskan elokuvainstituutin "sivustouudistuksen" jälkeen elokuvan juonikuvaus ei ole enää Internetissä saatavilla. Tiedossa on kuitenkin, että Danserindens hævn oli yksi monista elokuvista, joihin tuotantoyhtiö Nordisk Films oli tehnyt alkuperäisestä poikkeavan lopun Venäjän markkinoita varten. Venäjällä yleisö piti elokuvista, jotka päättyivät traagisesti, usein päähenkilön itsemurhaan, ja voi olla, että tällainen loppu koitui Liimataisenkin kohtaloksi.