Lyyran ensisoinnut

Hjalmar Viktor Pohjanheimo oli yksi 1910-luvun elokuvavaikuttajista. Hän omisti teatteriketju Lyyran, harjoitti elokuvien maahantuontia ja vuokrausta sekä tuotti peräti 15 autonomian ajan yhteensä 25 näytelmäelokuvasta. Pohjanheimo oli taustaltaan maaseudulta Helsinkiin muuttanut kauppias. Monista muista elokuva-alan toimijoista poiketen hänen äidinkielensä oli suomi. 

Pohjanheimon ensimmäinen Lyyra-teatteri sijaitsi Yrjönkadulla Helsingin silloisen ydinkeskustan ulkopuolella. Rakennustöiden takia kuukauden myöhässä, 26. syyskuuta 1910 avatussa teatterissa oli 274 paikkaa. Lyyra pyrki alusta lähtien haastamaan Pohjoisesplanadin ensi-iltateattereita, mutta sen asiakaskuntaa kuvaa, että se mainosti näkyvästi Työmiehessä ja muissa työväenlehdissä. Teatterin ensimmäinen ja toinen ohjelma koostuivat etupäässä aikaisemmin samana vuonna valmistuneista filmeistä, jotka eivät kuitenkaan välttämättä olleet käytettyjä tai Suomessa aikaisemmin esitettyjä. Kolmas ja neljäs ohjelma sisälsivät jo pääosin syksyn uutuuselokuvia eri tuotantoyhtiöiltä.

Lyyran alkuvaiheisiin liittyy kiinnostavia yksityiskohtia, jotka yhdistävät sen tamperelaiseen Maat ja Kansat -yhtiöön. 

Maat ja Kansat, joka oli lopettanut omien ohjelmien hankinnan jo keväällä 1909 epäonnisen Bio-elokuvatrustin perustamisen yhteydessä, omisti teatterit Tampereella, Turussa, Viipurissa ja Kuopiossa. Kilpailu oli ollut kovinta Turussa, jossa paikallinen Olympia ja Biografi-Teatteri saivat ohjelmansa Pohjoismaiselta Biografikomppanialta ja Apollolta Helsingin jälkeen toisessa esitysvuorossa. Tampereella yhtiön pääkilpailija oli Maailman Ympäri, joka sai ohjelmansa toisessa vuorossa helsinkiläiseltä Centralilta. Syksyllä 1910 kilpailu koveni myös Viipurissa, jossa Salama alkoi saada ohjelmansa Helsingissä avatusta Helikonista ja uusi Armit puolestaan Esplanadista. Koska teatterit näyttivät usein samoja filmejä, Maiden ja Kansojen oli saatava kaikille kolmelle paikkakunnalle toisen esitysvuoron ohjelmat.

Yhtiön Tampereen ja Viipurin teatterit olivat keväällä vuokranneet ohjelmansa toisessa ja kolmannessa esitysvuorossa helsinkiläiseltä Olympialta. Turun Metropol oli saanut ohjelmansa toisessa vuorossa Kansainväliseltä Biografilta. Syyskauden alkaessa Tampere, Viipuri ja Kuopio saivat ohjelmansa 1.10. saakka remontissa olleelta Olympialta. Ennen varsinaista Tampereen ensi-iltaviikkoa ne ehtivät vielä käväistä Jyväskylän Opiksi ja Huviksi -teatterissa. Kansainvälinen Biografi oli lopettanut toimintansa keväällä, ja toukokuussa Maat ja Kansat oli jopa valmis myymään turkulaisteatterinsa. Metropolin ja Helsingin Olympian avautuessa yhtiön oli järjestettävä uudelleen vuokrasopimuksensa.

Syyskuussa, kun Metropol aloitti "oikean näytäntökautensa", Maat ja Kansat ryhtyi ilmeisesti hankkimaan omia ohjelmia jotka kiersivät Turusta Tampereelle ja sitten uudelle yhteistyökumppanille Porin Puistoteatteriin. Olympian ohjelmat matkasivat tämän jälkeen Maiden ja Kansojen teattereihin Viipuriin ja Kuopioon. Järjestelyn ansiosta yhtiöllä oli nyt uusimmat ohjelmat jokaisella paikkakunnalla, mutta niiden edelleen vuokraus ei näytä onnistuneen kovin hyvin.

Myös Pohjanheimon vuokraustoiminta oli alkanut kankeasti, mutta lokakuussa hän solmi sopimuksen Maiden ja Kansojen kanssa. Lyyran ohjelmat kulkivat sen jälkeen tamperelaisyhtiön reittiä pitkin Turkuun, Tampereelle ja Porin Puistoteatteriin. Sopimuksen ansiosta Maat ja Kansat saattoi luopua omista ohjelmista ja Pohjanheimo pystyi hankkimaan Lyyraan ja edelleen vuokrattavaksi täysipainoisen ohjelmiston. Näytettiinpä Lyyrassa myös yksi Maiden ja Kansojen tekemistä elokuvista, edellisenä vuonna valmistunut Langinkoski. Puistoteatteri sai tamperelaisilta ainakin Ravi- ja automobiilikilpailut Tampereella 2 p. lokak. 1910 ja yhtiön viimeisen tuotteen, Valtiopäiväin juhalliset avajaiset.

Marraskuun lopussa Lyyra alkoi ensimmäisenä helsinkiläisteatterina varustaa elokuvansa suomen- ja ruotsinkielisillä teksteillä:

Huom! Hauska, huomiotaherättävä uutuus saavutettu elävien kuvien alalla.
Kuvien tekstit ja selitykset sekä niissä esiintyvät kirjeet näytetään kotimaisilla kielillä suomeksi ja ruotsiksi.
Jokainen elävien kuvien ystävä on monasti nähnyt arvokkaitakin kuvia, mutta ikäväkseen ei ole kuitenkaan saanut niistä täyttä käsitystä. Painetut ohjelmatkaan eivät läheskään ole voineet poistaa sitä epäkohtaa. Lyyrassa on kuitenkin sekin haitta poistettu, kustannuksista huolimatta. Uuden keksinnön avulla. Joten yleisö on nyt meillä tilaisuudessa kuvissa lukemaan suureksi mielihyväkseen, kuten yllä on sanottu, kaikki omalla kielellään.

Helsingin lehdet, mm. Hufvudstadsbladet vahvistivat, että kyseessä oli Lyyran innovaatio. Tähän saakka välitekstit (förklaringar, suomeksi selitykset) olivat olleet etupäässä ranskaksi ja saksaksi, eikä niistä valtaosalle katsojista ollut mitään iloa.

Lyyran ilmoituksessa mainittu "uusi keksintö" oli mitä ilmeisimmin Mailta ja Kansoilta saatu laite, jonka Isak Julin patentoi vuonna 1912 nimellä Kine-Auer. Kyseessä oli elokuvaprojektorin vieressä seisova skioptikon-tyyppinen taikalyhty, joka heijasti tekstit kierrettävältä paperirullalta valkokankaalle. Filmillä olleen välitekstin alkaessa koneenkäyttäjä ilmeisesti sulki filmiprojektorin aukon ja avasi taikalyhdyn aukon ja filmitekstin päättyessä teki saman päinvastoin ja kiersi rullasta seuraavan tekstin valmiiksi kohdalleen.

Laitteen keksijäksi mainittiin Maiden ja Kansojen Tampereen ja Turun teattereita vuonna 1910 johtanut Oskar Auer (aluksi Auwer), joka seuraavana vuonna siirtyi Isak Julinin Petit-teatterin palvelukseen. Julin nosti sittemmin patenttinsa käytöstä oikeusjutun Maiden ja Kansojen Tampereen teatterin uutta omistajaa vastaan, mutta hävisi lopulta jutun, koska kyseistä aparaattia oli käytetty teatterissa jo kauan ennen Julinin patenttihakemusta. Prosessissa tuotiin myös esille, että laitteen todelliset keksijät olivat teatterin koneenhoitajat V. Peltonen ja I. Hirvelä, joiden laatimien piirustusten mukaan Maiden ja Kansojen isännöitsijä Forsander oli valmistanut sen keväällä 1910.

Omaa elokuvatuotantoakin harjoittaneella Maat ja Kansat -yhtiöllä olisi ollut valmius kuvata välitekstit myös filmille (säilyneissä Valtiopäivien avajaisissa on kaksi planssia), mutta ilmeisesti taikalyhdyn heijastama paperirulla oli halvempi ja nopeampi ratkaisu ongelmaan. Keksintöä alettiin käyttää suomenkielisillä teksteillä jo tammikuussa 1910 Tampereella ja Viipurissa. Suomen- ja ruotsinkieliset tekstit saatiin Turun Metropoliin syyskuun lopulla, ja Porin Puistoteatterissa ne alkoivat pyöriä lokakuun puolivälissä. Lyyran liittyminen ketjun alkupäähän antoi sille kilpailuvaltin Helsingissä sekä uuden vuokraustuotteen, taikalyhdyn tekstirullan, jota käytettiin Turun, Tampereen ja Porin lisäksi ilmeisesti muuallakin, esim. kesällä 1911 Lappeenrannassa.

Suomen- ja ruotsinkielisiä välitekstejä alettiin sittemmin liittää suoraan filmeihin, ja esim. Gaumontin maahantuoja mainosti niitä jo helmikuussa 1911. Prosessi ei kuitenkaan ollut täysin ongelmaton, kuten tämä Maximin ilmoitus kertoo, ja käännöstyön laatu oli usein heikko. Tässä suhteessa Lyyra arvioitiin vielä vuonna 1913 Helsingin teattereista parhaaksi, ja suomenkieliset tekstit olivat siellä ainoana ennen ruotsinkielisiä.

Kolmas Lyyran alkuvaiheen erikoisuus liittyy Pohjoisesplanadilla toimineeseen elokuvateatteri Centraliin, joka alkoi marraskuussa näyttää täysin samaa ohjelmaa ohjelmaa kuin Pohjanheimon Lyyra. Kauppias Antti Aholle kuulunut Central oli nähtävästi vaihtanut omistajaa, kun Aho avasi syyskuussa uuden Helikonin hotelli Kämpin yläkerrassa. Syksyn alussa Central kuului yhä Helsingin ensi-iltateattereihin, ja se vuokrasi ohjelmansa ensimmäisenä Maiden ja Kansojen tamperelaiselle kilpailijalle, Maailman Ympäri -teatterille.

Marraskuun ensimmäisellä viikolla Central oli suljettuna, ja se avautui seuraavalla viikolla "perusteellisesti remontoituna", mikä viittaa uuteen omistajanvaihdokseen. Teatterin ohjelmanumerot olivat eri nimisiä ja eri järjestyksessä kuin samalla viikolla Lyyrassa, mutta on helppo nähdä että kyseessä olivat täysin samat elokuvat. Sama jatkui seuraavilla viikoilla, ja joulukuun puolivälissä Central ilmoitti saaneensa kuviinsa ruotsalaiset ja suomalaiset tekstit. Heti tämän jälkeen teatteri sitten katosi lehtien sivuilta ja avautui uudestaan vasta toukokuussa 1911 ilmeisesti jälleen uuden omistajan alaisuudessa.

Lienee mahdollista, että Pohjanheimo olisi hankkinut saman ohjelmiston kahtena kappaleena, mutta lehtitiedot eivät viittaa siihen, että Suomea olisi kiertänyt samaan aikaan kaksi samanlaista ohjelmaa. Todennäköisempi vaihtoehto on, että Mikonkadun Centralin ja Yrjönkadun Lyyran välisellä 500 metrin matkalla juoksutettiin kuukauden ajan edestakaisin samoja filmikeloja. Marraskuussa uudelleen avattu Central kehui ilmoituksissaan pientä kokoaan (116 paikkaa) ja alhaisempia käyttökustannuksiaan ja se mainosti ohjelmiaan vain Hufvudstadsbladetissa. Ilmeisesti Pohjanheimo ei kokenut sitä kilpailijanaan, ja samaan aikaan hän näyttää olleen osakkaana myös aivan Lyyran lähellä sijainneessa Maailman Kuvissa, joka ei kuitenkaan ollut ensi-iltateatteri.

On joka tapauksessa selvää, että Pohjanheimon alkutaival elokuvayrittäjänä ei ollut läheskään niin hapuilevaa kuin Outi Hupaniittu väitöskirjassaan Biografiliiketoiminnan valtakausi antaa ymmärtää Pohjanheimon ja hänen vuokraisäntänsä Gösta Lindebäckin oikeusjuttua koskevien lähteiden valossa. Saatuaan teatterinsa auki Pohjanheimo kohosi nopeasti yhdeksi keskeisistä elokuva-alan toimijoista, missä häntä auttoi yhteistyö tuolloin vielä merkittävän tamperelaisyhtiön kanssa.