Kotimainen keskustelu keskittyi elokuvien moraalisiin vaaroihin, mutta venäläiset viranomaiset olivat kiinnostuneempia poliitiikasta kuin murhista (Outi Hupaniittu: Biografiliiketoiminnan valtakausi, s. 185). Huhtikuussa 1909 viranomaiset kielsivät "loukkaavana" Helsingin Central-teatterissa näytetyn elokuvan Matkalla Siperiaan (Prescovia). Lehti-ilmoitusten mukaan "realistis-tragillisen kuvan" aiheena olivat "nykyiset tapahtumat Venäjällä" (Helsingin Sanomat 27.4.1909 ja 28.4.1909).
Elokuva oli torinolaisen Itala Filmin tammikuussa 1909 valmistunut sentimentaalinen draama Prascovia, pituudeltaan 135 metriä eli kuusi-seitsemän minuuttia:
Prascovia on nuori venäläistyttö, joka elää vallankumouksellisiin kuuluvan vanhan isänsä kanssa. Eräänä päivänä poliisi pidättää isän. Hänet tuomitaan ja lähetetään pakkotyöhön Siperiaan. Tyttö seuraa vankeja kuljettavaa junaa lumilakeuksien läpi, ja kun saattueeseen kuuluva sotilas kääntää selkänsä, hän lähestyy johtavaa upseeria. Sillä hetkellä upseerin pikku poika putoaa alas jyrkänteeltä. Prascovia ryntää hänen peräänsä, löytää tiedottoman pojan ja kantaa hänet turvaan. Prascovian rohkeutta ihaileva upseeri armahtaa hänen isänsä. Saamansa asiakirja kädessään tyttö saapuu juuri ajoissa, kun julma vanginvartija aikoo ryhtyä ruoskimaan hänen isäänsä.Lapsellinen nyyhkytarina oli saanut "kunniastaan" arat upseerit loukkaantumaan. Helsingin Sanomat ilmaisi suhtautumisensa kehaisemalla Centralin ohjelmistoa.
