Maailman ympäri automobiililla (1908)

Vuonna 1908 järjestettiin suuri autokilpailu New Yorkista Pariisiin (tarkemmin esim. täällä ja täällä). Kisaan osallistui kuusi joukkuetta: kolme Ranskasta sekä yksi Italiasta, Saksasta ja Yhdysvalloista. Uhkarohkean hankkeen sponsoreina toimivat pariisilainen Le Matin -lehti ja The New York Times. Charles Godardin ohjaaman Motobloc-auton kyydissä oli myös Raleigh & Robert -elokuvayhtiön kuvaaja, 19-vuotias Maurice Livier.

 

Herrat Raleigh ja Robert, keskellä kuvaaja Maurice Livier.

Raleigh & Robert oli edellisenä vuonna niittänyt mainetta dokumenttisarjallaan Du Cap au Caire (tai pikemminkin sen levittäjänä), ja se oli julkaissut myös muutaman minuutin elokuvan vuonna 1907 järjestetystä Pekingin–Pariisin autokilpailusta. Yhtiön uutta hanketta Le Tour du Monde en Automobile, saksaksi Um die Welt im Automobil, puffattiin ranskalaisessa Phono-Cinéma-Revue -lehdessä ja saksalaisessa Der Kinematographissa, joka julisti elokuvasarjan jo etukäteen käänteentekeväksi sensaatioksi.

Sarjan ensimmäinen osa, Lähtö Pariisista ja Le Havresta (Die Abfahrt von Paris und Havre, 107 metriä) sekä toinen, Merellä, saapuminen New Yorkiin ja kipailuun lähtö Times Squarelta 12. helmikuuta (Auf hoher See. Ankunft in Newyork. Start des Rennens, 98 m) julkaistiin maaliskuussa 1908. Suomessa näitä osia esitettiin nimellä Automobiilimatka pohjoisnavan ympäri Biografi-Teatterissa sekä Helsingin ja Tampereen Maailman Ympäri -teattereissa maaliskuussa, yhteensä kolmena kopiona.
 

Kuvaaja Maurice Livier lähdössä Raleigh & Robertin konttorilta. Huomaa Louis Vuittonin matka-arkut.

Matkalla Chicagoon Motoblocin mekaanikko loukkasi ranteensa, auto hautautui lumeen ja joutui rajumyrskyyn. Indianan Wawakassa joukkueelta varastettiin kamerat, filmit, muut varusteet ja jopa vaihtovaatteet. Vastoinkäymiset lienevät syynä siihen, että kolmannen osan (Zwischen New-York und Chicago) pituus oli vain 65 metriä (toisaalla kuitenkin 90 m). Lehti-ilmoituksen mukaan kuvassa nähtiin Niagaran putoukset ja rautatien rakennusta, eli tuotantoyhtiö oli ilmeisesti pannut sen kokoon vanhasta, kilpailuun liittymättömästä materiaalista. Chicagossa Livier hankki uuden kameran.

Maanteiden puuttuessa matka jatkui osin rautatiekiskoja pitkin kohti Wyomingin Cheyenneä. Moottoriin pantu hiekka rikkoi Motoblocin Nebraskan Omahassa, josta se kuljetettiin junalla San Franciscoon. Godard luopui kilpailusta, mutta Livier jatkoi matkaa. Neljäs osa Chicagosta Beringinsalmelle (Von Chicago nach der Beringerstrasse, 168 m) sisälsi otoksia De Dionin autosta, Mississipistä, Coloradosta, Salt Lake Citystä, Kalliovuorista, San Franciscosta, autojen lastauksesta laivaan, City of Pueblo -laivan lähdöstä, Seattlesta ja päättyi Alaskaan saapumiseen ja postia kuljettavaan koiravaljakkoon. Tämäkin kuva nähtiin Suomessa. Tarkempi kohtausluettelo todistaa Livierin matkustaneen italialaisen Züstin ja ranskalaisen De Dionin joukkueiden mukana City of Pueblo -laivalla Seattleen, kun taas johdossa ollut Thomas Flyerin tiimi oli jo aiemmin käynyt Santa Claralla Alaskan Valdezissa, jossa he joutuivat luopumaan Beringinsalmen ylittämisestä. Jäljellä olleet joukkueet matkustivat laivalla Japaniin ja Vladivostokiin. Livier jatkoi yksin Alaskaan, jossa hän kuvasi vielä kaksi tai kolme osaa, Alaska (150 m), Alaskan kultakaivokset (Goldminen in Alaska, 150 m) ja Mursujen pyyntiä Behringin salmessa (Walrossjagd in der Behringstrasse, 107 m). Jälkimmäistä esitettiin Biografi-Teatterissa tammikuussa 1909.
 

Alkuperäinen suunniteltu matkareitti, joka kulki Beringinsalmen kautta.

Siperian ja Mantšurian tiettömät taipaleet ylitettyään perille pääsi lopulta kolme autoa. Voittajaksi julistettiin yhdysvaltalaisen Thomas Flyerin miehistö, joka Pariisiin 30. heinäkuuta saapuessaan oli matkustanut 21470 kilometriä 169 päivässä. Georges Méliès teki kilpailusta tyylilleen uskollisen komediaelokuvan Le raid Paris-New York en automobile, joka Raleigh & Robertin elokuvasarjan tavoin lienee kadonnut. Vuonna 1965 julkaistiin lapsekas komedia Suuri kilpa-ajo – maailman ympäri (The Great Race) ja vuonna 2008 suhteellisen kiinnostava dokumenttielokuva The Greatest Auto Race on Earth, jossa ei ole lainkaan alkuperäistä liikkuvaa kuvaa.

Afrikkalainen idylli (1907): ensimmäinen afrikkalainen näytelmäelokuva?

Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan lähetettiin vuonna 1906 joukko elokuvaajia, joiden tarkoituksena oli seurata Kairon-Kapkaupungin rautatien rakentamista sekä tallentaa kuvia alueen kansanelämästä, eläinmaailmasta, maataloudesta ja kaivosteollisuudesta. Kuvaajat oli jaettu neljään ryhmään. Yhden oli tarkoitus seurata Niiliä Fashodan eteläpuolelle ja toisen rautatien rakennusta Kapkaupungista Victorian putouksille. Kolmannen oli määrä matkustaa Mombasasta Ugandan rautatietä Victorianjärvelle ja neljännen edetä Kultarannikolta Nigerjoelle ja Kongoon. Mukana oli kaksi toimittajaa, L. R. F. Cooke ja B. M. Bellasis, joiden tehtävänä oli laatia elokuviin liittyviä luentoja ja artikkeleita. Hankkeen takana oli maineikas dokumenttielokuvien tuottaja Charles Urban, mutta myös brittiläinen Warwick Trading Company mainosti sitä omana projektinaan.

Hankkeen tuloksena syntyi joukko elokuvia, joiden levittäjinä toimivat Charles Urban Trading Company, Warwick ja sen ranskalainen yhteistyökumppani Raleigh & Robert. Sarjan nimiä olivat From Cape to Cairo, ranskaksi Du Cap au Caire ja saksaksi Quer durch Afrika: von Cairo zum Kap. Suomessa esitettiin vuosina 1907-1908 etupäässä Raleigh & Robertin sarjaa sellaisena kuin sitä mainostettiin saksalaisessa Der Kinematograph -lehdessä:

1. Kapsiirtolasta Transvaaliin (Vom Kap der Guten Hoffnung nach Transvaal)
2. Virtahevon metsästys Zambesijoella (Nilpferdjagd in Deutsch-Südwest-Afrika)
3. Villit rakentavat rautatietä (Die Wilden beim Eisenbahnbau)
4. Elämää mustassa Afrikassa (Momente aus dem dunklen Afrika)
5. mahdollisesti Kuvia neekerien elämästä Afrikassa (Tanz schwarzer Schönheiten) tai sitten edellisen kanssa samassa
6. Timanttien valtakunta (Im Reiche der Diamanten)
7. Viktorian putoukset (Die Viktoriafälle)
8. Afrikkalainen idylli (Ein Afrikanisches Idyll)
9. Villit sillanrakentajina (Die Wilden beim Brückenbau)
10. Zambesista Keski-Afrikkaan (Vom Zambesi bis Zentral-Afrika)
11. Eräs englantilanen lähetysasema Afrikassa (Die Weissen und ihr Kulturwerk).

Lisäksi nähtiin ainakin Urbanin Kairosta Khartumiin (Cairo to Khartoum) ja Elämää Etelä-Afrikan kultakaivoksessa (Life at a South African Gold Mine). Kuvista ainakin Victorian putoukset on säilynyt ja se on nähtävissä täällä.

Sarjan osista kiinnostavin on Saksassa elokuussa 1907 julkaistu Afrikkalainen idylli, jota esitettiin syyskuussa Helsingin Biografi-Teatterissa ja Centralissa. Siitä oli ilmeisesti myös kolmas kopio, jonka nimenä oli Premier-Biografissa Neekerirakastelua. Helsingin ja Kuopion Biografi-Teatterin kohtausluetteloiden sekä Otava-lehden kuvauksen perusteella kyseessä oli näytelmäelokuva, jonka juoni meni seuraavaan tapaan:

Nuori köyhä Umlunga kosii prinsessa Talamaa. Hänellä on tarjota morsiamen isälle vain vuohia. Vanha rikas Mobasa tarjoaa maksuksi useita vasikoita ja saa Talaman isältä myöntävän vastauksen. Umlunga houkuttelee Talaman pakenemaan kanssaan, mutta pako huomataan ja heitä ryhdytään ajamaan takaa. Pakolaiset piiloutuvat pensaikkoon, joka sytytetään tuleen. Lopulta rakastavaiset onnistuvat pelastautumaan.

ilaneitoja

Lähes kymmenminuuttinen (175 metriä) elokuva uusittiin Maailman Ympäri -teatterissa vielä toukokuussa 1913. Lehti-ilmoituksessa todettiin, että sen ovat esittäneet "oikeat zulukafferit Etelä-Afrikan salomailla". Der Kinematographin ilmoituksessa oli myös aikanaan painotettu, että kyseessä ei ollut mikään "puolisivistyneen neekeriseurueen esittämä farssi, vaan täysin autenttinen kuva, joka perustuu keskiafrikkalaisen masha-kulumbui -villiheimon vuosisataisiin perinteisiin". Heimon nimi viittaa ehkä Zambian eteläosassa Kafuejoen varrella asuvaan mashukolumbwe eli ila-kansaan pikemmin kuin zuluihin.

Elokuvaohjelmisto syksyllä 1906

Oheisessa tiedostossa on esitetty Suomen tärkeimpien elokuvateatterien ohjelmisto syyskaudella 1906. Kauden alkaessa Helsingissä oli kaksi elokuvien maahantuontia harjoittanutta ensi-iltateatteria: Karl Emil Ståhlbergin Atelier Apollo -yhtiön Maailman Ympäri ja Johan Konstantin Lindstedtin Ihmeitten Maailma. Syyskuussa aloitti toimintansa ruotsalaisen David Fernanderin ja norjalaisen Rasmus Hallsethin omistaman Pohjoismaisen Biografikomppanian Biografi-Teatteri. Fernanderilla ja Hallsethilla oli vankka kokemus elokuvakiertueista Suomessa ja takanaan epäonninen teatterikokeilu Tampereella (elokuvakiertueista ja -teattereista ks. tarkemmin Sven Hirn: Kuvat kulkevat).

Ståhlbergin Atelier Apollo mainosti yhteyksiään ranskalaiseen elokuvayhtiöön Pathé Frèresiin ja levitti maahan tuomiaan elokuvia muiden kaupunkien teattereihin. Lindstedtin Ihmeitten Maailman toiminta oli pienimuotoisempaa, eikä se nähtävästi juurikaan harjoittanut elokuvien vuokrausta. Fernanderin ja Hallsethin Biografi-Teatteri aloitti näyttämällä vanhaa kiertueohjelmistoaan samalla kun se ryhtyi luomaan omaa vuokrausketjuaan. Biografi-Teatterissa nähtiin vielä myöhemminkin silloin tällöin vanhoja kuvia, mutta kyse ei liene ollut niinkään uusien puutteesta vaan halusta monipuolistaa ohjelmistoa. Yhtiö mainosti lehti-ilmoituksissa yhteyksiään Pathéen, lontoolaisiin Charles Urbaniin ja Warwick Tradingiin sekä amerikkalaiseen Edison Manufacturingiin, jotka toimivat myös laitetoimittajina.

Tampereella toimi maahantuontia harjoittanut Maat ja Kansat -yhtiö, jolla oli paikallisen Ympäri Maailman -teatterin lisäksi oma teatteriketju muissa kaupungeissa. Yhtiöllä oli kiinteät liikesuhteet Ihmeitten Maailmaan, jossa esitettiin ensimmäisenä suuri osa vastikään maahan tuoduista uutuksista. Muihin kaupunkeihin levitettävät ohjelmat koottiin kuitenkin Tampereella, eikä kaikkia kuvia ilmeisesti näytetty Helsingissä. Osa Ihmeitten Maailman ohjelmistosta ei myöskään näytä päätyneen Tampereelle.

Elokuvateatterien ohjelmat koostuivat yleensä neljästä–kahdeksasta lyhyestä elokuvasta, joiden yhteispituus oli ilman kelanvaihtoja ehkä korkeintaan 40 minuuttia. Pisimmät elokuvat kestivät noin 15 minuuttia, mutta sellaisia oli toistaiseksi harvassa. Lehti-ilmoituksissa, joihin oheinen luettelo perustuu, mainittiin usein vain tärkeimmät ohjelmanumerot muun ohjelmiston koostuessa tavanomaisesta tusinatavarasta, kuten Hirn toteaa.

Dokumentaariset elokuvat muodostivat reilun kolmasosan ohjelmanumeroista esim. marraskuussa 1906. Merkitykseltään ne lienevät olleet vähintään yhtä tärkeitä kuin fiktiivinen tusinatavara. ”Todellisuuskuvat” esittivät ulkomaiden nähtävyyksiä, maisemia ja kansanelämää, eläinmaailmaa, sotaharjoituksia, urheilua, tekniikkaa, teollisuutta, elinkeinoja ja työtapoja sekä kalastusta ja metsästystä. Eksoottisia kohteita olivat Niagaran putoukset, Alpit, Monte Carlo, Skotlannin, Norjan ja Kanadan vuoristot, Japani, Burma, Kongo ja Ceylon. Nykyaikaa edustivat rautatiet, automobiilit ja ilmalaivat. Varsinaisia uutiskuvia oli melko vähän. Venäjän duuman avajaiset, Ateenan olympialaiset, Vesiviuksen purkautuminen tai San Franciscon maanjäristys nähtiin neljä–viisi kuukautta tapahtumien jälkeen, mutta parhaimmillaan elokuvan matka Helsingin valkokankaille kesti vain tasan kuukauden (Granthamin rautatieonnettomuus 19.9.1906 ja Kansainväliset Gordon Bennet -ilmapallokilpailut Pariisissa 30.9.1906). Todellisuuskuvien joukossa oli myös Atelier Apollon kotimaisia otoksia, joiden sisältökuvaukset on oheisessa luettelossa jätetty huomiotta.

Dokumenttielokuvien tärkein tuottaja oli brittiläinen Charles Urban Trading Company, joka oli saanut mainetta Suomessakin Venäjän–Japanin sotaa rintaman molemmin puolin kuvanneilla otoksillaan. Urbanin tuotannot olivat varsin kunnianhimoisia, ja Nousu Matterhornille (Ascent of the Matterhorn 1905) -elokuvan yhteydessä lehti-ilmoituksessa mainittiin poikkeuksellisesti jopa kuvaajan nimi F. Ormiston-Smith. Varsinainen elokuvatapaus oli Matka New-Yorkiin Norddeutscher Lloydin höyrylaivalla Kaiser Wilhelm II (Voyage to New York on Kaiser Wilhem II 1905). Yhteensä noin 3,000 jalan pituinen elokuvasarja esitettiin Biografi-Teatterissa yhteen menoon, ja sen näyttämisen kerrottiin (kelanvaihtoineen) kestävän lähes tunnin. Lehti-ilmoituksissa mainittiin tuottajana toimineen ja myös elokuvassa nähdyn Charles Urbanin nimi ja vedottiin ”yksinoikeuteen Skandinaviassa” kauan ennen varsinaisten monopolielokuvien aikaa. Harvinaislaatuisen näytännön arveltiin kiinnostavan varsinkin amerikansiirtolaisten sukulaisia ja tuttavia. Tämäkään elokuva ei ollut aivan tuore, vaan sitä oli esitetty muissa kaupungeissa jo keväällä 1906. Dokumenttituotannossa aiheiden kirjo oli kuitenkin laaja, ja vanhemmatkin otokset avasivat katsojille aivan uusia näköaloja.

Fiktiivinen elokuvatuotanto oli jakautunut muutamaan lajityyppiin, joita olivat komediat, liikuttavat elämänkohtalot, jännittävät rikokset sekä väritetyt satuaiheet ja visuaalisesti hämmästyttävät taikakuvat. Toistuvia hahmoja ja aiheita olivat rakastajat ja rakastajattaret, kilpakosijat, mustasukkaisuus, katumus ja kosto, varkaat, salakuljettajat ja salametsästäjät, vankikarkurit, humalaiset, kerjäläiset ja poliisit, toive- ja painajaisunet, omapäinen palvelusväki, herttaiset, kurittomat, ryöstetyt ja eksyneet lapset, viisaat koirat ja hevoset, mustalaiset, neekerit, taikurit, haltijattaret ja keijut, vallattomat hatut, tynnyrit ja polkupyörät. Varsinaisia salapoliisitarinoita tai historiallisia draamoja ei juurikaan vielä ollut. Jouluna esitettiin tietysti jouluaiheisia kuvia ja järjestettiin lastennäytäntöjä.

Valtaosa fiktiivisistä elokuvista oli peräisin ranskalaiselta Pathé Frèresin tehtaalta, jonka tuotteet saapuivat Suomeen jatkuvana virtana vailla suurempaa viivettä. Pathén tusinatavaran joukosta erottuvat ehkäpä Charles Lucien Lépinen pitkähköt koomiset seikkailuelokuvat Salapoliisin matka maan ympäri (Le tour du monde d’un policier) ja Pirun poika Pariisissa (Le fils du diable), Albert Capellanin draama Torninvartijan tytär (La fille du sonneur) ja satuelokuva Aladinin lamppu (Aladin ou la lampe merveilleuse), Georges Hatotin Koirat salakuljettajina (Chiens contrebandiers), Gaston Vellen fantasia Professorin matka tähteen (Voyage autour d’une étoile), Harry Rayn komedia Ylioppilaiden iloista elämää Pariisissa (Les étudiants de Paris, yksi Max Linderin ensimmäisistä kuvista) ja Lucien Nonguetin Rakkausdraama Venetsiassa (Un drame à Venise), kaikki vuodelta 1906. Elokuvat tulivat toisinaan kahtena kopiona, joita esitettiin Helsingissä samaan aikaan.

Ohjelmistossa on edustettuna myös toinen ranskalaisyhtiö Gaumont, jonka profiili ei suuresti poikennut Pathésta. Gaumont, jolla oli myös brittiläinen tytäryhtiö, kopioi Pathén ja englantilaisten tuotantoyhtiöiden elokuvia (ja päinvastoin), mutta sen tuotannosta on saatavissa vähemmän tietoja, minkä johdosta yhtiön rooli saattaa näyttää todellisuutta pienemmältä.

Elokuvan uranuurtajan Georges Mélièsin Star-Filmin vanhat kuvat kelpasivat yhä esitettäviksi, ainakin lapsille. Tällaisia olivat Haltioiden valtakunta (Le royaume des fées 1903), Fakiiri ja ruusupuu (Le rosier miraculeux 1904) ja Kuljeksiva juutalainen (Le juif errant 1905). Uusia olivat Pieni nuohoojapoika Jack, joka tuli upporikkaaksi (Jack le ramoneur 1906) ja Rip van Vinkle (La légende de Rip Van Winkle 1905), joista jälkimmäistä Maailman Ympäri kuvaili ”tämän säsongin kallisarvoisimmaksi kuvasarjaksi”. Mélièsin kuvat olivat kauniisti väritettyjä ja usein suhteellisen pitkiä.

Brittiläinen elokuva oli alkanut taantua, mutta varsinkin Urbanin ja Hepworthin fiktiiviset tuotteet olivat vielä selvästi edustettuna Suomen elokuvaohjelmistossa. Ranskalaisten kopioimat aiheet eivät vaikuta kovin omaperäisiltä, poikkeuksena Lewin Fitzhamonin ohjaama ”scifikomedia” Alkuasukkaita ja jättiläiseläimiä ennen syntiin lankeemusta (Prehistoric Peeps, Hepworth 1905), joka ei valitettavasti ole säilynyt.

Syksyyn 1906 sijoittuu yksi elokuvatapaus, jolla tulisi olemaan elokuvaohjelmiston kannalta kauaskantoiset seuraukset: samana vuonna perustetun tanskalaisen Nordisk Films Kompagnin tuotteet alkoivat virrata Suomeen. Ensimmäiset ”varmasti” identifioidut tapaukset ovat Babyn leikkikaluja (Babys legetøj), Kalastajan elämää Pohjolassa (Fiskerliv i Norden) ja Maalaisukko käymässä Kööpenhaminassa (Bonden i København) Biografi-Teatterissa 25.10.1906. Myöhempiä ovat ainakin Matka läpi Norjan kauneimpien seutujen (En tur igennem Norge), Kukkaistyttö (Blomsterpigen) ja Anarkistin anoppi (Anarkistens svigermor) samassa teatterissa. Ei liene sattuma, että sen norjalais-ruotsalaiset omistajat solmivat ensimmäisinä yhteydet Kööpenhaminaan. Ruotsalaisia elokuvia ei sen sijaan vielä taidettu nähdä, Östersundin hiihtokilpailuja lukuun ottamatta, sekin Biografi-Teatterissa.

Saksan elokuvatuotanto käynnistyi tavattoman hitaasti ja aloitti maailmanvalloituksensa vasta paljon myöhemmin. Ainoa syksyllä 1906 identifioitu saksalainen kuva on sensaatiomaiseen tapahtumaan perustuva ”hupaisa parodia” Köpenickin kapteeni: Suutari Wogtin suurtyöt Köpenickissä (Der Hauptmann von Köpenick, useita versioita). Toinen hidas nousija oli Italia, jonka elokuvista ohjelmistossa ei ole varmoja merkkejä. Ne alkoivat kuitenkin saapua jo seuraavana keväänä. Venäjällä näytelmäelokuvien tuotantoa ei vielä ollut.

Amerikkalaiset elokuvat ja villin lännen seikkailut tekivät sen sijaan tuloaan Suomeen, ja niitä oli ehkä nähty jo aiemminkin. Jälkimmäisistä osa saattoi tosin olla peräisin Ranskasta. Melko varmasti identifioituja ovat ainakin vuonna 1906 valmistuneet Vitagraph-elokuvat Kullankaivajat (The Prospectors, a Romance of the Gold Fields), Minuutti liian myöhään, eli mitä kauluksen nappi voi aikaansaada (The Lost Collar Button; or, A Strenuous Search) ja Sata yhtä vastaan eli Onnistunut veto (The 100 to One Shot; or, A Run of Luck), joista ainakin kahden ensimmäisen levittäjänä toimi Charles Urban Trading Company. Ohjelmisto sisältänee myös muutamia vanhempia Edison Manufacturing Companyn kuvia.

Maailman Ympäri: syyskauden 1906 ensi-ilta

Helsingin Maailman Ympäri -elokuvateatteri aloitti uuden näytäntökautensa lauantaina 18.8.1906 Mikonkadun uudelleen sisustetussa huoneistossa (Nya Pressen 19.8.1906). Ohjelmassa oli kuusi lyhyttä elokuvaa, joista ensimmäisen oli tuottanut brittiläis-amerikkalainen Charles Urban ja loput olivat peräisin ranskalaiselta Pathé Frèresin tehtaalta. Kuvien yhteispituus lienee ollut noin 35-40 minuuttia. Tuulispään toimittaja arvioi ohjelmaa seuraavaan tapaan:

Eläviä kuvia
Maailman ympäri
on jälleen avannut ovensa ja heti alkanut näytellä täysille huoneille; liiankin täysille. Kun minä siellä eilen pistäysin, oli se niin täysi, että ei enää kärpäsellekkään olisi istumasijaa löytynyt.
Ohjelma on hyvä ja huvittava. - Ikävä kyllä, minä hiukan myöhästyin, jotenka minulta jäi näkemättä se "sanomaton prameus ja loisto" niinkuin ohjelmassa kehastiin Alfons XIII hääkulkueesta.
Kolminkertainen "yhtymys" eli keittäjättären kolme sulhasta ja hra Duconardin seikkailut olivat numeroita, joita katseli suu vehnäsellään ja nauruaan pidätellen, joka sentään ei tahtonut kaikille onnistua, koskapa tuon tuostakin kuului sieltä ja täältä oikea hölönauru.
Ranskalaisen rykmentin Marnejoen yli meno oli opettavainen numero, vaikka minun mielestäni onkin turhanaikaisia kaikki ne murhakapineet, joita siinä kuletettiin.
Keväänhaltijatar pani varsinkin heikomman sukupuolen autuaallisesti hymyilemään, vaikkapa nuoremmat tämän sukupuolen edustajista katsoivatkin velvollisuudekseen hiukan kainostella, kun haltijattaren lapsettomalle työmiesperheelle lahjoittamasta kukkavihosta löytyi kaksi Aatamin puvussa olevaa ihmisen alkua, josta nämä tietysti ilostuivat ikihyviksi.
Lopuksi näyteltiin Koko perhe teatterissa kesäkuumuudessa ja vähälläpä oli etten minäkin olisi tehnyt samalla tavalla kuin ne näyteltävät, sillä kuuma oli minullakin, niin että hiki virtanaan valui, mutta siihen se ohjelma sitten loppuikin ennenkuin oli ennättänyt vallan sulamaan ja niin pääsin minäkin kadulle "puhaltamaan".
Joka keskiviikkona uusi ohjelma.
Ammattitarkastaja. (Tuulispää 24.8.1906)

"Ammattitarkastajan" ja lehti-ilmoituksen mainitsemat kuvat voidaan identifioida seuraavasti:

• The Royal Spanish Wedding. Royal Wedding Procession, with Bomb Outrage, Charles Urban Trading Company 1906. Selvittämättä jää, nähtiinkö teatterissa koko hääkulkue (810 jalkaa/247 metriä) vai ainoastaan lehti-ilmoituksessa mainittu "kauhea pommiräjähdys" (275 jalkaa/84 metriä). Räjähdys tapahtui vain muutamia sekunteja sen jälkeen, kun kuninkaalliset olivat ohittaneet kameran. Historialliseksi mainostetussa kuvassa nähtiin kaatunut hevonen, kansalliskaartilaiset siirtämässä vaunuja tien poskeen ja kuningaspari lähdössä paikalta toisissa vaunuissa. Häät pidettiin 31.5.1906.
• Triple rendez-vous, 70 metriä, Pathé kataloginumero 1513/elokuu 1906. Talon pojat järjestävät kepposen keittäjätär Julielle. He kutsuvat paikalle hänen kolme rakastajaansa, jotka saapuvat samaan aikaan. Julie yrittää piilottaa miehet, mutta tuloksena on kauhea hävitys keittiössä. Lopuksi emäntä ajaa Julien ja miehet tiehensä. 
• Les malheurs de M. Ducornard, 135 metriä, Pathé kataloginumero 1517/elokuu 1906. Herra Ducornard lähtee työmatkalle ja jättää vaimonsa yksin kotiin. Pian paikalle saapuu vaimon rakastaja. Kommelluksiin joutunut Ducornard myöhästyy junasta ja palaa kotiin. Sillä aikaa taloon on murtauduttu ja varkaat sitovat Ducornardin. Illalla rouva palaa kotiin rakastajansa kanssa. 
• Passage d’une rivière par l’Armée française, 100 metriä, Pathé kataloginumero 1396/1906. Ranskalainen rykmentti ylittää Marnejoen ponttoonisiltaa pitkin. 
• La fée printemps, Pathé, 80 metriä, väritetty, elokuussa 1906 valmistunut uusi versio vuoden 1902 samannimisestä elokuvasta kataloginumerolla 699. Köyhä talonpoikaispariskunta on vailla lapsia. Synkkänä talvi-iltana heidän luokseen ilmestyy kerjäläiseksi pukeutunut haltijatar. Parin hyväsydämisyydestä liikuttunut haltijatar muuttaa maiseman kukkivaksi kevääksi. Haltijatar ojentaa heille kukkavihkon, joka muuttuu kahdeksi somaksi lapseksi. 
• Le billet de faveur, 115 metriä, sävytetty, Pathé kataloginumero 1405/huhti-toukokuu 1906. Pariisilainen porvari saa vapaalipun teatteriin ja vie sinne koko perheensä. Teatterissa on kuuma, ja perheenjäsenet alkavat riisua vaatteitaan, jotka sitten katoavat. Poliisi vie perheen asemalle ja lähettää heidät vaunuilla kotiin.