Suomi kuvauspaikkana: Noiduttu kala (1911)

Helmikuussa 1912 Helikon-teatterissa esitettiin venäläinen elokuva Noiduttu kala eli Ahneuden rangaistus, jonka kerrottiin olleen osittain kuvattu Villinginsaaren rannalla Helsingin saaristossa (ks. Tuulispää ja Fyren). Kyseessä on Venäjän Pathén joulukuussa 1911 julkaisema Skazka o rybake i rybke, joka perustuu Aleksandr Puškinin samannimiseen runomuotoiseen satuun. Elokuvan ohjaaja oli Moskovassa vuodesta 1905 työskennellyt ranskalainen Kaï Hansen. Kuvaaja oli Georges Meyer (oik. Joseph-Louis Mundwiller), joka saapui Venäjälle vuotta myöhemmin. Käsikirjoittajana ja lavastajana toimi Tšeslav Sabinski ja pääosia esittivät Nikolai Vasiljev ja Lidija Sytšova. Elokuvan pituudeksi mainitaan 390 metriä.

Villingin rantaa. Kuva lainattu täältä.

Venäläinen elokuva-alan ammattilehti Sine-Fono kertoi Noidutusta kalasta tuoreeltaan seuraavaa:

Emme ryhdy tässä kertomaan kuvan sisältöä, jonka jokainen tuntee. Sanomme vain, että sen esittämiseen on pantu niin paljon voimia, niin paljon asianharrastusta, että se varmasti saa kunniapaikan venäläisten ohjaustöiden joukossa. Riittää kun mainitaan, että merikohtausten esittämistä varten tehtiin erityinen matka eräälle merenrannalle, jonka luonto muistuttaa runoilijan kuvausta. Näiden rivien kirjoittaja otti muuten katsojana osaa tähän matkaan ja sai itse nähdä ne vaikeudet, jotka filmin tekijöiden oli ratkaistava. Onkin sanottava, että heidän uurastuksensa ei ole valunut hukkaan. He ovat saavuttaneet juuri sen, mihin pyrkivätkin - ja siinä on heidän paras palkkansa.

Toinen elokuvalehti Kine-žurnal totesi, että "kaiken muun lisäksi kuvassa voi nähdä koko joukon kauniita paikkoja".

Pietarilaisten tiedetään kuvanneen näytelmäelokuvia Karjalankannaksen huvilaseuduilla, mutta mikä sai moskovalaiset matkustamaan kauas Suomenlahden rannalle? Todennäköisin vastaus on Pathén suomalainen edustaja Erik Estlander, joka vuonna 1912 perusti oman Finlandia Film -tuotantoyhtiönsä. Villinginsaareen oli tuolloin syntymässä huvila-asutusta, ja on mahdollista että Estlander tai joku hänen tuttavistaan tunsi sen kallioiset rantamaisemat. Vuotta myöhemmin, joulukuussa 1913 Finlandia Film julkaisi maisemaelokuvan Merenhyrskyjä Villingessä.

Noiduttu kala on säilynyt ilman välitekstejä. Katkelman siitä voi nähdä vaikkapa täällä. Suttuisesta kuvasta voi hieman pinnistellen erottaa ihmekalan ja Suomenlahden rantakalliot.

Maiden ja Kansojen viimeinen elokuva

Yksi varhaisista suomalaisista elokuvista, joka ei sisälly Kari Uusitalon Filmografia Fennicaan, on Porin Puistoteatterissa 17.10.1910 lähtien esitetty Ravi- ja automobiilikilpailut Tampereella 2 p. lokak. 1910. Lehti-ilmoituksen mukaan "tässä kuvassa nähdään mm. nimismies Färlingin mainio juoksija Ujo".

Pohjois-Hämeen Hippoksen sunnuntaipäivänä järjestämät kilpailut olivat tavallista suurempi tapahtuma. Yleisöä houkuttelivat paikalle varsinkin Tampereelle saapuneet autot. Aamulehti kertoi etukäteen, että "täällä ei ole tavallisissa oloissa näkynyt kuin yksi automobiili ja sekään ei ole minkään oikean automobiilin näköinen, vaan on kuin mikäkin Aatamin lastenlasten käyttämä körökärry". Valitettavasti autokilpailut oli huonosti järjestetty: autot kiersivät rataa yksi kerrallaan 20 kertaa, ja suuri osa yleisöstä lähti kyllästyneenä kesken pois. Lisäksi anniskelualue oli aivan liian pieni, kerrottiin Aamulehden reportaasissa.

Raveissa jännittävintä oli ainakin porilaisten mielestä 2500 metrin tasoitusajo, jonka voitti Ulvilan piirin nimismiehen Berndt Johan Färlingin omistama Ujo-tamma: "Lähtölaukauksen kajahdettua otti Ujo heti tuiman vaihdin ja oli puolitoista kierrosta juostuaan jo saavuttanut kaikki edellä olijat päästämättä sivuitseen vaarallisinta kilpailijaansa Iloa. Loppumatkaa johti Ujo voitokkaasti ja varmasti ja oli lippuviivan ratkaistessaan n. 50 m edellä vastustajistaan. Aikaa merkittiin 4'45''. Ujoa ajoi niinkuin ennenkin maanvilj. Alfred Kuuri."

Seuraavalla viikolla Porin lehdet kertoivat pikku-uutisissaan Ujon esiintyvän pian elävissä kuvissa:

"Ujo" päässyt eläviinkuviin! Tampereen ravikilpailuissa t. k. 2 p:nä ikuistutettiin tasotusajon aikana kaikki osanottajat - elävien kuvien teatteria varten. Kaksi valokuvaajaa, toinen toisessa päässä rataa ja toinen toisessa päässä, pani parhaansa saadakseen koko ajon yhdenjaksoisesti kuvattua. Ja ovat kuulemma onnistuneetkin. Kuvassa tullaan näkemään kuinka nimismies B. Färlingin "Ujo" jättää toiset 15 osanottajaa kuin tyhjää tehden. (Satakunta 11.10.1910)

Näytösten aloituspäivänä Kansalainen julkaisi tekstisivullaan seuraavan puffin:

Puistoteatterin ohjelmistoa on tästä päivästä alkaen melkoisesti entisestään parannettu. Nyttemmin saapuvat kuvat aivan uusina ja tuoreina ja pitäisi niiden sitä paitsi olla aivan ensiluokkaista tavaraa alallaan. Tästä voi kuitenkin päästä parhaiten vakuutetuksi siten, että pistäytyy itse katsomassa. Mainitsemista ansaitsee myöskin, että kaikkien kuvien nimet tästälähin esitetään suomen- ja ruotsinkielellä, jotapaitsi alkuperäisiä kotimaisia kuvia tulee aina olemaan ohjelmistossa. Näistä mainittakoon tänään alkavassa ohjelmassa ravi- ja automobiilikilpailut Tampereella 2 p. lokakuuta 1910. Tässä kuvassa esitetään mm. nimismies Färlingin mainio juoksija Ujo. Siis: Katsomaan!

Puistoteatterin kuukautta aikaisemmin ostaneet kauppiaat Jalmari Ahde ja Kalle Ritala ilmoittivat samana päivänä maistraatille muodostaneensa avoimen yhtiön, jonka toimenkuvana oli elävien kuvien näytteleminen. He olivat myös solmineet tamperelaisen Maat ja Kansat -yhtiön kanssa sopimuksen, jonka perusteella sen Turun Metropol-teatteriinsa hankkimat ohjelmat kulkivat Tampereen kautta Poriin, kuten täällä on kerrottu. Sopimukseen sisältyi myös Maiden ja Kansojen kehittämän tekstilaitteen käyttäminen ja yhtiön valmistamien elokuvien vuokraaminen. Vielä samalla viikolla Puistoteatterissa nähtiin Maiden ja Kansojen valmistama Viime valtiopäiväin juhlalliset avajaiset (Filmografia Fennica 139) ja marraskuussa Lyyran ohjelman mukana tullut Langinkoski (FF 121) Näiden uudistusten ja vähän myöhemmin hankitun Lauter Humana -automaattipianon ansiosta teatterin tarjonnan kerrottin parantuneen huomattavasti.

Ravi- ja automobiilikilpailut Tampereella oli siis selvästikin Maat ja Kansat -yhtiön valmistama elokuva. Se lienee ollut Puistoteatterin tilaustyö, sillä muista kaupungeista, edes Tampereelta, ei löydy mainintoja sen esittämisestä. Elokuvan kesto oli kaiketi runsaat viisi minuuttia, sillä porilaisten ensimmäisen elokuvatähden Ujon lisäksi oli varmaan näytettävä vähän myös autokilpailuja. Huomion arvoinen on myös maininta, jonka mukaan elokuvassa oli käytetty samanaikaisesti kahta kameraa.

Mielenkiintoisinta Ravi- ja automobiilikilpailuissa on se, että kyseessä oli ilmeisesti viimeinen Maiden ja Kansojen valmistama elokuva. Säilynyt Kuvia valtiopäivien juhlallisista avajaisista oli kuvattu 16.9.1910, ja ravikilpailuja edeltävänä lauantaina tehty kohtalokas metsästysretki johti yhtiön kuvaustoiminnan lakkaamiseen. Kirjallisuudessa Maiden ja Kansojen viimeisenä tuotteena mainittu Raatimies Blomin paluu Pietarista Turkuun (1912) on Finlandia Filmin valmistama.

Muroleen kanavan kautta maailmalle

Tanskalainen Nordisk Films Kompagni valmisti vuonna 1909 kaksi Suomi-aiheista ei-fiktiivistä elokuvaa: kuvan Muroleen kanavalta sekä Käynnin Porvoossa, josta on kerrottu täällä. Filmeistä ensimmäinen, jonka negatiivinumero on 493, on tanskaksi nimeltään Gennem Murole Kanalen i Finland, saksaksi Durch den Murole Kanal in Finnland, englanniksi Through the Murole Channel in Finland ja ranskaksi A travers le canal Murole en Finlande (Marguerite Engberg, Registrant over danske film 1896-1914).

The Kinematograph & Lantern Weekly 8.7.1909.

Nordisk Films julkaisi elokuvan Britanniassa heinäkuussa 1909, jolloin sen pituudeksi kerrottiin vaatimattomat 230 jalkaa eli 70 metriä (silloisilla esitysnopeuksilla 3-4 minuuttia). Elokuva-alan ammattijulkaisu The Kinematograph & Lantern Weekly antoi siitä seuraavan sisältökuvauksen:

An interesting series, picturing a water trip through a pretty countryside, with some interesting glimpses of farming operations on the banks, and concluding with a capital picture of the country dance celebrating the successful stacking of hay.

Nordisk tuotti alkuvuosinaan maisema- ja matkailuelokuvia eri puolilta maailmaa, mutta miksi se olisi valinnut kuvauskohteekseen Muroleen kanavan, joka viehättävyydestään huolimatta ei ole Suomen suurimpia nähtävyyksiä? Tietosanakirjan mukaan kyseessä on vuosina 1850-1854 rakennettu yksisulkuinen kanava Tampereen ja Ruoveden välisellä reitillä, pituudeltaan 320 metriä.

Jäljet johtavat tamperelaiseen Maat ja Kansat -yhtiöön, jonka tiedetään kaupitelleen elokuviaan Nordiskille. Hannu Salmi (Kadonnut perintö, s. 25-26, 62-63) on löytänyt tanskalaisyhtiön arkistosta kolme huhti-kesäkuulle 1909 päivättyä kirjettä, joissa valitetaan Maiden ja Kansojen tarjoamien filmien heikkoa teknistä tasoa. Nordisk oli toukokuussa ostanut yhden negatiivin, joka oli kuitenkin osittain viallinen ja vain 65 metriä siitä voitiin käyttää. Parilla tekstiplanssilla varustettuna siitä tulee Muroleen kanavan 70 metriä.

Nordiskin ostama ja lyhentämä elokuva on mitä ilmeisimmin Kari Uusitalon (Eläviksi syntyneet kuvat) Filmografia Fennicassa numerolla 104 mainitsema Laivamatka Näsijärvellä. Se sai ensiesityksensä Maiden ja Kansojen helsinkiläisessä yhteistyökumppanissa Centralissa 8.2.1909 nimellä På turistfärd längs Näsijärvi / Matkailu pitkin Näsijärveä. Seuraavaksi kuva siirtyi Centralin ohjelman mukana Maiden ja Kansojen Viipurin-teatteriin ja saapui vasta kolmannella viikolla (myöhässä) Tampereelle. Lehti-ilmoitusten mukaan kyseessä oli "erinomaisen kaunis luonnonkuva" laivamatkasta Tarjanteella Tampereelta Muroleen ja Virtojen kautta Torisevalle. "Oman kuvatehtaan tekemä."

Höyrylaiva Tarjanne Muroleen kanavalla. Lainattu täältä.

Kyseessä oli siis kesällä 1908 kuvattu maisemaelokuva, johon Nordiskin sisältökuvauksen mukaan oli laivamatkan lisäksi ympätty ainakin heinäntekoa ja tanssiesitys. Liikennevälineenä toimi samana vuonna valmistunut höyrylaiva Tarjanne, jonka omistaneen osuuskunnan toiminta herätti vilkasta keskustelua (ks. esim. täällä ja täällä). Osuuskunnan asiamiehenä toimi Maiden ja Kansojen osakkeenomistaja ja hallituksen jäsen K. O. Toivonen, joka syksyllä 1910 sortui ahneuteensa ja oli vähällä viedä mukanaan koko yhtiön.

Laivamatkaa Näsijärvellä esitettiin sittemmin ainakin Jyväskylän Työväen elävissä kuvissa, Maiden ja Kansojen omissa teattereissa Turussa ja Kuopiossa, Joensuun Fotossa, omassa teatterissa Raumalla ja Porvoon Biograafi-Teatterissa, mikä ei viittaa siihen että elokuva olisi ollut teknisesti aivan epäonnistunut. Kuopiolaislehden toimittaja jopa kehaisi, että kyseessä oli senviikkoisen ohjelman "paras kuva".

Maiden ja Kansojen elokuvien laatu ei ainoan säilyneen esimerkin, Valtiopäivien avajaisten perustella ollut kovin kummoinen, mutta se lienee siis ollut Suomen ensimmäinen tuotantoyhtiö, jonka filmit pääsivät "kansainväliseen levitykseen". Ainoa maininta Nordiskin levittämästä Muroleen kanavasta löytyy toiselta puolen maailmaa, Uuden Seelannin Wellingtonista, jossa sen todettiin olleen "well worth seeing". 

Myös Nordiskin elokuva lienee kadonnut, mutta onneksi höyrylaivat ovat nitraattifilmiä lujempaa tekoa. Tarjanne on yhä olemassa ja se liikennöi kesäisin alkuperäisellä reitillään. Muroleen kanavan ylitykseen voi tutustua vaikkapa tästä filmistä.

Elävien kuvien valmistuslaitoksissa

Nimimerkki -nta kertoi vuonna 1910 Tampereen Sanomissa käynnistään Pathé Frèresin tehtailla Vincennessä:

Pathén Vincennesin tehtaat vuonna 1910.

Herra toimittaja!
Minun täytyy vielä kerran kiittää Teitä siitä minulle antamastanne Tamp. Sanomien kirjeenvaihtajakortista, jonka avulla olen päässyt tällä matkallani tunkeutumaan kaikkiin mahdottomiinkin paikkoihin. Sillä tamperelaisen sanomalehden valtuudella olen taaskin päässyt maailman suurimman elävien kuvien teatterin, Pathé Frèresin tehtaisiin, näyttämöille ja muihin yhtiön rakennuksiin. Näihin laitoksiin on sangen vaikeata päästä katselemaan, mutta kun minä vahvasti selitin kirjeessäni yhtiön isännöitsijälle, että Suomessa esitetään monessa ”elävissä” heidän kuviaan, niin parin päivän päästä sain kutsun – kerron siitä lyhyesti lehtenne lukijoille ja eritoten tamperelaisille elävien kuvien teattereitten omistajille.
Pathé Frèresin valmistuslaitokset ovat Vincennessä, eräässä Parisin lähellä olevassa vanhassa kaupungissa, joka suuruudeltaan ja asukasluvultaan muistuttaa Tamperetta. Maanalainen rautatie päättyy Parisin portille, vanhojen vallihautojen luo, josta lähdetään automobiilillä Vincennesiä kohti.
Tässä kaupungissa on 12:lla vuosisadalla rakennettu linna, puistoja kuvapatsaineen ja kolme kaunista, yleisön huvittelupaikoiksi järjestettyä pientä järveä ympäröivine metsineen. Aivan ”Vincennesin metsän” laidassa ovat sitten nuo mainitut kuvatehtaat.
Ne muodostavat kaksi pitkää, komeata rakennusriviä, joissa ovat yhtiön hallinnon upeat huoneistot, kirjailijain ja taiteilijain huoneet ja varsinaiset filmien valmistus- ja kopioimisosastot. Nämä viimeksi mainitut osastot ovat varustetut monenmoisilla, uusimpien keksintöjen tuottamilla koneilla ja kehitysaineilla, jotka tavattoman lyhyessä ajassa valmistavat suuret määrät filmirihmoja. Filmirihmat kääritään, sitten kun ne on päästetty valokuvauskoneesta, suuriin kaiteiteisiin, jotka kuljetaan kehitysnestettä sisältäviin koneisiin. Kun kuvat ovat kiinteät, ajetaan ne kuivaustelineisiin, kääritään säiliöihin ja viedään lajittelu-, nimitys- ja lähettämisosastoon. Jokaiseen kuvasarjaan kuuluu vielä tavallisia valokuvia pääkohtauksista, joita kuvia sitten lähetetään malliksi filmejä tilaaville teattereille.
Varsinaiset teatterit ovat hiukan loitompana suuret, lasikattoiset ja etupäässä raudasta rakennetut atelierit sisältävät kaksi suurta salia, toisessa esitetään koomillisia, toisessa vakavia, etupäässä historiallisia näytöksiä. Salin perälle on asetettu kolmion muotoon kaksi huoneen seinää ja erotettu niitten eteen ohuilla liistakkeilla ala permannosta. Tässä sitten tapahtuu esitys.
Valokuvien ottaja istuu vähän etäämpänä valmiina vääntämään koneensa kampia ja näyttelijät ovat paikoillaan. Johtaja antaa merkin ja kohta alkaa esitys ja kuvan ottaja veivata. Näyttelijät puhuvat esittäessään osapuilleen kappaleen juonta, mutta panevat etupäässä omiaan puheeseen, välistä, kun eivät muista sanottavaansa, mölisevät jotain epämääräistä, jotta vaan suu kävisi. Se esitys tuntuu tavattoman hassunkuriselta ja alkuperäiseltä, mutta komeita kuvia siinä vaan syntyy. Jos jossain paikassa alkaa mennä hullusti, keskeytetään kuvan otto, näyttelijät ovat tuota pikaa entisissä asennoissaan ja esitys jatkuu sitten edelleen.
Teatterilla on omat, suuremmoiset puku-, kulissi- ja huonekaluvarastot, omat dekoratsioonimaalarit ja kuvapatsaitten valmistajat. Kulissit ovat valmistetut vain mustalla ja valkealla värillä, sillä 5 km päässä täältä on suurien kuvien värjäyslaitos, jossa kaikenlaisista töherryksistä synnytetään komeita palatseja, linnoja puistoja jne.
Elävien kuvien kone pyörähyttää 960 filmiä minuutissa ja joka päivä valmistaa tehdas 80 km filmirihmaa.
Yhtiön, jonka liikepääoma on 5 milj. frangia, palveluksessa on 4,000 henkeä siinä joukossa on paljon kirjailijoita, näyttelijöitä, maalareita, työmiehiä jne. Yhtiöllä on omat varsinaiset näyttelijäjoukot, mutta suuremmissa kappaleissa käytetään hyvinkin kuuluisia näyttelijöitä. Paitsi sitä, että kuvia otetaan yhtiön atelieereissa, esitetään kohtauksia kaduilla ja kuuluisissa paikoissa. Nämä näytökset tapahtuvat aamulla anivarhain, jolloin ihmisiä ei ole paljon liikkeellä. Saa siinä moni kuuluisa näyttelijä juoksennella Parisin ja Vincennesin kaduilla, kiipeillä puissa ja kavuta vanhoilla raunioilla, mutta tästä hommasta he saavatkin huikeita palkkoja.
Kirjailijat kirjoittavat ja sommittelevat näytöksiä, asettavat ne näyttämölle ja kirjoittavat sitten kuvasarjan mukaisen tekstin. Usein näyttelijät keksivät itse kuvia.
Vuosittain lähettää yhtiö ulkomaille valokuvaajiansa ottamaan eläviä kuvia kauniista maisemista, järjestämään retkiä tunnettuihin paikkoihin jne. ja ne retket ne maksavat. Muistelkaammepa vain yhtiön järjestämää jääkarhunpyyntiretkeä, josta olemme nähneet kuvia Tampereellakin.
Näin sitä sitten valmistetaan kauniita kuvia kaikkiin maailman ääriin. Kuvan puvut ovat usein vanhat ja ränstyneet, esittäjien naamioitus karkea ja kulissit samallaiset, mutta kun tuo kaikki filmissä on muokattu, silistetty ja värjätty, niin on siitä tullut ihmeen ihana elävä kuva.
Vincennessä 26.5.10