Suomi kuvauspaikkana: Noiduttu kala (1911)

Helmikuussa 1912 Helikon-teatterissa esitettiin venäläinen elokuva Noiduttu kala eli Ahneuden rangaistus, jonka kerrottiin olleen osittain kuvattu Villinginsaaren rannalla Helsingin saaristossa (ks. Tuulispää ja Fyren). Kyseessä on Venäjän Pathén joulukuussa 1911 julkaisema Skazka o rybake i rybke, joka perustuu Aleksandr Puškinin samannimiseen runomuotoiseen satuun. Elokuvan ohjaaja oli Moskovassa vuodesta 1905 työskennellyt ranskalainen Kaï Hansen. Kuvaaja oli Georges Meyer (oik. Joseph-Louis Mundwiller), joka saapui Venäjälle vuotta myöhemmin. Käsikirjoittajana ja lavastajana toimi Tšeslav Sabinski ja pääosia esittivät Nikolai Vasiljev ja Lidija Sytšova. Elokuvan pituudeksi mainitaan 390 metriä.

Villingin rantaa. Kuva lainattu täältä.

Venäläinen elokuva-alan ammattilehti Sine-Fono kertoi Noidutusta kalasta tuoreeltaan seuraavaa:

Emme ryhdy tässä kertomaan kuvan sisältöä, jonka jokainen tuntee. Sanomme vain, että sen esittämiseen on pantu niin paljon voimia, niin paljon asianharrastusta, että se varmasti saa kunniapaikan venäläisten ohjaustöiden joukossa. Riittää kun mainitaan, että merikohtausten esittämistä varten tehtiin erityinen matka eräälle merenrannalle, jonka luonto muistuttaa runoilijan kuvausta. Näiden rivien kirjoittaja otti muuten katsojana osaa tähän matkaan ja sai itse nähdä ne vaikeudet, jotka filmin tekijöiden oli ratkaistava. Onkin sanottava, että heidän uurastuksensa ei ole valunut hukkaan. He ovat saavuttaneet juuri sen, mihin pyrkivätkin - ja siinä on heidän paras palkkansa.

Toinen elokuvalehti Kine-žurnal totesi, että "kaiken muun lisäksi kuvassa voi nähdä koko joukon kauniita paikkoja".

Pietarilaisten tiedetään kuvanneen näytelmäelokuvia Karjalankannaksen huvilaseuduilla, mutta mikä sai moskovalaiset matkustamaan kauas Suomenlahden rannalle? Todennäköisin vastaus on Pathén suomalainen edustaja Erik Estlander, joka vuonna 1912 perusti oman Finlandia Film -tuotantoyhtiönsä. Villinginsaareen oli tuolloin syntymässä huvila-asutusta, ja on mahdollista että Estlander tai joku hänen tuttavistaan tunsi sen kallioiset rantamaisemat. Vuotta myöhemmin, joulukuussa 1913 Finlandia Film julkaisi maisemaelokuvan Merenhyrskyjä Villingessä.

Noiduttu kala on säilynyt ilman välitekstejä. Katkelman siitä voi nähdä vaikkapa täällä. Suttuisesta kuvasta voi hieman pinnistellen erottaa ihmekalan ja Suomenlahden rantakalliot.

Maiden ja Kansojen viimeinen elokuva

Yksi varhaisista suomalaisista elokuvista, joka ei sisälly Kari Uusitalon Filmografia Fennicaan, on Porin Puistoteatterissa 17.10.1910 lähtien esitetty Ravi- ja automobiilikilpailut Tampereella 2 p. lokak. 1910. Lehti-ilmoituksen mukaan "tässä kuvassa nähdään mm. nimismies Färlingin mainio juoksija Ujo".

Pohjois-Hämeen Hippoksen sunnuntaipäivänä järjestämät kilpailut olivat tavallista suurempi tapahtuma. Yleisöä houkuttelivat paikalle varsinkin Tampereelle saapuneet autot. Aamulehti kertoi etukäteen, että "täällä ei ole tavallisissa oloissa näkynyt kuin yksi automobiili ja sekään ei ole minkään oikean automobiilin näköinen, vaan on kuin mikäkin Aatamin lastenlasten käyttämä körökärry". Valitettavasti autokilpailut oli huonosti järjestetty: autot kiersivät rataa yksi kerrallaan 20 kertaa, ja suuri osa yleisöstä lähti kyllästyneenä kesken pois. Lisäksi anniskelualue oli aivan liian pieni, kerrottiin Aamulehden reportaasissa.

Raveissa jännittävintä oli ainakin porilaisten mielestä 2500 metrin tasoitusajo, jonka voitti Ulvilan piirin nimismiehen Berndt Johan Färlingin omistama Ujo-tamma: "Lähtölaukauksen kajahdettua otti Ujo heti tuiman vaihdin ja oli puolitoista kierrosta juostuaan jo saavuttanut kaikki edellä olijat päästämättä sivuitseen vaarallisinta kilpailijaansa Iloa. Loppumatkaa johti Ujo voitokkaasti ja varmasti ja oli lippuviivan ratkaistessaan n. 50 m edellä vastustajistaan. Aikaa merkittiin 4'45''. Ujoa ajoi niinkuin ennenkin maanvilj. Alfred Kuuri."

Seuraavalla viikolla Porin lehdet kertoivat pikku-uutisissaan Ujon esiintyvän pian elävissä kuvissa:

"Ujo" päässyt eläviinkuviin! Tampereen ravikilpailuissa t. k. 2 p:nä ikuistutettiin tasotusajon aikana kaikki osanottajat - elävien kuvien teatteria varten. Kaksi valokuvaajaa, toinen toisessa päässä rataa ja toinen toisessa päässä, pani parhaansa saadakseen koko ajon yhdenjaksoisesti kuvattua. Ja ovat kuulemma onnistuneetkin. Kuvassa tullaan näkemään kuinka nimismies B. Färlingin "Ujo" jättää toiset 15 osanottajaa kuin tyhjää tehden. (Satakunta 11.10.1910)

Näytösten aloituspäivänä Kansalainen julkaisi tekstisivullaan seuraavan puffin:

Puistoteatterin ohjelmistoa on tästä päivästä alkaen melkoisesti entisestään parannettu. Nyttemmin saapuvat kuvat aivan uusina ja tuoreina ja pitäisi niiden sitä paitsi olla aivan ensiluokkaista tavaraa alallaan. Tästä voi kuitenkin päästä parhaiten vakuutetuksi siten, että pistäytyy itse katsomassa. Mainitsemista ansaitsee myöskin, että kaikkien kuvien nimet tästälähin esitetään suomen- ja ruotsinkielellä, jotapaitsi alkuperäisiä kotimaisia kuvia tulee aina olemaan ohjelmistossa. Näistä mainittakoon tänään alkavassa ohjelmassa ravi- ja automobiilikilpailut Tampereella 2 p. lokakuuta 1910. Tässä kuvassa esitetään mm. nimismies Färlingin mainio juoksija Ujo. Siis: Katsomaan!

Puistoteatterin kuukautta aikaisemmin ostaneet kauppiaat Jalmari Ahde ja Kalle Ritala ilmoittivat samana päivänä maistraatille muodostaneensa avoimen yhtiön, jonka toimenkuvana oli elävien kuvien näytteleminen. He olivat myös solmineet tamperelaisen Maat ja Kansat -yhtiön kanssa sopimuksen, jonka perusteella sen Turun Metropol-teatteriinsa hankkimat ohjelmat kulkivat Tampereen kautta Poriin, kuten täällä on kerrottu. Sopimukseen sisältyi myös Maiden ja Kansojen kehittämän tekstilaitteen käyttäminen ja yhtiön valmistamien elokuvien vuokraaminen. Vielä samalla viikolla Puistoteatterissa nähtiin Maiden ja Kansojen valmistama Viime valtiopäiväin juhlalliset avajaiset (Filmografia Fennica 139) ja marraskuussa Lyyran ohjelman mukana tullut Langinkoski (FF 121) Näiden uudistusten ja vähän myöhemmin hankitun Lauter Humana -automaattipianon ansiosta teatterin tarjonnan kerrottin parantuneen huomattavasti.

Ravi- ja automobiilikilpailut Tampereella oli siis selvästikin Maat ja Kansat -yhtiön valmistama elokuva. Se lienee ollut Puistoteatterin tilaustyö, sillä muista kaupungeista, edes Tampereelta, ei löydy mainintoja sen esittämisestä. Elokuvan kesto oli kaiketi runsaat viisi minuuttia, sillä porilaisten ensimmäisen elokuvatähden Ujon lisäksi oli varmaan näytettävä vähän myös autokilpailuja. Huomion arvoinen on myös maininta, jonka mukaan elokuvassa oli käytetty samanaikaisesti kahta kameraa.

Mielenkiintoisinta Ravi- ja automobiilikilpailuissa on se, että kyseessä oli ilmeisesti viimeinen Maiden ja Kansojen valmistama elokuva. Säilynyt Kuvia valtiopäivien juhlallisista avajaisista oli kuvattu 16.9.1910, ja ravikilpailuja edeltävänä lauantaina tehty kohtalokas metsästysretki johti yhtiön kuvaustoiminnan lakkaamiseen. Kirjallisuudessa Maiden ja Kansojen viimeisenä tuotteena mainittu Raatimies Blomin paluu Pietarista Turkuun (1912) on Finlandia Filmin valmistama.

Muroleen kanavan kautta maailmalle

Tanskalainen Nordisk Films Kompagni valmisti vuonna 1909 kaksi Suomi-aiheista ei-fiktiivistä elokuvaa: kuvan Muroleen kanavalta sekä Käynnin Porvoossa, josta on kerrottu täällä. Filmeistä ensimmäinen, jonka negatiivinumero on 493, on tanskaksi nimeltään Gennem Murole Kanalen i Finland, saksaksi Durch den Murole Kanal in Finnland, englanniksi Through the Murole Channel in Finland ja ranskaksi A travers le canal Murole en Finlande (Marguerite Engberg, Registrant over danske film 1896-1914).

The Kinematograph & Lantern Weekly 8.7.1909.

Nordisk Films julkaisi elokuvan Britanniassa heinäkuussa 1909, jolloin sen pituudeksi kerrottiin vaatimattomat 230 jalkaa eli 70 metriä (silloisilla esitysnopeuksilla 3-4 minuuttia). Elokuva-alan ammattijulkaisu The Kinematograph & Lantern Weekly antoi siitä seuraavan sisältökuvauksen:

An interesting series, picturing a water trip through a pretty countryside, with some interesting glimpses of farming operations on the banks, and concluding with a capital picture of the country dance celebrating the successful stacking of hay.

Nordisk tuotti alkuvuosinaan maisema- ja matkailuelokuvia eri puolilta maailmaa, mutta miksi se olisi valinnut kuvauskohteekseen Muroleen kanavan, joka viehättävyydestään huolimatta ei ole Suomen suurimpia nähtävyyksiä? Tietosanakirjan mukaan kyseessä on vuosina 1850-1854 rakennettu yksisulkuinen kanava Tampereen ja Ruoveden välisellä reitillä, pituudeltaan 320 metriä.

Jäljet johtavat tamperelaiseen Maat ja Kansat -yhtiöön, jonka tiedetään kaupitelleen elokuviaan Nordiskille. Hannu Salmi (Kadonnut perintö, s. 25-26, 62-63) on löytänyt tanskalaisyhtiön arkistosta kolme huhti-kesäkuulle 1909 päivättyä kirjettä, joissa valitetaan Maiden ja Kansojen tarjoamien filmien heikkoa teknistä tasoa. Nordisk oli toukokuussa ostanut yhden negatiivin, joka oli kuitenkin osittain viallinen ja vain 65 metriä siitä voitiin käyttää. Parilla tekstiplanssilla varustettuna siitä tulee Muroleen kanavan 70 metriä.

Nordiskin ostama ja lyhentämä elokuva on mitä ilmeisimmin Kari Uusitalon (Eläviksi syntyneet kuvat) Filmografia Fennicassa numerolla 104 mainitsema Laivamatka Näsijärvellä. Se sai ensiesityksensä Maiden ja Kansojen helsinkiläisessä yhteistyökumppanissa Centralissa 8.2.1909 nimellä På turistfärd längs Näsijärvi / Matkailu pitkin Näsijärveä. Seuraavaksi kuva siirtyi Centralin ohjelman mukana Maiden ja Kansojen Viipurin-teatteriin ja saapui vasta kolmannella viikolla (myöhässä) Tampereelle. Lehti-ilmoitusten mukaan kyseessä oli "erinomaisen kaunis luonnonkuva" laivamatkasta Tarjanteella Tampereelta Muroleen ja Virtojen kautta Torisevalle. "Oman kuvatehtaan tekemä."

Höyrylaiva Tarjanne Muroleen kanavalla. Lainattu täältä.

Kyseessä oli siis kesällä 1908 kuvattu maisemaelokuva, johon Nordiskin sisältökuvauksen mukaan oli laivamatkan lisäksi ympätty ainakin heinäntekoa ja tanssiesitys. Liikennevälineenä toimi samana vuonna valmistunut höyrylaiva Tarjanne, jonka omistaneen osuuskunnan toiminta herätti vilkasta keskustelua (ks. esim. täällä ja täällä). Osuuskunnan asiamiehenä toimi Maiden ja Kansojen osakkeenomistaja ja hallituksen jäsen K. O. Toivonen, joka syksyllä 1910 sortui ahneuteensa ja oli vähällä viedä mukanaan koko yhtiön.

Laivamatkaa Näsijärvellä esitettiin sittemmin ainakin Jyväskylän Työväen elävissä kuvissa, Maiden ja Kansojen omissa teattereissa Turussa ja Kuopiossa, Joensuun Fotossa, omassa teatterissa Raumalla ja Porvoon Biograafi-Teatterissa, mikä ei viittaa siihen että elokuva olisi ollut teknisesti aivan epäonnistunut. Kuopiolaislehden toimittaja jopa kehaisi, että kyseessä oli senviikkoisen ohjelman "paras kuva".

Maiden ja Kansojen elokuvien laatu ei ainoan säilyneen esimerkin, Valtiopäivien avajaisten perustella ollut kovin kummoinen, mutta se lienee siis ollut Suomen ensimmäinen tuotantoyhtiö, jonka filmit pääsivät "kansainväliseen levitykseen". Ainoa maininta Nordiskin levittämästä Muroleen kanavasta löytyy toiselta puolen maailmaa, Uuden Seelannin Wellingtonista, jossa sen todettiin olleen "well worth seeing". 

Myös Nordiskin elokuva lienee kadonnut, mutta onneksi höyrylaivat ovat nitraattifilmiä lujempaa tekoa. Tarjanne on yhä olemassa ja se liikennöi kesäisin alkuperäisellä reitillään. Muroleen kanavan ylitykseen voi tutustua vaikkapa tästä filmistä.

Valamon luostari (1911)

Helsingin ennakkotarkastukseen tuotiin huhtikuussa 1912 Valamon luostari -niminen elokuva, joka on mainittu Kari Uusitalon Filmografia Fennicassa (Eläviksi syntyneet kuvat. Helsinki, 1972) numerolla 196. 130-metrisen filmin tuottajaksi kirjattiin "Prode". Sen ensiesitys oli Maxim-teatterissa 29.4.1912.

Kinematografitšeski teatr -lehden sisältökuvaus.

Kyseessä on pietarilaisen Prodafilm-yhtiön elokuva "Mustan klobukin (ortodoksinen munkkipäähine) saarilla" (ven. Na ostrovah tšornogo klobuka), joka julkaistiin 30. elokuuta 1911. 130 metriä pitkän elokuvan hinta oli 65 ruplaa. Sen sisältökuvaus ilmestyi Prodafilmin Kinematografitšeski teatr -lehdessä (1911, nro 10, s. 5):

Valamon luostari on yksi Venäjän vanhimmista. Sen perustaminen on hukkunut vuosisatojen hämärään ja vain hämärät tarut yrittävät palauttaa muistiin luostarin kehityksen jälkiä. Valamon eräänlaisena esikartanona toimii Konevitsan luostari, joka sijaitsee järvelle unohtuneella pienellä saarella.
Kauempana näkyvät jo Valamon saariston korkeat rannat. Niitä peittävät havupuut, joiden yläpuolella kohoavat auringon säteissä kylpevät pääkirkon ylväs kupoli ja kellotornin kullattu huippu.
Koko luostari on hiljaisen rukouksen hengen täyttämä. Laajan metsän keskellä piilee skiittoja, joihin erakkomunkit ovat vetäytyneet.
Tänne ei kantaudu elämän pauhe. Vain harvakseltaan astelee vanha erakkomunkki hiljaisilla metsäpoluilla kohti keljaansa.
Noviisit viettävät päivänsä työssä ja rukouksessa, ja kaikki ympärillä oleva on heidän kättensä tuotetta.
Elokuva välittää näiden järvelle piiloutuneiden saarten koko kauneuden. Luostarista huokuu hiljaista viehätystä, joka houkuttelee vuosittain satoja tuhansia pyhiinvaeltajia.

Kuvaus sisältää myös tarkemman otosluettelon:

1. Ristisaatto Konevitsan luostarista höyrylaivalle.
2. Pyhän Nikolaoksen skiitta ja Valamon pääkirkko.
3. Luostarin panoraama pääkirkon kellotornista.
4. Matkalla yöjumalanpalvelukseen.
5. Skeemamunkki Nikolain kelja, jossa keisari Aleksanteri I kävi tapaamassa häntä.
6. Skeemamunkki Nikolain hautamuistomerkki, josta hammassärkyyn parannusta etsivät pyhiinvaeltajat ovat murtaneet palasia.
7. Konevitsan skiitta.
8. Raittiuslupauksen tehneiden ristisaatto.

Veniamin Višnevskin filmografia Dokumentalnyje filmy dorevoljutsionnoi Rossii (Moskva, 1996) mainitsee elokuvan tekijäksi Prodafilmin kuvaajan Viktor Bullan. Kyseessä on ainoa keisarillisella Venäjällä valmistettu Valamo-filmi. Suomalainen Atelier Apollo oli julkaissut Valamo-elokuvansa jo tammikuussa 1908, ja saman vuoden syyskuussa nähtiin myös elokuva Konevitsan luostarista. Myös Pohjoismainen Biografiakomppania kuvasi filmin Valamon luostarisaarilta vuonna 1909, mutta se lienee epäonnistunut yhtiön eräiden muiden samanaikaisten hankkeiden tavoin.

Prodafilmin Valamo-elokuva ei ole säilynyt. Pätkä Apollon filmistä on nähtävissä osana myöhempää Finland-koostetta (13. minuutin kohdalla).

Suomen nähtävyyksiä (1911)

Pietarilainen Prodafilm-yhtiö julkaisi syksyllä 1911 neljän maisema- ja matkailuelokuvan sarjan "Suomen nähtävyyksiä" (ven. Krasoty Finljandii). Sen kuvaaja oli Veniamin Višnevskin filmografian Dokumentalnyje filmy dorevoljutsionnoi Rossii (Moskva, 1996) mukaan Aleksandr Bulla, joka oli käynyt aikaisemmin Apollon-elokuvayhtiön kuvausmatkoilla Imatralla, Viipurissa sekä Konevitsan ja Valamon luostareissa. Bullan kuvausmatka tapahtui nähtävästi kesällä 1911, ja sen kulkua voidaan seurata Prodafilmin Kinematografitšeski teatr -aikakauslehden sisältökuvausten perusteella. Itse elokuvat eivät ole säilyneet.

Kinematografitšeski teatr 1911, nro 11, s. 15.

Elokuvista ensimmäinen, "Saimaata pitkin Savonlinnaan" (Po Saime do Neišlota) julkaistiin 6. syyskuuta. Sen pituus oli 140 metriä ja hinta 70 ruplaa. Runomuotoisessa kuvauksessa mainitaan Saimaan kanava sulkuineen, iloisten matkustajien täyttämä höyrylaiva ("meidän Sampomme"), auringossa kimmeltävä veden pinta, kirkas taivas ja vettä reunustavat vihreät kuuset, edessä kohoavat Savonlinnan tornit ja katot ja kiinnittyminen laivalaituriin.

Kinematografitšeski teatr 1911, nro 14, s. 26.

Toinen elokuva, "Kuopiosta Kajaaniin" (Ot Kuopio do Kajany) julkaistiin 25. lokakuuta. Sen pituus oli 150 metriä ja hinta 75 ruplaa. Sisältökuvauksena toimivassa runossa, jonka tekijäksi voidaan epäillä itse kuvaajaa, toistetaan venäläisen kirjallisuuden romantiikan ajalta periytyviä Suomi-kliseitä: kuohuvat kosket, muinaiset kalliot, karu luonto ja vähäpuheinen kansa, sumuinen taivas ja synkät vedet, joiden kauneuden keskellä väsynyt matkaaja voi löytää rauhan ja levon.

Kinematografitšeski teatr 1911, nro 16, s. 15.

Marraskuun 22. päivänä julkaistiin 100-metrinen "Oulujoen kosket" (Porogi Uleo), jonka hinta oli 50 ruplaa. Sisältökuvaus oli tällä kertaa proosaa:

Tämä filmi lisää Oulujoen rantojen ja koskien sekä Oulun kaupungin näkymät jo julkaistuihin Suomen karun ja omalla tavallaan kauniin luonnon kuvauksiin. Noin 110 virstan pituinen Oulujoki saa alkunsa Oulujärvestä ja laskee Pohjanlahteen. Sen syvyys on 6-18 jalkaa ja leveys 125-250 syliä. Oulun kaupunki sijaitsee joen suussa. Sieltä viedään ulkomaille etupäässä tervaa. Kaupungin ympäristö on tunnettu kuvauksellisista näkymistään.

Kinematografitšeski teatr 1911/1912, nro 1, s. 15.

Retki päättyi 6. joulukuuta julkaistuun elokuvaan "Napapiirillä" (U poljarnogo kruga). Sen pituus oli 80 metriä ja hinta 40 ruplaa. Edellisistä poiketen elokuvan mainittiin olevan värjätty. Kuvaajan väsyneen katseen edessä levittäytyivät paljaat, kuuraiset tasangot, joita pohjolan lyhyt kesäkään ei ollut saanut viheriöimään. Pimenevien päivien myötä luonto odotti revontulten syttymistä.

Kinematografitšeski teatr 1911, nro 16, s. 23.

Viktor Bullan Suomen-matkaan liittynee myös Prodafilmin "Venäjän nähtävyydet ja teollisuus" (Živopisnaja i promyšlennaja Rossija) -sarjan 13. osa, jossa esiteltiin Viipurin ja Novgorodin näkymiä. 150-metrinen elokuva julkaistiin 29. marraskuuta, ja sen hinta oli 37 ruplaa 50 kopeekkaa.

Herzensteinin murhajuttu Terijoella (1909)

Mihail Herzenstein.

Mihail Herzenstein oli venäläinen taloustieteilijä ja liberaalipoliitikko, joka valittiin Venäjän ensimmäisen duuman edustajaksi vuonna 1906. Mustasotnialaisen "Venäjän kansan liiton" jäsenet murhasivat hänet Terijoella saman vuoden heinäkuussa. Herzensteinin murhaa käsiteltiin Kivennavalla ja Terijoella vuosina 1907-1909 järjestetyissä oikeudenkäynneissä, jotka herättivät suurta huomiota Venäjällä ja ulkomailla. Prosessi kiinnosti myös suomalaisia, koska siihen liittyi Venäjän oikeistovoimien hyökkäys Suomen oikeusjärjestelmää vastaan. Murhan suunnittelija Nikolai Juskevitš-Kraskovski ja sen toteuttajat Aleksandr Polovnjov ja Grigori (Jegor) Laritškin tuomittiin kuuden vuoden vankeusrangaistuksiin, mutta keisari Nikolai II armahti heidät vuoden 1910 alussa.

Tamperelainen Maat ja Kansat teki murhaoikeudenkäynneistä elokuvan, jonka ensiesitys oli yhtiön Ympäri Maailman -teatterissa 1. syyskuuta 1909.

Ilmoitus Aamulehdessä 1.9.1909.

Kari Uusitalon Filmografia Fennicaan (Eläviksi syntyneet kuvat, 1972) numerolla 112 rekisteröity elokuva Kaksi viimeistä oikeudenkäyntiä Terijoella Herzensteinin murhajutussa koostui lehti-ilmoitusten perusteella Terijoella 27. heinäkuuta ja 25. elokuuta 1909 tehdyistä otoksista. Ensimmäisenä päivänä oli kuvattu Venäjän kansan liiton taistelujärjestön edustajia, tuomionsa jo 18.5. saanut Polovnjov, sanomalehtien kirjeenvaihtajia, Polovnjov ja murhaajat majoittanut Terijoen aseman santarmi Tihon Zapolski, taistelujärjestön komentaja Rafail Jelenjov, Herzensteinin vaimon asianajaja Georgi Veber ja tuntemattomaksi jäävä "Maiboroda" sekä mustasotnialaisten asianajaja Pavel Bulatsel ja Juskevitš-Kraskovskin avovaimo Anna Verbitskaja. Seuraavan oikeudenkäyntipäivän otoksissa esiintyivät todistaja Aleksandr Prussakov sateenvarjoineen, Pietarista tulleiden mustasotnialaisten kokoontumispaikkana toiminut Mustosen kaupan edusta, Helsingistä paikalle komennetut ratsumestari Caloniuksen johtamat ratsupoliisit ja oikeuden eteen vapaaehtoisesti astunut palkkamurhaaja Laritškin. Ilmeisen staattisista henkilökuvista koostunut elokuva esitti oikeusprosessin tärkeimmät osallistujat, mutta tuskin onnistui vangitsemaan satojen Terijoelle saapuneiden mustasotnialaisten synnyttämää jännittynyttä ilmapiiriä.

Terijoella oli ainakin 27. heinäkuuta paikalla myös venäläisen elokuvan pioneeri Aleksandr Drankov. Pietarilaislehtien mukaan mustasotnialaiset yrittivät estää hänen työskentelynsä:

Toisen junan saavuttua alkavat he meluta valokuvaaja Drankovin kanssa kieltäen häntä ottamasta kinematografikuvia. He uhkaavat särkeä hänen koneensa.
Rajuimpana kaikista huitoo Bulatsel. Hänelle koetetaan selittää, ettei hän voi kieltää Drankovia ottamasta kuvia, sillä hänellä on tähän Venäjän virastojen suostumus.
- Minä, ilmoittaa Bulatsel, voin käskeä meikäläisiä ja teidän koneestanne on jäljellä... märkä paikka. Mutta... minä olen armollinen. Pyydän ainoastaan teitä ennakolta sanomaan, milloin alatte valokuvata, että liittolaiset tietäisivät poistua. (Suomalainen Kansa 29.7.1909, ks. myös  Hufvudstadsbladet 30.7.1909)

Maiden ja Kansojen filmin rinnalla Suomessa esitettiin ilmeisesti myös toista elokuvaa Herzensteinin murhaoikeudenkäynnistä. Filmografia Fennicaan numerolla 111 kirjattu Herzensteinin murhajuttu Terijoella tuotiin maahan peräti neljänä kopiona. Niiden ensiesitykset olivat 31.8. Helsingin Kansainvälisessä Biografissa ja Kotkan työväenyhdistyksen Elävien Kuvien Teatterissa, 1.9. Viipurin Kulmahallissa ja 4.9. Turun Olympiassa.

Ilmoitus Uudessa Aurassa 4.9.1909.

Sisällöltään yhtenevien lehti-ilmoitusten mukaan toisessa elokuvassa nähtiin Polovnjov, Laritškin, todistaja Sergei Aleksandrov, Zapolski, Verbitskaja, Bulatsel, Veber sekä taistelujärjestön jäseniä revolverit käsissä. Uuden Suomettaren mukaan kuvat olivat jutun kolmesta (ks. myös Hangö) viime käsittelystä, etupäässä oikeuspaikan pihamaalta ja niissä nähtiin "aivan selvästi kaikki sanomalehtikertomuksissa mainitut henkilöt". Vasabladet mainitsee "sikaria tupruttelevan iloisen ja huolettoman murhaajan" (= vähä-älyinen Laritškin, jolle varmaan elokuvaaja oli tarjonnut sikarin).

Murhaaja Laritškin vartijoineen.

Lehti-ilmoitusten perusteella kyseessä lienee siis ollut kaksi elokuvaa, joista toinen oli todennäköisesti Aleksandr Drankovin ateljeen tuotantoa. Molemmat oli kuvattu samoina, mahdollisesti kolmena oikeudenkäyntipäivänä, sillä Polovnjov oli tuomittu jo 18. toukokuuta ja Laritškin oli paikalla vasta 25. elokuuta. Maat ja Kansat oli saanut elokuvansa valmiiksi viikossa, mihin se oli jo aikaisemmin osoittanut kykenevänsä. Neljänä kopiona maahan tuotu Drankovin (?) kuva oli jaettu neljän eri kaupungin teattereihin, joiden mainoksissa korostettiin, että sitä "näytellään ainoastaan meillä".

Elokuvat herättivät huomiota ja ne pantiin merkille myös sanomalehtien tekstisivuilla. Uutiskuvan ikä oli kuitenkin lyhyt, ja ne näyttävät poistuneen ohjelmistosta varsin nopeasti. Mailla ja Kansoilla ei enää ollut omaa elokuvien maahantuontia ja levitystoimintaa, minkä takia sen Herzenstein-kuvan esitykset näyttävät lehti-ilmoitusten perusteella rajoittuneen Tampereelle ja Kuopioon. Yhtiön Turun ja Viipurin teattereihin sitä tuskin kannatti enää viedä, koska kaupungeissa oli jo esitetty toinen elokuva murhaoikeudenkäynnistä.

Drankovin 180-metrinen (noin 10 minuuttia) uutiselokuva "Valtionduuman jäsenen M. Ja. Herzensteinin murhaoikeudenkäynti Terijoella" sai Veniamin Višnevskin filmografian Dokumentalnyje filmy dorevoljutsionnoi Rossii (Moskva 1996, numero 384) mukaan ensiesityksensä Moskovassa 2. lokakuuta ja Pietarissa 9. lokakuuta gregoriaanisen kalenterin mukaan (ks. myös täällä siteerattu Rul-lehden uutinen). Elokuvassa esiintyivät samat päähenkilöt Bulatsel, Jelenjov, Laritškin ja Polovnjov (Kinemo nro 15/1909, s. 9).

Višnevskin filmografian mukaan (nro 227) liikkeellä oli myös toinen elokuva "M. Ja. Herzensteinin murhajuttu (Oikeudenistunnot Terijoella)", joka ensi-esitys oli (Moskovassa) 2. lokakuuta gregoriaanisen kalenterin mukaan. Višnevski epäilee sen levittäjäksi Pathé Frèresiä, ja voidaan ehkä ehkä ajatella, että kyseessä saattaisi olla Venäjälle myyty Maiden ja Kansojen uutiselokuva. Venäjän-markkinoiden tavoitteluun viittaa Maiden ja Kansojen Tampereella 28. syyskuuta esittämä elokuva Suomessa suurta pahennusta herättäneistä Haminan rauhan juhlallisuuksista Eräs satavuotismuisto. Kuinka itäiset naapurimme juhlivat Suomen valloittamisen muistoa Haminassa 18-19 p. syysk. (Filmografia Fennica nro 115). Višnevskin filmografiasta ei jälkimmmäistä elokuvaa kuitenkaan löydy.

Eräänlaisena loppunäytöksenä voidaan vielä mainita, että Herzensteinin murhajuttu -elokuvan (tai elokuvien) esittäminen kiellettiin Venäjällä muun muasssa Kiovassa ja Pultavassa. Taustalla lienee kristinuskoon kääntyneen Herzensteinin juutalaistausta ja kaupunkien suuri juutalaisväestö. Elokuvan kieltäminen huomattiin myös Suomessa, ja sitä käytettiin apuna sen mainostamisessa. Kiellosta tiedettiin Suomessa jo 21. syyskuuta, ja se selittänee ensiesitysten viivästymisen Venäjällä.

Käynti Porvoossa (1909)

Kari Uusitalon Filmografia Fennica 1904-1930 mainitsee numerolla 156 elokuvan Käynti Porvoossa, joka sai sensuurin hyväksynnän 6.2.1911. Sen pituus oli 95 metriä. Elokuvan tuottajaa ei kerrota.

Käynti Porvoossa / Ett besök i Borgå esitettiin helsinkiläisessä Tähtibiografissa ensimmäistä kertaa 27.1.1911. Se ehdittiin näyttää ilman sensuurin hyväksymistä, sillä elokuvien tarkastusprosessi oli vasta juuri alkanut. Tampereen Maailman Ympäri -teatterin ilmoituksen mukaan kyseessä oli "tuokiokuvia pienestä idyllisestä Porvoon kaupungista".

Tähtibiografi tunnettiin vanhojen käytettyjen filmien maahantuojana, eikä sillä ollut omaa tuotantoa. Kyseessä on tanskalaisen Nordisk Films Kompagnien vuonna 1909 valmistama Borgå / Borgå, en gammel finsk By, jota esitettiin Saksassa nimellä Borgaa, eine alte finnische Stadt. Sen alkuperäinen pituus oli myös 95 metriä. Nordisk julkaisi elokuvan Britanniassa nimellä Borga joulukuussa 1909. Sen pituus oli 312 jalkaa eli 95 metriä. Elokuva-alan ammattijulkaisu The Kinematograph & Lantern Weekly kuvaili filmin sisältöä näin:

This company issue an intresting travel picture with the title, Borga. This is a town in Finland of considerable beaty, and with many points of interest, which are shown in full detail.

Porvoo-kuvan taustalla saattaa olla tanskalainen ammattikuvaaja Age Mortensen, jonka Pohjoismainen Biografikomppania oli kutsunut Suomeen alkuvuodesta 1909. Mortensenin kuvaamista filmeistä suuri osa epäonnistui ilmeisesti Biografikomppanian teknisten ongelmien takia (ks. Outi Hupaniittu: Biografiliiketoiminnan valtakausi, s. 106-109).

The Kinematograph and Lantern Weekly 2.12.1909.

Todennäköisempää on, että kyseessä on toinen Maiden ja Kansojen Nordisk Filmisille myymistä elokuvista. Ensimmäinen niistä oli saman vuoden heinäkuussa julkaistu Gennem Murole Kanalen i Finland, jota on käsitelty täällä. Maiden ja Kansojen Hämeenkatu 8 -teatteri esitti helmikuussa 1910 elokuvaa Kuvia Porvoosta ja Runebergin kodista, joka on mainittu Filmografia Fennicassa numerolla 126. Lehti-ilmoituksessa ei kerrota sen alkuperästä, mutta kyseessä lienee yhtiön oma tuote, koska se liitettiin Olympialta vuokrattuun ohjelmaan vain Tampereella. 

Myöhemmin Suomen valkokankaita kiersi vielä Kuvia Porvoosta / Bilder från Borgå, "kaunis luonnonkuva tästä vanhasta muistorikkaasta kaupungista" (esim. Petit 19.11.1914), jota ei mainita Kari Uusitalon filmografiassa.

Suomalainen talvimaisema / Imatra talvipuvussaan (1911)

Pathé Frèresin venäläinen tuotantoyhtiö Le Filme Russe julkaisi marraskuussa 1911 Suomessa tehdyn maisemaelokuvan Paysages d’hiver en Finlande, venäjäksi Zimnije peizaži v Finljandii ("Talvimaisemia Suomessa", Višnevskin filmografian numero 824). A. V. Kjunstin kuvaaman elokuvan pituus oli 110 metriä. Se sai ensi-iltansa Venäjällä 14.11.1911 ja Ranskassa 14.2.1912. Ranskalaisen sisältökuvauksen mukaan elokuvassa nähdään arktisia maisemia, sekasortoisia jäätiköitä ja kuohuavia virtoja, joita reunustavat jäisiksi rangoiksi muuttuneet puut:

Cette vue nous offre le spectacle de merveilleux paysages polaires, d’un gigantesque chaos de glaciers, sillonné par des torrents rapides et bouillants, sur les rives desquels se silhouettent quelques arbres comme de grands squelettes gelés.

Venäjällä julkaistu kuvaus (Vestnik kinematografii 1911, nro 21, s. 28) on vähintään yhtä runollinen:

Suomen karu luonto on talvella satumaisen kaunis kun maa lepää neitseellisen valkoisen lumipeitteen alla ja synkät kalliot uinuvat. Vain kuohuvat vuoristojoet eivät tunne rauhaa. Ne vyöryvät hurjina kivisillä rannoilla ja lennättävät sumupilvinä ilmaan aaltojensa pärskeet vesiputouksissa ja koskissa, muodostaen mitä ihmeellisimmän kontrastin uneksivan havumetsän ikinuorelle vihannalle.

Elokuva sai ensi-iltansa Helsingissä maanantaina 13.11.1911. Sitä esitettiin neljässä teatterissa useilla eri nimillä:

• Esplanade: Talvimaisema Suomesta / Finskt vinterlandskap. Ihana luonnonkuva. 
• Helikon: Imatra. Suuremmoinen luonnonkuvaus. 
• Lyyra: Imatra talvipuvussa / Imatra i vinterskrud. Ihanan kaunis maisemakuva. 
• Maxim: Suomalainen talvimaisema (HS) / Talvimaisema Suomesta (US) / Finskt vinterlandskap. Erittäin miellyttävä kuva.

Helsingin Sanomien pikku-uutisten mukaan Helikonin filmin nimenä oli Imatra talvipuvussa. Tampereella se oli Tuhatjärvien maasta. Imatra talvipuvussaan. Fyrenin mukaan Maxim esitti "talvikuvaa Imatralta", ja myös Esplanaden filmin nimi oli Savonlinnassa Imatra talvipuvussaan. Kyse oli siis samasta, talvista Imatrankoskea esittävästä elokuvasta, joka on mainittu Kari Uusitalon Filmografia Fennicassa numeroilla 183, 184, 185 ja 229 (jälkimmäinen oli Esplanadin uusintaesitys nimellä Imatra talvipuvussaan).

Pathén kahden edellisen Suomi-kuvan tavoin Suomalainen talvimaisema / Imatra talvipuvussaan pääsi kansainväliseen levitykseen. Se nähtiin aina Yhdysvaltoja myöten, jossa Imatrankosken kanjonin reunat olivat muuttuneet "lumihuippuisiksi vuoriksi".

Imatra (1909)

Imatrankoski oli ennen patoamistaan Suomen tunnetuin luonnonnähtävyys. Siksi ei ole ihme, että ensimmäiset ulkomaisten elokuvaajien Suomessa tekemät otokset kuvasivat juuri Imatrankoskea. Niitä levittivät vuoden 1905 tienoilla ainakin yhdysvaltalainen Edison Manufacturing Company ja brittiläinen Warwick Trading Company. Ensimmäinen laajasti levitetty Suomi-aiheinen elokuva oli ranskalaisen Pathé Frèresin marraskuussa 1909 julkaisema Brise-glace en Finlande, jota näytettiin meillä nimellä Suomalaisia talvikuvia.

Pysäytyskuva Pathén Imatra-filmistä.

Maanantaina 22.11.1909 sai Helsingin elokuvateattereissa ensiesityksensä Imatrankoskea esittävä maisemakuva. Sitä näytettiin jopa viidessä teatterissa:

• Apollo Biografi: Imatra. (Siltasaarenkadulla sijainneen kakkosluokan teatterin ohjelma oli täysin sama kuin yhtiön pääteatterissa Maailman Ympäri.)
• Central: Imatra syksyllä 1909 / Imatra om hösten 1909. Vårt imposanta vattenfall synes nästan vackrare i denna bild än i verkligheten.
• Kansainvälinen Biografi: Imatra. Paras sarja, mitä tästä mahtavasta koskesta on näytetty. 
• Maailman Ympäri: Imatra. Mainiosti onnistuneita kuvia koskesta. Sama Turussa: Imatra kuutamossa. Ihanin kuva, mitä voidaan kuvitella. Tuhannet ja taas tuhannet ovat matkustaneet tänne pohjolaan hurmaantuen sen mahtavista pyörteistä, vaan harvoilla on ollut onnea saadakseen kuutamolla ihmetellä sen aavemaista ihanuutta ja kohinaa. 
• Olympia: Imatra. Ihanin kuva mitä voi ajatella! Imatran putous kuuvalossa on mitä ihastuttavin näky.

Kari Uusitalo on rekisteröinyt elokuvan Filmografia Fennicaan numerolla 122 ilman tietoa valmistajasta. Outi Hupaniittu (Biografiliiketoiminnan valtakausi, s. 120) spekuloi, että kyseessä saattaisi olla useampi eri elokuva. Centralilla, Kansainvälisellä Biografilla ja Olympialla tuskin oli kuitenkaan omaa tuotantoa. Olympian ohjelmaa esitettiin vasta seuraavalla viikolla Maiden ja Kansojen Hämeenkatu 8:n teatterissa, joten kyseessä ei voi olla senkään tuotanto. Hupaniitun mainitsema Biokaan ei enää ollut hengissä.

Kyseessä on Pathé Frèresin osittain kuunvalossa kuvattu En Finlande - Chutes de l’Imatra, joka sai ensi-iltansa Pariisissa 14.4.1910. Sen Moskovan ensi-ilta oli kuitenkin jo 23.11.1909 (Veniamin Višnevski: Dokumentalnyje filmy dorevoljutsionnoi Rossii 1907–1916, nro 291), päivää myöhemmin kuin Helsingissä. Pathén elokuvat tulivat Suomeen monesti useina kopioina. Niillä oli täällä myös tietty julkaisupäivämäärä, minkä johdosta ne esitettiin kaikissa Helsingin ensi-iltateattereissa samalla viikolla. Elokuvilla ei ollut kiinteitä suomen- tai ruotsinkielisiä nimiä, koska niissä ei ollut kotimaista teksitystäkään.

Elokuvan pituus oli 135 metriä ja se oli pääosin väritetty. Kuvaajan nimi ei ole tiedossa. Pathén Suomen-edustaja Erik Estlander muisteli muutaman vuoden kuluttua ilmeisesti juuri tätä filmiä:

När Pathé frères fotograf skulle fotografera Imatra fick han uppehålla sig tre dagar vid fallet förran resultatet var vunnet. Och detta bara för att solglimtarna voro så envist sällsynta. Nyslott lyckades han alls icke få en bild af, emedan ofta nämnda glimtar där helt enkelt uteblefvo.
Huru värdefulla films med vyer från vårt land dock äro vittnar Pathé frères Imatra-films om. Denna bild hör nämligen till dem, på hvilka firman haft största åtgång, och har den hälsats med offentliga applåder exempelvis i Pisa.

Elokuvaa esitettiin marras-joulukuussa 1909 Venäjällä mm. Batumissa, Donin Rostovissa, Kamenets-Podolskissa, Kiovassa, Kokandissa ja Pietarissa (Sine-fono -lehden ohjelmatiedot). Se sai laajan kansainvälisen levityksen ja herätti maisemaelokuvaksi kohtalaisen paljon huomiota. Elokuvan sisältöä kuvattiin yhdysvaltalaisessa elokuvalehdessä seuraavaan tapaan:

Tumbling, rolling, crashing, ever changing, but always the same, the waters of these glorius rapids are shown to perfection in this film. Sometimes the great masses of translucent green water crested with foam and overhung with filmy mists of spray, confront the vision in an uninterrupted vista. Sometimes the ceaseless movement of the waters is viewed through the delicate foliage of silver birch and larch, and from time to time a broadside view of the mighty torrent is flung upon the screen. Never are the rapids anything but superb, and at night, when the moon casts her magic beams upon the waters, turning the high-flung spray into showers of diamond drops, the fairylike beaty of the spectacle is beyond the limitations of words.

Pätkä Pathén Imatra-elokuvasta sisältyy Atelier Apollon Berliinin matkailunäyttelyä varten vuonna 1911 valmistamaan Finland-koosteeseen. Se on nähtävissä täällä 10. minuutin kohdalla. Elokuvasta jouduttiin leikkaamaan pois kosken partaalla käyskentelevät venäläisupseerit (Sedergren & Kippola: Dokumentin ytimessä 2009, s. 208).

Suomalaisia talvikuvia (1909)

Ensimmäinen Suomessa kansainväliseen levitykseen tehty elokuva oli ranskalaisen Pathé Frèresin marraskuussa 1909 julkaisema Brise-glace en Finlande. Pathén filmografia mainitsee 95-metrisen dokumenttielokuvan tekijäksi Jean Nédelecin, joka työskenteli tuolloin usein pohjoismaissa (ks. Cinémonde 224/1933). Veniamin Višnevskin varhaisen venäläisen dokumenttielokuvan filmografiassa Dokumentalnyje filmy dorevoljutsionnoi Rossii 1907–1916 kuvaajan arvellaan olleen A. V. Kjunst. Elokuva sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa 25.6.1910 nimellä Breaking Ice in Finland. Sikäläisessä sisältökuvauksessa kerrotaan seuraavaa:

The Port of Helsingfors is in the grip of ice and frost and a wide expanse of frozen water meets the eye, with vessels held fast in the ice. Great ice-breaking vessels swing slowly out of the port, plow through the frozen field and masses of splintered ice fly on either side of the thin furrow of water left in the wake of their stern. The ice-breakers' work is not yet finished, however, for ships caught in the ice have to be assisted and towed back to dock.

Elokuvaa esitettiin Suomessa nimellä Suomalaisia talvikuvia / Finska vinterbilder (Filmografia Fennica 119). Se tuotiin maahan ilmeisesti vain yhtenä kopiona, joka sai ensi-iltansa helsinkiläisessä Olympiassa 8.11.1909. Helsingin Sanomien mukaan "Suomalaisia talvikuvia" luo eteemme näköaloja pääkaupungistamme sen ollessa talviasussaan ja jäämurtajamme talvisesta toiminnasta Turun ja Hangon edustalla. Samaa ohjelmaa esitettiin mm. pietarsaarelaisessa Centralissa, jonka ilmoituksessa kuvailtiin lyhyesti filmin sisältöä: Helsingfors i vinterskrud, Tarmo och Sampo bryter is utanför Hangö och Åbo. Utmärkt vacker och intressant bild. Kuopiossa elokuva sai nimen Helsinki talvipuvussaan.

Suomalaisia talvikuvia (1909). Jäänmurtaja Sampo.

Suomalaisia talvikuvia oli siis kuvattu Helsingissä, Hangossa ja Turussa ja siinä esiintyivät jäänmurtajat Tarmo ja Sampo. Ilmeisesti ranskalainen kuvaaja oli käynyt Hangon satamassa 19.3.1909. Jäänmurtaja Sammolla oli tulkkina Pathén suomalainen edustaja Erik Estlander. Jäätilanne Suomenlahdella oli maaliskuussa 1909 poikkeuksellisen vaikea houkutellen paikalle myös suomalaisen valokuvaajan. Aihe ei ollut elokuvanakaan uusi, sillä K. E. Ståhlbergin Atelier Apollo oli jo vuonna 1907 tehnyt Neljä vuorokautta jäänmurtaja Sammon mukana Suomen lahden jäissä (Filmografia Fennica 29, ks. sisältökuvaus) ja Maat ja Kansat oli seuraavana vuonna ottanut Kuvia Hangon satamasta (Filmografia Fennica 82).

Elokuvasta on säilynyt George Eastman Housen puutteellinen kopio, joka kuvataan lyhyesti teoksessa A Companion to Early Cinema. Restauroitu kopio saatiin Suomen elokuva-arkiston kokoelmiin vuonna 2005.

Iljanne (1907) ei ole suomalainen elokuva

Helsinkiläisessä Biografi-Teatterissa sai 17.12.1907 ensi-iltansa elokuva nimeltä Iljanne. Ilveily Helsingin kaduista talvella. Lehti-ilmoituksen mukaan yksinäytöksisestä komediasta "voimme saada jonkunlaisen aavistuksen minkälaista on Helsingissä kun Talvi-ukko on kiillotellut katukäytävät".

Kari Uusitalon Eläviksi syntyneet kuvat -kirjan (1972, s. 39) mukaan Iljannetta (ruotsiksi Halkan) "voitaneen pitää järjestyksessä toisena kotimaisen näytelmäelokuvan yritelmänä". Kirjaan sisältyvässä Filmografia Fennicassa tekijä mainitsee sen Pohjoismaisen Biografikomppanian ja yhtiön omistajien David Fernanderin ja Rasmus Hallsethin nimissä, mutta kuitenkin kysymysmerkillä varustettuna (s. 173). Sven Hirn toteaa teoksessaan Kuvat kulkevat (1981, s. 225), että Iljanne "farssin tapaisena asettui Salaviinanpolttajien jälkeen lajissaan toiseksi kotimaiseksi yritelmäksi. Kenelläkään ei ollut tuloksesta mitään sanottavaa, ei edes sen vertaa kuin Ståhlbergin pelinavauksesta."

Jari Sedergrenin ja Ilkka Kippolan Dokumentin ytimessä (2009, s. 92) -kirjan mukaan Pohjoismainen Biografikomppania "valmisti jo ensimmäisenä toimintavuotenaan 1907 myös näytelmäelokuvia. Iljanne (Halkan) oli sensuuritietojen mukaan ilveily Helsingin kadulla talvella yhdessä näytöksessä. Juuri sen sensuuripäätöksen yhteydessä mainitaan myös yhtiön omistajien nimet." Suomen kansallisfilmografian ensimmäisessä osassa (1996) Iljannetta ei mainita, mutta se kummittelee yhä Elonetin tietokannassa.

Todellisuudessa Iljanne ei ollut suomalainen elokuva, kuten kansallisfilmografian laatijat varmaankin hyvin tietävät. Tälle päätelmälle on useita perusteita:

1. Sedergren ja Kippola viittaavat Uusitalon Filmografia Fennicaan. Se ei tältä osin perustu elokuvien ennakkotarkastukseen, joka alkoi vasta alkuvuodesta 1911.
2. Uusitalon päätelmä Pohjoismaisen Biografikomppanian Fernanderista ja Hallsethista elokuvan tuottajina on arvelu, joka ei perustu mihinkään lähteeseen. Yhtiön muiden tuotteiden kohdalla (esim. Vappu 1907 Helsingissä 16.5.1907 ja Cettin ilmapallolla nousu 15.10.1907) nimi oli yleensä selkeästi mainittu.
3. Varhaisten mykkäelokuvien "lokalisointi" eli soveltaminen paikallisiin olosuhteisiin oli helppoa, joskaan ei Suomessa kovin yleistä. Helsinkiläinen Premier-Biografi lokalisoi syksyllä 1907 elokuvan Pisara Vantaan vettä mikroskoopilla katsottuna, joka on ilmeisesti F. Martin Duncanin Charles Urban Trading Companya varten mikroskoopin avulla tekemä Little Drops of Water tai Through the Microscope. Uusitalo (s. 39-40, 172) mainitsee Pisaran Vantaan vettä varauksellisesti suomalaisena elokuvana, vaikka Suomessa ei taatusti ollut teknologiaa tällaisten filmien kuvaamiseen. Turussa Iljanne lokalisoitiin parodiaksi Turun kaduista.
4. Kyseistä Biografi-Teatterin ohjelmaa esitettiin tammikuussa 1908 Lahdessa: "Mutta sitten kun tuli se leikillinen puoli ohjelmaa niin eipä malttanut olla yleisö mölyä päästämättä. Petetty aviomies oli kovin vitsikäs mutta Liukas katu se nauruhermot vasta liikkeelle sai kun naiset eivät voineet liikkua jaloillaan vaan täytyi heidän kävellä käsin ja arvaatte hyvät ystävät jo itsekin kuinka päin silloin hameet kääntyivät." Vuoden 1907 kotimaisissa elokuvissa suomalaiset naiset tuskin kävelivät käsillään hameet korvissa.

Iljanne on ranskalaisen Gaumont-yhtiön Le verglas ("Iljanne", 105 metriä), Yhdysvalloissa An Icy Day (noin 80 metriä), Saksassa Auf dem Glatteis (105 metriä), Venäjällä Gololeditsa (103 metriä, kataloginumero 1698). Yhdysvaltalaisessa juonikuvauksessa (s. 11) mainitaan vain käsillään jäätä pitkin kävelevä mies, ei naisia, mutta lyhyempi pituus viittaa siihen että amerikkalaiset puritaanit oli päätetty säästää liian "frivolööseiltä" kohtauksilta. Saksalaisessa juonikuvauksessa käsillään kävelevät myös naiset. Seuraavassa venäläisessä Sine-fono -lehdessä 1.12.1907 julkaistu kuvaus:

Suojasään jälkeen tulee heti pikku pakkanen. Kadut ovat muuttuneet oikeaksi luistinradaksi. Jalankulkijat, jotka eivät ole yhtä ketteriä kuin luistelijat, pystyvät etenemään vain vaivoin. He tukeutuvat talojen seiniin ja lyhtypylväisiin, mutta siitä huolimatta kukaan ei onnistu välttämään kohtaloaan: liukastua ja kaatua... Valtavasti koomisia kohtauksia: jalankulkijat kaatuilevat, nousevat ylös ja kaatuvat uudestaan. Jonkun päähän juolahtaa ajatus: kun jalkaisin eteneminen liukasta tietä pitkin on niin vaikeaa, kannattaisiko kokeilla sitä käsillään. Muutamia kokeiluja ja esimerkki saa seuraajia. Hankalalla kelillä kadulla näkyy hahmoja, jotka liikkuvat käsillään oikeiden akrobaattien taituruudella. Näiden hahmojen joukossa on myös naisia - kuvailut ovat tarpeettomia.

Biografi-Teatterin edeltävä ohjelmanumero Pyhä lippu oli myös Gaumontin tuote Le drapeau, Yhdysvalloissa Saving His Country's Flag (213 metriä), Venäjällä Svjatost znameni (221 metriä, kataloginumero 1694). Elokuvateatterien ohjelmat sisälsivät monesti useampia filmejä samalta yhtiöltä, varmaankin siksi että ne tuotiin maahan samalla kelalla.