Eläviä kuvia Tampereella 1907

Kansan Lehden nimimerkki Lippo teki katsauksen Tampereen elokuvatarjontaan syyskuussa 1907:

Eläviä kuvia.
Kun en vielä tämän syyssesongin kuluessa ollut käynyt elävissä kuvissa ja kun kaupunkiimme oli tullut yksi uusi yhtiö kahdella näyttämöllä sekä kaupunkimme vanhin eläväinkuvain yhtiö oli rakennuttanut kokonaan uuden näyttämön, varsinaisesti eläviä kuvia varten, niin päätin mennä eilenillalla näitä uutuuksia katsomaan.

Maailman Ympäri sijaitsi Sandbergin talossa Kauppatorin laidalla. Kuva Tiia Monto, Wikimedia Commons.

Lähdin siis astelemaan "Maailman ympäri". Tämän nimiset kaksi näyttämöä on helsinkiläinen Oy Atelieri Apollo rakennuttanut entiseen postikonttoori huoneistoon rautakauppias Winterin taloon Kauppatorin varrelle. Ensimmäisessä näyttämössä, joka on pihanpuolella, alkaa näytökset arkipäivinä klo 4:stä alkaen i. p. joka täysi tunti ja pyhäpäivinä klo 2:sta samaten. Toisessa näyttämössä, joka on kadun puolelle, alkaa näytökset arkina klo 1/2 5:stä i. p. jokainen puolitunti ja pyhinä 1/2 3:sta i. p. samaten.
Koska nyt oli vähän yli "puolen" niin aloin siis toisesta. Siellä oli parhaillaan menemäsä kuvasarja olkihattujen valmistamisesta Italiassa. Sarja oli hauska ja antoi se katsojalle hyvän käsityksen siitä näppäryydestä, jota tarvitaan noita mieluisia kesäpäähineitä valmistaessa. Toisena kuvasarjana seurasi hullunkurinen "Ensimmäinen kerta polkupyörällä". Kuvasarja on noita tavallisia eläväin kuvain takaa-ajokuvia koomillisine kuperkeikkoineen, jotka ovat niin jokapäiväisiä elävissäkuvissa, että ovat sentähden menettäneet kaiken makunsa. Seurasi sitten kuvasarja "Nykyajan Klondyke" jossa saa nähdä Alaskan luontoa, kullanhuuhdontaa, eskimoja, Dawsonin kaupunki ym. Kuvasarja muuten on jo ennemmin esitetty täkäläisessä Biografiteatterissa. Sitten seurasi taasen huvittava numero "Palvelijan kosto", joka olisi ollut hyvinkin hauska, ellei teatteri, jossa kuva on valokuvattu, olisi aivan liikaa karrikeerannut. Huvittava kuvasarja oli suomalainen "Salaviinapolttajat", jonka kreivi Louis Sparre on järjestänyt ja Kansallisteatterin näyttelijät esittäneet varsinaisesti Atelieri Apolloa varten. Lopuksi oli kaunis värikuva "Naisten erilaisia pukuja", jota kuitenkin epäselvä valaistus toisinaan haittasi. Edelläolevaa ohjelmaa näytellään lauvantaihin asti, jona päivänä "Maailman ympäri II:ssa" ohjelma aina muuttuu.
Harmittelin vähän kun ei sopinut oitis siirtyä Maailman ympäri I:seen, sillä siellä oli ohjelma jo hyvässä menossa, ennen kuin II:ssa päättyi, surkeilin vähän aikaani, mutta halusin nähdä ohjelman kokonaan, joten perältäkin menin puoleksi tunniksi kävelemään ja odottelemaan.
Puolentunnin kuluttua istuin siis "Maailman ympäri I:ssä". Ensiksi oli hauska kuva "Koirat poliisin palveluksessa", jota "lystikseen" katseli, kuitenkin välistä peläten, että ne koirat repivät ne "varkaat", jotka siltä tutulta elävienkuvien näyttelijältä varastivat, aivan palasiksi, mutta urholliset poliisit saivat sentään "varkaat" varjelluksi. Toisena oli kuvia Roomasta, jossa minulle uutta oli ainoastaan paavin elämää koskeva osa, mistä kuitenkin kerkisin ajattelemaan, että se on näytelty jossain Pariisin puistossa. Mutta sitten se "Maailman ympäri" alkoi meitä lennättää Tampereella. Ensin kiersimme Koskipuistossa, sieltä hypähdimme Mustanlahden kalliolle katselemaan Porin junan ja Aune-laivan kulkua, sieltä Pyynikille, Kauppakadulle, Nottbeckin puistoon ja Finlaysonin puuvillatehtaalle. Siinäpä kuvasarjassa oli tuttuja naamoja: tuossa Kanto, tuossa Taulasalo, tuossa, tuossa, niin peijakasko heidän kaikkien nimiä muistaa vaikka tuttujakin ovat. Taisi olla oma naamani joukossa, en tiedä kun ei ollut peiliä mukanani, että olisin saanut vertailla. Sepä varsin hauska kuva oli, joka loppui hymyilevään reklaamityttöön, joka reklameerasi meitä ostamaan puuvillatehtaan kudoksia. Tämän kuvan jälestä ei enään tahtonut maistua "Santarmien ja palokuntalaisten seikkailu" tavallisine juoksuineen ja kuperkeikkoineen. Mutta oli sentään lopuksi vielä kaunis värillinen "Haavellinen loihtukuvaus", jota mielellään katseli.
Huoneet "Maailman ympäri" ovat tilavat, istuimet mukavat ja kohteliaat livrepukuiset vahtimestarit punasine lakkineen ohjaavat yleisöä.

Ympäri Maailman, Hämeenkatu 8.

Maailman ympäri päästyäni tein kokokäännöksen ja lähdin menemään "Ympäri maailman". Tämä Oy Maat ja kansat omistama näyttämö, joka ennen oli Ruuskasen talossa Koskikadun varrella, on nyt kesänaikana, kuten jo alussa sanoin saanut uuden, oman ja varsinaisesti eläviäkuvia varten rakennetun huoneiston Hämeenkadun varrella Rautakauppayhtiön taloon. Hämeenkadulta johtaa käytävä tilavaan eteiseen, josta astutaan suureen siistiin saliin, missä on istuimia sadoille hengille.
Otan kassasta ohjelman esitän kohteliaasti tervehtivälle vahtimestarille itseni:
- Olen Lippo.
- Siltä näytät. - Käy sisälle vaan, lausuu hän ja ohjaa minut pehmeälle penkille istumaan.
Odotan hetkisen ja katselen korkeata, tilavaa salia. Senjälestä sähkö sammuu ja peräseinällä oleva punanen esirippu aukeaa ja sen takana alkaa liikkua kuvasarja, joka esittää kuvia erään rikollisen elämästä, jonka hyvä kohtelu ja lapsen luottavaisuus saa heltymään ja palaamaan pahoilta teiltään. Toisena kuvana on "Ensimäinen ratsastus", jossa tapahtuu monta naurettavaa seikkaa. Mutta sen jälestä on vallan kamala - kuten tehtaantytöt puhuttelevat - kuvasarja, jossa 21 osassa esitetään minkälaisia "kauheita" eläviä me saamme niellä yhdessä ainoassa vesipisarassa, jos nautimme seisonutta vettä. Vesipisara on valokuvatessa useita satoja tuhansia kertoja suurennettu ja siksi tässä nähdään aivan selvästi miten "hirveitä" petoja siinä löytyy. Tuota katsellessani minä tein hiljaisen lupauksen, etten milloinkaan yhdy raittiusseuraan, niin kammottavaa on vesi. Raittiusseuroille onneksi loppuu kuvan näytteleminen tänäpäivänä, sillä huomenna on teatterissa uusi ohjelma. Seuraava kuvasarja on "Torpeedoristeilijä Sleipner hirmuisessa myrskyssä", jota katsellessa tuppaa tulemaan meritauti näyttämön penkilläkin istuessa, niin ankarassa myrskyssä laiva keikkuu. Lopuksi on hauska kuvasarja, jossa esitetään miten hullunkurisiin kohtauksiin isä joutuu, kun lapset pistävät hänen taskuunsa pahalta löyhkäävän limburger-juustopalan.
Hauskalta tuntuu istua "Ympäri maailman" uudessa salissa, sillä se on niin korkeakin, ettei ilma pääse pilaantumaan vaikka paljonkin väkeä saliin tulee. Ovia ulospääsyä varten on useampia, joten tuo vastenmielinen tungetteleminenkin on tyyten loppunut.

Biografi-Teatteri toimi Commercen talossa. Kuva Wikimedia Commons.

Vanhassa tutussa Biografiteatterissa olisi minun vielä pitänyt käydä, kun siellä taas on erittäin hauska ohjelmakin, jossa on kuvia Giuseppe Garibaldin elämästä, kuvia nykyisestä Marokon sodasta Casabalankan tapahtumat, koomillinen Automobiilimatka avaruudessa, liikuttava kuvasarja "Uskollinen kuolemaan saakka" sekä naurettava "Limburger-juusto", mutta olin jo niin väsynyt istumiseen elävissä kuvissa, etten jaksanut enempää istua, vaan täytyi jättää se toiseksi kerraksi.
Koettakaapa nyt arvoisat lukijani miten pitkälle te jaksatte.
Lippo.

K. E. Ståhlbergin Atelier Apollo -yhtiön Maailman Ympäri -salongeissa esitettiin siis kahta eri päivinä vaihtunutta ohjelmaa, joista toinen oli saanut ensi-iltansa Helsingissä 29. toukokuuta ja toinen ensimmäistä numeroa lukuun ottamatta 22. toukokuuta. Pohjoismaisen Biografikomppanian Commercen talon Biografiteatterin ohjelma oli näytetty Helsingissä 29. elokuuta ja tamperelaisen Maat ja Kansat -yhtiön Ympäri Maailman -teatterin ohjelma oli kokonaan uusi. Oman teatteriketjunsa muissa kaupungeissa omistaneen Maiden ja Kansojen kilpailijat esittivät Tampereella myös uusia ohjelmia, joita ei ollut näytetty Helsingissä.

Teatterien ohjelmat koostuivat viidestä-kuudesta lyhyestä elokuvasta, joiden esittäminen kesti ilman kelanvaihtoja ehkä noin 35-40 minuuttia. Ohjelmanumeroista noin kolmasosa oli dokumentti- ja uutiskuvia ja loput komedioita, liikuttavia ihmiskohtaloita, jännittäviä rikosjuttuja tai väritettyjä trikkikuvia.

Arviolta kolmasosa elokuvista on Pathé Frèresin ja muiden ranskalaisyhtiöiden tuotantoa (Éclipsen uskollinen koira ja Raleigh & Robertin uutiselokuva Casablancasta), mutta ohjelmistoon sisältyy myös italialaisen Cinesin Garibaldi, Charles Urbanin dokumenttielokuvat vesipisarasta ja Alaskasta sekä saksalaisen Deutsche Bioscopin kuva torpeedoristeilijä Sleipneristä myrskyssä. Varsinkin F. Martin Duncanin mikroskoopin avulla kuvaamat vesieliöt (ilmeisesti Little Drops of Water tai Through the Microscope) näyttävät herättäneen runsaasti huomiota. Automobiilimatka avaruudessa saattaa olla englantilaisen Robert W. Paulin The ? Motorist, joka on säilynyt.


Pathén komediat takaa-ajoineen ja kaatuiluineen eivät enää jaksaneet huvittaa Lippoa, mutta amerikkalaisen Vitagraphin Oh! That Limburger: The Story of a Piece of Cheese perustui ilmeisesti tuoreeseen ideaan. Lippo panee merkille myös ranskalaisten koomikoiden maneerit (Le domestique se venge), tunnistaa yhden Pathén nimettömiksi jääneistä näyttelijöistä (Les chiens policiers) ja epäilee paavin elämää lavastetuksi (La ville éternelle).

Kyseiselle viikolle sattui myös kaksi kotimaista elokuvatapausta. Ensimmäinen suomalainen näytelmäelokuva, Atelier Apollon Salaviinanpolttajat oli Liposta "huvittava", mutta ei sen enempää. Sen sijaan saman yhtiön Tampere-kuvaus (ilmeisesti sama kuin Filmografia Fennnican numero 24 Tampere Suomen Manchesteri) tuttuine näkymineen ja henkilöineen sekä Finlaysonin mainostyttöineen herätti kovasti huomiota. Dokumentaarisia filmejä valmistivat myös Maat ja Kansat sekä Pohjoismainen Biografikomppania.

Lippo panee merkille elokuvateatterien sisustuksen ja henkilökunnan, mutta ei lainkaan mainitse niissä soitettua musiikkia. Mykkäelokuvien säestäjinä toimivat tuolloin ilmeisesti automaattipianot, jotka olivat jo menettäneet uutuudenviehätyksensä eivätkä ansainneet erityistä huomiointia.

Kohtalokas metsästysretki

Tampereella vuonna 1906 perustettu osakeyhtiö Maat ja Kansat oli 1900-luvun alun suurimpia suomalaisia elokuvayhtiöitä. Se omisti elokuvateattereita Tampereella ja muissa kaupungeissa, harjoitti elokuvien maahantuontia ja vuokrausta sekä valmisti lähes 30 lyhyttä elokuvaa. Yhtiön arkisto ei ole säilynyt ja sen vaiheet ovat osin hämärän peitossa. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot tarjoavat uuden näkökulman yhtiön loppuvuosiin 1910-luvun alussa.

Maat ja Kansat -yhtiön elokuvateatteri Hämeenkatu 8:ssa.

Maiden ja Kansojen kantava voima oli yhtiön isännöitsijä ja hallituksen puheenjohtaja Arthur Johannes Forsander (ylioppilasmatrikkelissa Artturi Juhani, kuolinilmoituksessa Artur Johannes). Hän oli syntynyt Turussa vuonna 1878 ratamestarin perheeseen, valmistunut ylioppilaaksi vuonna 1898 ja opiskellut jonkin aikaa oikeustiedettä. Sittemmin Forsander työskenteli rautatiekirjurina Tampereella, jossa hän vuonna 1904 meni naimisiin edellisvuonna kuolleen kauppias Johan Kustaa Hildénin tyttären Hilja (Hilkka) Hildénin kanssa.

Ilmoitus Savon Työmiehessä.

Forsander oli osakkaana puutavarakauppaa ja laivaliikennettä harjoittaneessa avoimessa yhtiössä J. K. Hildén ja Kumppani. Sen muita osakkaita olivat hänen anoppinsa Brita Maria Hildén sekä yhtiön isännöitsijä Kalle Oskari Toivonen, joka oli myös Maiden ja Kansojen osakas ja hallituksen jäsen. Forsander toimi myös vuonna 1907 perustetun Osakeyhtiö Huutokauppakamarin hallituksen puheenjohtajana. Sen hallitukseen kuuluivat varajäsen K. O. Toivosen lisäksi varsinaisina jäseninä merikapteeni Axel Backman ja kauppias Rafael Harberg (Haarla), jotka olivat myös Maiden ja Kansojen hallituksen jäseniä. Huutokauppakamarin tilintarkastajina toimivat kirjakauppias Vilhelm Toivosen poika, konttoristi Sulo Toivonen sekä Rautakauppa Osakeyhtiön isännöitsijä Arthur Prikander, jotka molemmat olivat mukana myös Maissa ja Kansoissa. Sulo Toivosella ja K. O. Toivosella oli yhteisiä kiinteistöjä, mutta he eivät nähtävästi olleet veljeksiä. Yhtiöiden omistukset ja henkilösuhteet muodostivat tiiviin verkoston, eikä omia ja yhtiön liiketoimia aina onnistuttu pitämään erillään. Forsander ja Tampereelta Raumalle muuttanut merimies Hugo Hildén, ilmeisesti vaimon sukulainen, omistivat Raumalla talon, jossa toimi Forsanderin yksin omistama elokuvateatteri Maat ja Kansat. Kajaaniin Maat ja Kansat perusti samannimisen teatterin, jonka omisti kauppiaan rouva Ilma Hildén.

***

Lokakuun ensimmäisenä päivänä 1910 eräs seurue lähti Tampereelta moottoriveneellä metsästysretkelle Teiskoon. Paluumatkalla yksi seurueen jäsenistä, tehtailija Evert Smolander, suistui veneestä Näsijärveen ja konttoristi Toivo Paasivirta (aikaisemmin Hällström) heittäytyi häntä pelastamaan. Molemmat miehet katosivat jäljettömiin. Matkalta palasivat vain isännöitsijä K. O. Toivonen, rakennusmestari Väinö Hällström (Paasivirran veli) ja kansakoulunopettaja Urho Toivonen (ei sukua isännöitsijälle).

Evert Smolander. Kuva Tukholman poliisin arkistosta.

Smolander ja Paasivirta todistettiin kuolleiksi, mutta pian kaupungilla alkoi liikkua outoja huhuja. Kävi ilmi, että K. O. Toivonen oli nostanut Smolanderin hänen nimiinsä siirtämän 20 tuhannen markan henkivakuutuksen ja että Paasivirta oli vähän aikaisemmin vakuuttanut itsensä 90 tuhannesta markasta veljensä Väinö Hällströmin hyväksi. Lisäksi Paasivirta oli nähty matkalla Teiskosta Suinulan rautatieasemalle, jossa hän oli ostanut matkalipun Ouluun. Paasivirta löytyi lopulta salanimellä Kööpenhaminasta. Hänet vietiin Skagenin poliisikamarille, jossa hän ampui itsensä.

Toivo Paasivirta. Kuva Tukholman poliisin arkistosta.

"Eloonjääneet" pidätettiin ja heitä syytettiin petoksesta. He tunnustivat Paasivirran petossuunnitelman, jonka taustalla olivat onneton rakkausjuttu ja hunningolla olleet raha-asiat. Smolanderin kaikki väittivät hukkuneen. Oikeus tuomitsi Hällströmin pitkitetystä petoksesta viideksi vuodeksi kuritushuoneeseen, K. O. Toivosen samoin neljäksi vuodeksi kuritushuoneeseen, Urho Toivosen petoksen avustamisesta kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen ja Paasivirralle Kööpenhaminaan rahaa vieneen kirjakauppias Heikki Lindforsin rikoksen suosimisesta kahdeksi kuukaudeksi vankeuteen. Smolanderia koskeneista syytteistä jouduttiin luopumaan. Jutun kulku on esitetty yksityiskohtaisesti vakuutusaikakauskirja Sammon numerossa 1 ja numerossa 2 & 3 vuodelta 1911.

***

K. O. Toivosta, joka toimi J. K. Hildénin ja Kumppanin ja eräiden muiden yhtiöiden isännöitsijänä, oli pidetty "luotettavana ja täsmälleen liikeasioitaan hoitavana miehenä". Pian kävi ilmi, ettei asia ollutkaan näin. Toivosen puolesta jätettiin joulukuun alussa konkurssihakemus, minkä jälkeen ilmeni että hänellä oli velkoja yhteensä 281 tuhannen markan edestä. Lisäksi Toivonen oli Hildénin ja Kumppanin puolesta mennyt vekselisitoumuksiin yhteensä 92 tuhannesta markasta. Petossuunnitelman syntyessä Toivosen taloudellinen tilanne oli "epäilemättä ollut kestämätön".

J. K. Hildén ja Kumppani jätti konkurssihakemuksen 20.12.1910. Hakemuksen mukaan vararikko oli aiheutunut "yksinomaan siitä, että isännöitsijä K. O. Toivonen, ollessaan mainitun yhtiön isännöitsijänä ja osakkaana, jolta yhtiöllä on suurempi suoranainen saatava, on luovuttanut yksityisomaisuutensa konkurssiin". Lisäksi Toivonen oli epärehellisesti merkinnyt yhtiön tunnustajaksi, asettajaksi tai siirtäjäksi edellä mainittuihin vekseleihin, "joista rahat eivät ole tulleet yhtiön hyväksi, vaan ne on käytetty joko Toivosen tahi muitten henkilöitten yksityisiin tarpeisiin". Vekselit huomioon ottaen yhtiöllä oli velkaa 133 tuhatta ja varoja 83 tuhatta markkaa.

Tammikuun puolessavälissä 1911 konkurssitilaan asetettiin J. K. Hildénin osakkaat A. J. Forsander, hänen anoppinsa Brita Maria Hildén ja Aamulehden päätoimittaja Aukusti Alhovuori, joista jälkimmäisellä tosin oli riittävästi varoja velkojensa vastineeksi. Forsander ja rouva Hildén ilmoittivat, etteivät he vastusta konkurssia, "koska heidän luottonsa muutenkin oli kärsinyt siitä, että isännöitsijä K. O. Toivonen oli väärinkäyttänyt J. K. Hildén ja Kumppanin toiminimeä omiin asioihinsa".

Hämeenkatu 8:n elokuvateatteri Tampereella myytiin tehtailija Sulo Salmelinille joulukuun alussa 1910. Lehdissä ei kerrota kaupan hintaa tai syytä, mutta todennäköisesti sen taustalla oli yhtiön akuutti kassakriisi, joka liittyi Toivosen pidätykseen ja konkurssiin sekä näiden kerrannaisvaikutuksiin. Maiden ja Kansojen osakkeita kaupiteltiin kahdessa huutokaupassa keväällä 1911, ja heinäkuussa huutokaupattiin 20 kappaletta Forsanderin ja kolme kappaletta Toivosen osakkeita. Nimellisarvoltaan tuhannen markan osakkeista maksettiin 35 markkaa 50 penniä kappaleelta. Marraskuuhun mennessä Forsanderin koko omaisuus oli realisoitu.

***

Maiden ja Kansojen elokuvateatteri Kuopiossa suljettiin keväällä 1911, mutta yhtiöllä oli yhä teatterit Turussa ja Viipurissa. Yhtiön hallituksen uudesta kokoonpanosta ilmoitettiin kesäkuussa 1911. Vanhoista jäsenistä oli jäljellä Rautakauppa Osakeyhtiön isännöitsijä Arthur Prikander ja uusista jäsenistä erottuu saman yhtiön hallitukseen kuulunut Vilho Osola (Rautakauppa Oy omisti Hämeenkatu 8:n teatterikiinteistön).

A. J. Forsander siirtyi vuonna 1912 rautatiekirjuriksi Turkuun, jossa hän toimi myös Maat ja Kansat -yhtiön Metropol-teatterin isännöitsijänä. Teatteri suljettiin toukokuussa 1913 vuokrasopimuksen päättymisen takia. Metropolin toimintaan liittyy yhtiön viimeisenä elokuvana pidetty Raatimies Blomin paluu Pietarista Turkuun (1912), joka oli kuitenkin Finlandia Filmin valmistama. Elokuvaa esitettiin kiellosta huolimatta Metropolissa, minkä johdosta Forsander joutui poliisin kuulusteltavaksi. Maiden ja Kansojen viimeinen oma tuote oli Ravi- ja automobiilikilpailut Tampereella 2 p. lokak. 1910, kuten täällä on kerrottu.

Viipurin Maat ja Kansat -teatterin ulosmitattu irtaimisto myytiin heinäkuussa 1913 teatterin isännöitsijälle Kaarlo Edvard Mäkiselle, joka avasi teatterin uudelleen nimellä Pallas. Kiista huoneiston vuokrasopimuksesta poiki vielä seuraavana vuonna yhtiön ja Mäkisen välisen oikeusjutun, joka ilmeisesti raukesi yhtiön toiminnan lakattua. Tammikuun 1915 huutokaupassa myytiin 44 Maiden ja Kansojen osaketta hintaan markan kappale.

Forsanderien ainoa lapsi, 8-vuotias Mika Johannes kuoli lavantautiin syyskuussa 1913. Turun aseman ensimmäiseksi kirjuriksi vuonna 1916 nimitetty A. J. Forsander otti eron virastaan vuonna 1919, minkä jälkeen hän toimi itsenäisenä liikeenharjoittajana. Rautatiekirjurin tehtävät eivät tosin ennenkään olleet häirinneet hänen bisneksiään. Forsander kuoli Turussa 22.8.1943.

***

Evert Smolanderista ei koskaan nähty jälkeäkään, ja Tampereen raastuvanoikeus julisti hänet kuolleeksi 21.5.1917. Petosoikeudenkäynnissä Smolanderin vaimo syytti isännöitsijä Toivosta murhasta ja myös poliisilla oli asiasta epäilynsä. Smolanderin kuolemasta hyötynyt Toivonen oli suostutellut hänet lähtemään kohtalokkaalle metsästysretkelle, vaikka hän oli seurueessa ulkopuolinen. K. O. Toivonen ja petossuunnitelman muut osalliset olivat vanhoja lapsuudenystäviä Forssasta. Murhaoletusta tukee myös Paasivirran itsemurha.

Sensuuri: Yöperhonen (1911)

Poliisin suorittama elokuvien ennakkotarkastus otettiin käyttöön Suomessa alkuvuodesta 1911. Periaatteessa elokuvateatterien ohjelmistot oli tarkastettava erikseen jokaisella paikkakunnalla, vaikka yleensä Helsingissä tarkastetut filmit hyväksyttiin esitettäviksi myös muualla. Poliisi saattoi kieltää elokuvan myös esitysten alkamisen jälkeen. Tällaisesta tapauksesta uutisoitiin Aamulehdessä 6.8.1912:

Elävienkuvien sensuuri Tampereella.
Poliisimestari kieltänyt kahden ohjelmanumeron esittämisen Hämeenkadun 8:ssa.

Viime sunnuntai-iltana saapui täkäläisen Tampereen Elävienkuvien Näyttämön (Hämeenkadun 8:ssa) esitystilaisuuteen kaupungin poliisimestari, luutnantti R. Blåfieldt ja kielsi jyrkästi kahden "Yöperhonen" ja "Draama Lyön-pikajunassa"-nimisen numeron esittämisen, koska ne hänen mielestään olivat moraalisesti turmiollisia.

Numerot oli Helsingin elävien kuvien sensuuri hyväksynyt ja oli niitä siellä näytelty.

Ohjelmanumeroista ensimmäinen oli Asta Nielsenin toinen Saksassa tekemä elokuva Nachtfalter (1911) ja toinen jokin amerikkalainen rikosdraama (ks. Tammerfors Nyheter 3.8.1912). Molempia oli todellakin esitetty Helsingissä, jälkimmäistä nimellä Hyökkäys pikajunassa. Tähti-Biograafin mainoksessa korostettiin erityisesti, että ohjelma oli sallittu lapsille (Uusi Suometar 19.5.1912).

Yöperhosen juoni oli seuraava:

Sisarukset Olga ja Martha työskentelevät yhdessä ompelijattarina. Varieteekoomikko Goldman houkuttelee Olgan mukaansa tanssijaksi, ja tämä karkaa ottaen mukaansa sisarusten yhteiset säästöt. Olgasta tulee kuuluisa tanssija, kun taas vaatimattomasti elävä Martha menee naimisiin räätäli Felix Dornerin kanssa. Pankin kaatuminen tuhoaa Felixin yrityksen. Mies ryhtyy juomaan, mutta Martha pysyy hänen rinnallaan.

Huoletonta elämää viettävä Olga on menossa naimisiin paronin kanssa, mutta sitä ennen hänen täytyy antaa vierailunäytäntö kotikaupungissaan. Samaan aikaan Felix saa suuren perinnön. Hän jättää Marthan ja parin riidellessä murtaa tämän käden, minkä takia Martha ei voi enää työskennellä ompelijana, vaan joutuu elättämään itsensä myymällä kukkia. Eräänä päivänä Martha näkee Felixin seurustelevan Olgan kanssa kahvilassa. Hän ryntää vihaisena sisään ja haastaa sisarensa, joka oli varastanut hänen rahansa ja on nyt viemässä myös hänen miehensä. Järkyttynyt Olga pyytää Marthalta anteeksi ja pakenee paikalta. Hän sairastuu henkisesti ja kuolee pian. Olgan avoimen arkun äärellä Martha ja Felix löytävät jälleen toisensa vainajan viimeisen toivomuksen mukaisesti.

Elokuva ei ole säilynyt, joten emme voi tietää, miten provosoivasti Nielsen siinä mahdollisesti esiintyi.

Yöperhonen tuotiin Suomeen vuoden kuluttua Saksan ensi-illasta. Sitä ennen Suomessa oli ehditty esittää jo neljää Nielsenin Saksassa tekemää elokuvaa. Yöperhosen levittäjänä toimi Englannissa toimineiden Gooesin veljesten omistama Tähti-Biografi, joka tunnettiin vanhojen ja kuluneiden filmikopioiden maahantuojana. Yhtiön levityskanavat olivat suppeat, ja Helsingin sekä lyhyeksi jääneen Tampereen-vierailun lisäksi elokuva nähtiin ilmeisesti vain Turun Biografi-Teatterissa ja  Viipurin Kulmahallissa. Jo tätä ennen, syyskuussa 1911, samanniminen elokuva oli esitetty Viipurin Teatteri Rekordissa. Rekordin omistajat olivat venäläisiä ja he saivat ilmeisesti ohjelmistonsa suoraan Venäjältä, joten on mahdollista, että kyseessä oli sama Asta Nielsen -elokuva.

Tampereen poliisimestarina toiminut Rolf Blåfield oli vanhaan suomalaiseen aatelissukuun kuulunut "ryssänupseeri", jonka ura oli sittemmin vähällä katketa kavallusjuttuun. Hufvudstadsbladet ilmaisi suhtautumisensa virkavallan edustajaan pikkuotsikolla Tammerfors-polismästarens censurfluga. Jyväskyläläinen työväenlehti Sorretun Voima pani paremmaksi otsikolla Tampereen mestaripoliisin mielivaltaisuudet. Kaikissa lehdissä korostettiin erityisesti, että sensuuri oli hyväksynyt elokuvat Helsingissä ja että niitä oli siellä esitetty.