Maailman ympäri automobiililla (1908)

Vuonna 1908 järjestettiin suuri autokilpailu New Yorkista Pariisiin (tarkemmin esim. täällä ja täällä). Kisaan osallistui kuusi joukkuetta: kolme Ranskasta sekä yksi Italiasta, Saksasta ja Yhdysvalloista. Uhkarohkean hankkeen sponsoreina toimivat pariisilainen Le Matin -lehti ja The New York Times. Charles Godardin ohjaaman Motobloc-auton kyydissä oli myös Raleigh & Robert -elokuvayhtiön kuvaaja, 19-vuotias Maurice Livier.

 

Herrat Raleigh ja Robert, keskellä kuvaaja Maurice Livier.

Raleigh & Robert oli edellisenä vuonna niittänyt mainetta dokumenttisarjallaan Du Cap au Caire (tai pikemminkin sen levittäjänä), ja se oli julkaissut myös muutaman minuutin elokuvan vuonna 1907 järjestetystä Pekingin–Pariisin autokilpailusta. Yhtiön uutta hanketta Le Tour du Monde en Automobile, saksaksi Um die Welt im Automobil, puffattiin ranskalaisessa Phono-Cinéma-Revue -lehdessä ja saksalaisessa Der Kinematographissa, joka julisti elokuvasarjan jo etukäteen käänteentekeväksi sensaatioksi.

Sarjan ensimmäinen osa, Lähtö Pariisista ja Le Havresta (Die Abfahrt von Paris und Havre, 107 metriä) sekä toinen, Merellä, saapuminen New Yorkiin ja kipailuun lähtö Times Squarelta 12. helmikuuta (Auf hoher See. Ankunft in Newyork. Start des Rennens, 98 m) julkaistiin maaliskuussa 1908. Suomessa näitä osia esitettiin nimellä Automobiilimatka pohjoisnavan ympäri Biografi-Teatterissa sekä Helsingin ja Tampereen Maailman Ympäri -teattereissa maaliskuussa, yhteensä kolmena kopiona.
 

Kuvaaja Maurice Livier lähdössä Raleigh & Robertin konttorilta. Huomaa Louis Vuittonin matka-arkut.

Matkalla Chicagoon Motoblocin mekaanikko loukkasi ranteensa, auto hautautui lumeen ja joutui rajumyrskyyn. Indianan Wawakassa joukkueelta varastettiin kamerat, filmit, muut varusteet ja jopa vaihtovaatteet. Vastoinkäymiset lienevät syynä siihen, että kolmannen osan (Zwischen New-York und Chicago) pituus oli vain 65 metriä (toisaalla kuitenkin 90 m). Lehti-ilmoituksen mukaan kuvassa nähtiin Niagaran putoukset ja rautatien rakennusta, eli tuotantoyhtiö oli ilmeisesti pannut sen kokoon vanhasta, kilpailuun liittymättömästä materiaalista. Chicagossa Livier hankki uuden kameran.

Maanteiden puuttuessa matka jatkui osin rautatiekiskoja pitkin kohti Wyomingin Cheyenneä. Moottoriin pantu hiekka rikkoi Motoblocin Nebraskan Omahassa, josta se kuljetettiin junalla San Franciscoon. Godard luopui kilpailusta, mutta Livier jatkoi matkaa. Neljäs osa Chicagosta Beringinsalmelle (Von Chicago nach der Beringerstrasse, 168 m) sisälsi otoksia De Dionin autosta, Mississipistä, Coloradosta, Salt Lake Citystä, Kalliovuorista, San Franciscosta, autojen lastauksesta laivaan, City of Pueblo -laivan lähdöstä, Seattlesta ja päättyi Alaskaan saapumiseen ja postia kuljettavaan koiravaljakkoon. Tämäkin kuva nähtiin Suomessa. Tarkempi kohtausluettelo todistaa Livierin matkustaneen italialaisen Züstin ja ranskalaisen De Dionin joukkueiden mukana City of Pueblo -laivalla Seattleen, kun taas johdossa ollut Thomas Flyerin tiimi oli jo aiemmin käynyt Santa Claralla Alaskan Valdezissa, jossa he joutuivat luopumaan Beringinsalmen ylittämisestä. Jäljellä olleet joukkueet matkustivat laivalla Japaniin ja Vladivostokiin. Livier jatkoi yksin Alaskaan, jossa hän kuvasi vielä kaksi tai kolme osaa, Alaska (150 m), Alaskan kultakaivokset (Goldminen in Alaska, 150 m) ja Mursujen pyyntiä Behringin salmessa (Walrossjagd in der Behringstrasse, 107 m). Jälkimmäistä esitettiin Biografi-Teatterissa tammikuussa 1909.
 

Alkuperäinen suunniteltu matkareitti, joka kulki Beringinsalmen kautta.

Siperian ja Mantšurian tiettömät taipaleet ylitettyään perille pääsi lopulta kolme autoa. Voittajaksi julistettiin yhdysvaltalaisen Thomas Flyerin miehistö, joka Pariisiin 30. heinäkuuta saapuessaan oli matkustanut 21470 kilometriä 169 päivässä. Georges Méliès teki kilpailusta tyylilleen uskollisen komediaelokuvan Le raid Paris-New York en automobile, joka Raleigh & Robertin elokuvasarjan tavoin lienee kadonnut. Vuonna 1965 julkaistiin lapsekas komedia Suuri kilpa-ajo – maailman ympäri (The Great Race) ja vuonna 2008 suhteellisen kiinnostava dokumenttielokuva The Greatest Auto Race on Earth, jossa ei ole lainkaan alkuperäistä liikkuvaa kuvaa.

Afrikkalainen idylli (1907): ensimmäinen afrikkalainen näytelmäelokuva?

Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan lähetettiin vuonna 1906 joukko elokuvaajia, joiden tarkoituksena oli seurata Kairon-Kapkaupungin rautatien rakentamista sekä tallentaa kuvia alueen kansanelämästä, eläinmaailmasta, maataloudesta ja kaivosteollisuudesta. Kuvaajat oli jaettu neljään ryhmään. Yhden oli tarkoitus seurata Niiliä Fashodan eteläpuolelle ja toisen rautatien rakennusta Kapkaupungista Victorian putouksille. Kolmannen oli määrä matkustaa Mombasasta Ugandan rautatietä Victorianjärvelle ja neljännen edetä Kultarannikolta Nigerjoelle ja Kongoon. Mukana oli kaksi toimittajaa, L. R. F. Cooke ja B. M. Bellasis, joiden tehtävänä oli laatia elokuviin liittyviä luentoja ja artikkeleita. Hankkeen takana oli maineikas dokumenttielokuvien tuottaja Charles Urban, mutta myös brittiläinen Warwick Trading Company mainosti sitä omana projektinaan.

Hankkeen tuloksena syntyi joukko elokuvia, joiden levittäjinä toimivat Charles Urban Trading Company, Warwick ja sen ranskalainen yhteistyökumppani Raleigh & Robert. Sarjan nimiä olivat From Cape to Cairo, ranskaksi Du Cap au Caire ja saksaksi Quer durch Afrika: von Cairo zum Kap. Suomessa esitettiin vuosina 1907-1908 etupäässä Raleigh & Robertin sarjaa sellaisena kuin sitä mainostettiin saksalaisessa Der Kinematograph -lehdessä:

1. Kapsiirtolasta Transvaaliin (Vom Kap der Guten Hoffnung nach Transvaal)
2. Virtahevon metsästys Zambesijoella (Nilpferdjagd in Deutsch-Südwest-Afrika)
3. Villit rakentavat rautatietä (Die Wilden beim Eisenbahnbau)
4. Elämää mustassa Afrikassa (Momente aus dem dunklen Afrika)
5. mahdollisesti Kuvia neekerien elämästä Afrikassa (Tanz schwarzer Schönheiten) tai sitten edellisen kanssa samassa
6. Timanttien valtakunta (Im Reiche der Diamanten)
7. Viktorian putoukset (Die Viktoriafälle)
8. Afrikkalainen idylli (Ein Afrikanisches Idyll)
9. Villit sillanrakentajina (Die Wilden beim Brückenbau)
10. Zambesista Keski-Afrikkaan (Vom Zambesi bis Zentral-Afrika)
11. Eräs englantilanen lähetysasema Afrikassa (Die Weissen und ihr Kulturwerk).

Lisäksi nähtiin ainakin Urbanin Kairosta Khartumiin (Cairo to Khartoum) ja Elämää Etelä-Afrikan kultakaivoksessa (Life at a South African Gold Mine). Kuvista ainakin Victorian putoukset on säilynyt ja se on nähtävissä täällä.

Sarjan osista kiinnostavin on Saksassa elokuussa 1907 julkaistu Afrikkalainen idylli, jota esitettiin syyskuussa Helsingin Biografi-Teatterissa ja Centralissa. Siitä oli ilmeisesti myös kolmas kopio, jonka nimenä oli Premier-Biografissa Neekerirakastelua. Helsingin ja Kuopion Biografi-Teatterin kohtausluetteloiden sekä Otava-lehden kuvauksen perusteella kyseessä oli näytelmäelokuva, jonka juoni meni seuraavaan tapaan:

Nuori köyhä Umlunga kosii prinsessa Talamaa. Hänellä on tarjota morsiamen isälle vain vuohia. Vanha rikas Mobasa tarjoaa maksuksi useita vasikoita ja saa Talaman isältä myöntävän vastauksen. Umlunga houkuttelee Talaman pakenemaan kanssaan, mutta pako huomataan ja heitä ryhdytään ajamaan takaa. Pakolaiset piiloutuvat pensaikkoon, joka sytytetään tuleen. Lopulta rakastavaiset onnistuvat pelastautumaan.

ilaneitoja

Lähes kymmenminuuttinen (175 metriä) elokuva uusittiin Maailman Ympäri -teatterissa vielä toukokuussa 1913. Lehti-ilmoituksessa todettiin, että sen ovat esittäneet "oikeat zulukafferit Etelä-Afrikan salomailla". Der Kinematographin ilmoituksessa oli myös aikanaan painotettu, että kyseessä ei ollut mikään "puolisivistyneen neekeriseurueen esittämä farssi, vaan täysin autenttinen kuva, joka perustuu keskiafrikkalaisen masha-kulumbui -villiheimon vuosisataisiin perinteisiin". Heimon nimi viittaa ehkä Zambian eteläosassa Kafuejoen varrella asuvaan mashukolumbwe eli ila-kansaan pikemmin kuin zuluihin.