Maiden ja Kansojen viimeinen elokuva

Yksi varhaisista suomalaisista elokuvista, joka ei sisälly Kari Uusitalon Filmografia Fennicaan, on Porin Puistoteatterissa 17.10.1910 lähtien esitetty Ravi- ja automobiilikilpailut Tampereella 2 p. lokak. 1910. Lehti-ilmoituksen mukaan "tässä kuvassa nähdään mm. nimismies Färlingin mainio juoksija Ujo".

Pohjois-Hämeen Hippoksen sunnuntaipäivänä järjestämät kilpailut olivat tavallista suurempi tapahtuma. Yleisöä houkuttelivat paikalle varsinkin Tampereelle saapuneet autot. Aamulehti kertoi etukäteen, että "täällä ei ole tavallisissa oloissa näkynyt kuin yksi automobiili ja sekään ei ole minkään oikean automobiilin näköinen, vaan on kuin mikäkin Aatamin lastenlasten käyttämä körökärry". Valitettavasti autokilpailut oli huonosti järjestetty: autot kiersivät rataa yksi kerrallaan 20 kertaa, ja suuri osa yleisöstä lähti kyllästyneenä kesken pois. Lisäksi anniskelualue oli aivan liian pieni, kerrottiin Aamulehden reportaasissa.

Raveissa jännittävintä oli ainakin porilaisten mielestä 2500 metrin tasoitusajo, jonka voitti Ulvilan piirin nimismiehen Berndt Johan Färlingin omistama Ujo-tamma: "Lähtölaukauksen kajahdettua otti Ujo heti tuiman vaihdin ja oli puolitoista kierrosta juostuaan jo saavuttanut kaikki edellä olijat päästämättä sivuitseen vaarallisinta kilpailijaansa Iloa. Loppumatkaa johti Ujo voitokkaasti ja varmasti ja oli lippuviivan ratkaistessaan n. 50 m edellä vastustajistaan. Aikaa merkittiin 4'45''. Ujoa ajoi niinkuin ennenkin maanvilj. Alfred Kuuri."

Seuraavalla viikolla Porin lehdet kertoivat pikku-uutisissaan Ujon esiintyvän pian elävissä kuvissa:

"Ujo" päässyt eläviinkuviin! Tampereen ravikilpailuissa t. k. 2 p:nä ikuistutettiin tasotusajon aikana kaikki osanottajat - elävien kuvien teatteria varten. Kaksi valokuvaajaa, toinen toisessa päässä rataa ja toinen toisessa päässä, pani parhaansa saadakseen koko ajon yhdenjaksoisesti kuvattua. Ja ovat kuulemma onnistuneetkin. Kuvassa tullaan näkemään kuinka nimismies B. Färlingin "Ujo" jättää toiset 15 osanottajaa kuin tyhjää tehden. (Satakunta 11.10.1910)

Näytösten aloituspäivänä Kansalainen julkaisi tekstisivullaan seuraavan puffin:

Puistoteatterin ohjelmistoa on tästä päivästä alkaen melkoisesti entisestään parannettu. Nyttemmin saapuvat kuvat aivan uusina ja tuoreina ja pitäisi niiden sitä paitsi olla aivan ensiluokkaista tavaraa alallaan. Tästä voi kuitenkin päästä parhaiten vakuutetuksi siten, että pistäytyy itse katsomassa. Mainitsemista ansaitsee myöskin, että kaikkien kuvien nimet tästälähin esitetään suomen- ja ruotsinkielellä, jotapaitsi alkuperäisiä kotimaisia kuvia tulee aina olemaan ohjelmistossa. Näistä mainittakoon tänään alkavassa ohjelmassa ravi- ja automobiilikilpailut Tampereella 2 p. lokakuuta 1910. Tässä kuvassa esitetään mm. nimismies Färlingin mainio juoksija Ujo. Siis: Katsomaan!

Puistoteatterin kuukautta aikaisemmin ostaneet kauppiaat Jalmari Ahde ja Kalle Ritala ilmoittivat samana päivänä maistraatille muodostaneensa avoimen yhtiön, jonka toimenkuvana oli elävien kuvien näytteleminen. He olivat myös solmineet tamperelaisen Maat ja Kansat -yhtiön kanssa sopimuksen, jonka perusteella sen Turun Metropol-teatteriinsa hankkimat ohjelmat kulkivat Tampereen kautta Poriin, kuten täällä on kerrottu. Sopimukseen sisältyi myös Maiden ja Kansojen kehittämän tekstilaitteen käyttäminen ja yhtiön valmistamien elokuvien vuokraaminen. Vielä samalla viikolla Puistoteatterissa nähtiin Maiden ja Kansojen valmistama Viime valtiopäiväin juhlalliset avajaiset (Filmografia Fennica 139) ja marraskuussa Lyyran ohjelman mukana tullut Langinkoski (FF 121) Näiden uudistusten ja vähän myöhemmin hankitun Lauter Humana -automaattipianon ansiosta teatterin tarjonnan kerrottin parantuneen huomattavasti.

Ravi- ja automobiilikilpailut Tampereella oli siis selvästikin Maat ja Kansat -yhtiön valmistama elokuva. Se lienee ollut Puistoteatterin tilaustyö, sillä muista kaupungeista, edes Tampereelta, ei löydy mainintoja sen esittämisestä. Elokuvan kesto oli kaiketi runsaat viisi minuuttia, sillä porilaisten ensimmäisen elokuvatähden Ujon lisäksi oli varmaan näytettävä vähän myös autokilpailuja. Huomion arvoinen on myös maininta, jonka mukaan elokuvassa oli käytetty samanaikaisesti kahta kameraa.

Mielenkiintoisinta Ravi- ja automobiilikilpailuissa on se, että kyseessä oli ilmeisesti viimeinen Maiden ja Kansojen valmistama elokuva. Säilynyt Kuvia valtiopäivien juhlallisista avajaisista oli kuvattu 16.9.1910, ja ravikilpailuja edeltävänä lauantaina tehty kohtalokas metsästysretki johti yhtiön kuvaustoiminnan lakkaamiseen. Kirjallisuudessa Maiden ja Kansojen viimeisenä tuotteena mainittu Raatimies Blomin paluu Pietarista Turkuun (1912) on Finlandia Filmin valmistama.

Muroleen kanavan kautta maailmalle

Tanskalainen Nordisk Films Kompagni valmisti vuonna 1909 kaksi Suomi-aiheista ei-fiktiivistä elokuvaa: kuvan Muroleen kanavalta sekä Käynnin Porvoossa, josta on kerrottu täällä. Filmeistä ensimmäinen, jonka negatiivinumero on 493, on tanskaksi nimeltään Gennem Murole Kanalen i Finland, saksaksi Durch den Murole Kanal in Finnland, englanniksi Through the Murole Channel in Finland ja ranskaksi A travers le canal Murole en Finlande (Marguerite Engberg, Registrant over danske film 1896-1914).

The Kinematograph & Lantern Weekly 8.7.1909.

Nordisk Films julkaisi elokuvan Britanniassa heinäkuussa 1909, jolloin sen pituudeksi kerrottiin vaatimattomat 230 jalkaa eli 70 metriä (silloisilla esitysnopeuksilla 3-4 minuuttia). Elokuva-alan ammattijulkaisu The Kinematograph & Lantern Weekly antoi siitä seuraavan sisältökuvauksen:

An interesting series, picturing a water trip through a pretty countryside, with some interesting glimpses of farming operations on the banks, and concluding with a capital picture of the country dance celebrating the successful stacking of hay.

Nordisk tuotti alkuvuosinaan maisema- ja matkailuelokuvia eri puolilta maailmaa, mutta miksi se olisi valinnut kuvauskohteekseen Muroleen kanavan, joka viehättävyydestään huolimatta ei ole Suomen suurimpia nähtävyyksiä? Tietosanakirjan mukaan kyseessä on vuosina 1850-1854 rakennettu yksisulkuinen kanava Tampereen ja Ruoveden välisellä reitillä, pituudeltaan 320 metriä.

Jäljet johtavat tamperelaiseen Maat ja Kansat -yhtiöön, jonka tiedetään kaupitelleen elokuviaan Nordiskille. Hannu Salmi (Kadonnut perintö, s. 25-26, 62-63) on löytänyt tanskalaisyhtiön arkistosta kolme huhti-kesäkuulle 1909 päivättyä kirjettä, joissa valitetaan Maiden ja Kansojen tarjoamien filmien heikkoa teknistä tasoa. Nordisk oli toukokuussa ostanut yhden negatiivin, joka oli kuitenkin osittain viallinen ja vain 65 metriä siitä voitiin käyttää. Parilla tekstiplanssilla varustettuna siitä tulee Muroleen kanavan 70 metriä.

Nordiskin ostama ja lyhentämä elokuva on mitä ilmeisimmin Kari Uusitalon (Eläviksi syntyneet kuvat) Filmografia Fennicassa numerolla 104 mainitsema Laivamatka Näsijärvellä. Se sai ensiesityksensä Maiden ja Kansojen helsinkiläisessä yhteistyökumppanissa Centralissa 8.2.1909 nimellä På turistfärd längs Näsijärvi / Matkailu pitkin Näsijärveä. Seuraavaksi kuva siirtyi Centralin ohjelman mukana Maiden ja Kansojen Viipurin-teatteriin ja saapui vasta kolmannella viikolla (myöhässä) Tampereelle. Lehti-ilmoitusten mukaan kyseessä oli "erinomaisen kaunis luonnonkuva" laivamatkasta Tarjanteella Tampereelta Muroleen ja Virtojen kautta Torisevalle. "Oman kuvatehtaan tekemä."

Höyrylaiva Tarjanne Muroleen kanavalla. Lainattu täältä.

Kyseessä oli siis kesällä 1908 kuvattu maisemaelokuva, johon Nordiskin sisältökuvauksen mukaan oli laivamatkan lisäksi ympätty ainakin heinäntekoa ja tanssiesitys. Liikennevälineenä toimi samana vuonna valmistunut höyrylaiva Tarjanne, jonka omistaneen osuuskunnan toiminta herätti vilkasta keskustelua (ks. esim. täällä ja täällä). Osuuskunnan asiamiehenä toimi Maiden ja Kansojen osakkeenomistaja ja hallituksen jäsen K. O. Toivonen, joka syksyllä 1910 sortui ahneuteensa ja oli vähällä viedä mukanaan koko yhtiön.

Laivamatkaa Näsijärvellä esitettiin sittemmin ainakin Jyväskylän Työväen elävissä kuvissa, Maiden ja Kansojen omissa teattereissa Turussa ja Kuopiossa, Joensuun Fotossa, omassa teatterissa Raumalla ja Porvoon Biograafi-Teatterissa, mikä ei viittaa siihen että elokuva olisi ollut teknisesti aivan epäonnistunut. Kuopiolaislehden toimittaja jopa kehaisi, että kyseessä oli senviikkoisen ohjelman "paras kuva".

Maiden ja Kansojen elokuvien laatu ei ainoan säilyneen esimerkin, Valtiopäivien avajaisten perustella ollut kovin kummoinen, mutta se lienee siis ollut Suomen ensimmäinen tuotantoyhtiö, jonka filmit pääsivät "kansainväliseen levitykseen". Ainoa maininta Nordiskin levittämästä Muroleen kanavasta löytyy toiselta puolen maailmaa, Uuden Seelannin Wellingtonista, jossa sen todettiin olleen "well worth seeing". 

Myös Nordiskin elokuva lienee kadonnut, mutta onneksi höyrylaivat ovat nitraattifilmiä lujempaa tekoa. Tarjanne on yhä olemassa ja se liikennöi kesäisin alkuperäisellä reitillään. Muroleen kanavan ylitykseen voi tutustua vaikkapa tästä filmistä.

Lyyran ensisoinnut

Hjalmar Viktor Pohjanheimo oli yksi 1910-luvun elokuvavaikuttajista. Hän omisti teatteriketju Lyyran, harjoitti elokuvien maahantuontia ja vuokrausta sekä tuotti peräti 15 autonomian ajan yhteensä 25 näytelmäelokuvasta. Pohjanheimo oli taustaltaan maaseudulta Helsinkiin muuttanut kauppias. Monista muista elokuva-alan toimijoista poiketen hänen äidinkielensä oli suomi. 

Pohjanheimon ensimmäinen Lyyra-teatteri sijaitsi Yrjönkadulla Helsingin silloisen ydinkeskustan ulkopuolella. Rakennustöiden takia kuukauden myöhässä, 26. syyskuuta 1910 avatussa teatterissa oli 274 paikkaa. Lyyra pyrki alusta lähtien haastamaan Pohjoisesplanadin ensi-iltateattereita, mutta sen asiakaskuntaa kuvaa, että se mainosti näkyvästi Työmiehessä ja muissa työväenlehdissä. Teatterin ensimmäinen ja toinen ohjelma koostuivat etupäässä aikaisemmin samana vuonna valmistuneista filmeistä, jotka eivät kuitenkaan välttämättä olleet käytettyjä tai Suomessa aikaisemmin esitettyjä. Kolmas ja neljäs ohjelma sisälsivät jo pääosin syksyn uutuuselokuvia eri tuotantoyhtiöiltä.

Lyyran alkuvaiheisiin liittyy kiinnostavia yksityiskohtia, jotka yhdistävät sen tamperelaiseen Maat ja Kansat -yhtiöön. 

Maat ja Kansat, joka oli lopettanut omien ohjelmien hankinnan jo keväällä 1909 epäonnisen Bio-elokuvatrustin perustamisen yhteydessä, omisti teatterit Tampereella, Turussa, Viipurissa ja Kuopiossa. Kilpailu oli ollut kovinta Turussa, jossa paikallinen Olympia ja Biografi-Teatteri saivat ohjelmansa Pohjoismaiselta Biografikomppanialta ja Apollolta Helsingin jälkeen toisessa esitysvuorossa. Tampereella yhtiön pääkilpailija oli Maailman Ympäri, joka sai ohjelmansa toisessa vuorossa helsinkiläiseltä Centralilta. Syksyllä 1910 kilpailu koveni myös Viipurissa, jossa Salama alkoi saada ohjelmansa Helsingissä avatusta Helikonista ja uusi Armit puolestaan Esplanadista. Koska teatterit näyttivät usein samoja filmejä, Maiden ja Kansojen oli saatava kaikille kolmelle paikkakunnalle toisen esitysvuoron ohjelmat.

Yhtiön Tampereen ja Viipurin teatterit olivat keväällä vuokranneet ohjelmansa toisessa ja kolmannessa esitysvuorossa helsinkiläiseltä Olympialta. Turun Metropol oli saanut ohjelmansa toisessa vuorossa Kansainväliseltä Biografilta. Syyskauden alkaessa Tampere, Viipuri ja Kuopio saivat ohjelmansa 1.10. saakka remontissa olleelta Olympialta. Ennen varsinaista Tampereen ensi-iltaviikkoa ne ehtivät vielä käväistä Jyväskylän Opiksi ja Huviksi -teatterissa. Kansainvälinen Biografi oli lopettanut toimintansa keväällä, ja toukokuussa Maat ja Kansat oli jopa valmis myymään turkulaisteatterinsa. Metropolin ja Helsingin Olympian avautuessa yhtiön oli järjestettävä uudelleen vuokrasopimuksensa.

Syyskuussa, kun Metropol aloitti "oikean näytäntökautensa", Maat ja Kansat ryhtyi ilmeisesti hankkimaan omia ohjelmia jotka kiersivät Turusta Tampereelle ja sitten uudelle yhteistyökumppanille Porin Puistoteatteriin. Olympian ohjelmat matkasivat tämän jälkeen Maiden ja Kansojen teattereihin Viipuriin ja Kuopioon. Järjestelyn ansiosta yhtiöllä oli nyt uusimmat ohjelmat jokaisella paikkakunnalla, mutta niiden edelleen vuokraus ei näytä onnistuneen kovin hyvin.

Myös Pohjanheimon vuokraustoiminta oli alkanut kankeasti, mutta lokakuussa hän solmi sopimuksen Maiden ja Kansojen kanssa. Lyyran ohjelmat kulkivat sen jälkeen tamperelaisyhtiön reittiä pitkin Turkuun, Tampereelle ja Porin Puistoteatteriin. Sopimuksen ansiosta Maat ja Kansat saattoi luopua omista ohjelmista ja Pohjanheimo pystyi hankkimaan Lyyraan ja edelleen vuokrattavaksi täysipainoisen ohjelmiston. Näytettiinpä Lyyrassa myös yksi Maiden ja Kansojen tekemistä elokuvista, edellisenä vuonna valmistunut Langinkoski. Puistoteatteri sai tamperelaisilta ainakin Ravi- ja automobiilikilpailut Tampereella 2 p. lokak. 1910 ja yhtiön viimeisen tuotteen, Valtiopäiväin juhalliset avajaiset.

Marraskuun lopussa Lyyra alkoi ensimmäisenä helsinkiläisteatterina varustaa elokuvansa suomen- ja ruotsinkielisillä teksteillä:

Huom! Hauska, huomiotaherättävä uutuus saavutettu elävien kuvien alalla.
Kuvien tekstit ja selitykset sekä niissä esiintyvät kirjeet näytetään kotimaisilla kielillä suomeksi ja ruotsiksi.
Jokainen elävien kuvien ystävä on monasti nähnyt arvokkaitakin kuvia, mutta ikäväkseen ei ole kuitenkaan saanut niistä täyttä käsitystä. Painetut ohjelmatkaan eivät läheskään ole voineet poistaa sitä epäkohtaa. Lyyrassa on kuitenkin sekin haitta poistettu, kustannuksista huolimatta. Uuden keksinnön avulla. Joten yleisö on nyt meillä tilaisuudessa kuvissa lukemaan suureksi mielihyväkseen, kuten yllä on sanottu, kaikki omalla kielellään.

Helsingin lehdet, mm. Hufvudstadsbladet vahvistivat, että kyseessä oli Lyyran innovaatio. Tähän saakka välitekstit (förklaringar, suomeksi selitykset) olivat olleet etupäässä ranskaksi ja saksaksi, eikä niistä valtaosalle katsojista ollut mitään iloa.

Lyyran ilmoituksessa mainittu "uusi keksintö" oli mitä ilmeisimmin Mailta ja Kansoilta saatu laite, jonka Isak Julin patentoi vuonna 1912 nimellä Kine-Auer. Kyseessä oli elokuvaprojektorin vieressä seisova skioptikon-tyyppinen taikalyhty, joka heijasti tekstit kierrettävältä paperirullalta valkokankaalle. Filmillä olleen välitekstin alkaessa koneenkäyttäjä ilmeisesti sulki filmiprojektorin aukon ja avasi taikalyhdyn aukon ja filmitekstin päättyessä teki saman päinvastoin ja kiersi rullasta seuraavan tekstin valmiiksi kohdalleen.

Laitteen keksijäksi mainittiin Maiden ja Kansojen Tampereen ja Turun teattereita vuonna 1910 johtanut Oskar Auer (aluksi Auwer), joka seuraavana vuonna siirtyi Isak Julinin Petit-teatterin palvelukseen. Julin nosti sittemmin patenttinsa käytöstä oikeusjutun Maiden ja Kansojen Tampereen teatterin uutta omistajaa vastaan, mutta hävisi lopulta jutun, koska kyseistä aparaattia oli käytetty teatterissa jo kauan ennen Julinin patenttihakemusta. Prosessissa tuotiin myös esille, että laitteen todelliset keksijät olivat teatterin koneenhoitajat V. Peltonen ja I. Hirvelä, joiden laatimien piirustusten mukaan Maiden ja Kansojen isännöitsijä Forsander oli valmistanut sen keväällä 1910.

Omaa elokuvatuotantoakin harjoittaneella Maat ja Kansat -yhtiöllä olisi ollut valmius kuvata välitekstit myös filmille (säilyneissä Valtiopäivien avajaisissa on kaksi planssia), mutta ilmeisesti taikalyhdyn heijastama paperirulla oli halvempi ja nopeampi ratkaisu ongelmaan. Keksintöä alettiin käyttää suomenkielisillä teksteillä jo tammikuussa 1910 Tampereella ja Viipurissa. Suomen- ja ruotsinkieliset tekstit saatiin Turun Metropoliin syyskuun lopulla, ja Porin Puistoteatterissa ne alkoivat pyöriä lokakuun puolivälissä. Lyyran liittyminen ketjun alkupäähän antoi sille kilpailuvaltin Helsingissä sekä uuden vuokraustuotteen, taikalyhdyn tekstirullan, jota käytettiin Turun, Tampereen ja Porin lisäksi ilmeisesti muuallakin, esim. kesällä 1911 Lappeenrannassa.

Suomen- ja ruotsinkielisiä välitekstejä alettiin sittemmin liittää suoraan filmeihin, ja esim. Gaumontin maahantuoja mainosti niitä jo helmikuussa 1911. Prosessi ei kuitenkaan ollut täysin ongelmaton, kuten tämä Maximin ilmoitus kertoo, ja käännöstyön laatu oli usein heikko. Tässä suhteessa Lyyra arvioitiin vielä vuonna 1913 Helsingin teattereista parhaaksi, ja suomenkieliset tekstit olivat siellä ainoana ennen ruotsinkielisiä.

Kolmas Lyyran alkuvaiheen erikoisuus liittyy Pohjoisesplanadilla toimineeseen elokuvateatteri Centraliin, joka alkoi marraskuussa näyttää täysin samaa ohjelmaa ohjelmaa kuin Pohjanheimon Lyyra. Kauppias Antti Aholle kuulunut Central oli nähtävästi vaihtanut omistajaa, kun Aho avasi syyskuussa uuden Helikonin hotelli Kämpin yläkerrassa. Syksyn alussa Central kuului yhä Helsingin ensi-iltateattereihin, ja se vuokrasi ohjelmansa ensimmäisenä Maiden ja Kansojen tamperelaiselle kilpailijalle, Maailman Ympäri -teatterille.

Marraskuun ensimmäisellä viikolla Central oli suljettuna, ja se avautui seuraavalla viikolla "perusteellisesti remontoituna", mikä viittaa uuteen omistajanvaihdokseen. Teatterin ohjelmanumerot olivat eri nimisiä ja eri järjestyksessä kuin samalla viikolla Lyyrassa, mutta on helppo nähdä että kyseessä olivat täysin samat elokuvat. Sama jatkui seuraavilla viikoilla, ja joulukuun puolivälissä Central ilmoitti saaneensa kuviinsa ruotsalaiset ja suomalaiset tekstit. Heti tämän jälkeen teatteri sitten katosi lehtien sivuilta ja avautui uudestaan vasta toukokuussa 1911 ilmeisesti jälleen uuden omistajan alaisuudessa.

Lienee mahdollista, että Pohjanheimo olisi hankkinut saman ohjelmiston kahtena kappaleena, mutta lehtitiedot eivät viittaa siihen, että Suomea olisi kiertänyt samaan aikaan kaksi samanlaista ohjelmaa. Todennäköisempi vaihtoehto on, että Mikonkadun Centralin ja Yrjönkadun Lyyran välisellä 500 metrin matkalla juoksutettiin kuukauden ajan edestakaisin samoja filmikeloja. Marraskuussa uudelleen avattu Central kehui ilmoituksissaan pientä kokoaan (116 paikkaa) ja alhaisempia käyttökustannuksiaan ja se mainosti ohjelmiaan vain Hufvudstadsbladetissa. Ilmeisesti Pohjanheimo ei kokenut sitä kilpailijanaan, ja samaan aikaan hän näyttää olleen osakkaana myös aivan Lyyran lähellä sijainneessa Maailman Kuvissa, joka ei kuitenkaan ollut ensi-iltateatteri.

On joka tapauksessa selvää, että Pohjanheimon alkutaival elokuvayrittäjänä ei ollut läheskään niin hapuilevaa kuin Outi Hupaniittu väitöskirjassaan Biografiliiketoiminnan valtakausi antaa ymmärtää Pohjanheimon ja hänen vuokraisäntänsä Gösta Lindebäckin oikeusjuttua koskevien lähteiden valossa. Saatuaan teatterinsa auki Pohjanheimo kohosi nopeasti yhdeksi keskeisistä elokuva-alan toimijoista, missä häntä auttoi yhteistyö tuolloin vielä merkittävän tamperelaisyhtiön kanssa.

Herzensteinin murhajuttu Terijoella (1909)

Mihail Herzenstein.

Mihail Herzenstein oli venäläinen taloustieteilijä ja liberaalipoliitikko, joka valittiin Venäjän ensimmäisen duuman edustajaksi vuonna 1906. Mustasotnialaisen "Venäjän kansan liiton" jäsenet murhasivat hänet Terijoella saman vuoden heinäkuussa. Herzensteinin murhaa käsiteltiin Kivennavalla ja Terijoella vuosina 1907-1909 järjestetyissä oikeudenkäynneissä, jotka herättivät suurta huomiota Venäjällä ja ulkomailla. Prosessi kiinnosti myös suomalaisia, koska siihen liittyi Venäjän oikeistovoimien hyökkäys Suomen oikeusjärjestelmää vastaan. Murhan suunnittelija Nikolai Juskevitš-Kraskovski ja sen toteuttajat Aleksandr Polovnjov ja Grigori (Jegor) Laritškin tuomittiin kuuden vuoden vankeusrangaistuksiin, mutta keisari Nikolai II armahti heidät vuoden 1910 alussa.

Tamperelainen Maat ja Kansat teki murhaoikeudenkäynneistä elokuvan, jonka ensiesitys oli yhtiön Ympäri Maailman -teatterissa 1. syyskuuta 1909.

Ilmoitus Aamulehdessä 1.9.1909.

Kari Uusitalon Filmografia Fennicaan (Eläviksi syntyneet kuvat, 1972) numerolla 112 rekisteröity elokuva Kaksi viimeistä oikeudenkäyntiä Terijoella Herzensteinin murhajutussa koostui lehti-ilmoitusten perusteella Terijoella 27. heinäkuuta ja 25. elokuuta 1909 tehdyistä otoksista. Ensimmäisenä päivänä oli kuvattu Venäjän kansan liiton taistelujärjestön edustajia, tuomionsa jo 18.5. saanut Polovnjov, sanomalehtien kirjeenvaihtajia, Polovnjov ja murhaajat majoittanut Terijoen aseman santarmi Tihon Zapolski, taistelujärjestön komentaja Rafail Jelenjov, Herzensteinin vaimon asianajaja Georgi Veber ja tuntemattomaksi jäävä "Maiboroda" sekä mustasotnialaisten asianajaja Pavel Bulatsel ja Juskevitš-Kraskovskin avovaimo Anna Verbitskaja. Seuraavan oikeudenkäyntipäivän otoksissa esiintyivät todistaja Aleksandr Prussakov sateenvarjoineen, Pietarista tulleiden mustasotnialaisten kokoontumispaikkana toiminut Mustosen kaupan edusta, Helsingistä paikalle komennetut ratsumestari Caloniuksen johtamat ratsupoliisit ja oikeuden eteen vapaaehtoisesti astunut palkkamurhaaja Laritškin. Ilmeisen staattisista henkilökuvista koostunut elokuva esitti oikeusprosessin tärkeimmät osallistujat, mutta tuskin onnistui vangitsemaan satojen Terijoelle saapuneiden mustasotnialaisten synnyttämää jännittynyttä ilmapiiriä.

Terijoella oli ainakin 27. heinäkuuta paikalla myös venäläisen elokuvan pioneeri Aleksandr Drankov. Pietarilaislehtien mukaan mustasotnialaiset yrittivät estää hänen työskentelynsä:

Toisen junan saavuttua alkavat he meluta valokuvaaja Drankovin kanssa kieltäen häntä ottamasta kinematografikuvia. He uhkaavat särkeä hänen koneensa.
Rajuimpana kaikista huitoo Bulatsel. Hänelle koetetaan selittää, ettei hän voi kieltää Drankovia ottamasta kuvia, sillä hänellä on tähän Venäjän virastojen suostumus.
- Minä, ilmoittaa Bulatsel, voin käskeä meikäläisiä ja teidän koneestanne on jäljellä... märkä paikka. Mutta... minä olen armollinen. Pyydän ainoastaan teitä ennakolta sanomaan, milloin alatte valokuvata, että liittolaiset tietäisivät poistua. (Suomalainen Kansa 29.7.1909, ks. myös  Hufvudstadsbladet 30.7.1909)

Maiden ja Kansojen filmin rinnalla Suomessa esitettiin ilmeisesti myös toista elokuvaa Herzensteinin murhaoikeudenkäynnistä. Filmografia Fennicaan numerolla 111 kirjattu Herzensteinin murhajuttu Terijoella tuotiin maahan peräti neljänä kopiona. Niiden ensiesitykset olivat 31.8. Helsingin Kansainvälisessä Biografissa ja Kotkan työväenyhdistyksen Elävien Kuvien Teatterissa, 1.9. Viipurin Kulmahallissa ja 4.9. Turun Olympiassa.

Ilmoitus Uudessa Aurassa 4.9.1909.

Sisällöltään yhtenevien lehti-ilmoitusten mukaan toisessa elokuvassa nähtiin Polovnjov, Laritškin, todistaja Sergei Aleksandrov, Zapolski, Verbitskaja, Bulatsel, Veber sekä taistelujärjestön jäseniä revolverit käsissä. Uuden Suomettaren mukaan kuvat olivat jutun kolmesta (ks. myös Hangö) viime käsittelystä, etupäässä oikeuspaikan pihamaalta ja niissä nähtiin "aivan selvästi kaikki sanomalehtikertomuksissa mainitut henkilöt". Vasabladet mainitsee "sikaria tupruttelevan iloisen ja huolettoman murhaajan" (= vähä-älyinen Laritškin, jolle varmaan elokuvaaja oli tarjonnut sikarin).

Murhaaja Laritškin vartijoineen.

Lehti-ilmoitusten perusteella kyseessä lienee siis ollut kaksi elokuvaa, joista toinen oli todennäköisesti Aleksandr Drankovin ateljeen tuotantoa. Molemmat oli kuvattu samoina, mahdollisesti kolmena oikeudenkäyntipäivänä, sillä Polovnjov oli tuomittu jo 18. toukokuuta ja Laritškin oli paikalla vasta 25. elokuuta. Maat ja Kansat oli saanut elokuvansa valmiiksi viikossa, mihin se oli jo aikaisemmin osoittanut kykenevänsä. Neljänä kopiona maahan tuotu Drankovin (?) kuva oli jaettu neljän eri kaupungin teattereihin, joiden mainoksissa korostettiin, että sitä "näytellään ainoastaan meillä".

Elokuvat herättivät huomiota ja ne pantiin merkille myös sanomalehtien tekstisivuilla. Uutiskuvan ikä oli kuitenkin lyhyt, ja ne näyttävät poistuneen ohjelmistosta varsin nopeasti. Mailla ja Kansoilla ei enää ollut omaa elokuvien maahantuontia ja levitystoimintaa, minkä takia sen Herzenstein-kuvan esitykset näyttävät lehti-ilmoitusten perusteella rajoittuneen Tampereelle ja Kuopioon. Yhtiön Turun ja Viipurin teattereihin sitä tuskin kannatti enää viedä, koska kaupungeissa oli jo esitetty toinen elokuva murhaoikeudenkäynnistä.

Drankovin 180-metrinen (noin 10 minuuttia) uutiselokuva "Valtionduuman jäsenen M. Ja. Herzensteinin murhaoikeudenkäynti Terijoella" sai Veniamin Višnevskin filmografian Dokumentalnyje filmy dorevoljutsionnoi Rossii (Moskva 1996, numero 384) mukaan ensiesityksensä Moskovassa 2. lokakuuta ja Pietarissa 9. lokakuuta gregoriaanisen kalenterin mukaan (ks. myös täällä siteerattu Rul-lehden uutinen). Elokuvassa esiintyivät samat päähenkilöt Bulatsel, Jelenjov, Laritškin ja Polovnjov (Kinemo nro 15/1909, s. 9).

Višnevskin filmografian mukaan (nro 227) liikkeellä oli myös toinen elokuva "M. Ja. Herzensteinin murhajuttu (Oikeudenistunnot Terijoella)", joka ensi-esitys oli (Moskovassa) 2. lokakuuta gregoriaanisen kalenterin mukaan. Višnevski epäilee sen levittäjäksi Pathé Frèresiä, ja voidaan ehkä ehkä ajatella, että kyseessä saattaisi olla Venäjälle myyty Maiden ja Kansojen uutiselokuva. Venäjän-markkinoiden tavoitteluun viittaa Maiden ja Kansojen Tampereella 28. syyskuuta esittämä elokuva Suomessa suurta pahennusta herättäneistä Haminan rauhan juhlallisuuksista Eräs satavuotismuisto. Kuinka itäiset naapurimme juhlivat Suomen valloittamisen muistoa Haminassa 18-19 p. syysk. (Filmografia Fennica nro 115). Višnevskin filmografiasta ei jälkimmmäistä elokuvaa kuitenkaan löydy.

Eräänlaisena loppunäytöksenä voidaan vielä mainita, että Herzensteinin murhajuttu -elokuvan (tai elokuvien) esittäminen kiellettiin Venäjällä muun muasssa Kiovassa ja Pultavassa. Taustalla lienee kristinuskoon kääntyneen Herzensteinin juutalaistausta ja kaupunkien suuri juutalaisväestö. Elokuvan kieltäminen huomattiin myös Suomessa, ja sitä käytettiin apuna sen mainostamisessa. Kiellosta tiedettiin Suomessa jo 21. syyskuuta, ja se selittänee ensiesitysten viivästymisen Venäjällä.

Käynti Porvoossa (1909)

Kari Uusitalon Filmografia Fennica 1904-1930 mainitsee numerolla 156 elokuvan Käynti Porvoossa, joka sai sensuurin hyväksynnän 6.2.1911. Sen pituus oli 95 metriä. Elokuvan tuottajaa ei kerrota.

Käynti Porvoossa / Ett besök i Borgå esitettiin helsinkiläisessä Tähtibiografissa ensimmäistä kertaa 27.1.1911. Se ehdittiin näyttää ilman sensuurin hyväksymistä, sillä elokuvien tarkastusprosessi oli vasta juuri alkanut. Tampereen Maailman Ympäri -teatterin ilmoituksen mukaan kyseessä oli "tuokiokuvia pienestä idyllisestä Porvoon kaupungista".

Tähtibiografi tunnettiin vanhojen käytettyjen filmien maahantuojana, eikä sillä ollut omaa tuotantoa. Kyseessä on tanskalaisen Nordisk Films Kompagnien vuonna 1909 valmistama Borgå / Borgå, en gammel finsk By, jota esitettiin Saksassa nimellä Borgaa, eine alte finnische Stadt. Sen alkuperäinen pituus oli myös 95 metriä. Nordisk julkaisi elokuvan Britanniassa nimellä Borga joulukuussa 1909. Sen pituus oli 312 jalkaa eli 95 metriä. Elokuva-alan ammattijulkaisu The Kinematograph & Lantern Weekly kuvaili filmin sisältöä näin:

This company issue an intresting travel picture with the title, Borga. This is a town in Finland of considerable beaty, and with many points of interest, which are shown in full detail.

Porvoo-kuvan taustalla saattaa olla tanskalainen ammattikuvaaja Age Mortensen, jonka Pohjoismainen Biografikomppania oli kutsunut Suomeen alkuvuodesta 1909. Mortensenin kuvaamista filmeistä suuri osa epäonnistui ilmeisesti Biografikomppanian teknisten ongelmien takia (ks. Outi Hupaniittu: Biografiliiketoiminnan valtakausi, s. 106-109).

The Kinematograph and Lantern Weekly 2.12.1909.

Todennäköisempää on, että kyseessä on toinen Maiden ja Kansojen Nordisk Filmisille myymistä elokuvista. Ensimmäinen niistä oli saman vuoden heinäkuussa julkaistu Gennem Murole Kanalen i Finland, jota on käsitelty täällä. Maiden ja Kansojen Hämeenkatu 8 -teatteri esitti helmikuussa 1910 elokuvaa Kuvia Porvoosta ja Runebergin kodista, joka on mainittu Filmografia Fennicassa numerolla 126. Lehti-ilmoituksessa ei kerrota sen alkuperästä, mutta kyseessä lienee yhtiön oma tuote, koska se liitettiin Olympialta vuokrattuun ohjelmaan vain Tampereella. 

Myöhemmin Suomen valkokankaita kiersi vielä Kuvia Porvoosta / Bilder från Borgå, "kaunis luonnonkuva tästä vanhasta muistorikkaasta kaupungista" (esim. Petit 19.11.1914), jota ei mainita Kari Uusitalon filmografiassa.

Kohtalokas metsästysretki

Tampereella vuonna 1906 perustettu osakeyhtiö Maat ja Kansat oli 1900-luvun alun suurimpia suomalaisia elokuvayhtiöitä. Se omisti elokuvateattereita Tampereella ja muissa kaupungeissa, harjoitti elokuvien maahantuontia ja vuokrausta sekä valmisti lähes 30 lyhyttä elokuvaa. Yhtiön arkisto ei ole säilynyt ja sen vaiheet ovat osin hämärän peitossa. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot tarjoavat uuden näkökulman yhtiön loppuvuosiin 1910-luvun alussa.

Maat ja Kansat -yhtiön elokuvateatteri Hämeenkatu 8:ssa.

Maiden ja Kansojen kantava voima oli yhtiön isännöitsijä ja hallituksen puheenjohtaja Arthur Johannes Forsander (ylioppilasmatrikkelissa Artturi Juhani, kuolinilmoituksessa Artur Johannes). Hän oli syntynyt Turussa vuonna 1878 ratamestarin perheeseen, valmistunut ylioppilaaksi vuonna 1898 ja opiskellut jonkin aikaa oikeustiedettä. Sittemmin Forsander työskenteli rautatiekirjurina Tampereella, jossa hän vuonna 1904 meni naimisiin edellisvuonna kuolleen kauppias Johan Kustaa Hildénin tyttären Hilja (Hilkka) Hildénin kanssa.

Ilmoitus Savon Työmiehessä.

Forsander oli osakkaana puutavarakauppaa ja laivaliikennettä harjoittaneessa avoimessa yhtiössä J. K. Hildén ja Kumppani. Sen muita osakkaita olivat hänen anoppinsa Brita Maria Hildén sekä yhtiön isännöitsijä Kalle Oskari Toivonen, joka oli myös Maiden ja Kansojen osakas ja hallituksen jäsen. Forsander toimi myös vuonna 1907 perustetun Osakeyhtiö Huutokauppakamarin hallituksen puheenjohtajana. Sen hallitukseen kuuluivat varajäsen K. O. Toivosen lisäksi varsinaisina jäseninä merikapteeni Axel Backman ja kauppias Rafael Harberg (Haarla), jotka olivat myös Maiden ja Kansojen hallituksen jäseniä. Huutokauppakamarin tilintarkastajina toimivat kirjakauppias Vilhelm Toivosen poika, konttoristi Sulo Toivonen sekä Rautakauppa Osakeyhtiön isännöitsijä Arthur Prikander, jotka molemmat olivat mukana myös Maissa ja Kansoissa. Sulo Toivosella ja K. O. Toivosella oli yhteisiä kiinteistöjä, mutta he eivät nähtävästi olleet veljeksiä. Yhtiöiden omistukset ja henkilösuhteet muodostivat tiiviin verkoston, eikä omia ja yhtiön liiketoimia aina onnistuttu pitämään erillään. Forsander ja Tampereelta Raumalle muuttanut merimies Hugo Hildén, ilmeisesti vaimon sukulainen, omistivat Raumalla talon, jossa toimi Forsanderin yksin omistama elokuvateatteri Maat ja Kansat. Kajaaniin Maat ja Kansat perusti samannimisen teatterin, jonka omisti kauppiaan rouva Ilma Hildén.

***

Lokakuun ensimmäisenä päivänä 1910 eräs seurue lähti Tampereelta moottoriveneellä metsästysretkelle Teiskoon. Paluumatkalla yksi seurueen jäsenistä, tehtailija Evert Smolander, suistui veneestä Näsijärveen ja konttoristi Toivo Paasivirta (aikaisemmin Hällström) heittäytyi häntä pelastamaan. Molemmat miehet katosivat jäljettömiin. Matkalta palasivat vain isännöitsijä K. O. Toivonen, rakennusmestari Väinö Hällström (Paasivirran veli) ja kansakoulunopettaja Urho Toivonen (ei sukua isännöitsijälle).

Evert Smolander. Kuva Tukholman poliisin arkistosta.

Smolander ja Paasivirta todistettiin kuolleiksi, mutta pian kaupungilla alkoi liikkua outoja huhuja. Kävi ilmi, että K. O. Toivonen oli nostanut Smolanderin hänen nimiinsä siirtämän 20 tuhannen markan henkivakuutuksen ja että Paasivirta oli vähän aikaisemmin vakuuttanut itsensä 90 tuhannesta markasta veljensä Väinö Hällströmin hyväksi. Lisäksi Paasivirta oli nähty matkalla Teiskosta Suinulan rautatieasemalle, jossa hän oli ostanut matkalipun Ouluun. Paasivirta löytyi lopulta salanimellä Kööpenhaminasta. Hänet vietiin Skagenin poliisikamarille, jossa hän ampui itsensä.

Toivo Paasivirta. Kuva Tukholman poliisin arkistosta.

"Eloonjääneet" pidätettiin ja heitä syytettiin petoksesta. He tunnustivat Paasivirran petossuunnitelman, jonka taustalla olivat onneton rakkausjuttu ja hunningolla olleet raha-asiat. Smolanderin kaikki väittivät hukkuneen. Oikeus tuomitsi Hällströmin pitkitetystä petoksesta viideksi vuodeksi kuritushuoneeseen, K. O. Toivosen samoin neljäksi vuodeksi kuritushuoneeseen, Urho Toivosen petoksen avustamisesta kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen ja Paasivirralle Kööpenhaminaan rahaa vieneen kirjakauppias Heikki Lindforsin rikoksen suosimisesta kahdeksi kuukaudeksi vankeuteen. Smolanderia koskeneista syytteistä jouduttiin luopumaan. Jutun kulku on esitetty yksityiskohtaisesti vakuutusaikakauskirja Sammon numerossa 1 ja numerossa 2 & 3 vuodelta 1911.

***

K. O. Toivosta, joka toimi J. K. Hildénin ja Kumppanin ja eräiden muiden yhtiöiden isännöitsijänä, oli pidetty "luotettavana ja täsmälleen liikeasioitaan hoitavana miehenä". Pian kävi ilmi, ettei asia ollutkaan näin. Toivosen puolesta jätettiin joulukuun alussa konkurssihakemus, minkä jälkeen ilmeni että hänellä oli velkoja yhteensä 281 tuhannen markan edestä. Lisäksi Toivonen oli Hildénin ja Kumppanin puolesta mennyt vekselisitoumuksiin yhteensä 92 tuhannesta markasta. Petossuunnitelman syntyessä Toivosen taloudellinen tilanne oli "epäilemättä ollut kestämätön".

J. K. Hildén ja Kumppani jätti konkurssihakemuksen 20.12.1910. Hakemuksen mukaan vararikko oli aiheutunut "yksinomaan siitä, että isännöitsijä K. O. Toivonen, ollessaan mainitun yhtiön isännöitsijänä ja osakkaana, jolta yhtiöllä on suurempi suoranainen saatava, on luovuttanut yksityisomaisuutensa konkurssiin". Lisäksi Toivonen oli epärehellisesti merkinnyt yhtiön tunnustajaksi, asettajaksi tai siirtäjäksi edellä mainittuihin vekseleihin, "joista rahat eivät ole tulleet yhtiön hyväksi, vaan ne on käytetty joko Toivosen tahi muitten henkilöitten yksityisiin tarpeisiin". Vekselit huomioon ottaen yhtiöllä oli velkaa 133 tuhatta ja varoja 83 tuhatta markkaa.

Tammikuun puolessavälissä 1911 konkurssitilaan asetettiin J. K. Hildénin osakkaat A. J. Forsander, hänen anoppinsa Brita Maria Hildén ja Aamulehden päätoimittaja Aukusti Alhovuori, joista jälkimmäisellä tosin oli riittävästi varoja velkojensa vastineeksi. Forsander ja rouva Hildén ilmoittivat, etteivät he vastusta konkurssia, "koska heidän luottonsa muutenkin oli kärsinyt siitä, että isännöitsijä K. O. Toivonen oli väärinkäyttänyt J. K. Hildén ja Kumppanin toiminimeä omiin asioihinsa".

Hämeenkatu 8:n elokuvateatteri Tampereella myytiin tehtailija Sulo Salmelinille joulukuun alussa 1910. Lehdissä ei kerrota kaupan hintaa tai syytä, mutta todennäköisesti sen taustalla oli yhtiön akuutti kassakriisi, joka liittyi Toivosen pidätykseen ja konkurssiin sekä näiden kerrannaisvaikutuksiin. Maiden ja Kansojen osakkeita kaupiteltiin kahdessa huutokaupassa keväällä 1911, ja heinäkuussa huutokaupattiin 20 kappaletta Forsanderin ja kolme kappaletta Toivosen osakkeita. Nimellisarvoltaan tuhannen markan osakkeista maksettiin 35 markkaa 50 penniä kappaleelta. Marraskuuhun mennessä Forsanderin koko omaisuus oli realisoitu.

***

Maiden ja Kansojen elokuvateatteri Kuopiossa suljettiin keväällä 1911, mutta yhtiöllä oli yhä teatterit Turussa ja Viipurissa. Yhtiön hallituksen uudesta kokoonpanosta ilmoitettiin kesäkuussa 1911. Vanhoista jäsenistä oli jäljellä Rautakauppa Osakeyhtiön isännöitsijä Arthur Prikander ja uusista jäsenistä erottuu saman yhtiön hallitukseen kuulunut Vilho Osola (Rautakauppa Oy omisti Hämeenkatu 8:n teatterikiinteistön).

A. J. Forsander siirtyi vuonna 1912 rautatiekirjuriksi Turkuun, jossa hän toimi myös Maat ja Kansat -yhtiön Metropol-teatterin isännöitsijänä. Teatteri suljettiin toukokuussa 1913 vuokrasopimuksen päättymisen takia. Metropolin toimintaan liittyy yhtiön viimeisenä elokuvana pidetty Raatimies Blomin paluu Pietarista Turkuun (1912), joka oli kuitenkin Finlandia Filmin valmistama. Elokuvaa esitettiin kiellosta huolimatta Metropolissa, minkä johdosta Forsander joutui poliisin kuulusteltavaksi. Maiden ja Kansojen viimeinen oma tuote oli Ravi- ja automobiilikilpailut Tampereella 2 p. lokak. 1910, kuten täällä on kerrottu.

Viipurin Maat ja Kansat -teatterin ulosmitattu irtaimisto myytiin heinäkuussa 1913 teatterin isännöitsijälle Kaarlo Edvard Mäkiselle, joka avasi teatterin uudelleen nimellä Pallas. Kiista huoneiston vuokrasopimuksesta poiki vielä seuraavana vuonna yhtiön ja Mäkisen välisen oikeusjutun, joka ilmeisesti raukesi yhtiön toiminnan lakattua. Tammikuun 1915 huutokaupassa myytiin 44 Maiden ja Kansojen osaketta hintaan markan kappale.

Forsanderien ainoa lapsi, 8-vuotias Mika Johannes kuoli lavantautiin syyskuussa 1913. Turun aseman ensimmäiseksi kirjuriksi vuonna 1916 nimitetty A. J. Forsander otti eron virastaan vuonna 1919, minkä jälkeen hän toimi itsenäisenä liikeenharjoittajana. Rautatiekirjurin tehtävät eivät tosin ennenkään olleet häirinneet hänen bisneksiään. Forsander kuoli Turussa 22.8.1943.

***

Evert Smolanderista ei koskaan nähty jälkeäkään, ja Tampereen raastuvanoikeus julisti hänet kuolleeksi 21.5.1917. Petosoikeudenkäynnissä Smolanderin vaimo syytti isännöitsijä Toivosta murhasta ja myös poliisilla oli asiasta epäilynsä. Smolanderin kuolemasta hyötynyt Toivonen oli suostutellut hänet lähtemään kohtalokkaalle metsästysretkelle, vaikka hän oli seurueessa ulkopuolinen. K. O. Toivonen ja petossuunnitelman muut osalliset olivat vanhoja lapsuudenystäviä Forssasta. Murhaoletusta tukee myös Paasivirran itsemurha.

Jyväskylän ensimmäinen elokuvateatteri ja sen "luokkakantainen" kilpailija

Jyväskylän ensimmäisen elokuvateatterin perustamisesta kerrottiin syyskuussa 1907:

Elävienkuvien näyttämö. Suomen, vieläpä pohjoismaiden suurimman kinematografi-yhtiön "Maat ja Kansat" johtaja A. J. Forsander Tampereelta perustaa parhaillaan kaupunkiimme kauppias A. Niemeläisen taloon Kauppakadun varrella suurta seisovaa elävienkuvien näyttämöä, jonka pitäisi valmistua noin parin viikon kuluttua. Mainitulla yhtiöllä on useassa Suomen kaupungissa, vieläpä Pietarissa ja Nischni-Novgorodissakin näyttämönsä, joten on toiveita, että täälläkin saamme nähdä parempia eläviä kuvia kuin mitä tilapäiset näyttäjät ovat tarjoneet.

Arthur Johannes Forsanderin johtama Maat ja Kansat oli vuonna 1906 perustettu tamperelainen yhtiö, joka harjoitti elokuvien maahantuontia ja vuokrausta sekä omisti teatterit Tampereella, Turussa, Viipurissa, Kuopiossa ja myöhemmin Raumalla. Se toimi myös Venäjällä ja valmisti itse lähes 30 lyhyttä elokuvaa.

Niemeläisen talon julkisivu (lainattu täältä).

"Uusi ja ajanmukainen elävien kuvien näyttämö" Maat ja Kansat avattiin Jyväskylään marraskuun alussa. Se sijaitsi kauppias A. Niemeläisen pihalle kunnostetussa makasiinirakennuksessa: "Runsaat sata henkeä vetävässä nousevassa katsomossa oli erikseen pienemmät istuimet lapsille eturivissä ja pehmustetut istuimet herrasväelle takarivissä. Elokuvateatteriin kuljettiin Kauppakadulta Niemeläisen talon pihaportista."

Teatterin ohjelma vaihtui aluksi kerran viikossa ja myöhemmin maanantaisin ja torstaisin. Yhtiön omien ohjelmien lisäksi näytettiin helsinkiläisen Premier-Biografin ohjelmia (esim. 24.2.1908). Näytöksien aikana ja väliajoilla esiintyi huuliharpputaiteilija Viljam Vartiainen, joka soitti mm. Sibeliuksen Finlandian (!). Myöhemmin kuultiin "viulun ja kitarrin" sekä maaliskuussa 1908 pianon soittoa.

Sanomalehti Suomalaisen mukaan teatteri oli "tilavahko, siisti, lämmityslaitoksella ja sähkövalaistuksella varustettu sekä kaikinpuolin mukava ja tarkoituksenmukainen". Kuvat näyttivät hyviltä ja selviltä. Vastaanotto ei kuitenkaan ollut täysin posiviinen. Jyrkkälinjaisen sosialistilehden Sorretun Voiman pakinoitsija Jouru arvioi kysymystä luokkatietoisesti:

Kyllä me jyväskyläläiset alamma sivistyä jokalailla. Meillä täällä on jo monta sivistyslaitosta, nyt viimeksi on saatu tänne elävien kuvien teatteri --
Kun nyt tuo elävien kuvien teatteri nyhtää niiltä, jotka eivät ihan ainoata penniään kapakkaan vie, pois 25 p. annoksista ja lapsilta 15 p., niin sillä keinon menee sinne jokaisen pienimmätkin varat. Elävien kuvien teatterit eivät ole perustettu sivistystarkoituksen levittämiseksi, vaan keinottellunhalusta rahan nylkemiseksi niin hienossa muodossa, 25 ja 15 p. annoksissa, ettei nylettävä sitä ollenkaan huomaisi, se vaan yhä edelleen menee ja menee viimeisenkin roponsa kanssa sinne. Jonkun ajan perästä ehkä vasta huomaa, että hän on auttamattomasti hukassa, hän saa joka päivä luissaan ja ytimissään kokea tätä maanpäällistä helvettiä kyllikseen, ettei taivaallinen enää häntä tulevaan helvettiin mahda passittaa. Työläiset! jos tahdotte antaa itsenne oikein nylkeä ja omat pyrintönne jättää oman onnensa nojaan, niin kantakaa roponne elävien kuvien teatteriin, silloin autatte porvareita ja vastustatte työväenpyrinnöitä, teette itsenne aseettomiksi. Haluatteko sitä?

Porvarien rahoittaman kilpailijan Keski-Suomen Sosialistin nimimerkki Zaratustra myötäili osittain Jourua:

On luonnollista, että elävien kuvien teatteri on afäärilaitos, mutta afäärin kannalta täytyy Sorr. Voimakin kaikki asiansa ottaa nykyisestä kapitalistisesta yhteiskunnasta. Sekin on aivan luonnollista.
Mitä J:kylän elävien kuvien teatteriin tulee, niin ei ainakaan sen tämän viikkoinen ohjelma vastaa mitään sivistyspyrintöjä. Kaikki numerot vain pilakuvia. Pettyneenä ainakin minä palasin J:kylän elävien kuvien teatterista. On aivan toista, jos ohjelma on arvokkaampaa. Elävien kuvien teatterit voivat palvella sivistyspyrintöjä, jos siellä esitetään historiallisia ja maantieteellisiä tapahtumia ja oloja, kuten esim. kuvauksia historiallisista merkittävistä tapahtumista ja kuvauksia suurien kaupunkien elämästä, kuvauksia "maista ja kansoista", kuten elävien kuvien teatterein nimestään päättäen tulisi esittää.

Nimimerkki viittaa sitten Sorretun Voimassa julkaistuun sirkusseurueen ilmoitukseen ja toteaa, että kyllä sittenkin "Maat ja kansat" on monin verroin arvokkaampaa kuin "Kotimainen Urheilu-Turnee" hevostorillamme.

Sorretun Voima julkaisi teatterinjohtajan vastineen:

Muuan sana "Jourulle". Tämän lehden n:o 123:ssa olette nähneet hyväksi mustata täkäläistä elävien kuvien näyttämöä ja teette sen niin typerästi, jotta sille jokainen selväjärkinen ei voi muuta kuin hymyillä. Vai ei se ollenkaan sivistä ihmistä, kun hän saa kuvissa, vieläpä liikkuvissa sellaisissa, tutustua eri maihin ja kansoihin sekä niiden elämään! Mielestänne lienee esim. tanssitilaisuudet palokunnantalolla sivistävämpiä, koska ette niistä mitään mainitse, vai miten? Jos olisitte kehoittaneet puoluelaisianne välttämään kaikkia olipa se mitä tahansa, jota muut kuin teikäläiset toimeen panevat, niin voisin edes puoluenäkökannalta teitä ymmärtää, vaan kun sanotte, ettei tällä laitoksella lainkaan edistetä sivistyspyrinnöitä, niin osoittaa se teissä joko typeryyttä eli suurta kateutta. Muuten en aijo kanssanne ryhtyä pitempään väittelyyn tästä asiasta, sen kuitenkin sanon, ettei ole missään tapana "boikotteerata" oman lehden ilmoittajia.

Sittemmin Sorretun Voimankin sopi pistäytyä Maissa ja Kansoissa, kun teatteri esitti mm. kuvia Stuttgartin sosialistikongressista ja Vartiainen soitti niiden aikana työväenlauluja huuliharpulla. Ajatus kapitalistille kannetuista penneistä jäi kuitenkin elämään, ja maaliskuussa 1908 Jyväskylässä ryhdyttiin puuhaamaan Osakeyhtiö Työväen Eläviä Kuvia. Se aloitti toimintansa Otto Vihtori Valkaman nimissä työväenyhdistyksen talossa Kauppakadulla 14.4.1908. Elokuussa perustetun osakeyhtiön hallitukseen kuuluivat toimitusjohtaja Valkaman lisäksi Kaarle Mänty, Aleks. Kuula ja August Salokangas sekä varajäseninä E. Puupponen ja H. Koskinen. Helsinkiläiseltä Atelier Apollolta vuokratut elokuvat tuskin olivat sen sivistävämpiä kuin kilpailijallakaan, ja työväenyhdistys moitti liikeyritystä porvarilliseksi keinotteluyhtiöksi.

Rakennuspiirustus Työväen elävistä kuvista. Lainattu täältä.

Jyväskylän Maat ja Kansat -teatteri myytiin helmikuussa 1908 paikallisten liikemiesten muodostamalle osakeyhtiölle nimeltä Maailma Kuvissa. Yhtiön hallitukseen kuuluivat sen toimitusjohtaja Wilh. Oksanen sekä Armas Niemeläinen ja T. E. Spets. Teatteri käytti Maat ja Kansat -nimeä seuraavaan syksyyn saakka ja otti nimen Maailma Kuvissa lokakuussa 1908. Helmikuussa 1909 tapahtuikin sitten jotain aivan ihmeellistä: lehti-ilmoitusten mukaan Niemeläisen talossa alkoi toimia kaksi elokuvateatteria, Maat ja Kansat sekä Maailma Kuvissa. Todennäköinen selitys on, että jälkimmäisellä oli lehdissä valmiiksi maksettuja vakioilmoituksia, jotka loppuivat vasta huhtikuussa 1909. Samalla päättyi myös Maiden ja Kansojen toiminta. Viimeiset ohjelmat olivat tamperelaisyhtiöltä, joten ilmeisesti juuri se saatteli teatterin hautaan. Osakeyhtiö Maailma Kuvissa purettiin vuoden 1911 lopussa.

Työväen Elävät Kuvat jatkoi ainakin kevääseen 1917 saakka. Teatteri muuttui sisällissodan jälkeen Casinoksi ja sittemmin Teatteri Suomeksi. Osakeyhtiö lopetettiin ilmeisesti helmikuussa 1919.