Mitä nainen tahtoo (1909)

Finljandskaja gazeta oli kenraalikuvernööri Bobrikovin vuonna 1900 perustama Venäjän hallituksen ääneenkannattaja Suomessa. Vuoden 1905 suurlakon jälkeen lehteä kuvailtiin "eläväksi ruumiiksi", jonka sisältö koostui lähinnä virallisista tiedoituksista ja suomalaisten lehtien venäjänkielisestä refereroinnista. Finljandskaja gazeta pyrki seuraamaan myös Suomessa asuvien venäläisten kulttuuritoimintaa ja toisinaan siinä ilmestyi kiinnostavaa mielipideaineistoa.

Syyskuussa 1909 lehti julkaisi nimimerkillä "Isä" kirjoittaneen Suomessa asuvan venäläisen kirjeen helsinkiläisistä elokuvateattereista:

Kinematografit ovat nykyään korvaneet helsinkiläisille teatterit ja niissä käydään hyvin ahkerasti. Näiden "elävien kuvien" sisällöllä voi olla hyvä, valistava vaikutus kansaan, mutta ne voivat myös turmella sitä. Viimeksi mainittu on tietysti erityisen vaarallista varhaisnuorisolle.
Eilen poikkesin 10- ja 12-vuotiaiden lasteni kanssa Pohjoisesplanadi 17:ssa sijaitsevassa kinematografissa. Ohjelman keskivaiheilla näytettiin kohtauksia nimeltä Jos nainen haluaa, joissa vaimo etsii miespalvelijaa ja mies palvelijatarta. Työhön palkattu miespalvelija pukeutuu palvelijattareksi, ja sen jälkeen esitetään näiden kolmen henkilön öisiä retkiä, jotka ovat niin kyynisiä ja likaisia, sisältäen niin avoimia eleitä ja ruumiinliikkeitä, että ne on näköjään laskettu vähään tyytymättömän aikuisen yleisön kaikkein alhaisimpien vaistojen varaan.
Koska tämän kinematografin "vetonaulana" on tällä hetkellä Hetzensteinin oikeudenkäynnin sankarien (Polovnjovin, Laritshkinin, Bulatselin ym.) esittäminen ja tämä numero näytetään viimeisenä, niin on pakko katsoa myös edellä kuvatut kohtaukset.
Voitaisiinko nämä rivoudet, jos ne yleisön houkuttelemiseksi ovat välttämättömiä, asettaa ohjelmissa viimeisiksi ja mainita niissä, että nämä kohtaukset eivät ole nuorisoa varten. Silloin vanhemmat voisivat ajoissa viedä lapsensa pois ja siten varjella heidän sielujaan kaiken tämän "mauttomuuden ja arkipäiväisyyden" varhaiselta omaksumiselta.

"Isän" kuvailema elokuva on Kansainvälisessä Biografissa esitetty Mitä nainen tahtoo, jota näytettiin samaan aikaan myös Olympiassa ja Maailman Ympäri -teatterissa. Hän viittaa myös Terijoella ja Kivennavalla pidettyyn Venäjän duuman jäsenen Mihail Herzensteinin murhaoikeudenkäyntiin, josta tehtyä uutiselokuvaa esitettiin Kansainvälisessä Biografissa. Maailman Ympäri -teatterin ohjelmaa referoinut Lördagenin toimittaja pani myös merkille "Isän" mainitseman "iloisen kuvan", jonka "olisi mielellään voinut jättää pois".

Mitä nainen tahtoo on ranskalaisen Pathé Frèresin elokuussa 1909 valmistunut lyhyt komedia Ce que femme veut. Siitä on säilynyt seuraava juonikuvaus:

Maanviljelijä Graindorge ja hänen vaimonsa ovat päättäneet palkata palvelijan. He ovat eri mieltä vain yhdestä asiasta: rouva haluaa miespalvelijan ja herra palvelijattaren. Mies saa tahtonsa läpi, mutta nainen päättää kostaa sukupuolensa aseilla: kärsivällisyydellä ja oveluudella. Saavuttaakseen päämääränsä hän vaihtaa kyltin jossa hänen miehensä etsii palvelijatarta toiseen jossa lukee: "Haetaan miespalvelijaa". Viekas ja petollinen normandialainen nuorimies tulee esittelemään itsensä. Vaimo pukee hänet naisten vaatteisiin ja Graindourge, joka on vaikuttunut palvelijattaren vankasta ulkomuodosta, hyväksyy vaimonsa valinnan. Miestään tarkkaan vahtiva vaimo huomaa tämän pian hakkailevan neitokaista. Hän teeskentelee raivostuvansa ja nolostunut ukkoparka alistuu vaimonsa tahtoon aavistamatta että jälleen kerran heikompi sukupuoli on voittanut vahvemman.

Kuvauksen perusteella kyseessä on ranskalaisille tyypillinen "pikantti" komedia, joka ei vaikuta mitenkään erityisen mauttomalta (sellaisiakin Pathén tuotannosta kyllä löytyy). Jonkinlaisen vihjeen "moraalisen tuohtumuksen" syystä antaa Pathén filmografia, jossa mainitaan elokuvan ohjaaja Georges Monca, käsikirjoittaja Léon Nunès ja näyttelijät Charles Prince ja Mathilde Caumont. Kyseessä ei siis ollut entiseen tapaan anonyymi puskafarssi, vaan kenties hieman kunnianhimoisempi "taidefilmin" tapainen tuotos, jossa ammattilaisten työskentely antoi tarinalle uskottavuutta ja realistisempaa sävyä. Ranskan kansalliskirjasto osaakin kertoa, että kyseessä oli Pathén levittämä taidefilmien tuotantoyhtiön SCAGL:n elokuva.

"Isän" puheenvuoro sisältää 1910-luvun vaihteen "elokuvakritiikille" tyypillisiä aineksia:

• Kirjoittaja tunnustaa, että elokuvaesityksillä voi olla myös kansansivistyksellisiä tavoitteita, mutta toisaalta ne voivat turmella vähemmän valveutunutta yleisöä ja varsinkin lapsia ja nuorisoa. Kritiikissä ei siis ole kyse mediasta, vaan sen esittämästä sisällöstä.
• Sivistyneistöön kuuluva henkilö ei käy elokuvissa katsomassa rietasta viihdettä. Hän haluaa nähdä arvokkaita ohjelmanumeroja, tässä tapauksessa ajankohtaisen uutiselokuvan. Lördagenin toimittaja panee merkille Maailman Ympäri -teatterin ohjelmasta Bethovenin kuutamasonaatin, joka esittää "runollisen kauniita maisemia ja ihania kuutamokuvia". Vastaava paremman väen numero Kansainvälisen Biografin ja Olympian ohjelmissa on paimenidylli Hellaassa, jonka esittäjiin kuuluu balettitanssijatar Stacia Napierkowska.
• Aikuinen elokuvayleisö koostuu suurelta osin alemmista, "vähään tyytyvistä" yhteiskuntaluokista. Heitä houkuttelee esityksiin seksiä simuloiva kuvasto, joka on lapsille kaikkein vaarallisinta. Kansainvälisen Biografin ja Olympian ohjelmiin sisältyi myös Pathén säilynyt Pantterinmetsästys, joka herättänee tämän päivän kissanomistajissa huomattavasti voimakkaampia tunteita.