Lahden elokuvateatteri Helios

Lahden ensimmäinen Elävien Kuvien Teatteri toimi kauppias Aholan kivitalossa Rautatienkatu 12:ssa vuosina 1907-1909. Vuoden 1907 lopussa avattiin myös Ida Soikkasen omistama Uusi Elävien Kuvien Teatteri apteekin talossa osoitteessa Rautatienkatu 22. Se sai nimen Foto marraskuussa 1909. Liikemies Bruno Hellsten (josta enemmän täällä) myi teatterin paikalliselle liikemiehelle K. Valveelle maaliskuussa 1910. Sen toiminta lienee päättynyt saman vuoden toukokuussa.

Liikemies Juho Myötyri omisti Lahdessa kaksi elokuvateatteria. Niistä ensimmäinen, Lahden Näyttämö avattiin J. Peltosen uuteen kivitaloon Rautatienkatu 9:ään syyskuussa 1909. Elävien Kuvien Teatteri Helios avautui Aleksanterinkatu 15:n tontille pystytetyssä uudisrakennuksessa 26.12.1910. Sen mainostettiin olevan "uusi ja ajanmukainen, maamme hienoimpia ja avarimpia". Teatterista julkaistiin Lahti-lehdessä yksityiskohtainen kuvaus:

Tapaninpäivänä avattiin täällä Aleksanterinkadun 15:ssa uusi ajanmukainen ja upea elävienkuvien teatteri, jonka rakennushommista jo aikaisemmin olemme kertoneet, yleisön käytettäväksi. Teatteri, johon sisäänkäytävät johtavat suoraan porttikäytävästä, käsittää erityisen nimenomaan tätä tarkoitusta varten rakennetun piharakennuksen. Oikeanpuolisesta ovesta päästään avaraan eteiseen, jossa on pilettimyymälä ja rautaiset spiraaliportaat ylös parvekkeelle. Eteisessä ovat pitkät miellyttävät istumasohvat, joilla aivan hyvästi istahtaa muutamia minuutteja, odottaen ohjelmanumerojen vaihtumista.

Oikeanpuolisesta ovesta päästään muutamia porrasaskelia nousemalla isoon teatterisaliin, jossa hienot, miellyttävästi kiillotetut, sohvain muotoon yhdistetyt wienliläiset tuolit houkuttelevan näköisinä odottavat istujia. Näitä tuoleja on salissa kaikkiaan 20 rivia, asetettu keskikäytävän molemmille puolille, sekä pari riviä parvekkeen puoleiselle seinälle ja mahtuu niihin 272 henkeä. Tuolien istuimet nousevat automaattisesti syrjälleen, joten yleisö pääsee aivan esteettömästi kulkemaan tuolien editse paikoilleen. Parvekkeelle on sijoitettu koneenkäyttäjän huone ja 34 istumasijaa yleisöä varten, joten teatterissa on kaikkiaan 306 istumasijaa sekä koko joukko vapaata tilaa, niin ettei ahdingosta juuri tule kysymystä.

Valaistusta saadaan teatteriin 45 salin katossa olevasta ja 10 seinäpilareihin kiinnitetystä sähkölampusta, joista seinissä olevat lamput ovat aivan erikoista miellyttävää rakennetta. Sitäpaitsi on vielä muitakin lamppuja olemassa, kuten parvekeen alareunassa olevat sähkölamput ym., joten lamppujen luku on sangen runsas. Kaikesta päättäen on teatterin valaistus täydellisesti sopusoinnussa sen kaikinpuolisen tarkoituksenmukaisuuden kanssa.

Salin perälle aivan kuvkehyksen alle on asetettu lattiapinnan alapuolelle aitiolla eristetty orkesteri, aivain kuin muussakin teatterissa. Tähän syvennykseen on sijoitettu automaattipianino, että soittaja voi aivan yleisöltä näkymättömissä hoitaa musikaalista puolta. Sitäpaitsi on syvennyksessä tilaa vaikka oikealle orkesterille, jos sellaisen avulla tahdotaan esityksiä kohottaa. Lämmitystä pitävät yllä uudenaikaiset lämmityskamiinat, joista kaksi on isossa salissa ja yksi eteishuoneessa.

Kun vielä otamme huomioon teatterin suuren pituuden, joka suuressa määrässä parantaa kuvien vaikutusta, hienon kaluston ja miellyttävän seinien värityksen, niin emme laske liikoja sanoessamme, että teatteri on alallaan hienoudessa ja tarkoituksenmukaisuudessa maamme ensimmäisiä. Kuten mainitsimme, ovat istuimet kotoisin Itävallasta, eteisen kalusto sekä ovet valmistetut Vihdin Puuseppäin huonekalutehtaassa ja maalaustyöt maalari Rautiaisen suorittamat.

Helios myytiin helsinkiläiselle Suomen Biografi Osakeyhtiölle marraskuussa 1920, jolloin se sai nimen Kino-Teatteri. Tuolloin sinne järjestettiin myös vakinainen orkesteri. Teatteri lienee toiminut ainakin talvisotaan saakka. Nykyään tontilla sijaitsee vuonna 1952 valmistunut Pankinportin rakennus.

Ruotsinpyhtäällä vuonna 1874 syntynyt Juho Myötyri kuoli Oulunkylässä vuonna 1933. Lahden elokuvahistoriasta on kirjoitettu täällä.

Elisabet Sergejeff

Totti Lammela on laatinut Oulun yliopistossa mielenkiintoisen kandidaatintutkielman Kinokuningattaret, jossa hän tarkastelee mykkäelokuvan ajan elokuvateatterien naistoimijoita. Vaikka liiketoimintaa hallitsivatkin miehet, Lammela on löytänyt monta naista elokuvateattereiden omistajina ja taustavaikuttajina.

Elisabet Sergejeff 65-vuotiskuvassa.

Lammela ohittaa kandidaatintyössään muutamalla sanalla helsinkiläisen Elisabet(h) Sergejeffin, joten tarkastellaan häntä hieman tarkemmin. Sergejeff oli syntynyt Lisa Johansdotter Pesolana 17.1.1847 mahdollisesti Alahärmässä. Hän meni palvelustyttönä naimisiin venäläisen aliupseerin Gregori (Grigori) Afananasjevitsh Sergejeffin kanssa Helsingissä 9.2.1873.

Gregori Sergejeff sai Suomen kansalaisuuden ja perusti vuonna 1878 lähinnä kankaita ja asusteita myyneen kauppaliikkeen, joka muutti vuonna 1892 Pohjoisesplanadi 25:stä Centralin uuteen taloon Mikonkatu 4:ään. Sergejeffit harjoittivat melko laajaa liiketoimintaa ja he omistivat Helsingissä useita kiinteistöjä. Mistä aliupseeri ja palvelustyttö saivat liikkeen perustamiseen tarvitun pääoman, tarina ei kerro. Kauppaliikkeen hoitajana lienee toiminut alusta lähtien rouva Elisabet Sergejeff, ja myöhemmin hänet mainitaan myös sen omistajana. Venäjänkielisessä Finljandskaja gazetassa puhutaan useampaan otteseen Sergejevan eli vaimon talosta ja kaupasta.

G. Sergejeffin mainos vuoden 1905 osoitekalenterissa. Liikkeellä oli tuolloin useita myymälöitä.

Sergejeffeillä oli vuonna 1886 syntynyt poika Gregori (Georg), joka vuonna 1905 ilmeisesti hetken mielijohteesta ampui itsensä Oopperakellarin miestenhuoneessa. Myöhemmin tapaus selitettiin onnettomuudeksi. 19-vuotiaalla sairaalloisella koulupudokkaalla oli käytettävissään 30 markkaa päivässä, mutta tämä ei riittänyt hänen kuluihinsa, vaan rahaa oli pyydettävä lisää äidiltä. Samassa ravintolassa Gregori ja Elisabet olivat seitsemän vuotta aikaisemmin viettäneet hopeahäitään 80 vieraan läsnäollessa.

Elisabet Sergejeffin sisar Susanna Johandotter Pesola oli nainut hausjärveläisen suutarin Johan August Blommendahlin. Tuusulassa keuhkotautiin vuonna 1897 kuolleella Susannalla oli neljä lasta, joista vuonna 1872 syntynyt Johan August nuorempi oli käynyt 8 luokkaa Helsingin normaalilyseota, palvellut Venäjän armeijassa ja saanut opettajan pätevyyden Jyväskylän seminaarissa vuonna 1901. Vuosina 1907-1911 hän työskenteli opettajana Joensuun-Nurmeksen rautatietyömaan kansakoulussa.

Nuorempi Johan August Blommendahl, joka siis oli Elisabet Sergejeffin sisarenpoika, perusti alkusyksystä 1907 Helsinkiin elokuvateatterin, jonka osoite oli Unioninkatu 41 (ks. Hirn, Kuvat kulkevat, s. 229). Kyseisessä rouva Sergejeffin omistamassa talossa oli tuolloin myös hänen liikkeensä, kotiosoitteensa sekä kansakoulunopettaja Blommendahlin osoite.

Unioninkadun teatteri kulki aluksi nimellä Uusi elävien kuvien näyttämö, myöhemmin muodossa Elävien kuvien näyttely tai näyttämö, Kansainvälinen elävien kuvien näyttämö ja lopuksi vain otsikolla Elävät kuvat. Lähempänä Pitkääsiltaa sijaitsevana se ei kuulunut kaupungin ensi-iltateatterien joukkoon, mutta yritti ainakin aluksi koota omia vuokrattavia ohjelmia. Teatterin yleisöstä kertoo, että se mainosti etupäässä Työmiehessä ja muissa työväenlehdissä.

Blommendahl perusti keväällä 1908 myös toisen, Aino-nimisen elokuvateatterin silloiselle asuinpaikkakunnalleen Joensuuhun. Sen toiminta lakkasi omistajan Lieksaan muuton takia jo tammikuussa 1909, ja kesällä Blommendahl teki konkurssin. Elisabeth Sergejeff osti Ainon konkurssihuutokaupassa lokakuussa 1909, minkä jälkeen teatteri aloitti heti uudestaan toimintansa. Samaan aikaan lienee myös Unioninkadun teatteri siirtynyt Sergejeffille. Aino myytiin vain 342 markasta, joten olisi ollut häpeä olla käyttämättä tilaisuutta hyväkseen.

Unioninkadulla syttyi toukokuussa 1910 vaarallinen tulipalo, joka paljasti elokuvateatterien omistajien välinpitämättömän suhtautumisen paloturvallisuuteen (ks. Hirn, Kuvat elävät, s. 34, 36). Sergejeff oli määrännyt vahtimestari Rannan pitämään järjestystä, mutta koneenkäyttäjä Hanstén oli jättänyt 11-vuotiaan pojan hoitamaan projektoria. Vahingot nousivat 1400 markkaan ja Hanstén tuomittiin sadan markan sakkoon. Syyskuussa 1910 syttyi tulipalo myös Ainossa, ja vaikka suurilta vahingoilta vältyttiin, Sergejeff lienee saanut elokuvateatterin pidosta tarpeekseen. Unioninkadun teatteri sai uuden omistajan rakennusmestari Joann Jefremowista loka-marraskuussa 1910 (Kuvat elävät, s. 256), ja samaan aikaan näyttää loppuneen myös Ainon toiminta Joensuussa.

Elisabet Sergejeff kuoli 13.6.1914 67-vuotiaana. Häntä suremaan jäivät mies, sisar, käly, veli ja sisaren lapset. Sergejeff haudattiin Helsingin ortodoksiselle hautausmaalle, mutta hautauksen suoritti luterilainen pastori. Kulttuurien sekoittumisesta kertoo myös, että ruotsinkielisessä kuolinilmoituksessa oli suomenkielinen värssy. Kuoltuaan Elisabet(h) muuttui jälleen Lisaksi. 79-vuotias Gregori Sergejeff jaksoi elää vaimonsa jälkeen vajaan kuukauden ja kuoli 5.7.1914. Pariskunnan kuolinpesän konkurssissa omaisuutta oli 332 000 markkaa sekä velkoja ja lyhennyksiä 346 000.

Miehensä nimen takana toiminut Elisabet Sergejeff oli siis tarmokas liikenainen, jolla oli käytössään huomattavia pääomia. Lammelan kandidaatintutkielmaa mukaillen hän kuului elokuvateatterien omistajana ryhmään "sukulaisuus velvoittaa". Siskonpojan teattereiden pelastamiseen lienee vaikuttanut sekin, että niissä todennäköisesti oli kiinni Sergejeffin omaa rahaa.