Elokuvaohjelmisto syksyllä 1908

Oheisessa tiedostossa on esitetty Suomen tärkeimpien elokuvateatterien ohjelmisto syyskaudella 1908. Helsingin ensi-iltateattereita olivat edellisvuoden tapaan Maailman Ympäri, Biografi-Teatteri, Central ja Kansainvälinen Biografi. Hapuilevasti toimineen Premier-Biografin ohjelmisto koostui suurelta osin vanhoista elokuvista ja se teki konkurssin seuraavan vuoden puolella. Tampereella uusia ohjelmia esitti Maat ja Kansat -yhtiön Ympäri Maailman -teatteri.

Ohjelmien perusrakenne oli sama kuin edellisvuonna. Ne koostuivat yleensä viidestä-kuudesta lyhytelokuvasta, joiden enimmäispituus oli noin 350 metriä (15 minuuttia). Lähes tai yli tunnin kestävistä ohjelmista mainittiin elokuvateatterien ilmoituksissa erikseen. Elokuvien keskipituus oli hieman kasvanut, mutta ohjelmiston ainut yhtä kelaa pitempi filmi lienee ollut Pathén Dreyfus-juttu (370 m). Ei-fiktiivisten elokuvien osuus oli edellisvuosista määrällisesti lisääntynyt (yli 40 prosenttia marraskuussa 1908), mutta pituudeltaan ne muodostivat edelleen ehkä vajaan kolmanneksen ohjelmistosta. Kansainvälinen Biografi esitti edelliskevään tavoin kinefonikuvia, joissa ääni ja kuva oli pyritty synkronoimaan. Kyseessä lienee ollut saksalaisen Alfred Duskesin Cinephon-järjestelmä.

Valmistusmaista tärkein oli Ranska, josta tuli yli puolet Suomessa esitetyistä elokuvista. Suurin yhtiö oli edelleen Pathé Frères. Centralin ja Kansainvälisen Biografin ohjelmat koostuivat usein kokonaan yhtiön elokuvista, ja niitä myös mainostettiin erityisinä "Pathé-ohjelmina". Muita ranskalaisyhtiötä olivat Gaumont ja Éclipse sekä hiljattain perustetut Éclair, Lux ja Radios. Raleigh & Robertin levitys Suomeen toimi tehokkaasti, mutta sen fiktiiviset elokuvat olivat brittiläistä tai italialaista tuotantoa. Georges Mélièsin elokuvia ei ohjelmistosta enää löydy.

Brittiläistä elokuvaa elokuvaa edustivat Hepworth, Gaumontin tytäryhtiö, Cricks & Martin ja Tyler (Alpha Trading?). Lähinnä dokumenttielokuvia valmistanut Charles Urban sulautui entiseen tytäryhtiöönsä Éclipseen.

Italialainen elokuva oli ollut Suomessa vahvasti edustettuna jo edellisvuodesta lähtien. Italialaisia yhtiötä olivat Cines, Itala, Raleigh & Robertin levittämä Ambrosio sekä Saffi-Comerio.

Saksalaisyhtiöt kuten Duskes, Heinrich Ernemann, Internationale Kinematograph und Lichtbild ja Deutsche Mustoskop und Biograph keskittyivät etupäässä uutiselokuviin. Saksan elokuvateollisuuden kehitystä hidasti innostus sittemmin umpikujaksi osoittautuneisiin "äänielokuviin". Ranskalaisyhtiöt kuten Éclipse ja Raleigh & Robert toimivat aktiivisesti Saksassa, ja se lienee toiminut myös italialaiselokuvien reittinä Suomeen.

Tanskalaisyhtiö Nordisk Filmsin tuonti Suomeen jatkui vilkkaana. Ohjelmistosta löytyy myös muutamia ruotsalaisia dokumentaarisia elokuvia. Venäläinen elokuva koostui etupäässä Pathén ja Aleksandr Drankovin maisema- ja uutiskuvista. Suomessa nähtiin myös ensimmäinen venäläinen näytelmäelokuva, Drankovin Stenka Razin.

Amerikkalainen elokuva oli vakiintunut suomalaiseen ohjelmistoon, mutta sen osuus ei ollut kovin suuri. Tuotantoyhtiöitä olivat Vitagraph, Edison ja Lubin. Amerikkalaisia elokuvia esitettiin etupäässä Pohjoismaisen Biografikomppanian Biografi-Teatterissa, joka oli ohjelmistoltaan muutenkin monipuolisin.

Suomalainen elokuvatuotanto rajoittui syksyllä 1908 muutamiin Atelier Apollon ja Maat ja Kansat -yhtiön valmistamiin dokumenttifilmeihin. Helsinkiläisessä Centralissa esitetetyt suomalaiset kuvat olivat tamperelaista ottamia.

Ohjelmiston ei-fiktiivinen aines tarjosi eksoottisia maisemia ja eläimiä, historiallisia ja suurkaupunkien nähtävyyksiä, urheilua, metsästystä ja kalastusta, työtapojen kuvauksia, sotaharjoituksia, onnettomuuksia ja kuninkaallisia. Suomalaiset katsojat näkivät ensimmäisen kerran kuvia Venäjältä ja osmanivaltakunnan pääkaupungista Konstantinopolista. Uutisaineistossa korostuivat ilmalaivat ja urheilukilpailut, ja kiinnostavin julkisuuden henkilö oli 80-vuotispäiviään viettänyt Leo Tolstoi. Jonkinlaista yhteiskunnallista ulottuvuutta edusti Drankovin Olleita ihmisiä, ilmeisen inhorealistinen kuvaus Moskovan Hitrovin torin ryysyköyhälistöstä.

Fiktiivinen elokuvatarjonta koostui entiseen tapaan etupäässä rakkaustarinoista, jännittävistä rikosjutuista, liikuttavista ihmiskohtaloista, eläintarinoista, törmäilykomedioista, väritetyistä satuaiheista ja visuaalisesti hämmästyttävistä "taikakuvista". Jälkimmäisiin liittyvät myös tanssiesitykset ja esim. yön kuningattaren ja victoria regian kukkiminen Dresdenin kasvitieteellisessä puutarhassa.

Elokuvatarjonnassa tapahtui syksyllä 1908 myös tärkeitä laadullisia muutoksia. Niistä merkittävin oli ranskalaisen "taide-elokuvan" (film d'art) lanseeraus. Tunnettujen kirjailijoiden teoksiin perustuneet ja oikeiden teatterinäyttelijöiden esittämät taide-elokuvat antoivat elokuvalle uskottavuutta porvarillisen yleisön keskuudessa. Teatterimaisuudestaan huolimatta ne muodostivat tärkeän etapin näytelmäelokuvan kehityksessä.

Ensimmäinen taide-elokuvana mainostettu teos oli Pathén levittämä SCGAL:in Arlesitar, joka saapui Suomeen marraskuussa 1908. Vielä suurempaa huomiota herätti Le Film d'Art -yhtiön Guisen herttuan murha. Pathén ohjelmistoon kuului myös eräitä muita kunnianhimoisempia tuotteita kuten Albert Capellanin Don Juan, Samson ja Maria Stuart. Taide-elokuva sai kannatusta myös Italiassa, jossa erikoistuttiin historia-aiheisiin suurelokuviin. Quo vadisin (1913) ja Cabirian (1914) kaltaisten spektaakkelien kantaisä, Ambrosion ensimmäinen Pompeijin viimeiset päivät saapui Suomeen vuoden 1908 lopussa. Samaan tendenssiin liittyvät amerikkalaisen Vitagraphin Shakespeare-sovitukset Macbeth ja Othello, jotka esitettiin Biografi-Teatterissa jo elo-syyskuussa.

Toinen merkittävä uutuus ohjelmistossa olivat ensimmäiset salapoliisi- ja sarjaelokuvat. Éclairin Nick Carter -sarjan esittäminen alkoi lokakuussa Maailman Ympäri -teatterissa, mutta se siirtyi sitten Biografi-Teatteriin. Maat ja Kansat -yhtiö hankki samaan aikaan Nordisk Filmsin Sherlock Holmes -sarjan.

Kopioiden määrällä mitattuna syksyn suosituin elokuva oli viitenä kappaleena maahantuotu Ambrosion ratsastuskuva Nykyajan kentaureja, jonka levittäjänä toimi Raleigh & Robert. Neljänä kopiona Suomeen tuotiin Nordiskin lavastettu Karhunmetsästys Venäjällä, Duskesin ilmarataonnettomuus Berliinissä, Éclipsen tai jonkin saksalaisyhtiön Gordon-Bennet -ilmapallokilpailut ja Raleigh & Robertin kuva antiikin nähtävyyksistä Sisiliassa. Ainoa neljänä kopiona tuotu näytelmäelokuva oli Raleigh & Robertin levittämä Ambrosion Monte-Criston kreivi.

Kolmena kopiona Suomeen tuotiin mm. Pathén Volga ja Konstantinopoli -kuvat, Drankovin Leo Tolstoin 80-vuotispäivä, Nordiskin parodia Othellosta, Hepworthin eläintarina Baby's Playmate, Arlesitar ja Guisen herttuan murha, intiaaniseikkailu Punanahkojen kosto sekä useita Pathén komedioita.

Kopioiden määrään lienee vaikuttanut dokumenttielokuvien halvempi hinta ja Monte-Criston kreivin Ranskan-levityksen epäonnistuminen tekijänoikeussyistä. Raleigh & Robert oli tehokas levittäjä ilmeisesti edullisten alihankintasopimustensa ansiosta ja Pathén massatuotanto takasi sen tuotteille kilpailukykyiset hinnat. Vain yksinä kopiona näytettyjen Nick Carter ja Sherlock Holmes -sarjojen kohdalla kyse saattoi olla maahantuojalle myönnetystä yksinoikeudesta.

Valamon luostari (1911)

Helsingin ennakkotarkastukseen tuotiin huhtikuussa 1912 Valamon luostari -niminen elokuva, joka on mainittu Kari Uusitalon Filmografia Fennicassa (Eläviksi syntyneet kuvat. Helsinki, 1972) numerolla 196. 130-metrisen filmin tuottajaksi kirjattiin "Prode". Sen ensiesitys oli Maxim-teatterissa 29.4.1912.

Kinematografitšeski teatr -lehden sisältökuvaus.

Kyseessä on pietarilaisen Prodafilm-yhtiön elokuva "Mustan klobukin (ortodoksinen munkkipäähine) saarilla" (ven. Na ostrovah tšornogo klobuka), joka julkaistiin 30. elokuuta 1911. 130 metriä pitkän elokuvan hinta oli 65 ruplaa. Sen sisältökuvaus ilmestyi Prodafilmin Kinematografitšeski teatr -lehdessä (1911, nro 10, s. 5):

Valamon luostari on yksi Venäjän vanhimmista. Sen perustaminen on hukkunut vuosisatojen hämärään ja vain hämärät tarut yrittävät palauttaa muistiin luostarin kehityksen jälkiä. Valamon eräänlaisena esikartanona toimii Konevitsan luostari, joka sijaitsee järvelle unohtuneella pienellä saarella.
Kauempana näkyvät jo Valamon saariston korkeat rannat. Niitä peittävät havupuut, joiden yläpuolella kohoavat auringon säteissä kylpevät pääkirkon ylväs kupoli ja kellotornin kullattu huippu.
Koko luostari on hiljaisen rukouksen hengen täyttämä. Laajan metsän keskellä piilee skiittoja, joihin erakkomunkit ovat vetäytyneet.
Tänne ei kantaudu elämän pauhe. Vain harvakseltaan astelee vanha erakkomunkki hiljaisilla metsäpoluilla kohti keljaansa.
Noviisit viettävät päivänsä työssä ja rukouksessa, ja kaikki ympärillä oleva on heidän kättensä tuotetta.
Elokuva välittää näiden järvelle piiloutuneiden saarten koko kauneuden. Luostarista huokuu hiljaista viehätystä, joka houkuttelee vuosittain satoja tuhansia pyhiinvaeltajia.

Kuvaus sisältää myös tarkemman otosluettelon:

1. Ristisaatto Konevitsan luostarista höyrylaivalle.
2. Pyhän Nikolaoksen skiitta ja Valamon pääkirkko.
3. Luostarin panoraama pääkirkon kellotornista.
4. Matkalla yöjumalanpalvelukseen.
5. Skeemamunkki Nikolain kelja, jossa keisari Aleksanteri I kävi tapaamassa häntä.
6. Skeemamunkki Nikolain hautamuistomerkki, josta hammassärkyyn parannusta etsivät pyhiinvaeltajat ovat murtaneet palasia.
7. Konevitsan skiitta.
8. Raittiuslupauksen tehneiden ristisaatto.

Veniamin Višnevskin filmografia Dokumentalnyje filmy dorevoljutsionnoi Rossii (Moskva, 1996) mainitsee elokuvan tekijäksi Prodafilmin kuvaajan Viktor Bullan. Kyseessä on ainoa keisarillisella Venäjällä valmistettu Valamo-filmi. Suomalainen Atelier Apollo oli julkaissut Valamo-elokuvansa jo tammikuussa 1908, ja saman vuoden syyskuussa nähtiin myös elokuva Konevitsan luostarista. Myös Pohjoismainen Biografiakomppania kuvasi filmin Valamon luostarisaarilta vuonna 1909, mutta se lienee epäonnistunut yhtiön eräiden muiden samanaikaisten hankkeiden tavoin.

Prodafilmin Valamo-elokuva ei ole säilynyt. Pätkä Apollon filmistä on nähtävissä osana myöhempää Finland-koostetta (13. minuutin kohdalla).

Suomen nähtävyyksiä (1911)

Pietarilainen Prodafilm-yhtiö julkaisi syksyllä 1911 neljän maisema- ja matkailuelokuvan sarjan "Suomen nähtävyyksiä" (ven. Krasoty Finljandii). Sen kuvaaja oli Veniamin Višnevskin filmografian Dokumentalnyje filmy dorevoljutsionnoi Rossii (Moskva, 1996) mukaan Aleksandr Bulla, joka oli käynyt aikaisemmin Apollon-elokuvayhtiön kuvausmatkoilla Imatralla, Viipurissa sekä Konevitsan ja Valamon luostareissa. Bullan kuvausmatka tapahtui nähtävästi kesällä 1911, ja sen kulkua voidaan seurata Prodafilmin Kinematografitšeski teatr -aikakauslehden sisältökuvausten perusteella. Itse elokuvat eivät ole säilyneet.

Kinematografitšeski teatr 1911, nro 11, s. 15.

Elokuvista ensimmäinen, "Saimaata pitkin Savonlinnaan" (Po Saime do Neišlota) julkaistiin 6. syyskuuta. Sen pituus oli 140 metriä ja hinta 70 ruplaa. Runomuotoisessa kuvauksessa mainitaan Saimaan kanava sulkuineen, iloisten matkustajien täyttämä höyrylaiva ("meidän Sampomme"), auringossa kimmeltävä veden pinta, kirkas taivas ja vettä reunustavat vihreät kuuset, edessä kohoavat Savonlinnan tornit ja katot ja kiinnittyminen laivalaituriin.

Kinematografitšeski teatr 1911, nro 14, s. 26.

Toinen elokuva, "Kuopiosta Kajaaniin" (Ot Kuopio do Kajany) julkaistiin 25. lokakuuta. Sen pituus oli 150 metriä ja hinta 75 ruplaa. Sisältökuvauksena toimivassa runossa, jonka tekijäksi voidaan epäillä itse kuvaajaa, toistetaan venäläisen kirjallisuuden romantiikan ajalta periytyviä Suomi-kliseitä: kuohuvat kosket, muinaiset kalliot, karu luonto ja vähäpuheinen kansa, sumuinen taivas ja synkät vedet, joiden kauneuden keskellä väsynyt matkaaja voi löytää rauhan ja levon.

Kinematografitšeski teatr 1911, nro 16, s. 15.

Marraskuun 22. päivänä julkaistiin 100-metrinen "Oulujoen kosket" (Porogi Uleo), jonka hinta oli 50 ruplaa. Sisältökuvaus oli tällä kertaa proosaa:

Tämä filmi lisää Oulujoen rantojen ja koskien sekä Oulun kaupungin näkymät jo julkaistuihin Suomen karun ja omalla tavallaan kauniin luonnon kuvauksiin. Noin 110 virstan pituinen Oulujoki saa alkunsa Oulujärvestä ja laskee Pohjanlahteen. Sen syvyys on 6-18 jalkaa ja leveys 125-250 syliä. Oulun kaupunki sijaitsee joen suussa. Sieltä viedään ulkomaille etupäässä tervaa. Kaupungin ympäristö on tunnettu kuvauksellisista näkymistään.

Kinematografitšeski teatr 1911/1912, nro 1, s. 15.

Retki päättyi 6. joulukuuta julkaistuun elokuvaan "Napapiirillä" (U poljarnogo kruga). Sen pituus oli 80 metriä ja hinta 40 ruplaa. Edellisistä poiketen elokuvan mainittiin olevan värjätty. Kuvaajan väsyneen katseen edessä levittäytyivät paljaat, kuuraiset tasangot, joita pohjolan lyhyt kesäkään ei ollut saanut viheriöimään. Pimenevien päivien myötä luonto odotti revontulten syttymistä.

Kinematografitšeski teatr 1911, nro 16, s. 23.

Viktor Bullan Suomen-matkaan liittynee myös Prodafilmin "Venäjän nähtävyydet ja teollisuus" (Živopisnaja i promyšlennaja Rossija) -sarjan 13. osa, jossa esiteltiin Viipurin ja Novgorodin näkymiä. 150-metrinen elokuva julkaistiin 29. marraskuuta, ja sen hinta oli 37 ruplaa 50 kopeekkaa.

Herzensteinin murhajuttu Terijoella (1909)

Mihail Herzenstein.

Mihail Herzenstein oli venäläinen taloustieteilijä ja liberaalipoliitikko, joka valittiin Venäjän ensimmäisen duuman edustajaksi vuonna 1906. Mustasotnialaisen "Venäjän kansan liiton" jäsenet murhasivat hänet Terijoella saman vuoden heinäkuussa. Herzensteinin murhaa käsiteltiin Kivennavalla ja Terijoella vuosina 1907-1909 järjestetyissä oikeudenkäynneissä, jotka herättivät suurta huomiota Venäjällä ja ulkomailla. Prosessi kiinnosti myös suomalaisia, koska siihen liittyi Venäjän oikeistovoimien hyökkäys Suomen oikeusjärjestelmää vastaan. Murhan suunnittelija Nikolai Juskevitš-Kraskovski ja sen toteuttajat Aleksandr Polovnjov ja Grigori (Jegor) Laritškin tuomittiin kuuden vuoden vankeusrangaistuksiin, mutta keisari Nikolai II armahti heidät vuoden 1910 alussa.

Tamperelainen Maat ja Kansat teki murhaoikeudenkäynneistä elokuvan, jonka ensiesitys oli yhtiön Ympäri Maailman -teatterissa 1. syyskuuta 1909.

Ilmoitus Aamulehdessä 1.9.1909.

Kari Uusitalon Filmografia Fennicaan (Eläviksi syntyneet kuvat, 1972) numerolla 112 rekisteröity elokuva Kaksi viimeistä oikeudenkäyntiä Terijoella Herzensteinin murhajutussa koostui lehti-ilmoitusten perusteella Terijoella 27. heinäkuuta ja 25. elokuuta 1909 tehdyistä otoksista. Ensimmäisenä päivänä oli kuvattu Venäjän kansan liiton taistelujärjestön edustajia, tuomionsa jo 18.5. saanut Polovnjov, sanomalehtien kirjeenvaihtajia, Polovnjov ja murhaajat majoittanut Terijoen aseman santarmi Tihon Zapolski, taistelujärjestön komentaja Rafail Jelenjov, Herzensteinin vaimon asianajaja Georgi Veber ja tuntemattomaksi jäävä "Maiboroda" sekä mustasotnialaisten asianajaja Pavel Bulatsel ja Juskevitš-Kraskovskin avovaimo Anna Verbitskaja. Seuraavan oikeudenkäyntipäivän otoksissa esiintyivät todistaja Aleksandr Prussakov sateenvarjoineen, Pietarista tulleiden mustasotnialaisten kokoontumispaikkana toiminut Mustosen kaupan edusta, Helsingistä paikalle komennetut ratsumestari Caloniuksen johtamat ratsupoliisit ja oikeuden eteen vapaaehtoisesti astunut palkkamurhaaja Laritškin. Ilmeisen staattisista henkilökuvista koostunut elokuva esitti oikeusprosessin tärkeimmät osallistujat, mutta tuskin onnistui vangitsemaan satojen Terijoelle saapuneiden mustasotnialaisten synnyttämää jännittynyttä ilmapiiriä.

Terijoella oli ainakin 27. heinäkuuta paikalla myös venäläisen elokuvan pioneeri Aleksandr Drankov. Pietarilaislehtien mukaan mustasotnialaiset yrittivät estää hänen työskentelynsä:

Toisen junan saavuttua alkavat he meluta valokuvaaja Drankovin kanssa kieltäen häntä ottamasta kinematografikuvia. He uhkaavat särkeä hänen koneensa.
Rajuimpana kaikista huitoo Bulatsel. Hänelle koetetaan selittää, ettei hän voi kieltää Drankovia ottamasta kuvia, sillä hänellä on tähän Venäjän virastojen suostumus.
- Minä, ilmoittaa Bulatsel, voin käskeä meikäläisiä ja teidän koneestanne on jäljellä... märkä paikka. Mutta... minä olen armollinen. Pyydän ainoastaan teitä ennakolta sanomaan, milloin alatte valokuvata, että liittolaiset tietäisivät poistua. (Suomalainen Kansa 29.7.1909, ks. myös  Hufvudstadsbladet 30.7.1909)

Maiden ja Kansojen filmin rinnalla Suomessa esitettiin ilmeisesti myös toista elokuvaa Herzensteinin murhaoikeudenkäynnistä. Filmografia Fennicaan numerolla 111 kirjattu Herzensteinin murhajuttu Terijoella tuotiin maahan peräti neljänä kopiona. Niiden ensiesitykset olivat 31.8. Helsingin Kansainvälisessä Biografissa ja Kotkan työväenyhdistyksen Elävien Kuvien Teatterissa, 1.9. Viipurin Kulmahallissa ja 4.9. Turun Olympiassa.

Ilmoitus Uudessa Aurassa 4.9.1909.

Sisällöltään yhtenevien lehti-ilmoitusten mukaan toisessa elokuvassa nähtiin Polovnjov, Laritškin, todistaja Sergei Aleksandrov, Zapolski, Verbitskaja, Bulatsel, Veber sekä taistelujärjestön jäseniä revolverit käsissä. Uuden Suomettaren mukaan kuvat olivat jutun kolmesta (ks. myös Hangö) viime käsittelystä, etupäässä oikeuspaikan pihamaalta ja niissä nähtiin "aivan selvästi kaikki sanomalehtikertomuksissa mainitut henkilöt". Vasabladet mainitsee "sikaria tupruttelevan iloisen ja huolettoman murhaajan" (= vähä-älyinen Laritškin, jolle varmaan elokuvaaja oli tarjonnut sikarin).

Murhaaja Laritškin vartijoineen.

Lehti-ilmoitusten perusteella kyseessä lienee siis ollut kaksi elokuvaa, joista toinen oli todennäköisesti Aleksandr Drankovin ateljeen tuotantoa. Molemmat oli kuvattu samoina, mahdollisesti kolmena oikeudenkäyntipäivänä, sillä Polovnjov oli tuomittu jo 18. toukokuuta ja Laritškin oli paikalla vasta 25. elokuuta. Maat ja Kansat oli saanut elokuvansa valmiiksi viikossa, mihin se oli jo aikaisemmin osoittanut kykenevänsä. Neljänä kopiona maahan tuotu Drankovin (?) kuva oli jaettu neljän eri kaupungin teattereihin, joiden mainoksissa korostettiin, että sitä "näytellään ainoastaan meillä".

Elokuvat herättivät huomiota ja ne pantiin merkille myös sanomalehtien tekstisivuilla. Uutiskuvan ikä oli kuitenkin lyhyt, ja ne näyttävät poistuneen ohjelmistosta varsin nopeasti. Mailla ja Kansoilla ei enää ollut omaa elokuvien maahantuontia ja levitystoimintaa, minkä takia sen Herzenstein-kuvan esitykset näyttävät lehti-ilmoitusten perusteella rajoittuneen Tampereelle ja Kuopioon. Yhtiön Turun ja Viipurin teattereihin sitä tuskin kannatti enää viedä, koska kaupungeissa oli jo esitetty toinen elokuva murhaoikeudenkäynnistä.

Drankovin 180-metrinen (noin 10 minuuttia) uutiselokuva "Valtionduuman jäsenen M. Ja. Herzensteinin murhaoikeudenkäynti Terijoella" sai Veniamin Višnevskin filmografian Dokumentalnyje filmy dorevoljutsionnoi Rossii (Moskva 1996, numero 384) mukaan ensiesityksensä Moskovassa 2. lokakuuta ja Pietarissa 9. lokakuuta gregoriaanisen kalenterin mukaan (ks. myös täällä siteerattu Rul-lehden uutinen). Elokuvassa esiintyivät samat päähenkilöt Bulatsel, Jelenjov, Laritškin ja Polovnjov (Kinemo nro 15/1909, s. 9).

Višnevskin filmografian mukaan (nro 227) liikkeellä oli myös toinen elokuva "M. Ja. Herzensteinin murhajuttu (Oikeudenistunnot Terijoella)", joka ensi-esitys oli (Moskovassa) 2. lokakuuta gregoriaanisen kalenterin mukaan. Višnevski epäilee sen levittäjäksi Pathé Frèresiä, ja voidaan ehkä ehkä ajatella, että kyseessä saattaisi olla Venäjälle myyty Maiden ja Kansojen uutiselokuva. Venäjän-markkinoiden tavoitteluun viittaa Maiden ja Kansojen Tampereella 28. syyskuuta esittämä elokuva Suomessa suurta pahennusta herättäneistä Haminan rauhan juhlallisuuksista Eräs satavuotismuisto. Kuinka itäiset naapurimme juhlivat Suomen valloittamisen muistoa Haminassa 18-19 p. syysk. (Filmografia Fennica nro 115). Višnevskin filmografiasta ei jälkimmmäistä elokuvaa kuitenkaan löydy.

Eräänlaisena loppunäytöksenä voidaan vielä mainita, että Herzensteinin murhajuttu -elokuvan (tai elokuvien) esittäminen kiellettiin Venäjällä muun muasssa Kiovassa ja Pultavassa. Taustalla lienee kristinuskoon kääntyneen Herzensteinin juutalaistausta ja kaupunkien suuri juutalaisväestö. Elokuvan kieltäminen huomattiin myös Suomessa, ja sitä käytettiin apuna sen mainostamisessa. Kiellosta tiedettiin Suomessa jo 21. syyskuuta, ja se selittänee ensiesitysten viivästymisen Venäjällä.

Monte-Criston kreivi (1908)

Monte-Criston kreivi. Kuva Italian kansallisen elokuvamuseon arkistosta.

Syyskauden 1908 elokuvatapauksiin kuului esityskopioiden määrän perusteella italialaisen Ambrosio Filmin Monte-Criston kreivi (Il Conte di Montecristo). Sitä esitettiin joulukuun toisella viikolla neljänä kopiona helsinkiläisissä Biografi-Teatterissa, Centralissa, Maailman Ympäri -teatterissa sekä Maiden ja Kansojen Hämeenkatu 8 -teatterissa Tampereella. "Pikalähetyksenä saapunut", "pitkä" ja "mitä taiteellisin" kuva koostui viidestätoista (tai pikemminkin neljästätoista) "jännittävästä osastosta":

I. Mercedes hylkää Fernandin rakkaudentunnustuksen ja tapaa kihlattunsa Edmond Dantesin.
II. Fernand ja kateellinen Danglars punovat juoniaan.
III. Nimetön kirje.
IV. Edmond Dantes vangitaan.
V. Tuomari Villeford uhraa Dantesin omien kunnianhimoisten pyyteitteinsä takia.
VI. Dantes viedään Ifin linnaan.
VII. Seitsemän vuotta myöhemmin. Apotti Faria ilmestyy Dantesin vankiselliin.
VIII. Kuoleva apotti Faria kertoo Dantesille aarteesta Monte-Criston saarella.
IX. Dantes piiloutuu säkkiin, jossa apotti Farian ruumis oli tarkoitus haudata.
X. Dantes pelastuu uimalla.
XI. Aarre.
XII. Dantes esittäytyy Monte-Criston kreivinä Mercedesille ja pettäjilleen.
XIII. Dantes ilmoittaa kuka hän on.
XIV. Rakkaus Haydeehen saa Dantesin unohtamaan menneisyyden.

Monte-Criston kreivin oli ensimmäisenä filmannut yhdysvaltalainen Selig Polyscope Company viisiosaiseksi näytelmäksi sovitettuna. Ambrosion elokuva perustui Giuseppe Rotan jo vuonna 1856 sovittamaan balettiin, johon Paolo Giorza oli säveltänyt musiikin. Marraskuussa 1908 valmistuneen elokuvan oli ohjannut Luigi Maggi. Sen pituudeksi mainitaan 297 tai 334 metriä (noin 15 minuuttia), vaikka alun perin elokuvasta oli suunniteltu jopa 1500-metristä. Dantesia esitti Umberto Mozzato. Muina näyttelijöinä on mainittu Arturo Ambrosio, Lydia de Robertis ja Mirra Principi.

Suomeen tulleiden kopioiden määrää selittää mahdollisesti se, että elokuvan levittäjä Raleigh & Robert oli ilmeisesti tekijänoikeussyistä joutunut luopumaan sen esittämisestä Ranskassa. Biografi-Teatterin, Maailman Ympärin ja Maiden ja Kansojen kopiot siirtyivät seuraavalla viikolla Turkuun, kun taas Centralin ohjelmaa näytettiin Maiden ja Kansojen viipurilaisessa teatterissa. Elokuva palasi Tähti-Biografin ohjelmaan vuonna 1910.

Selvästikin "taiteelliseksi" tarkoitettu elokuva ei ole säilynyt. Yhdysvaltalaisen aikalaiskriitikon mukaan sen kuvaus oli heikkoa ja näyttelijäntyö hengetöntä. Suomalaisista lehdistä ei tavanomaisten tekstipuffien lisäksi juurikaan löydy kommentteja. Hufvudstadsbladetissa pantiin merkille Monte-Criston kreivin "viehättävät kuvat" ja "jännittävä sisältö".

Scalan piiritys

Hufvudstadsbladet 30.10.1912.

Pohjoismaisen Biografikomppanian Scala-teatteri keksi lokakuussa 1912 näppärän tavan mainostaa tanskalaiselokuvaa Musta kansleri. Teatterin ilmoitus Hufvudstadsbladetissa oli sijoitettu lehden sisäsivulle ja naamioitu uutissähkeeksi:

Pikasähke erikoiskirjeenvaihtajaltamme:

"Scala 29. lokakuuta 1912 klo 11 iltapäivällä.
Tänään kello kahden maissa alkoivat helsinkiläiset piirittää Scalaa. Piiritys jatkui voimakkaana kello viiteen saakka, jolloin väkijoukot tekivät toistuvia hyökkäyksiä ja rynnäköitä lippuluukulle. Musta kansleri yrittää viekkaudella ja asevoimalla toteuttaa suunnitelmansa, mutta rakkaus voittaa kaikilla rintamilla. Huomenna keskiviikkona taistelu lippujen valloittamisesta käy varmasti vielä kiihkeämpänä."

Mitä nainen tahtoo (1909)

Finljandskaja gazeta oli kenraalikuvernööri Bobrikovin vuonna 1900 perustama Venäjän hallituksen ääneenkannattaja Suomessa. Vuoden 1905 suurlakon jälkeen lehteä kuvailtiin "eläväksi ruumiiksi", jonka sisältö koostui lähinnä virallisista tiedoituksista ja suomalaisten lehtien venäjänkielisestä refereroinnista. Finljandskaja gazeta pyrki seuraamaan myös Suomessa asuvien venäläisten kulttuuritoimintaa ja toisinaan siinä ilmestyi kiinnostavaa mielipideaineistoa.

Syyskuussa 1909 lehti julkaisi nimimerkillä "Isä" kirjoittaneen Suomessa asuvan venäläisen kirjeen helsinkiläisistä elokuvateattereista:

Kinematografit ovat nykyään korvaneet helsinkiläisille teatterit ja niissä käydään hyvin ahkerasti. Näiden "elävien kuvien" sisällöllä voi olla hyvä, valistava vaikutus kansaan, mutta ne voivat myös turmella sitä. Viimeksi mainittu on tietysti erityisen vaarallista varhaisnuorisolle.
Eilen poikkesin 10- ja 12-vuotiaiden lasteni kanssa Pohjoisesplanadi 17:ssa sijaitsevassa kinematografissa. Ohjelman keskivaiheilla näytettiin kohtauksia nimeltä Jos nainen haluaa, joissa vaimo etsii miespalvelijaa ja mies palvelijatarta. Työhön palkattu miespalvelija pukeutuu palvelijattareksi, ja sen jälkeen esitetään näiden kolmen henkilön öisiä retkiä, jotka ovat niin kyynisiä ja likaisia, sisältäen niin avoimia eleitä ja ruumiinliikkeitä, että ne on näköjään laskettu vähään tyytymättömän aikuisen yleisön kaikkein alhaisimpien vaistojen varaan.
Koska tämän kinematografin "vetonaulana" on tällä hetkellä Hetzensteinin oikeudenkäynnin sankarien (Polovnjovin, Laritshkinin, Bulatselin ym.) esittäminen ja tämä numero näytetään viimeisenä, niin on pakko katsoa myös edellä kuvatut kohtaukset.
Voitaisiinko nämä rivoudet, jos ne yleisön houkuttelemiseksi ovat välttämättömiä, asettaa ohjelmissa viimeisiksi ja mainita niissä, että nämä kohtaukset eivät ole nuorisoa varten. Silloin vanhemmat voisivat ajoissa viedä lapsensa pois ja siten varjella heidän sielujaan kaiken tämän "mauttomuuden ja arkipäiväisyyden" varhaiselta omaksumiselta.

"Isän" kuvailema elokuva on Kansainvälisessä Biografissa esitetty Mitä nainen tahtoo, jota näytettiin samaan aikaan myös Olympiassa ja Maailman Ympäri -teatterissa. Hän viittaa myös Terijoella ja Kivennavalla pidettyyn Venäjän duuman jäsenen Mihail Herzensteinin murhaoikeudenkäyntiin, josta tehtyä uutiselokuvaa esitettiin Kansainvälisessä Biografissa. Maailman Ympäri -teatterin ohjelmaa referoinut Lördagenin toimittaja pani myös merkille "Isän" mainitseman "iloisen kuvan", jonka "olisi mielellään voinut jättää pois".

Mitä nainen tahtoo on ranskalaisen Pathé Frèresin elokuussa 1909 valmistunut lyhyt komedia Ce que femme veut. Siitä on säilynyt seuraava juonikuvaus:

Maanviljelijä Graindorge ja hänen vaimonsa ovat päättäneet palkata palvelijan. He ovat eri mieltä vain yhdestä asiasta: rouva haluaa miespalvelijan ja herra palvelijattaren. Mies saa tahtonsa läpi, mutta nainen päättää kostaa sukupuolensa aseilla: kärsivällisyydellä ja oveluudella. Saavuttaakseen päämääränsä hän vaihtaa kyltin jossa hänen miehensä etsii palvelijatarta toiseen jossa lukee: "Haetaan miespalvelijaa". Viekas ja petollinen normandialainen nuorimies tulee esittelemään itsensä. Vaimo pukee hänet naisten vaatteisiin ja Graindourge, joka on vaikuttunut palvelijattaren vankasta ulkomuodosta, hyväksyy vaimonsa valinnan. Miestään tarkkaan vahtiva vaimo huomaa tämän pian hakkailevan neitokaista. Hän teeskentelee raivostuvansa ja nolostunut ukkoparka alistuu vaimonsa tahtoon aavistamatta että jälleen kerran heikompi sukupuoli on voittanut vahvemman.

Kuvauksen perusteella kyseessä on ranskalaisille tyypillinen "pikantti" komedia, joka ei vaikuta mitenkään erityisen mauttomalta (sellaisiakin Pathén tuotannosta kyllä löytyy). Jonkinlaisen vihjeen "moraalisen tuohtumuksen" syystä antaa Pathén filmografia, jossa mainitaan elokuvan ohjaaja Georges Monca, käsikirjoittaja Léon Nunès ja näyttelijät Charles Prince ja Mathilde Caumont. Kyseessä ei siis ollut entiseen tapaan anonyymi puskafarssi, vaan kenties hieman kunnianhimoisempi "taidefilmin" tapainen tuotos, jossa ammattilaisten työskentely antoi tarinalle uskottavuutta ja realistisempaa sävyä. Ranskan kansalliskirjasto osaakin kertoa, että kyseessä oli Pathén levittämä taidefilmien tuotantoyhtiön SCAGL:n elokuva.

"Isän" puheenvuoro sisältää 1910-luvun vaihteen "elokuvakritiikille" tyypillisiä aineksia:

• Kirjoittaja tunnustaa, että elokuvaesityksillä voi olla myös kansansivistyksellisiä tavoitteita, mutta toisaalta ne voivat turmella vähemmän valveutunutta yleisöä ja varsinkin lapsia ja nuorisoa. Kritiikissä ei siis ole kyse mediasta, vaan sen esittämästä sisällöstä.
• Sivistyneistöön kuuluva henkilö ei käy elokuvissa katsomassa rietasta viihdettä. Hän haluaa nähdä arvokkaita ohjelmanumeroja, tässä tapauksessa ajankohtaisen uutiselokuvan. Lördagenin toimittaja panee merkille Maailman Ympäri -teatterin ohjelmasta Bethovenin kuutamasonaatin, joka esittää "runollisen kauniita maisemia ja ihania kuutamokuvia". Vastaava paremman väen numero Kansainvälisen Biografin ja Olympian ohjelmissa on paimenidylli Hellaassa, jonka esittäjiin kuuluu balettitanssijatar Stacia Napierkowska.
• Aikuinen elokuvayleisö koostuu suurelta osin alemmista, "vähään tyytyvistä" yhteiskuntaluokista. Heitä houkuttelee esityksiin seksiä simuloiva kuvasto, joka on lapsille kaikkein vaarallisinta. Kansainvälisen Biografin ja Olympian ohjelmiin sisältyi myös Pathén säilynyt Pantterinmetsästys, joka herättänee tämän päivän kissanomistajissa huomattavasti voimakkaampia tunteita.