Maahantuotujen kopioiden määrä

Outi Hupaniittu arvelee ansiokkaassa väitöskirjassaan Biografiliiketoiminnan valtakausi: toimijuus ja kilpailu suomalaisella elokuva-alalla 1900-1920-luvulla (2013), että Asta Nielsenin Kuilu (1910) "saattoi olla ensimmäinen ulkomainen elokuva, jota levitettiin Suomessa useammalla kuin yhdellä kopiolla" (s. 137). Kuilun ensi-ilta Suomessa oli tammikuussa 1911.

Näinhän asia ei suinkaan ole. Ennen pitkän näytelmäelokuvan valtakauden alkamista 1910-luvulla yksikelaiset elokuvat tuotiin Suomeen monesti useina kappaleina, joita esitettiin samaan aikaan eri teattereissa toisinaan hieman eri nimisinä.

Esim. 21. marraskuuta 1910 alkaneella viikolla Helsingissä esitettiin samoja elokuvia useina kopioina. Albert Capellanin ohjaamaa Pakoa Tuileriesta (L'Evadé des Tuileries) näytettiin Apollossa, Esplanadessa, Lyrassa ja Olympiassa, Venäjän Pathén tuottamaa elokuvaa Ruhtinatar Tarakanova ja Katariina II (Knjažnja Tarakanova) Centralissa, Esplanadessa, Helikonissa ja Lyrassa sekä virtahevonmetsästyksestä kertovaa filmiä (ilm. Pathén Une grande chasse à l’hippopotame sur le haut Nil) Helikonissa, Scalassa ja Olympiassa (ks. ilmoitukset Helsingin Sanomissa, Hufvudstadsbladetissa ja Uudessa Suomettaressa).

Nordisk Filmsin varhaista suurmenestystä Leijonanmetsästystä esitettiin syyskuun 1907 viimeisellä viikolla Biografi-Teatterissa, Centralissa, Kansainvälisessä Biografissa ja Maailman Ympäri -teatterissa. Samoissa teattereissa näytettiin myös Nordisk Filmsin Iloista leskeä (Den glade Enke, ks. ilmoitukset Helsingin Sanomissa, Hufvudstadsbladetissa ja Uudessa Suomettaressa). Iloisen lesken viides kopio pyöri samaan aikaan Maat ja Kansat -yhtiön Ympäri Maailman -teatterissa Tampereella.

Neljä tai jopa viisi kopiota samasta elokuvasta lienee ollut Suomen oloissa liikaa, sillä katsojat eivät olleet kiinnostuneita jo aikaisemmin näkemistään filmeistä. Pathén ja Nordiskin kaltaiset yhtiöt halusivat tietysti myydä mahdollisimman paljon tuotteitaan, mutta vaikuttaa siltä, että ne pyrkivät myös varmistamaan kilpailun säilymisen tuomalla elokuvansa samaan aikaan Helsingin tärkeimpiin teattereihin. Yksinoikeuksiin perustuvaan järjestelmään siirryttiin vasta pitkien näytelmäelokuvien myötä, jotka tuotiin Suomeen yleensä yhtenä tai enintään kahtena kopiona.

Riffle-Bill, preerian kuningas

Ranska oli 1900-luvun alussa elokuvan suurvalta, ja myös lännenelokuvia tehtiin Ranskassa. Yksi ensimmäisistä valkokankaan lännensankareista oli Riffle-Bill, joka seikkaili viidessä Victorin-Hippolyte Jassetin Éclair-yhtiölle vuosina 1908-1909 tekemässä elokuvassa. Riffle-Billiä edelsi Jassetin suosittu Nick Carter -etsiväsarja, ja seuraavana oli vuorossa sarja merirosvo Morganista. Buffalo Billin innoittamaa päähenkilöä esitti Henri Gouget.

Riffle-Billin ensimmäinen Suomeen tuotu seikkailu oli Hyökkäys postinkuljettajan kimppuun (L'attaque du courrier), joka Ranskassa oli julkaistu sarjan toisena osana. Kaksisataa metriä eli kymmenisen minuuttia pitkän elokuvan ensi-ilta oli 27. joulukuuta 1908. Suomessa se esitettiin Helsingin Biografi-Teatterissa 2. helmikuuta 1909. Elokuvateatterin ilmoitus sisältää luettelon elokuvan kohtauksista, mutta paremman käsityksen sen sisällöstä antaa ruotsalainen juonikuvaus:

Under det postföraren på posten erhåller brev och värdeförsändelser för vidare befordran, komma en bov och hans kamrater överens om att göra ett alfall på postbudet.
I bakhåll skjuta de på ryttaren, vilken undkommer, men förföljd av banditerna faller han svårt sårad till marken.
Penningarna stjälas och placeras på ett säkert ställe.
Postbudet, som på grund av kölden anstränger sig till det yttersta, stiger med knapp möda upp på hästen. Döende ankommer han till et skjutshåll i samma ögonblick som Riffle Bill, på väg till posten, inträder.
Postbudet har icke känt igen någon av de maskerade banditerna. Oförsiktigt tillkännagiver boven för sina medbrottslingar att de icke äro upptäckta.
Hans hållning har uppväckt Riffle Bills misstanke, vilken sätter sig på spaning efter dem. Banditerna känna sig hotade. De följa Riffle Bill, och i samma ögonblick, då denne, sökande efter spår, passerar under ett stort träd, kastar en av banditerna sig ned från en gren på Riffle Bills häst under det att de andra kasta honom ur sadeln.
Riffle Bill, fången, blir instängd i ett ihåligt träd, där banditerna vilja bränna honom. Han springer upp i toppen av trädet och sjuter på banditerna.
Den siste, fången genom lasso av den förskräcklige spejaren, följer honom till stället, där hans medbrottslingar hava gömt pänningarna.
Riffle Bill medför detta till postbudet som tackar honom av fullt hjärta.

Jokaisen, joka mielellään haluaa nähdä hyvin valmistettuja seikkailukuvia, tulee käydä katsomassa Riffle-Billiä, "auttajaa hädässä" (Savon Sanomat 5.2.1909). Valitettavasti tämä ei ole enää mahdollista, sillä sarja ei ole säilynyt. Referoidaan tähän lohdutuksena sarjan kolmas osa, Uudisasukkaan kaunis tytär:

Muuan mexikolainen rakastaa nuorta ja kaunista farmarin tytärtä, mutta hänen tarjouksensa hylkää sekä tyttö että tämän isä. Vannoen kostavansa solmitsee hän liiton eräitten intiaanien kanssa.
Intiaaniksi puettuna saapuu hän avustajineen farmille, ryöstää tytön ja sytyttää talon. Kun hätä on suurin, saapuu Riffle Bill, saa kuulla mitä on tapahtunut ja lähtee ajamaan takaa intiaaneja. Löydettyään tien erään maahan pudonneen nenäliinan avulla, saapuu hän pian paikalle, josta farmarin tytär on viety pois. 
Intiaanipäällikkö ja mexikolainen olivat joutuneet riitaan tytön omistamisesta ja Riffle Bill käyttää sopivalla hetkellä tilaisuutta hyväkseen vapauttaen tytön ja vieden hänet takaisin isänsä luokse. (Aamulehti 16.2.1909)

Ranskassa kuvattu sarja esitettiin mainoksissa amerikkalaisena (Olympian ilmoitus), ja ainakin joensuulaistoimittajaan sen "suuremmoiset maisemat" tekivät vaikutuksen (Karjalan Sanomat 4.3.1909). Velikullan pakinoitsijan mukaan "etevimmät kultuuripuolueen johtomiehet" olivat viettäneet runeberginpäivää katsomalla Olympiassa Riffle Billin seikkailuja. Pienimmille katsojille ne olivat aivan liian jännittäviä (Hufvudstadsbladet 23.2.1909).

Riffle-Billin ja hänen poikansa seikkailut kiersivät Suomen valkokankaita vuoden 1910 loppuun saakka ja tekivät lyhyen paluun sisällissodan filmipulan aikana. Porissa sankaria muistettiin vielä vuonna 1920:

Öiseen aikaan pidetään täällä kujilla ja kaduilla yllä aivan säännöllistä rumputulta. Niin ettei tässä kohta uskalla nokkaansa kadulle pistää muuten kuin hirmuinen lasso vyyhdittynä olkapäille, täysinäinen patruunavyö vyötäisillä sekä pari jylhää "colttia" tupessa kummallakin sivulla ja ihmissyöjän "miini" jäyhillä kasvoilla.
Ainoastaan tällainen "Riffle-Billin" kaltainen herrasmies saattaa vielä herättää jonkinlaista arvonantoa ja ylläpitää eräänlaista persoonallisen koskemattomuuden lakia öiseen aikaan erinäisillä Porin kaduilla. Ja hänkin kai varmimmin vasta sitten, jos hänellä on vielä pelättävän persoonallisuutensa tehostamiseksi muutamia äskennylettyjä päänahkoja vyön alla. (Satakunnan Kansa 29.9.1920)

Pikkukaupungin elokuvahistoriasta, osa 8

Joensuu oli lyhyessä ajassa saanut kaksi elokuvateatteria, mikä varmaankin oli riittävästi alle viidentuhannen asukkaan pikkukaupungissa. Tammikuussa 1908 aloitti toimintansa myös elokuvateatteri Foto Sortavalassa (Laatokka 11.1.1908). Joensuun ja Sortavalan Fotoilla oli alkuvaiheessa sama omistaja (esim. yhteisilmoitus Rajavahdissa 11.3.1908). Järjestely toi huomattavia synergiaetuja: kahdella viikoittain vuokratulla ohjelmistolla (ohjelmistot vaihtuivat maaseutukaupungeissa yleensä kahdesti viikossa) voitiin kattaa kahden elokuvateatterin tarpeet. Filmikelat kuljetettiin Joensuuhun junalla, ja Karjalan rata johti kaupunkiin Sortavalan kautta.

Joensuun kaupungin historia (s. 496) mainitsee Foton omistajaksi kalajokisen W. N. Pohjanpalon. Kalajoella vuonna 1882 syntynyt Valfrid Nikolai Pohjanpalo työskenteli perämiehenä ja valmistui merikapteeniksi vuonna 1911. Hän kuoli häkämyrkytykseen omassa Lokki-laivassaan Sundsvallissa vuonna 1915 (kuolinuutinen ja kuolinilmoitus).

On mahdollista, että Pohjanpalo oli mukana yrityksessä ja että Joensuun kaupungin historian mainitsemaa toimilupaa (jonka maistraatti epäsi) haettiin hänen nimissään. Joensuun ja Sortavalan Fotojen todellinen perustaja oli kuitenkin hankolainen kauppias Bruno Hjalmar Hellsten, joka oli nuorena toiminut liikeapulaisena Joensuussa (Karjalainen  10.7.1920). Hellsten mainitaan kunnallisveron maksajana Sortavalassa (Laatokka 2.3.1909 ja 5.2.1910) ja vuoden 1910 alussa hän omisti jonkin aikaa myös kolmannen Foton Lahdessa (Lahti 3.3.1910). Jämsässä vuonna 1876 syntynyt Bruno Hellsten toimi voikauppiaana ja ajan mittaan hänestä tuli yksi Hangon huomattavimmista liikemiehistä. Hän kuoli sydänkohtaukseen matkalla Helsingistä vuonna 1920 (muistokirjoitus ja kuolinilmoitus).

Lehtimiehiä vierailulla Elon margariinitehtaalla Hangossa. No 15 keskellä on johtokunnan jäsen Bruno Hellsten. Helsingin Kaiku 35/1913.

Ainon omistaja oli Joensuun-Nurmeksen rautatietyömaan kansankoulunopettajana vuosina 1907-1911 toiminut (Karjalainen 25.2.1926) Johan August Blommendahl. Hän omisti myös toisen elokuvateatterin, Helsingissä syyskuussa 1907 avatun Kansainvälisen elävien kuvien näyttämön, joka sijaitsi Unioninkatu 41:ssä (Sven Hirn: Kuvat kulkevat, s. 229). Tämä elokuvateatteri ei kuulunut Helsingin keskikaupungin ensi-iltateattereiden joukkoon, vaan näytti muilta vuokrattuja vanhoja ohjelmia. Toisin kuin Joensuun ja Sortavalan Fotot, Joensuun Aino ja Unioninkadun teatteri tuskin tukivat merkittävällä tavalla toistensa toimintaa. Blommendahl oli syntynyt Tuusulassa vuonna 1872, palvellut Venäjän armeijassa ja valmistunut Jyväskylän seminaarista vuonna 1901. Hän kuoli sydänhalvaukseen Viipurissa vuonna 1926 (kuolinilmoitus ja muistokirjoitus).

Mikä sai perämiehen, voikauppiaan, kansakoulunopettajan ja osassa 6 mainitun merikapteenin innostumaan elokuvateatterin perustamisesta pikkukaupunkiin? Raha, tietysti. Kiinteiden elokuvateatterien ensimmäinen perustamisaalto osui vuosiin 1906-1907 ja vuonna 1908 useimmissa maaseutukaupungeissa oli jo omat teatterinsa. Elokuvateatterin pitäminen nähtiin uutena ja helppona tapana ansaita rahaa, paljon rahaa. Niiden perustamisesta olivat kiinnostuneet myös Helsingin ensi-iltateatterit (sekä Tampereen Maat ja Kansat), joille ohjelmistojen vuokraamisesta tuli tärkeä osa liiketoimintaa.

Toisella paikkakunnalla sijaitsevan elokuvateatterin pyörittäminen ei välttämättä ollut alan ulkopuoliselle toimijalle helppoa. Joensuun ja Sortavalan Fotot ilmoitettiin myytäväksi jo ensimmäisen kevätkauden päättyessä huhtikuussa 1908. Sortavalan teatteria kaupiteltiin myös kesällä 1909 ja marraskuussa se siirtyi maanmittausinsinööri Selim Oscar Lindströmin omistukseen (Laatokka 16.11.1909). Joulukuussa 1909 se oli kuitenkin taas myytävänä. Vuoden 1911 alussa teatterin taakse perustettiin Oscar Lindströmin johdolla Sortavalan biografi-osakeyhtiö (Laatokka 2.2.1911, ks. myös Lindströmin muistokirjoitus). Joensuun Foton Bruno Hellsten myi vasta lokakuussa 1910 "eräille paikkakuntalaisille, jotka tulevat yhtiössä jatkamaan toimintaa" (Karjalan Sanomat 27.10.1910). Sortavalan biografi-osakeyhtiö osti Joensuun Foton helmikuussa 1913 (Karjalan Sanomat 15.2.1913).

Aino ilmoitettiin myytäväksi joulukuussa 1908 "omistajan paikkakunnalta poismuuton tähden" (Karjalan Sanomat 5.12.1908). Elokuvateatterin toiminta lakkasi tammikuussa 1909, ja lokakuussa se ilmoitettiin myytäväksi Blommendahlin konkurssihuutokaupassa "kaikkine siihen kuuluvine kalustoineen ja sähkövalojohtoineen sekä vuokraoikeuksineen" (Karjalan Sanomat 12.10.1909). Ainon osti helsinkiläinen kauppiaan rouva Elisabeth Sergejeff 342 markan pilkkahinnalla, minkä jälkeen näytännöt alkoivat välittömästi uudelleen (Karjalan Sanomat 16.10.1909). Sergejeff hankki omistukseensa myös Blommendahlin Unioninkadun teatterin. Miehensä kangaskauppaa Mikonkadulla hoitanut Elisabeth Sergejeff (os. Pesola) kuoli 67-vuotiaana kesäkuussa 1914 (kuolinuutinen ja -ilmoitus). Ei liene muuten sattuma, että viransijaista elokuussa 1907 etsinyt Blommendahl ilmoitti osoitteekseen Helsingissä Sergejeffin kangaskaupan (Helsingin Sanomat 18.8.1907). Hiski osaa kertoa, että suutarin pojaksi syntyneen Johan August Blommendahlin äiti oli Susanna Pesola (kuolinilmoitus).

Pikkukaupungin elokuvahistoriasta, osa 7

Joensuun ensimmäinen elokuvateatteri Foto aloitti toimintansa joulukuussa 1907 kauppias Basilius Parviaisen talossa Seurahuoneen vieressä (nykyinen Kauppakatu 21). Aluksi lähes tunnin pituisia näytäntöjä oli jopa kahdeksan päivässä. Ensimmäisen ohjelman vetonaulana oli Charles Lucien Lépinen Pathélle tekemä André Deed -komedia Paholaisen poika (Le Fils du diable, 1906), jonka oli kuvannut Segundo de Chomón.


Paikalliset lehdet kommentoivat avajaisia myönteiseen sävyyn:

Elävien kuvien teatteri "Foto" on näinä päivinä antanut näytäntöjä kauppias Basilius Parviaisen uudessa talossa, johon teatteri on sijoitettu. Näissä näytännöissä on ollut väkeä erittäin runsaasti, eikä kumma, sillä näytännöt ovat parhaimpia, mitä meillä on saatu nähdä. Kuvat eivät vapise juuri hituistakaan ja ovat erittäin selviä ja hauskoja. Kannattaa niitä vaikka kenen katsoa. Sisäänpääsymaksut eivät ole kalliit ja päälle päätteeksi soittaa sisällä hyvä grammoffooni, niin että kerrakseen saa hauskaa huvia aivan kyllälteen. (Karjalatar 14.12.1907)

Elävien kuvien teatteri "Foto" on täällä avattu kauppias B. Parviaisen talossa seurahuoneen vieressä. Huoneusto on ajan vaatimusten mukainen ja näkemämme kuvat selviä ja vaihtelevia, jonka vuoksi voimme suositella teatteria yleisölle, joka siellä tulee varmaan hyvin viihtymään. Myöskin maalaisten kehoittaisimme pitämään elävien kuvien teatteria mielessään kaupungissa käydessään. Vähällä maksulla saa siellä paljon hyödyllistä ja huvittavaa nähdä! Uusi ohjelma alkaa huomenna. (Karjalan Sanomat 17.12.1907)

Myöhemmin lehdet vielä tarkensivat, mitä teatterin "ajanmukaisuus" tarkoitti:

-- Huone, jossa teatteri sijaitsee, on laitettu asianomaiseen kuntoon, lämpiävä ja mukavilla istuimilla varustettu, niin, että ne vähitellen laskeutuvat kaltevaa lattiaa pitkin alaspäin, jotenka on helpompi kuvia nähdä. (Karjalatar 19.12.1907)

-- Niille, jotka pelkäävät pakkasta, saanee huomauttaa, että teatteri on lämmin ja valoisa, kerrassaan ajanmukainen. Jahka nyt yleisö siihen perehtyy, saadaan kai ennen pitkää nähdä värikuviakin. (Karjalan Sanomat 19.12.1907)

Yleisötungoksen takia ilmapiiristä tuli pian liiankin lämmin:

Suuren yleisötulvan takia, yleisö näkyy jo ottavan kuvat vakiintuneeseen suosioonsa, tahtoi lämpö teatterissa, nousta näin yht'äkkiä pakkasten jälkeen yli tottumuksen asteen. Olisi kai sitä laskettava säätä myöten. (Karjalan Sanomat 16.1.1908)

Ensi iltoina yhä yltyvän tungoksen takia olisi teatterilla kenties syytä antaa 3 näytäntöä, nimittäin klo 6, 7 ja 8. Eilen saivat monet lipun lunastaneet seistä käytävillä. (Karjalan Sanomat 23.1.1908)

Häiriötä aiheuttivat myös tekniset ongelmat sekä humalaiset tai muuten tottumattomat kävijät:

Muuten olisi suotavaa, että näytännöt alotettaisiin täsmällisesti, eikä annettaisi yleisön pakkasessa odottaa, niinkuin esim. eilisiltana, jolloinka klo 7 määrätty näytäntö aloitettiin vasta 5 min. yli 1/2 8. Monet pitkästä odotuksesta närkästyneinä poistuvat näytännössä koko käymättä ja toiset, jotka olivat pääsylipun lunastaneet, saivat lähteä pois kesken ohjelman suorituksen syystä, että heillä ei ollut aikaa kuin tunnin verran, jonka olisivat voineet "Fotossa" kuluttaa. (Karjalatar 13.2.1908)

Elävien kuvien teatterissa "Foto" oli toissa iltana eräs pöhnäinen - kuten näytti - maalaisnuorukainen, joka oli saanut itselleen uskon, että hän oli muka sukkela. Pitkin illan ensimmäistä näytäntöä purpatti hän kuin suulas kuppari ja lasketteli juttuja, jotka kernaasti olisivat saaneet olla kuulematta. Joutavilla arvosteluillaan häiritsi hän vain muuta yleisöä, joskin oli sellaisiakin, jotka hänen tyhmyyksilleen nauroivatkin. Vaikka puhuminen yleensä ei estäkään näkemistä, on kuitenkin toivottavaa, ettei yleisöä häiritä tarpeettomalla äänekkäällä arvostelulla. (Karjalan Sanomat 1.2.1908)

Kauppakatu 21. Etummaisessa rakennuksessa toimivat maatalouskonekauppa Globe ja Joensuun Rohdoskauppa. Taaimmaista rakennusta koristi elokuvateatteri Foton "monivärinen sähkövaloinen sivistyksen sirkkeli" (ilmeisesti valomainos, ks. Karjalan Sanomat 15.9.1908).

Joensuun toinen elokuvateatteri Aino avattiin sunnuntaina 15.3.1908. Sen "erityisesti tarkoitusta varten rakennettu huoneusto" sijaitsi räätäli Salomo Naumasen talossa Kauppias- ja Suvantokatujen kulmassa nykyisessä Kalevankatu 22:ssa. Ainon valtteja olivat sirot tuolit ja työväenyhdistyksen soittokunta (myöhemmin mekaaninen piano), mutta projektori ja valkokankaan koko jättivät toistaiseksi toivomisen varaa.

Elävien kuvien teatterin "Ainon" (Naumasen talossa) ensimmäiseen näytäntöön sunnuntaina klo 6 oli uteliaisuus vetänyt suoranaisen tungoksen. Peläten jäävänsä tästä oikeasta "premiääristä", tungetteli monikin ahtaasti käyneessä eteisessä lippujen myynnin aikana sellaisella vimmalla, että monetkin palasivat ovelta pois. Mutta täytensä uusi avara katsomo sentähden sai. Mukavilla, siroilla penkeillä - jonkalaisia kaupunkimme tuskin kannattaa kustantaa omaan teatteriinsa Ilosaarelle - yleisö seurasi alkuhankaluuksia, kuten kuvien selkenemistä. Mutta jos alku onkin aina hankala, niin kirkastuivat ne kuvat siitä kuitenkin ja erittäin tasaisina, ilman tärisemistä ne sitten kulkivat "näyttämöstä" (ehkä toistaiseksi liian suppeasta) ja jos joukossa olikin "vanhoja" eli sellaisia, joita täällä jo on nähty, niin poistui yleisö lopulta kuitenkin näkemiinsä sangen tyytyväisenä ja siinä uskossa, että "Ainossa" vietetään vielä monta rattoisaa iltaa, jahka kaikki pääsee nyt oikein vauhtiinsa. --
Kun kaupungissamme nyt on kaksi vakinaista elävien kuvien teatteria, jää heidän keskinäisestä kilpailustaan ja kuvien valintamaustaan riipuvaksi, kumpiko enemmän voittaa "eläviä kuvia" rakastavan kaupunkiyleisömme suosion. "Ainon" premiäärissä soitteli tv. y:n soittokunta ja tulee ilmoituksen mukaan jatkuvasti niin tekemään, kunnes oma soittolaitos, kuulon mukaan piano, teatteriin joutuu. (Karjalan Sanomat 17.3.1908)

-- Muuten luvataan ohjelmassa, että kuvat ovat kirkkaat, eivätkä myöskään värise. Mutta ainakaan eivät torstaina 6:den näytöksessä kuvat sitä olleet, sillä varsin himmeästi ne näytettiin, koneessako vai missä lie sitten vika ollut? Toivottavasti vika hetimiten korjautunee, niin että on täysi syy käydä myöskin tutustumassa "Aino"-teatterin kanssa. Muuten uutuutena mainittakoon, että siellä näytäntöjen aikana saapi kuulla hyvää pianomusiikkia, jota automaattisesti käyvällä pianolla esitetään. (Karjalatar 28.3.1908)

 Uusi tehokkaampi projektori saatiinkiin Ainoon jo huhtikuun alussa.

Pikkukaupungin elokuvahistoriasta, osa 6

Tammikuussa 1907 Joensuuhun saapui mahtipontisesti nimetty "Suuren Kansainvälisen Bioscopiyhtiön matkustava osasto B" "Suomen Jättiläis Bioscopillaan no 7". Lyseon juhlasalissa kolmena päivänä annettujen näytäntöjen ohjelmaan kuului George Mélièsin Tuhat yksi yötä (Le palais des mille et une nuits, 1905), muhkea ja suurilla kustannuksilla Pariisista hankittu ihmeellisen kaunis, väritetty kuva (ks. ilmoitus). Esitykset kirvoittivat lyhyen kommentin:

Eläviä kuvia on täällä lyseolla näytelty lauvantaina, sunnuntaina ja eilen runsaslukuisalle ja sangen tyytyväiselle katsojajoukolle. "Jättiläisbioskopin" näytesarjassa onkin paljon hupaisaa, suurin ja selvin kuvin esitettyä nähtävää. (Karjalan Sanomat 29.1.1907)

Helmikuussa "elävien kuvien näyttelyä" kuului vapaapalokunnan soittokunnan Seurahuoneella järjestämien laskiaistanssien ohjelmaan (ks. ilmoitus). Voidaan ehkä kuvitella, että asialla oli joku paikallinen elokuvaprojektorin omistaja, kenties edellä mainittu "Joensuun Elävien kuvien Teatteri".

Maaliskuussa lyseon juhlasalissa antoi kaksi näytäntöä "Suomen suurin kiertävä Elävien kuvien Teatteri" (ks. ilmoitus). Vaikka mainoksen mukaan "kuvia ei ole ennemmin näytetty täällä", vastaava Sortavalan lehti-ilmoitus paljastaa, että ilmeisesti samat viipurilaiset olivat käyneet osin samalla ohjelmistolla jo kahdesti edellisenä vuonna.

Huhtikuussa Joensuuhun saapui jälleen C. W. Anderssonin London Biografi, jonka ohjelmistoon kuului hupaisa elokuva "Köpenickin kapteenista" Wilhelm Voigtista (ks. ilmoitus). Tämä oli tehnyt "urotyönsä" edellisen vuoden lokakuussa ja herättänyt runsaasti huomiota myös Suomessa (esim. Uusi Aura 24.10.1906).

Elävien kuvien näytäntöjä on kaupungissamme viime lauvantaina ja sunnuntaina antanut eräs kiertävä seurue. Väkeä on jokaisessa näytännössä ollut sangen runsaasti ja suuresti kuvat näyttivät yleisöä miellyttävän. Voimme sanoa, että kuvat olivat melkein kaikki uusia ja parhaimpia, mitä täällä koskaan ennen on saatu nähdä. Varsinkin leikilliset kuvat olivat mainioita ja suuremmat sarjakuvat, kuten esim. "Vallankumousliike Venäjällä" sekä "Sotilasten kapina", olivat erittäin mieltäkiinnittäviä. Joskus kone tahtoi vähin reistata, varsinkin lauvantain näytöksessä, joka seikka herätti hiukan hermostumista yleisössä. (Karjalatar 16.4.1907)

Joensuulaiset oli nyt totutettu eläviin kuviin, ja syksyllä 1907 oman teatterin avaaminen kävi ajankohtaiseksi. Fernander ja Hallsethin Nordiska Biograf Kompaniet etsi kumppania syyskuussa julkaistussa ilmoituksessa. Hankkeen kannattajaksi ilmoittautui Karjalan Sanomien nimimerkki Panu:

Tuonnoittain haluttiin tässä lehdessä toveria "elävien kuvien" teatterin perustamiseksi paikkakunnalle. Katsoen siihen sivistävään merkitykseen, mikä hyvin valituilla "elävillä kuvilla" virkistävistä huvituksista niukassa kaupungissamme olisi, toivoisin tuollaisen elävien kuvien teatterin hankkeen paikkakunnalle toteutuvan. Mitä kannattavaisuuteen tulee, en sitä osaisi epäillä. Toimiihan monessa pienessä kaupungissa jo useitakin vakinaisia kinematografiteattereja ja kaikki ne elävät.

Marraskuussa Joensuun tilanteen kävi katsastamassa tamperelainen Maat ja Kansat (ks. ilmoitus), joka teatteritoiminnan lisäksi harjoitti elokuvien maahantuontia, levitystä ja teki myös joukon kotimaisia lyhytelokuvia vuosina 1907 - 1912.

Eläviä kuvia näytteli osakeyhtiö "Maat ja kansat" viime lauantaina ja sunnuntai-iltoina lyseon juhlasalissa. -- Yleisö on näytöksissä ollut kohtalaisen paljon, sunnuntai-illan viimeisessä näytöksessä oli sentään sangen vähän. Mitä muuten kuviin tulee, niin olivat ne kaikki jotakuinkin hyviä. Tuota niille ominaista värisemistä ei useissa kuvissa liioin huomannut, joka seikka on suuresta merkityksestä katsojille. Useat kuvat saivat yleisön raikkaaseen nauruun, toiset taas vakavalle tuulelle. Huvittavaa vaan oli niitä katsella. (Karjalatar 26.11.1907

Samaan aikaan elokuvateatterin perustamissuunnitelmat alkoivat konkretisoitua:

Elävien kuvien teatterit Joensuuta valloittamassa. Äskettäin kerroimme että tänne perustetaan seisova elävien kuvien teatteri. Nyt olemme kuulleet että tänne tulisi kaikkiaan neljä eri seisovaa teatteria. Niinpä on eräs hankolainen elävien kuvien teatteri vuokrannut huoneuston kaupp. Basu Parviaisen talosta Raatihuoneenkadun varrella, jossa näytännöt alkaisivat jo ensi kuun alkupäivinä. Myös aikovat jotkut helsinkiläiset perustaa samanlaisen teatterin entiseen Fagerströmin taloon, joka tarkoitusta varten on ostettu ja Biografi-osakeyhtiö Maa ja kansat etsii sekin huoneustoa, missä saisivat säännöllisesti antaa näytäntöjä. Niin että kyllä meillä alkaa kohta hauska olla. (Karjalan Sanomat 23.11.1907)

Postiekspeditööri J. G. Fagerström oli myynyt omistamansa talon no 2 korttelista 21 helsinkiläiselle kapteeni Mattssonille 15000 (tai 14000) markan hintaan (KS 23.11.1907,  Kar 23.11.1907). Elokuvateatteria siihen ei kuitenkaan tullut. Ahvenanmaalta kotoisin ollut merikapteeni Viktor Ferdinand Matsson kuoli huhtikuussa 1912 (kuolinilmoitus) ja hänen leskensä Maria kauppasi Niska- ja Raatihuoneenkatujen (nykyinen Kauppakatu) kulmassa sijainnutta taloa tammikuussa 1913 (ks. ilmoitus). Talo ei kuitenkaan mennyt kaupaksi ja se kuului Mattsonin perillisille vielä vuosikymmenen puolivälissä.

Pikkukaupungin elokuvahistoriasta, osa 5

Ruotsalaisen, vuodesta 1904 lähtien Suomea useaan otteeseen kiertäneen Clas Wilhelm Anderssonin London-Biografi saapui Joensuuhun tammikuussa 1906 (ks. ilmoitus). Lyseon juhasalissa kahtena iltana annettujen näytösten ohjelma käsitti mm. ennestään tuttuja kuvia Venäjän-Japanin sodasta sekä satuelokuvan Seitsemän maanalaista linnaa, joka lienee sama kuin Suomessa aikaisemmin esitetty Paholaisen seitsemän linnaa (Les Sept châteaux du Diable, 1901). Yrityksen nimi viitannee brittiläiseen Warwick Trading Companyyn, jolta Andersson oli hankkinut edellisen vuoden mallia olleen projektorinsa. Esitykset kirvoittivat lyhyen kommentin:

London Biografi näytteli lauvantaina ja sunnuntaina lyseon juhlasalissa kuviaan täysille huoneille. Leikilliset kuvat varsinkin synnyttivät nuoremmassa katsojakunnassa suurta riemua. (Karjalatar 30.1.1906)

Syyskuussa 1906 Joensuussa vieraili kolmen päivän ajan Uusi Kinematograffi Osakeyhtiö (vrt. Savoninna). Kyseessä lienee viipurilainen Uusi Kotimainen Kinematografi, jonka taustalta tunnetaan työnjohtaja Elis Ceder ja M. Eskelinen (Sven Hirn: Kuvat kulkevat, s. 250-251). Ohjelmaan kuuluivat Ferdinand Zeccan Alkoholi ja keuhkotauti (1905), Pathén Mooseksen elämä (1905) ja kohtauksia Oberammergaum kärsimysnäytelmästä, joita oli esitetty eri puolilla Suomea monien muidenkin yrittäjien toimesta. Lyseolla pidettyjen näytösten väliajoilla soitteli ja lauleli gramofoni (ks. ilmoitus).

Syyskuun lopulla markkina-aikaan Joensuuhun saapui toinenkin, tuntemattomaksi jäävä yrittäjä, jonka esityksiä pidettiin isolla kansakoululla. Ken tahtoo hupaisen illan ja haluaa nauraa, käyköön katsomassa eläviä kuvia, todettiin ilmoituksessa.

Marraskuussa kaupungissa kävi Helsingin Kinematograf Teatteri, jonka tausta viittaa Hirnin (s. 251) mukaan K. E. Ståhlbergin yhtiöön. Lyseon juhlasalissa kahtena päivänä esitettyä vaihtelevaa ohjelmaa säesti paikallisen vapaapalokunnan soittokunta (ks. ilmoitus). Ilmeisesti ensimmäistä kertaa elokuvilla oli kaupungissa kunnollinen säestys.

Joulukuussa lyseolla järjesti kaksi näytäntöä Joensuun Elävien kuvien Teatteri (ks. ilmoitus). Mahdollisesti joku kaupungissa omisti elokuvaprojektorin, mutta jatkoa aloitteelle ei näytä kuuluneen. Projektoria suuremman ongelman muodosti uuden ohjelmiston saanti.

Viikon päästä kaupunkiin tuli vielä Viipurin Kinematografi Osakeyhtiö, joka näytti yhtenä iltana kaksi ohjelmaa lyseon juhlasalissa (ks. ilmoitus). Vertailu osoittaa, että kyseessä oli Ståhlbergin Maailman Ympäri -teatterin ohjelmisto (Hirn, s. 269-270), joka on peräisin etupäässä Pathén tehtaalta: Josefin elämä (1904), Salomonin viisas tuomio (1904), Kuun kolme vaihetta (1905), Polkupyörävaras (1905).

Vuoden 1906 aikana Joensuussa kävi siis kuusi kiertelevää elokuvien näyttäjää. Elävien kuvien näytökset olivat menettäneet uutuuden viehätyksensä, eikä niitä paikallisissa lehdissä enää kommentoitu.

Pikkukaupungin elokuvahistoriasta, osa 4

Kiertävien esittäjien elokuvanäytökset yleistyivät vuoden 1905 tienoilla, mutta aina kiertueet eivät sujuneet ongelmitta. "Viipurilainen kinematografiteatteri" saapui Joensuuhun maaliskuussa 1905 tarkoituksenaan näyttää Ilosaaren salissa kahtena päivänä eläviä kuvia mm. Venäjän-Japanin sodasta ja Chicagon teatteripalosta sekä skioptikonkuvia Japanista (ks. ilmoitus). Näytöksiä annetiin kuitenkin vain yhtenä päivänä. Muut näytännöt jouduttiin perumaan, koska täkäläinen sähkövalo ei sovellu kuvien näyttelijäin koneelle (Karjalatar 30.3.1905). Kyseessä oli viipurilaisen Väinö Krögerin yritys, jonka toimintaan osallistui hänen veljiensä ohella heidän serkkunsa Väinö Tanner (Sven Hirn, Kuvat Kulkevat, s. 279-280).

Ruotsalaiset Fernander ja Hallseth saapuivat Joensuuhun jälleen toukokuussa 1905. Paikkana toimi taas lyseon juhlasali ja näytöksiä oli neljänä päivänä vaihtuvalla ohjelmalla. Ohjelmistoon kuului mm. brittiläisen Charles Urbanin tuottama uutiselokuva Venäjän-Japanin sodasta, jonka oli kuvannut japanilaisten puolelta Joseph Rosenthal ja venäläisten puolelta George Rogers. Muita ohjelmanumeroita olivat historiallinen esitys Napoleonin elämästä sekä joukko jännittäviä ja koomisia kuvaelmia (ks. ilmoitus). Fernander ja Hallseth olivat tunnettuja hyvästä julkisuuden hallinnastaan, ja paikakunnan lehdet suhtautuivat esityksiin jo valmiiksi myönteisesti:

Kinematografisia (eläviä) kuvia näyttelevät hrat Fernander & Hallseth täällä lyseon juhlasalissa -- Kuten muistamme, esittivät samat henkilöt täällä viime keväänäkin eliviä kuviansa ja osoittautuivat kuvat silloin erityistä huomiota ansaitseviksi, etenkin mitä niiden selvyyteen tulee. Myös ovat he kaikkialla, missä se jälkeen ovat esiintyneet, saaneet kuvistaan pelkkää kiitosta.
Tällä kertaa on heillä mukanaan surimmaksi osaksi uusia kuvia, josita mainittakoon Itä-Aasian sotanäyttämöltä useampia kohtauksia sekä kuvia Napoleon Bonaparten vaiherikkaasta elämästä ja suurta suosiota saavuttanut kuvasarja "Salametsästäjät".
Kehoitamme sitä yleisöä, joka haluaa itsellensä hupaisia iltoja, käyttämään hyväkseen näitä esityksiä. (Pohjois-Karjala 9.5.1905)

Kinematografiteatteri saapuu lumoamaan paikkakuntaamme ja antaa ensi torstaista lähtien neljänä iltana näytäntöjään. Meille on näytetty sangen suuresti kiittäviä sanomalehtiarvosteluja, joita mainittu teatteri on matkoillaan Suomen ja naapurimaittemme kaupungeissa saanut. Katso muuten laajaa ja loistavaa ohjelmaa ilmoitusosastosta. Toivottavasti saa teatteri täällä täydet huoneet. (Karjalatar 9.5.1905)

Odotuksissa ei myöskään petytty. Sotatapahtumia säestivät, kuten muillakin paikkakunnilla, räjähdykset ja paukahdukset:

Kinematografi-teaatteri on antanut täällä näytäntöjä ja parikin iltaa, ja on se saavuttanut suosiota, päättäen siitä että molempina iltoina on runsaasti ollut niissä yleisöä, toissailtana aivan täpösen täysi huone. Kuvat ovat selviä eikä niissä sanottavammin ole sitä silmille pahasti vaikuttavaa täristystä, kuten monissa muissa samanlaisissa kuvissa. Myös ovat kuvat osaksi jännittäviä, osaksi taasen hauskoja, niin että niitä aikaa hupaisuuttaakseen kyllä katselee. Enimmän huomiota puoleensa vetävät sarjakuvat "Sota Itä-Aasiassa"  räjähdyksineen ja paukkeineen, sekä kuvat "Salametsästäjät" ja "Kun perheen pitäisi lähteä maalle", mikä viimemainittu etenkin pikku väen pani hyvälle naurutuulelle. (Pohjois-Karjala 13.5.1905)

Kinematografiteatterin elävät kuvat ovat houkutelleet runsaasti katselijoita lyseon juhlasaliin. Paljonhan siellä onkin ollut näkemistä, osaksi ennennähtyjä, osaksi uusia. On hirmuisia sotatapauksia, joissa miinat räjähtelevät ja kanuunat paukkuvat, on leikillisiäkin sarjoja, joita katsellessa saa vedet silmissä nauraa. (Karjalatar 13.5.1905)

Syyskuussa 1905 Joensuun markkinoille saapui Royal Bioscop -esityskoneen haltija, joka näytti suuria kinematografisia teaatterinäytäntöjä (eläviä kuvia) sähkövalossa teltissä torilla kolmen päivän ajan. Kyseessä saattoi olla tanskalainen taikuri Hans Buckhardt Hansen, joka jäi Suomeen vakituisesti asumaan (Hirn, s. 257). Ohjelmistoon kuului Charles Urbanin Venäjän-Japanin sotakuvia, joita oli Joensuussa jo nähty. Joensuun syysmarkkinat olivat värikäs tapahtuma, mutta elokuvaesitykset eivät herättäneet erityistä huomiota:

Syysmarkkinat, meidän viimeiset ja merkityksettömät melupäivämme, pauhaavat paraallaan. Ensi vuodesta pitäen ne muutetaan eläinmarkkinoiksi ja kaupan vuoksi ne eivät ole kaukaan aikaan olleet mistään arvosta. Nytkin väkeä on kyllä tavalliset määränsä, mutta maalaistavaraa et näe juuri ollenkaan. -- Salasaksojen viinat ovat löytäneet ostajansa ja saksat saaneet tilille kutsuja raastuvanoikeuteen. Markkinateaattereista ja ilveilijöistä nämä kihupyhät ovat ehkä rikkaimmat kuin ikinään näillä mailla.Kerralla 7 seuruetta on pystyttänyt telttansa torille ja kilpailun kirkuna niiden välillä voittaa koko muun remun. -- Humalaisten huutamista, kiroilemista, ruoskanräiskettä ja hevosten riuhtomista ja "rillaamista" kuulee ja näkee vanhaan tapaan. (Pohjois-Karjala 14.9.1905)

Pikkukaupungin elokuvahistoriasta, osa 3

Seuraava elokuvakiertue ulottui Joensuuhun huhtikuussa 1902 (ks. ilmoitus). Lyseon juhlasalissa pidetty näytös ei ilmeisesti herättänyt suurempaa huomiota.

Ruotsalaiset David Fernander ja Rasmus Hallseth saapuivat Joensuuhun uudelleen maaliskuussa 1904. Tällä kertaa heillä oli mukanaan varhaisen mykkäelokuvan superspektaakkeli, Georges Mélièsin väritetty fantasiaelokuva Matka kuuhun (1902), suuremmoinen kuviteltu näytäntö 30 osastossa, joissa toimii 300 henkilöä (ks. ilmoitus).


Ohjelmistoon kuului myös muita suuremmoisia vapaita eläviä kuvia kuten Ferdinand Zeccan Pathé Frèresille tekemä Suuri härkätaistelu Barcelonassa (1903) sekä ilmeisesti Mélièsin Jeanne d'Arc (1900; ks. toinen ilmoitus) ja Robinson Crusoen seikkailut (1903), joista jälkimmäinen mainitaan vain Karjalattaren puffissa.


Sähkön avulla pidetyt esitykset jatkuivat lyseon juhlasalissa neljän päivän ajan ja herättivät ansaittua huomiota:

Kinematografi-teatterin näytäntöön eilenilllalla oli kokoontunut lyseon juhlasali ääriään myöten täyteen enimmäksi osaksi nuorisoa. Ohjelma oli pitkä ja huvittava. Kuljettiin rautatiematka Kanadan Kalliovuorilla, nähtiin komeita norjalaisia vesiputouksia, lappalaisleiri, haaveellinen kuvaus matkasta kuuhun ymm. kuvia, vakavia ja leikellisiä. Useimmat kuvista ovat selvät ja oli illan ohjelma katsomista ansaitseva. (Pohjois-Karjala 5.3.1904)

Kinematografinäytäntö oli eilen illalla lyseon juhlasalissa. Väkeä oli kokoontunut salin täydeltä, enimmäkseen koulunuorisoa. Tyytyväinen näkyi yleisö olleenkin kinematografin esityksiin. Ohjelma oli sekä runsas että vaihtelevainen. Loistokohtana oli satunäytelmä "Matkustus kuuhun" joka monivärisine kuvineen näytti aivan kuin olisi eläviä ihmisiä liikkunut näyttämöllä. Muutkin kuvat kuten Norjan kosket ja "Kuvia Lappalaisten elämästä" onnistuivat sangen hyvin. (Karjalatar 5.3.1904)

Kinematografi-näytäntöjä on ollut lyseolla lauantai-iltana, sunnuntaina kaksi ja eilen yksi. Ihmisiä on ollut joka kerta aina tungokseen saakka. Etenkin on kuvasarja "Matkustus kuuhun" erittäin onnistunut. (Karjalatar 8.3.1904)

Pikkukaupungin elokuvahistoriasta, osa 2

Ruotsalaiset David Fernander ja Rasmus Hallseth saapuivat Joensuuhun ensimmäisellä Suomen-kiertueellaan markkina-aikaan syyskuussa 1901. He näyttivät lyseon salissa ajankohtaisia uutiselokuvia (varmaankin lavastettuja) buurisodasta ja Dreyfusin jutusta, komedianpätkiä sekä maisemakuvia taikalyhdylllä. Väliajoilla soi gramofonin edeltäjä, Edisonin grafofoni.

Joensuun poikalyseo, jossa nykyään sijaitsee taidemuseo.

Ensi kertaa Suomessa
näytellään täällä
Lyseon juhlasalissa
Tiistaina ja keskiviikkona 10 ja 11 p. Syyskuuta klo 8 illalla
The American Biokosmograph
Edisonin ihmeelliset elävät valokuvat.
Suuremmoisesta ja vaihtelevasta ohjelmasta mainittakoon:
Eläviä kuvia
Buuerisodasta.
Mieltäkiinnittäviä kohtauksia Transvaalin taisteluista. Nähdään, kuinka sotaväki ryntää esiin, laukaukset leimahtavat ja sotamiehet kaatuvat.
Eläviä kuvia
Dreyfus-tapahtumasta ja Pariisin näyttelystä.
Sitäpaitse suuri joukko pila- ym. hauskoja eläviä kuvia.
Väliajoilla suorittaa soittoa Edisonin vastakeksitty
Konserttikone
The Home Grand.
Pääsymaksut: 1:n sija 1:50, 2:n sija 1 m. - Lapsilta puolet.
Huom.! Koska me turneellamme Skandinaaviassa joka paikassa olemme saaneet paraimpia kiitoslauseita sekä täysiä huoneita, ei kenenkään pitäisi jättää tätä tilaisuutta tutustua tähän nykyajan kieltämättä suurimpaan ja hauskimpaan keksintöön.
Pilettejä myydään ovella 1 tunti ennen näytöksen alkua.
Lähemmin afisseissa.
Kumpasenakin iltana uusi ohjelma!
Huom.! Ainoastaan nämä näytännöt!
Kunnioittaen
D. Fernander & R. Hallseth. (Pohjois-Karjala 7.9.1901)

Grafofoni

Sanomalehti Pohjois-Karjalan mukaan liikkuvat kuvat eivät olleet kovin selviä, mutta huvittivat silti yleisöä. Ruotsista tehdyt suomennokset olivat hullunkurisia kuten vielä pitkään myöhemminkin:

Biokosmografin, elävien valokuvien näyttely oli tiistaina ja eilen lyseolla. Yleisöä oli kumpanakin iltana tullut hyvä huone, mutta varsinkin ensimäisenä iltana oli lyseon sali täpösen täynnä.
Kuvat, mitkä taikalyhdyllä näytettiin, olivat selvät, samoin konserttikoneen esityksetkin; viimemainitusta kuultiin skandinavilaisia sävellyksiä miessoolona, orkesterisoittona ja mieskvartettina. Biokosmografia, liikkuvia kuvia nähtiin ohjelman jälkiosassa. Ne huvittivat yleisöä suuresti, vaikka eivät ne oikein selviä olleetkaan. Elävinä kuvina esitettiin kohtauksia Dreyfus-jutusta ja buueri-sodasta, leikillisiä kuvia, ym., taikalyhdyllä kuvia Kiinasta, norjalaisia maisemia ja kuvia muutamista suurkaupungeista. Kuvain selityksiä ensimäisenä iltana ei suomennettu (ruotsin kielestä), toisena iltana ne kyllä käännettiin, mutta käännös oli virheellinen ja muutenkin hullunkurinen. (Pohjois-Karjala 12.9.1901)

  Tilaisuutta kommentoi myös sanomalehti Karjalatar:

Biokosmograph. Toissapäivänä ja eilen oli lyseon juhasalissa näytäntö Edisonin biokosfmograf'illa, ja oli kumpanakin iltana sali täynnä katselijoita. Kuvia näytettiin Kiinasta ja Norjasta sekä eläviä kuvia Pariisin näyttelystä ja buuri-sodasta paitsi joitakuita naurettavia pilakuvia. Väliaikoina saatiin kuulla myös Edisonin keksimää grafofoonia, joka soitti kaikellaisia kauniita kappaleita. Kuvia seurasi suomenkielinen selitys.
Mahdollista on että vielä yksi näytäntö annetaan, emmekä luule kenenkään katuvan jos lähtee katsomaan. (Karjalatar 12.9.1901)

Fernander ja Hallseth kiersivät Suomea vielä useaan kertaan. Vuonna 1906 he asettuivat Helsinkiin ja perustivat Pohjoismaisen Biografikomppanian, josta tuli alan pitkäaikainen vaikuttaja.

Pikkukaupungin elokuvahistoriasta, osa 1

Edisonin "elävät valokuvat" saapuivat Joensuuhun helmikuussa 1899:

Edisonin Kinematografia
Eläviä Valokuvia 
Näytetään Lauvantaina t. k. 25 päivänä klo 1/2 8 j. pp.
Seurahuoneen salissa.
Ohjelma sisältää 19 sarjaa eli 20,000 eri valokuvaa, mitkä koneen avulla suurennettuna tulevat näkymään luonnollisilta ja ihan eläviltä sekä tekevät pienimmätkin liikkeen värähdykset. Henkilöt ja paikkakunnat voi helposti huomata. Tämä kone on ensimäinen ja ainoa laatuaan Suomessa sekä on saavuttanut suurta huomiota useimmissa kaupungeissa missä tätä on esitetty. Pilettien hinta on 1 m. Lapsilta 50 penniä.
Kunnioituksella Oskar Alanen.

Sanomalehti Karjalatar kommentoi edellisen päivän näytöstä seuraavasti:

Eläviä kuvia. Eilen näytteli kinematografin omistaja herra Oskar Alanen lyseon juhlasalissa lyseolaisille ja tyttökoulun oppilaille eläviä kuvia. Konetta mainitaan ohjelmassa Edisonin keksimäksi. Kuvasarja esitti pääasiallisesti espanjalaista härkätaistelua eri vaiheineen. Näytännön loppupuolella esitettiin muitakin kuvia kuten esim. uinti Atlantilla ja taistelu Kuban sodassa, jotka näyttivät jotensakin miellyttävän yleisöä ja sentähden esitettiin kaksi kertaa. (Karjalatar 25.2.1899)

Kahta vuotta aikaisemmin Alanen (Alonen?) oli käynyt Joensuussa näyttämässä stereoskooppikuvia:

Amerikalainen
Stereoskooppi-kuvien näyttely on yleisön käytettävänä kauppias R. Mohellin talossa torikadun varrella ensi perjantaihin asti ja tulee joka päivä näytettäväksi sarja eri laatuisia kuvia. Näyttely on avoinna klo 9 - 1 p:llä ja 4 - 10 j. pp.
Huom.! Ne arvoisat henkilöt jotka haluavat näitä aparaatteja ja kuvia ostaa, pyydän tekemään tilaukset viimeistään ensi keskiviikkona.
Kunnioituksella Oskar Alonen. (Karjalatar 19.1.1897)

Ajan hermolla ollut Karjalatar ehti kommentoida tätäkin tapahtumaa:

Amerikkalainen stereoskooppi-panoraama on täällä muutamina päivinä klo 9 -1 ja 4 - 10, huomenna klo 4 -10, katsottavana kauppias R. Mohellin talossa torikadun varrella. Sitä näyttelee hra O. Alonen, jolla myöskin on näitä stereoskooppeja kuvineen myytävänä varsin huokeasta hinnasta. Kuvien eri sarjat käsittävät tieteellisiä, historiallisia, astronoomisia, jumaluusopillisia ja kasvi-opillisia aineita, ja näkyvät ne stereoskoopissa miellyttävinä. Muun muassa esiintyy joku aika takaperin Parisissa valokuvattu kuu varsin selvänä. - Erittäinkin lienee koulunuorisolle huvittavaa ja opettavaa käydä katsomassa hra Alosen panoraamaa. (Karjalatar 16.1.1897)

Seuraavan kerran Alonen saapui Joensuuhun markkina-aikaan joulukuussa 1899:

Markkinamiehet huomatkaa! 
Edisonin 
Eläviä kuvia 
(Kinematografia) 
näytetään tänään tiistaina t. k. 19 p:nä kaksi näytöstä ensimmäinen klo 4 ja toinen klo 7 j. pp.
Seurahuoneen salissa. 
Ohjelma sisältää yli 20,000 eri valokuvaa.
Sisäänpääsymaksu: istumasijat 1 m, seisomasijat 75 p., lapsilta 25 penniä.
Kunnioituksella Oskar Alonen. (Karjalatar 19.12.1899)

Alonen ei ollut ensimmäinen elävien kuvien esittäjä Suomessa, mutta hänen kiertueensa toi ne ensi kerran moniin Joensuun kaltaisiin maaseutukaupunkeihin.

Max Linder

Ranskalainen Max Linder oli yksi 1910-luvun alun kuuluisimmista elokuvanäyttelijöistä. Hänen Pathé Frèresille tekemät lyhyet komediansa tunnettiin hyvin myös Suomessa, jossa Linderin nimi toimi elokuvateatterien vetonaulana heti vuosikymmenen vaihteesta lähtien. Ensimmäisen kerran se lienee mainittu elokuvan Poikanallikka (Tampereella Keltanokka) yhteydessä syyskuussa 1909.

Elokuvailmoitusten ja puffien lisäksi Linderin nimi alkoi näkyä Suomen lehdistössä vuonna 1912, jolloin useissa sanomalehdissä julkaistiin sama pikku-uutinen:

Maailmankuulu filminäyttelijä Max Linder on oleskellut Wienissä, ja häntä on haastateltu siellä. Max Linder, joka on syntyisin Saint-Loubésta, kertoi, että hän on nuoruusvuosinaan ollut aika hulivili, ensin esiintynyt Comedie Francaisessa, sitten Thetre d'Ambiguessa ja joutui viimeinen kokonaan rappiolle. Juuri niinä aikoina alettiin kokeilla kinematografilla, ja Max herra sai alotella näyttelemällä vanhempain kodista karannutta ylioppilasta. Näyttelemisestä sai Max 20 frangia ja Pathe Freres ansaitsi vähän yli 500,000. Sittemmin oli nuorukaisella paremmat ansiot ja jo vuonna 1909 hän ansaitsi miljoona frangia. Nyt hän on viimeksi oleskellut Espanjassa ja Portugalissa. Barcelonassa opetteli hän miekkailutaidon. Kahden opetustunnin jälkeen osasi hän jo määrätyllä tavalla tappaa sonnin. Tätä hän ei sanonut kerskuakseen, vain mainitakseen esimerkin tavattomasta vireydestä ja täsmällisyydestä, jollaiseksi kinematografinäyttely kasvattaa. Hän mainitsi vielä että hänet on vangittu useimmiten kun ketään muuta henkilöä. Katukohtaukset täytyy usein ympäristön vuoksi näytellä valmistamatta keskellä elettävää elämää. Täsmälleen määrätyllä minuutilla tulee Linder saapuville toisien näyttelijöiden kanssa ja näyttelee hurjalla vauhdilla. Hänellä on aina prefekti Lépines'in lupakirja, mutta melkein aina tulee joku valmistautumaton poliisi ja vangitsee hänet julkisena häiriöntekijänä! Ja alinomaa on joukko yleisöä mukana, tietämättä, että eläviä kuvia otetaan. (Aamulehti 17.12.1912)

Jutussa mainittu härkätaistelu herätti myös kielteistä huomiota, ja sitä kommentoitiin Suomen eläinsuojelusyhdistysten aikakauskirjassa vuonna 1914. Kyseistä elokuvaa Max toreadorina oli näytetty Esplanadi Teatterissa saman vuoden tammikuussa.

Ja samassa teatterissa on tällä viikolla päänumerona filmi Max härkätaistelijana. Max katselee Ranskassa härkätaistelua ja haluaa itsekin astua areenalle. Kääriytyneenä pöytäliinaan, joka on olevinaan toreadorin viitta, käy hän vastaantulevien polkupyöräilijäin ja rautatiejunien kimppuun ja ostaa vihdoin kokeiluesineekseen lehmän, jota ahdistelee parilla kahvelilla, jotka tarttuvat kiinni lehmän niskassa olevaan limppuun. Lukuunottamatta sitä, että on sopimatonta tämän luontoisessa kappaleessa ottaa filmiin kiusattua, uuvuksiin ahdistettua, väkäpäänuolilla haavoitettua härkää, on siihen asti verrattain viatonta huvia, joka on Max Linderin ilveilijätaidon tavallinen näyte. Mutta toisessa osassa näytellään "oikeata" härkätaistelua. Pieni, ilmeisesti kesy tai jotenkin lamautettu härkä antaa vastustelematta Maxin työntää kylkiinsä väkäpäisiä nuolia ja terävän miekan, vaipuu selkärankaa kohdanneen harhapiston jälkeen polvilleen ja jää vihdoin liikkumattomana makaamaan ammatti-arenateurastajan pistosta. Max saa palkkioksi urotyöstään riemuhuutoja ja ajattelemattomien naisten hymyilyä.

Julmuus eläimiä kohtaan lienee ollut melko tavallista varhaisissa mykkäelokuvissa, mutta muuten Linderin huumori perustuu varsin hienovaraiseen tilannekomiikkaan. Hänen henkilöhahmonsa on joutilasta elämää viettävä pikkuporvarillinen keikari, jonka harrastuksena on naisten hurmaaminen ja tavoitteena yhteiskunnallinen nousu pääsemällä rikkaisiin naimisiin. Ensimmäinen maailmansota pyyhkäisi pois Linderin edustaman poikamieskulttuurin, ja hänen tyylinsä tuntuu nykykatsojasta kovin arkaaiselta ja valjulta.

Linderin varhaistuotannosta antaa hyvän kuvan DVD Le cinéma de Max Linder, joka sisältää kymmenen täydellisesti restauroitua elokuvaa vuosilta 1910-1914. Tätä lähemmäs alkuperäistä ei tuon ajan komedioiden katselukokemus voi tulla, olkoonkin että niiden hauskuudesta voidaan olla montaa mieltä. DVD sisältää seuraavat elokuvat:

Les débuts de Max au cinématographe. Ohjaaja Max Linder/Louis Gasnier. Pituus 185 m. Muut näyttelijät Charles Pathé, Louis Gasnier. Pathé Frères kataloginumero 3895/lokakuu 1910. Ensi-ilta Wien 1.10.1910, Pariisi 25.11.1910.

• Lyyra 24.10.1910: Max Linderin ensimmäinen yritys elävienkuvien alalla. Koomillisin kuva mitä Max on näytellyt. (HS, US) / Max Linders debut å det kinematografiska området (Hbl). Hjalmar Pohjanheimon vasta avatun Lyyran levitysketjuun kuuluivat mm. Turun Metropol, Tampereen ja Kuopion Maat ja Kansat sekä Porin Puistoteatteri.

Max prend un bain. Ohj. Lucien Nonguet (?). 210 m. Pathé Frères 3944/marraskuu 1910. Itävalta 22.10.1910, Pariisi 30.12.1910.

• Olympia 28.11.1910: Täytyy seurata lääkärin määräystä eli Max aikoo kylpeä. Kauttaaltaan koomillinen Max Linderin näyttelemä kuva. Maxin on kylvettävä vaikka kaikki on häntä vastaan ja vihdoin onnistuu hän eräässä porraskäytävässa saamaan kylvyn, mutta joutuu tästä teosta poliisikamariin. (HS) / Lääkärin ohjeita on noudatettava (US) / Man måste följä läkarens ordination eller Max skall bada (Hbl). Ruotsalaisten omistama Olympia antoi ilmoituksensa ruotsiksi, minkä johdosta elokuvat saivat eri lehdissä erilaisia suomenkielisiä nimiä. Maaseudulla nimivariantteja tuli vielä lisää. Olympian ketjun kärjessä olivat Viipurin ja Kuopion Maat ja Kansat, Oulun Uusi Elävien Kuvien Näyttämö ja Jyväskylän Opiksi ja Huviksi. Jälkimmäisen arkistosta löytyy myös juonikuvaus: Max, joka viime aikoina on tullut erittäin hermostuneeksi, menee lääkäriltä kysymään neuvoa. Tämä määrää hänelle kylvyn päivässä. Max ostaa itselleen kylpyammeen, kantaa sen kotiinsa ja koettaa täyttää sen niin hyvin kuin voi. Mutta koska vesijohto on porraskäytävässä, täytyy Maxin viedä amme sinne täytettäväksi. Täytettynä ei hän enää voi viedä ammetta huoneeseensa, jonka tähden hän päättää kylpeä porraskäytävässä naapurien suureksi harmiksi ja kiusaksi. Poliisit, jotka kutsusta saapuvat paikalle, vaativat Maxin nousemaan ylös ja seuraamaan heitä poliisikonttoriin, mutta kun hän kieltäytyy tekemästä tätä, niin kantavat poliisit hänet ammeineen sinne. Täällä onnistuu hänen paeta ja nyt ryömii hän ikäänkuin etana kuoreensa. Hassunkurisen takaa-ajon jälkeen palaa Max viimeinen kotiinsa kattojen ym. yli.

Max en convalescence. Ohj. ja käsikirjoitus Max Linder (?). 245 m. Jean Leuvielle (isä), Suzanne Leuvielle (äiti), Marcelle Leuvielle (sisar). Pathé Frères 4559/syyskuu 1911. Wien 25.8.1911, Lyon 13.10.1911.

• Lyyra 4.9.1911: Max paranemaan päin. Max on jo, jos ei "suuruus", niin kuitenkin pidetty. Kuva esittää joitakin kuvia hänen yksityiselämästään ja kun on nähnyt kuvan, niin täytyy sanoa "Max on aina Max". HUOM! UUTTA! Filmillä olevat selitykset ja kirjoitukset esitetään suomen ja ruotsin kielellä. (HS, US) / Max på bättringsvägen (Hbl). Pohjanheimo oli suomenkielinen, ja hänen levittämillään elokuvilla oli yleensä vain yksi suomenkielinen nimi. Hän hankki niihin jo varhain suomenkieliset välitekstit. Lyyran jälkeen vuorossa olivat Viipurin Maat ja Kansat, Tampereen Hämeenkatu 8, Turun Arkadia ja Porin Satulinna.

Max et Jane veulent faire du théâtre. Ohj. Max Linder, René Leprince (?), käs. Max Linder (?). 295 m. Jane Renouardt (Jane de Chipanowa), Gabrielle Lange, Henri Collen. Pathé Frères 4911/tammikuu 1912. Wien 22.12.1911, Pariisi 23.2.1912.

• Lyyra 1.1.1912: Max ja Jane haluavat mennä teatteriin. Näytelleet Max Linder ja M:lle Renouard. Tässä on taasen pila, missä Max Linder osottautuu enimmän loistavaksi, enimmän kaltaisekseen ja enimmän vastustamattomaksi kuin konsanaan. (HS, US) / Max och Jane vilja gå in vid teatern (Hbl). Seuraavaksi Viipurin Maat ja Kansat, Tampereen Hämeenkatu 8, Kuopion Kaleva ja Porin Satulinna.

Amour tenace. Ohj. ja käs. Max. Linder. 410 m. Louis Gauthier (? M. Rocdefer). Pathé Frères 5327/elokuu 1912. Itävalta 2.8.1912, Pariisi 4.10.1912

• Esplanad 21.10.1912: Uskollinen rakkaus palkitaan (US) / Ihärdig kärlek får sin lön (Hbl). Seuraavaksi Turun Scala, Viipurin Salama, Kuopion Pohjan Tähti ja Tampereen Petit, jossa seuraava kuvaus: Väsymättömän rakkauden palkinto. Ystäväämme Maxia vaivaa kroonillinen rakkauskuume. Nyt hän on jälleen senkin seitsemän kertaa rakastunut ja tavalllisuuden mukaan korviaan myöten. Tytön isä tekee tosin tenän, mutta Max ei vähillä hellää ja niinkuin sanotaan, voittaa rakkaus kaikki esteet – samoin nytkin. (Tampereen Sanomat 22.12.1912)

L'entente cordiale. Ohj. ja käs. Max Linder. 380 m. Harry Fragson (Fragson), Jane Renouardt (neiti Rocfait-Lair), Eugène Rouzier-Dorcières (sekundantti). Pathé Frères 5402/lokakuu 1912. Itävalta 20.9.1912, Pariisi 22.11.1912.

• Lyyra 20.10.1912: Max Linder englantilaisine ystävineen. Humoristi Fragsen tulee kanaalin yli vieraillakseen kuukauden Pariisissa virkaveljensä Max Linderin, naurun kuninkaan luona. Voidakseen säädyllisesti vastaanottaa ystävänsä, on Maxin pakko palkata palvelijatar. Tämä on pieni lumoava olento, joka saattaa molempain nuorten miesten sydämet lemmestä hehkumaan. Kuvassa näemme heidän kilpailunsa tulokset. (HS, US) / Max Linder och hans engelska vän Fragsen (Hbl). Lehtien elokuvamainokset olivat syksyllä 1912 kasvaneet kookkaiksi. Pohjanheimo ei sellaisiin rahojaan tuhlannut. Seuraavaksi Tampereen Hämeenkatu 8. Suomen elokuvateattereita kiersi samaan aikaan kymmenkunta Linder-elokuvaa.

Max a peur de l'eau. Ohj. ja käs. Max Linder. 300 m. Mado Minty (? Lili), Gabriel Moreau (? ystävä ravintolassa). Pathé Frères 5594/joulukuu 1912. Wien 6.12.1912, Pariisi 7.2.1913.

• Esplanad 10.2.1913: Max pelkää vallia (!) (HS) / Max pelkää vettä (US) / Max är rädd för vatten (Hbl). Helsingin Sanomien konttoriapulaisen, latojan tai juoksupojan suomennokset olivat monesti vielä älyttömämpiä kuin suomen kielen asiaa ajaneessa Uudessa Suomettaressa. Tässä tapauksessa on tosin kyse puuttuvista t-viivoista. Esplanadin omistajat olivat ruotsinkielisiä, mikä näkyy myös Hufvudstadsbladetin mainoksen koosta. Seuraavaksi Turun Olympia, Viipurin Salama.

Les vacances de Max. Ohj. ja käs. Max Linder. 375 m. Germaine Rysor (Pierrette). Pathé Frères 6329/joulukuu 1913. Pariisi 11.7.1913, Berliini 31.10.1913.

• Kaleva 16.4.1914: Max vierailulla setänsä luona (HS) / Max käymässä setänsä luona (US) / Max på besök hos sin farbror (Hbl). Seuraavaksi saman omistajan Thalia, Tampereen Työkansan Näyttämö, Vaasan Esplanad.

Max pédicure. Ohj. ja käs. Max Linder. Kuvaus Henri Stucker. 335 m. Lilian Greuze (Lili), Georges Gorby (Lilin isä), Geneviève Chapelas (? palvelustyttö). Pathé Frères 6488/huhtikuu 1914. Luxemburg 31.1.1914, Pariisi 20.3.1914.

• Ensimmäinen maailmansota keskeytti elokuvien tuonnin Ranskasta. Linderin edellistä elokuvaa N'embrassez pas votre bonne oli esitetty Suomessa keväällä 1914, mutta sen jälkeen seuraava uusi filmi oli Rakkauden oppitunti (HS) / Lemmenluento (US) / Kärlekslektionen (Hbl) Esplanadissa 22.11.1915. Se lienee sama kuin La Très moutarde vuodelta 1914. Sillä välin Suomessa oli pyöritetty vanhoja Linder-kuvia. Syyskuussa 1914 Linderin kerrottiin kaatuneen sodassa, mutta tieto kumottiin pian. Kynsienhoitajasta kertovaa elokuvaa ei tuotu Suomeen ainakaan vuoteen 1920 mennessä.

Max et sa belle-mère. Ohj. ja käs. Max Linder. 590 m. Pâquerette (anoppi). Pathé Frères 6847/syyskuu 1914. Torino 31.8.1914, Pariisi 8.1.1915.

• Lyyra I 21.2.1921: Max Linder ja hänen anoppinsa. 2-os. filmifarssi. (HS, US) / Max Linder och hans svärmor (Hbl). Maailmansodan, sisällissodan ja saksalaismiehityksen jälkeen joitakin vanhoja Linder-elokuvia tuotiin Suomeen vielä vuosia myöhemmin. Linder oli tehnyt samannimisen elokuvan vuonna 1911, mutta tämä on sitä huomattavasti pitempi.

Linderin elokuvista useimmat, joskaan ei kaikki, esitettiin myös Suomessa - ilmeisesti Pathén maahantuojan Erik Estlanderin ja Helsingin ensi-iltateatterien solmimilla pitkäkestoisilla sopimuksilla. Helsingin elokuvateatterit huolehtivat myös elokuvien levityksestä maaseudulle. Kuten ensi-iltapäivämääristä käy ilmi, Suomi ei elokuvien maahantuonnissa ollut ensimmäiseen maailmansotaan saakka sanottavasti jäljessä muusta Euroopasta. Max Linderin elokuvat esitettiin täällä usein ennen Ranskaa, mikä liittynee siihen, että Pathén kaltaiset suuret ketjut hallitsivat kotimaassaan tuotannon lisäksi myös elokuvien levitystä ja saattoivat siten suunnitella esitysaikataulut oman mielensä mukaan.

Lehman on niin kaunis (1909)

Cretinetti che bello oli ensimmäinen Cretinetti-elokuva, jossa André Deedin esittämä päähenkilö kantoi Suomessa Lehman-nimeä. Lokakuussa 1909 valmistunut lyhyt komedia sai Suomen ensi-iltansa Olympiassa 15.11.1909 nimellä Lehman on niin kaunis / Lehman är så vacker (Helsingin Sanomat ja Uusi Suometar 16.11.1909, Hufvudstadsbladet 17.11.1909).

Helsingin jälkeen Olympian ohjelma siirtyi Tampereelle, jossa komedialle annettiin nimi Kaunis Lehman / Den vackra Lehman. Sen jälkeen ohjelma lähetettiin ilmeisesti vakio-aikataulun mukaisesti junalla Kuopioon, sitten Poriin ja edelleen muihin maaseutukaupunkeihin. Pietarsaaressa kuva sai takaisin ruotsinkielisen nimen Lehman är så vacker suomenkielisen nimen pysyessä ennallaan. Kiertue päättyi viiden kuukauden kuluttua Maarianhaminaan. Jokaista pysähdystä ei lehti-ilmoitusten perusteella voi jäljittää, mutta viiden kuukauden kierrokseen mahtui periaatteessa reilut kaksikymmentä elokuvateatteria.

• Maailman Ympäri (Tampere) ma 22.11.-28.11.1909. Matka Helsingistä Tampereelle tapahtui vuorokauden aikana (Aamulehti 21.11.1909, Tammerfors Nyheter 22.11.1909).
• Maat ja Kansat (Kuopio) ti 30.11.-6.12.1909. Matka Kuopioon kesti yhden vuorokauden (Otava 30.11.1909).
• Central (Pori) ke 8.-14.12.1909. Kuopiosta Poriin meni yksi vuorokausi (Satakunnan Sanomat 8.12.1909).
• Opiksi ja Huviksi (Jyväskylä) ti 21.-23.12. Ohjelma vaihtui kahdesti viikossa (Suomalainen 20.12.1909).
• Central (Pietarsaari) ma 27.-29.12. Ohjelma vaihtui kahdesti viikossa (Jakobstad 29.12.1909).
• Uusi Biografi (Kotka) ti 4.-6.1.1910. Ohjelma vaihtui kahdesti viikossa (Etelä-Suomi 4.1.1910, Kotka Nyheter 4.1.1910).
• Levande Bilder (Tammisaari) ti 11.1.1910. Tammisaaressa näytöksia annettiin ilmeisesti vain kolmesti viikossa (Västra Nyland 11.1.1910).
• Pohjola (Lappeenranta) ke 26.1.-1.2.1910. Lappeenrannassa ohjelmasta oli poistettu Leo Tolstoi ja liitetty kolme uutta kuvaa. Pienuudestaan huolimatta Lappeenrannassa ohjelmaa näytettiin koko viikko (Lappeenranta 29.1.1910).
• Elävienkuvien Teatteri (Kristiina) la 12.-13.2.1910. Kristiinankaupungissa esitettiin alkuperäistä Olympian ohjelmaa ilman lisäyksiä. Pikkukaupungissa riitti kaksi esityspäivää (Suupohjan Kaiku 12.2.1910, Syd-Österbotten 12.2.1910). 
• Elävät Kuvat (Raahe) ti 1.3., 3.3. ja 6.3.1910. Kolme esityspäivää. Raahen teatteri oli saanut projektorinsa korjattua (Raahen Sanomat 1.3.1910).
• Biograf-Teatern (Maarianhamina) su 20.3.1910. Maarianhaminan elokuvayleisölle riitti kolme sunnuntain näytöstä. Huoneisto oli vastikään remontoitu ja koristeltu hyvällä maulla kreikkalaiseen tyyliin (Åland 19.3.1910, sisäsivun pikku-uutinen).

Deedin komedia sai ilmeisesti hyvän vastaanoton, koska se liitettiin toukokuussa 1910 myös toiseen Olympian maaseudulle lähettämään ohjelmaan (vrt. Helsingin Sanomat 19.4.1910). Viipurissa nimenä oli Lehman on liian kaunis ja Kuopiossa Lehman on niin kaunis.

• Maat ja Kansat (Viipuri) ma 2.5.-8.5.1910 (Viipuri 5.5.1910)
• Maat ja Kansat (Kuopio) ti 10.5.-16.5.1910 (Savo 10.5.1910)

Syyskuussa 1910 Lehman on niin kaunis löytyy helsinkiläisen Tähtibiografin ohjelmistosta. Elokuvateatteri tunnettiin vanhojen ja kuluneiden kopioiden esittäjänä, mutta sen valtteja olivat suuri sali, valkokangas ja orkesteri sekä tavanomaista pitempi kahden tunnin ohjelmisto (Uusi Suometar 16.9.1910). On mahdollista, että Tähtibiografi oli ostanut Olympian käytetyn kopion, mutta uusi ruotsinkielinen nimi Lehman är så skön viittaa maahantuontiin (Hufvudstadsbladet 16.9.1910). Tähtibiografi vuokrasi ohjelmia myös maaseudun vaatimattomampiin teattereihin. Deedin komediaa esitettiin ainakin seuraavissa:

• Athena (Turku) ma 24.-30.10.1910 (Sosialisti 24.10.1910)
• Työväen Liikkuvienkuvien Näyttämö (Lappeenranta) su 29. ja 31.1.1911 (Kansan Ääni 28.1.1911)
• Iisalmen Biografiteatteri la 14.10.1911. Tähtibiografin kopion pituudeksi ilmoitettiin 98 metriä (Salmetar 14.10.1911).

Kauniin Lehmanin Suomen vierailu päättyi marraskuussa 1911 Viipurin Record-teatteriin, jossa elokuvaa esitettiin nimellä Tyhmeliini on kovin kaunis (Karjala 11.11.1911). Viipurissa käytetty Tyhmeliini-nimitys viittaa, paitsi alkuperäiseen Cretinettiin, myös hahmon venäläiseen nimitykseen Glupyškin. Record oli venäläisten omistama ja sai ilmeisesti ohjelmistonsa Venäjältä. Kovassa käytössä olleen filmikopion enimmäisikä lienee joka tapauksessa ollut noin kaksi vuotta.


Elokuvaa on pidetty yhtenä luonteenomaisimmista ja suosituimmista Cretinetti-komedioista. Se on säilynyt ja nähtävissä Italian kansallisen elokuvamuseon Vimeo-sivustolla.

Prahan ylioppilas (1913)

Kauhuromantiikkaa edustava Prahan ylioppilas (Der Student von Prag, 1913) on yksi saksalaisen mykkäelokuvan merkkiteoksista. Hanns Heinz Ewersin voimakastunnelmaista tarinaa kannattavat Guido Seeberin trikkikuvaus, kauniit historialliset maisemat sekä opiskelijaksi kieltämättä varsin iäkkäältä näyttävän Paul Wegenerin näyttelijäsuoritus.

Elokuva saapui Suomeen pari vuotta myöhässä ensimmäisen maailmansodan aikana. Sen ensi-ilta oli Scalassa 15.3.1915 nimillä Pra(a)gin ylioppilas / Studenten från Prag (Helsingin Sanomat, Uusi Suometar, Hufvudstadsbladet 14.3.1915). Helsingin elokuvaohjelmistosta säännöllisesti kirjoittanut Dagens Press uhrasi Prahan ylioppilaalle muutaman rivin:

Scala har ett verkligen godt veckoprogram. Ett drama, studenten från Prag, knyter intresset vid sig. Hufvudrollen ges af Paul Wegener, en af de främsta filmaktorerna på kontinenten. Den olyckliga studentens romantiska lefnadssaga följes med spänning från början till slut.

Ensi-iltaviikon jälkeen elokuva sai nimekseen Hurja ylioppilas / Den vilda studenten. Lehtimainoksissa esiintyvä englanninkielinen nimi viitannee siihen, että ylioppilas oli saapunut Suomeen Britannian tai kenties jopa Yhdysvaltojen kautta. Helsingistä matka jatkui Turkuun (Scala 22.3.1915), Tampereelle (Scala 29.3.1915), Hyvinkäälle (Harjula 11.4.1915) ja Viipuriin (Kulmahalli 12.4.1915). Ilmeisen lyhyeksi jääneen maaseutukierroksen jälkeen Hurja ylioppilas palasi takaisin Helsinkiin, jossa sitä esitettiin Imatrassa 10.5.1915. Ensi-iltateatterin statusta tavoitelleen Imatran esitystä puffatiin Fyrenissä (en sensationsfilm af en sällsynt och ovanlig art) sekä muutaman kuukauden ajan ilmestyneessä Biograafilehdessä. Seuraavana syksynä elokuva käväisi vielä Tammisaaren Uudessa Biografissa, jolloin sen pituudeksi ilmoitettiin 1475 metriä.

Prahan ylioppilas on restauroitu uudelleen 2010-luvun alussa ja julkaistu kahdella DVD-levyllä vuonna 2016. Uusi versio alkuperäissäestyksineen on todellakin näkemisen (ja kuulemisen!) arvoinen.

Saksalaiset filmit

Saksalaisten elokuvien maahantuonti Venäjälle kiellettiin toukokuussa 1915, kun ensimmäinen maailmansota oli jatkunut jo lähes kymmenen kuukautta. Asiasta annettiin määräys myös Suomessa:

Saksalaiset filmit. (S.H.) Koska muutamissa elävienkuvien teattereissa on näytetty kuvia, jotka on valmistettu saksalaisissa tehtaissa ja joiden sisältö on kansallista tunnetta loukkaava, on poliisiviranomaisia kehotettu viipymättä ryhtymään toimenpiteisiin saksalaista valmistetta olevien filmien näyttämisen lakkauttamiseksi. Samoin on heille annettu määräys vastaisuudessa ehkäistä kaikenlaisten tämän tapaisten filmien näyttäminen. - S.T.T. (Työmies 15.6.1915)

Pian myös Saksassa annettiin elokuvien maastavientikielto (Hufvudstadsbladet 1.8.1915), mutta käytännössä vienti jatkui puolueettomien maiden kuten Tanskan kautta (Hufvudstadsbladet 14.8.1915). Tämän johdosta Venäjällä kiellettiin vähäksi aikaa myös tanskalaisten elokuvien maahantuonti.

Elokuvayrittäjien ja yleisön kannalta harmillisinta oli uusien Asta Nielsen -filmien jääminen rintamalinjojen taakse. Sodan alettua Suomeen oli tuotu vielä kaksi Nielsen-kuvaa, S1 (Scala 18.1.1915) ja Filmi-primadonna (Turun Scala 25.1.1915), jotka ehtivät tehdä kierrokset myös maaseudulla. Viimeinen lehdissä mainostettu Nielsen-elokuva oli Naisen kosto eli Taiteen orjantappuraisella tiellä Lappeenrannan Pohjolassa 9.11.1915, joka on sama kuin lähes kolme vuotta vanha Ilveilijöitä (vrt. esim. Pohjalainen 14.4.1913).

Senaatti kumosi saksalaisten elokuvien maahantuontikiellon tammikuussa 1918 (Hufvudstadsbladet 20.1.1918). Jo sitä ennen Tampereella oli esitetty S1:tä (Scala 7.1.1918), jonka myöhemmin kerrottiin joutuneen sensuurin kieltämäksi sodan aikana (Kuopion Scala 20.5.1918). Ensimmäinen saksalainen filmiuutuus sitten sodan alkua oli osuvasti nimetty Kielletty hedelmä (Titania 7.1.1918), jonka pääosaa esitti toinen Saksan kuuluisimmista elokuvanäyttelijättäristä Henny Porten.

Sensuuri: Yöperhonen (1911)

Poliisin suorittama elokuvien ennakkotarkastus otettiin käyttöön Suomessa alkuvuodesta 1911. Periaatteessa elokuvateatterien ohjelmistot oli tarkastettava erikseen jokaisella paikkakunnalla, vaikka yleensä Helsingissä tarkastetut filmit hyväksyttiin esitettäviksi myös muualla. Poliisi saattoi kieltää elokuvan myös esitysten alkamisen jälkeen. Tällaisesta tapauksesta uutisoitiin Aamulehdessä 6.8.1912:

Elävienkuvien sensuuri Tampereella.
Poliisimestari kieltänyt kahden ohjelmanumeron esittämisen Hämeenkadun 8:ssa.

Viime sunnuntai-iltana saapui täkäläisen Tampereen Elävienkuvien Näyttämön (Hämeenkadun 8:ssa) esitystilaisuuteen kaupungin poliisimestari, luutnantti R. Blåfieldt ja kielsi jyrkästi kahden "Yöperhonen" ja "Draama Lyön-pikajunassa"-nimisen numeron esittämisen, koska ne hänen mielestään olivat moraalisesti turmiollisia.

Numerot oli Helsingin elävien kuvien sensuuri hyväksynyt ja oli niitä siellä näytelty.

Ohjelmanumeroista ensimmäinen oli Asta Nielsenin toinen Saksassa tekemä elokuva Nachtfalter (1911) ja toinen jokin amerikkalainen rikosdraama (ks. Tammerfors Nyheter 3.8.1912). Molempia oli todellakin esitetty Helsingissä, jälkimmäistä nimellä Hyökkäys pikajunassa. Tähti-Biograafin mainoksessa korostettiin erityisesti, että ohjelma oli sallittu lapsille (Uusi Suometar 19.5.1912).

Yöperhosen juoni oli seuraava:

Sisarukset Olga ja Martha työskentelevät yhdessä ompelijattarina. Varieteekoomikko Goldman houkuttelee Olgan mukaansa tanssijaksi, ja tämä karkaa ottaen mukaansa sisarusten yhteiset säästöt. Olgasta tulee kuuluisa tanssija, kun taas vaatimattomasti elävä Martha menee naimisiin räätäli Felix Dornerin kanssa. Pankin kaatuminen tuhoaa Felixin yrityksen. Mies ryhtyy juomaan, mutta Martha pysyy hänen rinnallaan.

Huoletonta elämää viettävä Olga on menossa naimisiin paronin kanssa, mutta sitä ennen hänen täytyy antaa vierailunäytäntö kotikaupungissaan. Samaan aikaan Felix saa suuren perinnön. Hän jättää Marthan ja parin riidellessä murtaa tämän käden, minkä takia Martha ei voi enää työskennellä ompelijana, vaan joutuu elättämään itsensä myymällä kukkia. Eräänä päivänä Martha näkee Felixin seurustelevan Olgan kanssa kahvilassa. Hän ryntää vihaisena sisään ja haastaa sisarensa, joka oli varastanut hänen rahansa ja on nyt viemässä myös hänen miehensä. Järkyttynyt Olga pyytää Marthalta anteeksi ja pakenee paikalta. Hän sairastuu henkisesti ja kuolee pian. Olgan avoimen arkun äärellä Martha ja Felix löytävät jälleen toisensa vainajan viimeisen toivomuksen mukaisesti.

Elokuva ei ole säilynyt, joten emme voi tietää, miten provosoivasti Nielsen siinä mahdollisesti esiintyi.

Yöperhonen tuotiin Suomeen vuoden kuluttua Saksan ensi-illasta. Sitä ennen Suomessa oli ehditty esittää jo neljää Nielsenin Saksassa tekemää elokuvaa. Yöperhosen levittäjänä toimi Englannissa toimineiden Gooesin veljesten omistama Tähti-Biografi, joka tunnettiin vanhojen ja kuluneiden filmikopioiden maahantuojana. Yhtiön levityskanavat olivat suppeat, ja Helsingin sekä lyhyeksi jääneen Tampereen-vierailun lisäksi elokuva nähtiin ilmeisesti vain Turun Biografi-Teatterissa ja  Viipurin Kulmahallissa. Jo tätä ennen, syyskuussa 1911, samanniminen elokuva oli esitetty Viipurin Teatteri Rekordissa. Rekordin omistajat olivat venäläisiä ja he saivat ilmeisesti ohjelmistonsa suoraan Venäjältä, joten on mahdollista, että kyseessä oli sama Asta Nielsen -elokuva.

Tampereen poliisimestarina toiminut Rolf Blåfield oli vanhaan suomalaiseen aatelissukuun kuulunut "ryssänupseeri", jonka ura oli sittemmin vähällä katketa kavallusjuttuun. Hufvudstadsbladet ilmaisi suhtautumisensa virkavallan edustajaan pikkuotsikolla Tammerfors-polismästarens censurfluga. Jyväskyläläinen työväenlehti Sorretun Voima pani paremmaksi otsikolla Tampereen mestaripoliisin mielivaltaisuudet. Kaikissa lehdissä korostettiin erityisesti, että sensuuri oli hyväksynyt elokuvat Helsingissä ja että niitä oli siellä esitetty.