perjantai 19. lokakuuta 2018

Pikkukaupungin elokuvahistoriasta, osa 4

Kiertävien esittäjien elokuvanäytökset yleistyivät vuoden 1905 tienoilla, mutta aina kiertueet eivät sujuneet ongelmitta. "Viipurilainen kinematografiteatteri" saapui Joensuuhun maaliskuussa 1905 tarkoituksenaan näyttää Ilosaaren salissa kahtena päivänä eläviä kuvia mm. Venäjän-Japanin sodasta ja Chicagon teatteripalosta sekä skioptikonkuvia Japanista (ks. ilmoitus). Näytöksiä annetiin kuitenkin vain yhtenä päivänä. Muut näytännöt jouduttiin perumaan, koska täkäläinen sähkövalo ei sovellu kuvien näyttelijäin koneelle (Karjalatar 30.3.1905). Kyseessä oli viipurilaisen Väinö Krögerin yritys, jonka toimintaan osallistui hänen veljiensä ohella heidän serkkunsa Väinö Tanner (Sven Hirn, Kuvat Kulkevat, s. 279-280).

Ruotsalaiset Fernander ja Hallseth saapuivat Joensuuhun jälleen toukokuussa 1905. Paikkana toimi taas lyseon juhlasali ja näytöksiä oli neljänä päivänä vaihtuvalla ohjelmalla. Ohjelmistoon kuului mm. brittiläisen Charles Urbanin tuottama uutiselokuva Venäjän-Japanin sodasta, jonka oli kuvannut japanilaisten puolelta Joseph Rosenthal ja venäläisten puolelta George Rogers. Muita ohjelmanumeroita olivat historiallinen esitys Napoleonin elämästä sekä joukko jännittäviä ja koomisia kuvaelmia (ks. ilmoitus). Fernander ja Hallseth olivat tunnettuja hyvästä julkisuuden hallinnastaan, ja paikakunnan lehdet suhtautuivat esityksiin jo valmiiksi myönteisesti:
Kinematografisia (eläviä) kuvia näyttelevät hrat Fernander & Hallseth täällä lyseon juhlasalissa -- Kuten muistamme, esittivät samat henkilöt täällä viime keväänäkin eliviä kuviansa ja osoittautuivat kuvat silloin erityistä huomiota ansaitseviksi, etenkin mitä niiden selvyyteen tulee. Myös ovat he kaikkialla, missä se jälkeen ovat esiintyneet, saaneet kuvistaan pelkkää kiitosta.
Tällä kertaa on heillä mukanaan surimmaksi osaksi uusia kuvia, josita mainittakoon Itä-Aasian sotanäyttämöltä useampia kohtauksia sekä kuvia Napoleon Bonaparten vaiherikkaasta elämästä ja suurta suosiota saavuttanut kuvasarja "Salametsästäjät".
Kehoitamme sitä yleisöä, joka haluaa itsellensä hupaisia iltoja, käyttämään hyväkseen näitä esityksiä. (Pohjois-Karjala 9.5.1905)

Kinematografiteatteri saapuu lumoamaan paikkakuntaamme ja antaa ensi torstaista lähtien neljänä iltana näytäntöjään. Meille on näytetty sangen suuresti kiittäviä sanomalehtiarvosteluja, joita mainittu teatteri on matkoillaan Suomen ja naapurimaittemme kaupungeissa saanut. Katso muuten laajaa ja loistavaa ohjelmaa ilmoitusosastosta. Toivottavasti saa teatteri täällä täydet huoneet. (Karjalatar 9.5.1905)
Odotuksissa ei myöskään petytty. Sotatapahtumia säestivät, kuten muillakin paikkakunnilla, räjähdykset ja paukahdukset:
Kinematografi-teaatteri on antanut täällä näytäntöjä ja parikin iltaa, ja on se saavuttanut suosiota, päättäen siitä että molempina iltoina on runsaasti ollut niissä yleisöä, toissailtana aivan täpösen täysi huone. Kuvat ovat selviä eikä niissä sanottavammin ole sitä silmille pahasti vaikuttavaa täristystä, kuten monissa muissa samanlaisissa kuvissa. Myös ovat kuvat osaksi jännittäviä, osaksi taasen hauskoja, niin että niitä aikaa hupaisuuttaakseen kyllä katselee. Enimmän huomiota puoleensa vetävät sarjakuvat "Sota Itä-Aasiassa"  räjähdyksineen ja paukkeineen, sekä kuvat "Salametsästäjät" ja "Kun perheen pitäisi lähteä maalle", mikä viimemainittu etenkin pikku väen pani hyvälle naurutuulelle. (Pohjois-Karjala 13.5.1905)

Kinematografiteatterin elävät kuvat ovat houkutelleet runsaasti katselijoita lyseon juhlasaliin. Paljonhan siellä onkin ollut näkemistä, osaksi ennennähtyjä, osaksi uusia. On hirmuisia sotatapauksia, joissa miinat räjähtelevät ja kanuunat paukkuvat, on leikillisiäkin sarjoja, joita katsellessa saa vedet silmissä nauraa. (Karjalatar 13.5.1905)
Syyskuussa 1905 Joensuun markkinoille saapui Royal Bioscop -esityskoneen haltija, joka näytti suuria kinematografisia teaatterinäytäntöjä (eläviä kuvia) sähkövalossa teltissä torilla kolmen päivän ajan. Kyseessä saattoi olla tanskalainen taikuri Hans Buckhardt Hansen, joka jäi Suomeen vakituisesti asumaan (Hirn, s. 257). Ohjelmistoon kuului Charles Urbanin Venäjän-Japanin sotakuvia, joita oli Joensuussa jo nähty. Joensuun syysmarkkinat olivat värikäs tapahtuma, mutta elokuvaesitykset eivät herättäneet erityistä huomiota:
Syysmarkkinat, meidän viimeiset ja merkityksettömät melupäivämme, pauhaavat paraallaan. Ensi vuodesta pitäen ne muutetaan eläinmarkkinoiksi ja kaupan vuoksi ne eivät ole kaukaan aikaan olleet mistään arvosta. Nytkin väkeä on kyllä tavalliset määränsä, mutta maalaistavaraa et näe juuri ollenkaan. -- Salasaksojen viinat ovat löytäneet ostajansa ja saksat saaneet tilille kutsuja raastuvanoikeuteen. Markkinateaattereista ja ilveilijöistä nämä kihupyhät ovat ehkä rikkaimmat kuin ikinään näillä mailla.Kerralla 7 seuruetta on pystyttänyt telttansa torille ja kilpailun kirkuna niiden välillä voittaa koko muun remun. -- Humalaisten huutamista, kiroilemista, ruoskanräiskettä ja hevosten riuhtomista ja "rillaamista" kuulee ja näkee vanhaan tapaan. (Pohjois-Karjala 14.9.1905)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti