Outi Hupaniittu arvelee ansiokkaassa väitöskirjassaan Biografiliiketoiminnan valtakausi: toimijuus ja kilpailu suomalaisella elokuva-alalla 1900-1920-luvulla (2013), että Asta Nielsenin Kuilu (1910) "saattoi olla ensimmäinen ulkomainen elokuva, jota levitettiin Suomessa useammalla kuin yhdellä kopiolla" (s. 137). Kuilun ensi-ilta Suomessa oli tammikuussa 1911.
Näinhän asia ei suinkaan ole. Ennen pitkän näytelmäelokuvan valtakauden alkamista 1910-luvulla yksikelaiset elokuvat tuotiin Suomeen monesti useina kappaleina, joita esitettiin samaan aikaan eri teattereissa toisinaan hieman eri nimisinä.
Esim. 21. marraskuuta 1910 alkaneella viikolla Helsingissä esitettiin samoja elokuvia useina kopioina. Albert Capellanin ohjaamaa Pakoa Tuileriesta (L'Evadé des Tuileries) näytettiin Apollossa, Esplanadessa, Lyrassa ja Olympiassa, Venäjän Pathén tuottamaa elokuvaa Ruhtinatar Tarakanova ja Katariina II (Knjažnja Tarakanova) Centralissa, Esplanadessa, Helikonissa ja Lyrassa sekä virtahevonmetsästyksestä kertovaa filmiä (ilm. Pathén Une grande chasse à l’hippopotame sur le haut Nil) Helikonissa, Scalassa ja Olympiassa (ks. ilmoitukset Helsingin Sanomissa, Hufvudstadsbladetissa ja Uudessa Suomettaressa).
Nordisk Filmsin varhaista suurmenestystä Leijonanmetsästystä esitettiin syyskuun 1907 viimeisellä viikolla Biografi-Teatterissa, Centralissa, Kansainvälisessä Biografissa ja Maailman Ympäri -teatterissa. Samoissa teattereissa näytettiin myös Nordisk Filmsin Iloista leskeä (Den glade Enke, ks. ilmoitukset Helsingin Sanomissa, Hufvudstadsbladetissa ja Uudessa Suomettaressa). Iloisen lesken viides kopio pyöri samaan aikaan Maat ja Kansat -yhtiön Ympäri Maailman -teatterissa Tampereella.
Neljä tai jopa viisi kopiota samasta elokuvasta lienee ollut Suomen oloissa liikaa, sillä katsojat eivät olleet kiinnostuneita jo aikaisemmin näkemistään filmeistä. Pathén ja Nordiskin kaltaiset yhtiöt halusivat tietysti myydä mahdollisimman paljon tuotteitaan, mutta vaikuttaa siltä, että ne pyrkivät myös varmistamaan kilpailun säilymisen tuomalla elokuvansa samaan aikaan Helsingin tärkeimpiin teattereihin. Yksinoikeuksiin perustuvaan järjestelmään siirryttiin vasta pitkien näytelmäelokuvien myötä, jotka tuotiin Suomeen yleensä yhtenä tai enintään kahtena kopiona.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti