Elokuvaohjelmisto syksyllä 1906

Oheisessa tiedostossa on esitetty Suomen tärkeimpien elokuvateatterien ohjelmisto syyskaudella 1906. Kauden alkaessa Helsingissä oli kaksi elokuvien maahantuontia harjoittanutta ensi-iltateatteria: Karl Emil Ståhlbergin Atelier Apollo -yhtiön Maailman Ympäri ja Johan Konstantin Lindstedtin Ihmeitten Maailma. Syyskuussa aloitti toimintansa ruotsalaisen David Fernanderin ja norjalaisen Rasmus Hallsethin omistaman Pohjoismaisen Biografikomppanian Biografi-Teatteri. Fernanderilla ja Hallsethilla oli vankka kokemus elokuvakiertueista Suomessa ja takanaan epäonninen teatterikokeilu Tampereella (elokuvakiertueista ja -teattereista ks. tarkemmin Sven Hirn: Kuvat kulkevat).

Ståhlbergin Atelier Apollo mainosti yhteyksiään ranskalaiseen elokuvayhtiöön Pathé Frèresiin ja levitti maahan tuomiaan elokuvia muiden kaupunkien teattereihin. Lindstedtin Ihmeitten Maailman toiminta oli pienimuotoisempaa, eikä se nähtävästi juurikaan harjoittanut elokuvien vuokrausta. Fernanderin ja Hallsethin Biografi-Teatteri aloitti näyttämällä vanhaa kiertueohjelmistoaan samalla kun se ryhtyi luomaan omaa vuokrausketjuaan. Biografi-Teatterissa nähtiin vielä myöhemminkin silloin tällöin vanhoja kuvia, mutta kyse ei liene ollut niinkään uusien puutteesta vaan halusta monipuolistaa ohjelmistoa. Yhtiö mainosti lehti-ilmoituksissa yhteyksiään Pathéen, lontoolaisiin Charles Urbaniin ja Warwick Tradingiin sekä amerikkalaiseen Edison Manufacturingiin, jotka toimivat myös laitetoimittajina.

Tampereella toimi maahantuontia harjoittanut Maat ja Kansat -yhtiö, jolla oli paikallisen Ympäri Maailman -teatterin lisäksi oma teatteriketju muissa kaupungeissa. Yhtiöllä oli kiinteät liikesuhteet Ihmeitten Maailmaan, jossa esitettiin ensimmäisenä suuri osa vastikään maahan tuoduista uutuksista. Muihin kaupunkeihin levitettävät ohjelmat koottiin kuitenkin Tampereella, eikä kaikkia kuvia ilmeisesti näytetty Helsingissä. Osa Ihmeitten Maailman ohjelmistosta ei myöskään näytä päätyneen Tampereelle.

Elokuvateatterien ohjelmat koostuivat yleensä neljästä–kahdeksasta lyhyestä elokuvasta, joiden yhteispituus oli ilman kelanvaihtoja ehkä korkeintaan 40 minuuttia. Pisimmät elokuvat kestivät noin 15 minuuttia, mutta sellaisia oli toistaiseksi harvassa. Lehti-ilmoituksissa, joihin oheinen luettelo perustuu, mainittiin usein vain tärkeimmät ohjelmanumerot muun ohjelmiston koostuessa tavanomaisesta tusinatavarasta, kuten Hirn toteaa.

Dokumentaariset elokuvat muodostivat reilun kolmasosan ohjelmanumeroista esim. marraskuussa 1906. Merkitykseltään ne lienevät olleet vähintään yhtä tärkeitä kuin fiktiivinen tusinatavara. ”Todellisuuskuvat” esittivät ulkomaiden nähtävyyksiä, maisemia ja kansanelämää, eläinmaailmaa, sotaharjoituksia, urheilua, tekniikkaa, teollisuutta, elinkeinoja ja työtapoja sekä kalastusta ja metsästystä. Eksoottisia kohteita olivat Niagaran putoukset, Alpit, Monte Carlo, Skotlannin, Norjan ja Kanadan vuoristot, Japani, Burma, Kongo ja Ceylon. Nykyaikaa edustivat rautatiet, automobiilit ja ilmalaivat. Varsinaisia uutiskuvia oli melko vähän. Venäjän duuman avajaiset, Ateenan olympialaiset, Vesiviuksen purkautuminen tai San Franciscon maanjäristys nähtiin neljä–viisi kuukautta tapahtumien jälkeen, mutta parhaimmillaan elokuvan matka Helsingin valkokankaille kesti vain tasan kuukauden (Granthamin rautatieonnettomuus 19.9.1906 ja Kansainväliset Gordon Bennet -ilmapallokilpailut Pariisissa 30.9.1906). Todellisuuskuvien joukossa oli myös Atelier Apollon kotimaisia otoksia, joiden sisältökuvaukset on oheisessa luettelossa jätetty huomiotta.

Dokumenttielokuvien tärkein tuottaja oli brittiläinen Charles Urban Trading Company, joka oli saanut mainetta Suomessakin Venäjän–Japanin sotaa rintaman molemmin puolin kuvanneilla otoksillaan. Urbanin tuotannot olivat varsin kunnianhimoisia, ja Nousu Matterhornille (Ascent of the Matterhorn 1905) -elokuvan yhteydessä lehti-ilmoituksessa mainittiin poikkeuksellisesti jopa kuvaajan nimi F. Ormiston-Smith. Varsinainen elokuvatapaus oli Matka New-Yorkiin Norddeutscher Lloydin höyrylaivalla Kaiser Wilhelm II (Voyage to New York on Kaiser Wilhem II 1905). Yhteensä noin 3,000 jalan pituinen elokuvasarja esitettiin Biografi-Teatterissa yhteen menoon, ja sen näyttämisen kerrottiin (kelanvaihtoineen) kestävän lähes tunnin. Lehti-ilmoituksissa mainittiin tuottajana toimineen ja myös elokuvassa nähdyn Charles Urbanin nimi ja vedottiin ”yksinoikeuteen Skandinaviassa” kauan ennen varsinaisten monopolielokuvien aikaa. Harvinaislaatuisen näytännön arveltiin kiinnostavan varsinkin amerikansiirtolaisten sukulaisia ja tuttavia. Tämäkään elokuva ei ollut aivan tuore, vaan sitä oli esitetty muissa kaupungeissa jo keväällä 1906. Dokumenttituotannossa aiheiden kirjo oli kuitenkin laaja, ja vanhemmatkin otokset avasivat katsojille aivan uusia näköaloja.

Fiktiivinen elokuvatuotanto oli jakautunut muutamaan lajityyppiin, joita olivat komediat, liikuttavat elämänkohtalot, jännittävät rikokset sekä väritetyt satuaiheet ja visuaalisesti hämmästyttävät taikakuvat. Toistuvia hahmoja ja aiheita olivat rakastajat ja rakastajattaret, kilpakosijat, mustasukkaisuus, katumus ja kosto, varkaat, salakuljettajat ja salametsästäjät, vankikarkurit, humalaiset, kerjäläiset ja poliisit, toive- ja painajaisunet, omapäinen palvelusväki, herttaiset, kurittomat, ryöstetyt ja eksyneet lapset, viisaat koirat ja hevoset, mustalaiset, neekerit, taikurit, haltijattaret ja keijut, vallattomat hatut, tynnyrit ja polkupyörät. Varsinaisia salapoliisitarinoita tai historiallisia draamoja ei juurikaan vielä ollut. Jouluna esitettiin tietysti jouluaiheisia kuvia ja järjestettiin lastennäytäntöjä.

Valtaosa fiktiivisistä elokuvista oli peräisin ranskalaiselta Pathé Frèresin tehtaalta, jonka tuotteet saapuivat Suomeen jatkuvana virtana vailla suurempaa viivettä. Pathén tusinatavaran joukosta erottuvat ehkäpä Charles Lucien Lépinen pitkähköt koomiset seikkailuelokuvat Salapoliisin matka maan ympäri (Le tour du monde d’un policier) ja Pirun poika Pariisissa (Le fils du diable), Albert Capellanin draama Torninvartijan tytär (La fille du sonneur) ja satuelokuva Aladinin lamppu (Aladin ou la lampe merveilleuse), Georges Hatotin Koirat salakuljettajina (Chiens contrebandiers), Gaston Vellen fantasia Professorin matka tähteen (Voyage autour d’une étoile), Harry Rayn komedia Ylioppilaiden iloista elämää Pariisissa (Les étudiants de Paris, yksi Max Linderin ensimmäisistä kuvista) ja Lucien Nonguetin Rakkausdraama Venetsiassa (Un drame à Venise), kaikki vuodelta 1906. Elokuvat tulivat toisinaan kahtena kopiona, joita esitettiin Helsingissä samaan aikaan.

Ohjelmistossa on edustettuna myös toinen ranskalaisyhtiö Gaumont, jonka profiili ei suuresti poikennut Pathésta. Gaumont, jolla oli myös brittiläinen tytäryhtiö, kopioi Pathén ja englantilaisten tuotantoyhtiöiden elokuvia (ja päinvastoin), mutta sen tuotannosta on saatavissa vähemmän tietoja, minkä johdosta yhtiön rooli saattaa näyttää todellisuutta pienemmältä.

Elokuvan uranuurtajan Georges Mélièsin Star-Filmin vanhat kuvat kelpasivat yhä esitettäviksi, ainakin lapsille. Tällaisia olivat Haltioiden valtakunta (Le royaume des fées 1903), Fakiiri ja ruusupuu (Le rosier miraculeux 1904) ja Kuljeksiva juutalainen (Le juif errant 1905). Uusia olivat Pieni nuohoojapoika Jack, joka tuli upporikkaaksi (Jack le ramoneur 1906) ja Rip van Vinkle (La légende de Rip Van Winkle 1905), joista jälkimmäistä Maailman Ympäri kuvaili ”tämän säsongin kallisarvoisimmaksi kuvasarjaksi”. Mélièsin kuvat olivat kauniisti väritettyjä ja usein suhteellisen pitkiä.

Brittiläinen elokuva oli alkanut taantua, mutta varsinkin Urbanin ja Hepworthin fiktiiviset tuotteet olivat vielä selvästi edustettuna Suomen elokuvaohjelmistossa. Ranskalaisten kopioimat aiheet eivät vaikuta kovin omaperäisiltä, poikkeuksena Lewin Fitzhamonin ohjaama ”scifikomedia” Alkuasukkaita ja jättiläiseläimiä ennen syntiin lankeemusta (Prehistoric Peeps, Hepworth 1905), joka ei valitettavasti ole säilynyt.

Syksyyn 1906 sijoittuu yksi elokuvatapaus, jolla tulisi olemaan elokuvaohjelmiston kannalta kauaskantoiset seuraukset: samana vuonna perustetun tanskalaisen Nordisk Films Kompagnin tuotteet alkoivat virrata Suomeen. Ensimmäiset ”varmasti” identifioidut tapaukset ovat Babyn leikkikaluja (Babys legetøj), Kalastajan elämää Pohjolassa (Fiskerliv i Norden) ja Maalaisukko käymässä Kööpenhaminassa (Bonden i København) Biografi-Teatterissa 25.10.1906. Myöhempiä ovat ainakin Matka läpi Norjan kauneimpien seutujen (En tur igennem Norge), Kukkaistyttö (Blomsterpigen) ja Anarkistin anoppi (Anarkistens svigermor) samassa teatterissa. Ei liene sattuma, että sen norjalais-ruotsalaiset omistajat solmivat ensimmäisinä yhteydet Kööpenhaminaan. Ruotsalaisia elokuvia ei sen sijaan vielä taidettu nähdä, Östersundin hiihtokilpailuja lukuun ottamatta, sekin Biografi-Teatterissa.

Saksan elokuvatuotanto käynnistyi tavattoman hitaasti ja aloitti maailmanvalloituksensa vasta paljon myöhemmin. Ainoa syksyllä 1906 identifioitu saksalainen kuva on sensaatiomaiseen tapahtumaan perustuva ”hupaisa parodia” Köpenickin kapteeni: Suutari Wogtin suurtyöt Köpenickissä (Der Hauptmann von Köpenick, useita versioita). Toinen hidas nousija oli Italia, jonka elokuvista ohjelmistossa ei ole varmoja merkkejä. Ne alkoivat kuitenkin saapua jo seuraavana keväänä. Venäjällä näytelmäelokuvien tuotantoa ei vielä ollut.

Amerikkalaiset elokuvat ja villin lännen seikkailut tekivät sen sijaan tuloaan Suomeen, ja niitä oli ehkä nähty jo aiemminkin. Jälkimmäisistä osa saattoi tosin olla peräisin Ranskasta. Melko varmasti identifioituja ovat ainakin vuonna 1906 valmistuneet Vitagraph-elokuvat Kullankaivajat (The Prospectors, a Romance of the Gold Fields), Minuutti liian myöhään, eli mitä kauluksen nappi voi aikaansaada (The Lost Collar Button; or, A Strenuous Search) ja Sata yhtä vastaan eli Onnistunut veto (The 100 to One Shot; or, A Run of Luck), joista ainakin kahden ensimmäisen levittäjänä toimi Charles Urban Trading Company. Ohjelmisto sisältänee myös muutamia vanhempia Edison Manufacturing Companyn kuvia.